vuonna -75 kävelin kaverin kanssa sillalla , vuoren paalla lenteli pallo, jossa oli sinistä punaista ja valkoista väriä. se tuli välillä kohti kääntyi meni vähän matkaa ja taas kohti sitten otti suunnaksi järven selän. oli lähimmillän noin 75m.ääntä ei kuulunut minkäänlaista.olin tuolloin 15 v ja selvinpäin.
satasarvinen
kari60
13167
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
No sinne järvellekö se mun sini-puna-valkoinen palloni karkasi silloin vuonna -75,sitä vähän epäilinkin.
suokaasua
Oliko kyseessä Säynätsalon Satasarvinen? Ja jos oli niin millä sillalla olit?
lemmensilta
Noin vuonna -75 käveltiin koulusta kotiin syyslukukaudella lennokkikerhosta ja nähtiin samankaltainen ilmiö. Etäisyys vaikutti läheiseltä mutta ääntä ei kuulunut.
Taivaankannen yli ilmiö pyyhkäisi muutamassa minuutissa.
Kaverini faija sanoi meidän nähneen Siriuksen. Olen nähnyt Siriuksen ainakin kymmenen kertaa tuon jälkeen mutta se ei ollut Sirius.
Ilmansuunta objektilla oli noin lounaasta koilliseen.
Taivaalla olevan kohteen etäisyyden arvioiminen on mahdotonta. Liikkuva valopiste voi yhtä hyvin olla kymppitonnissa lentävä reittikone kuin 300 km:ssä lentävä satelliitti. Mistään et erota. Jompi kumpi lienee kyseessä.
joo-o
jos sittenkin päätyisimme suokaasuun
Haha olipas lapsellinen juttu. :D
välillä puitten latvojen ylä- välillä alapuolella. ei ollut lentokone eikä helikopteri. eikä myöskään suokaasua päijänteellä.sillan ja seurantalon väli noin 200 metriä, sillä välillä poukkoili. ja sitten lähti päijänteen selälle.koko aikana ei mitään ääntä
suokaasua on päätynyt niin yllättäviin paikkoihin,joten ehdotankin perustettavaksi suokaasuun erikoistunutta järjestöä/tutkimusryhmää.
vai onko meillä jo sellainen?
on ollut paljon muitakin kokemuksia. joten jätetään suo kaasutomaan arvoonsa, voisin kertoa vaikka metrisen kirjan verran asioita.jos niikseen tulee, nättijussistaalkaen päättyen vaikkapa halkoreetaan, tunnen granlundit ja kourit myöskin.
Kuten olet huomannut tänne on valitettavasti tunkenut noita feikkiskeptikon opetuslapsia useampiakin typerinen kommentoinnilla.