Runonurkka 41

Katleijalta v:lta 2006

Karannut vappupallo.

Nautti vapaudestaan
korkealle noustessaan,
vappupallo punainen
sydämen muotoinen.
Taakse kaupunkikin jäi,
eteenpäin nyt mieli näin.

Tuolla meri sininen
kutsuu luokse lokkien.
Ruissalon kun ylitän
Kai sitten Ruotsiin lennän.

Mutt' tiiran nokka terävä,
olikin sydämen särkevä.
Niin loppui matka lyhyeen
ja lento päätyi pensaaseen.

Synkkään metsään joutui tuo
vappupallo punainen,
karkulainen iloinen,
sydämen muotoinen.
Satuin sen löytämään
syksyllä myöhään.

Mutt' katsos kummaa pallonen
vei luo kanttarellien.
Jotka poimin iloiten
vasuni täyttäen.

Puolelta päivin tuo aurinko armas
helli taas lämmöllään paljaana varvas.
Valoa tulvi ja perhoset lensi
ulkona kaikki kuka ensiksi ensi.

Siivosin pihat ja ripustin pyykit
somassa rivissä puhtahat tyykit.
Elämänlangat sai mennä jo pois
kellastuneet, oi jos kevät taas ois.

Sitten mä omenapuuroa keitin
halukkaasti sen suuhuni heitin.
Töitä kun paiskinut olen koko päivän
tunnen jo väsmyksen hienoisen häivän.

Kohta mä pääsen kuumaan saunaan
istun vain illan suloiseen rauhaan.
Enää en itseäin millään vaivaa
sänkyni on kuin keinussa taivaan.

Syyssade

Nyt se polkuja tallaa
noroina juoksee vesi
ei oikein mallaa
koko maan nyt pesi.
Syksy pesumestari
kukat viluiseksi meni
pisarat niitä satuttaa
on sateen vestari
ja vauhdilla pauhaa
Odotellen ilmarauhaa
kukat päänsä painaa.
Sade kohta tokenee,
aurinko hymyilee.

Harmaata harmaata

On silmät harmaat,
on sadepilvetkin.
Miksi syksyisin taivas itkee,
miksi harmaus puuduttaa
miksi kesä ei olla saa.
Vaihtelua ihminen tarvitsee
sekö sydäntä ravitsee.
harmaus keskeen auringon
uudenko alku on.
Harmaata, syksyn harmaa
tulossa ja se on varmaa.

Syyskuun ilta,rauhaisa ja lauha,
mieli on kevyt.

Mistä tämä ilo,mistä riemu?
Elämältä,elämä on kaunis!

Pienet sormet piirtää
leikkii, näkyjänsä siirtää.
Poskein puna hehkuu aivan
loistaa silmät, suukku kertoo
leppäkerttu matkallansa
on se väärtti vaivan.

Putos ojan onkalohon
ylös sieltä ryömi.
Putsas jalat pikkaraiset
edestakas hyöri.

Iltapalaa syödessäkin
leppäkertun antoi
leivästänsä murenankin
viimeksi sänkyyn kantoi.

Vilkutteli sängyssänsä
unisena aivan.
Iloahan paljon sainkin
näinköhän lapsen taivaan.

Aamu on viileä
aurinko vasta nousussa,
syksy saavuttaa
elämän juoksussa.

Kauniita värejä
ilmestyy luontoon,
kuin juhlapukuja
jotka kuuluvat muuttoon

Kurjet jo aurassa
sinessä taivaan,
katsomaan jään
jo kevättä kaipaan.

Viekäähän terveiset
me jäämme tänne,
täällä on kotimme
täällä elämämme.

-Okaita ryteiköt, alla kuin soita,
-vain aukeat taivaita heijastaa.
-Mikään ei selkeää polkua voita
-hyvillä mielin voin vaeltaa.

Okaita kartan ja vellovaa liejua
pois tahdon metsästä inhasta.
Ravitsee harvemmin kenenkään sielua
okaat jos pistelee rinnassa.

Ahon jo löysin ja päivytkin paistaa
kevyt on kulkuni eteenpäin.
Suosilmän eessäni voinhan mä laistaa
tieni niin selkeenä eessäni näin.

Saanen kai sanoa sanan tai kaksi,
lupaan ettei se tule tavaksi.
myöhä jo on, ei enempään ennä
nukkumaan pitää heti mennä
Siellä mä rannassa polstarsaaren
muutaman tunnin nukkua saanen.

Joutavia tässä mietin,
mihin aatokseni viekin?
Katson sumuun kaupungin,
näen lähipiirin, tutun kotoisen.
Täällä hyvä minun olla,
kulkea ja hymyellä.
Tuttuja ja ystäviä,
tapaan tiellä, rupatellaan.
Mitä kuuluu kysellään,
sairaudetkin selviää.
Täältä minnekään en tahdo,
joku pikku matka,
taas kiire tänne, miksi edes lähdinkään?
Vähään tyydyn,
koti lämmin turvallinen,
elon ilta onnellinen;)

Puutarha kertoo kättemme työstä
kaikki suunniteltiin millimetripaperille
kauneimmat vanhat puut saivat jäädä
marja- ja hedelmätarhan tahdoin ja sain
mies havukasvien maailmaan innostui
pengerryskiviä, multakuormia tilasi
kaivinkone mylläsi, maata siirsi ja siloitti.

Lapsuuskotiemme perennoja ja pensaita
myös ystävien ja naapurien lahjoittamia
tuovat rakkaita muistoja aikojen takaa.

Vehreä nurmikko lasten ja koiran juosta
lehtevää, varjoista suojaa helteillä
köynnösten värikirjoa, yrttien tuoksua
ruusujen hehkua, liljojen lumoa, iloa
varhaiskeväästä syysmyöhään asti,
talvella lumipeite suojaa ja kaunistaa.

Siiliperheen kun vielä pihaan saisin
lintujen lisäksi viihtymään, auttamaan !

Jäljelle jää meistä kahdesta muistona
tarkoista suunnitelmista rönsyillyt pihapiiri
sanovat varmaan rakkaamme kerran :
ymmärsivät kauniin päälle meidän mummi ja vaari.

Haluan rakastua, rakastaa,
haluan lähelle tulla.
Saanhan Sinua rakastaa
rakkauden nälkä on mulla.
Otathan syliisi lämpimään
peittoosi kiedo minut.
Omaan syliini hellimpään
ottaa tahtoisin sinut.
Syksyn tuuli repii ja raastaa
katkoo oksia puiden.
Piiloon vie yöhön pimeään
minut katseilta muiden.
Haluan rakastua, rakastaa...
haluan peittosi alle.
Haluan rakastua, rakastaa...
olla sun Uninalle.

Syksyistä

Syksy taas tuli kyläileen
ja jupisi itsekseen,
on luppoaika ohi taas
töitä riittää pellol ja haas.
Kesän kaunis hempeys
ja iltatuulen lempeys
muistona pilvenreunamissa
ajatuksen maisemissa.
Töihin syksyparka kurkottaa
uuden ajanjakson alottaa.

Taas pimeni taivaanranta
kun aurinko mailleen laski.
Toisiaan halasi Eetu ja Manta
heitä kun oli kaksi

Jospa tänään poikkean kioskilla
pyydän palvelusta lottoajalle,
arvo vihdoinki se voitto mulle
jäähän siitä muisto myös sulle.
Jos kuitenkin vielä kävisi niin
ettei oikeaa riviä tulekaan esiin
no tutumpaa on kun ei voitoa saa
mut aina voi toivoa parempaa.
-
-
-
Haen omenat puseron helmassa sisään,
enkä koko iltana tee yhtään mitään!
Laiskuus se parhaankin päivän voittaa
aurinko laskee ja pimeys taas koittaa.
-
-
-
Tuuli tyyntyy, on lämmin ilta!

Illan satu

Oi kun saisin kultastain
halata sylissäin ihan.
maattais niin somasti kaulakkain
käsivarrella pyjaman hihan.

Minä kättäni poskelle kuljettaisin
ja kokeilisin nenää.
Ja hiuksia kämmenen pinnalla
kiva tunne jos tekee ne tenää.

Sinun hartiaas missä sais levähtää
minä suukottelisin vallan.
Minä haaveilen saunapuhtahana
kuni tähtienlennon vana.

hän puhui itsensä isoin kirjaimin
raivasi metsän
ohdakkeita istuttaakseen

hautakumpu unohti hänen nuimensä

Raivoisa tuuli irroittaa oksistoissa
kaiken huonon ja epäkelvon!
Nautin katsellessani niiden lentävän
tarpeettomina.
Näin toivon tuulen ravistelevan
sielun pimeimpiä sopukoita myöten,
myös meitä,
puhdistaen hapettaen, meille jotka
sitä ymmärtävät kaivata.

Syyshaaveita

Sade rumpalina ja bassona tuuli,
lämmintä syksyä varis kesäksi luuli.
Sataa, sataa, ei loppua näy
pakkanen pian puremaankäy.
Silmät värikkäitä lehtiä tiiraa,
harmi vain vesi tiellä liiraa.
Haaveita, haaveita illan pimetessä
muistoja, muistoja sydämessä.
Katse toisen katseen kohtaa
muistoissa yhä tähtenä loistaa.

Pimenevä syksun ilta
yön kuutamo kutsuu
käsi toisen käteen tarttuu
veden pintaa viiltää kuun silta.
Meille aika haaveiden
ei se pääty nuoruuteen
se palaa yhä uudelleen
hetkinä kuutamoöiden.
Olet siinä, lähelläni
puristat vasten rintaasi
tunnen lyönnit sydämesi
ja tunnustan sinulle rakkauteni.
Pian sammuu silmä tähden
painuu pimentoon loiste kuun
Sinun kanssasi unohdan kaiken muun
alla kirkkaan Pohjantähden.

Ajatuksen...etsiminen

Pilvessä taivas,
pilvessä ajatus.
Ei kirkastu taivas,
ei myöskään ajatus.
Tuulenpuuska, puhalla
löytymisen uhalla,
anna välähdys hyvä
odotusta yhä.

Ei haittaa sade
ei tuulinen sää,
ui järvessä made
se sinne myös jää.
Parvi pienten ahventen
saapui laiturin alle,
se on paikka leivänmurujen
päätteli naapurin Kalle.
Käteen ottivat onget
pian poskessa koukku,
haki Elmeri tonget
löytyi rotan loukku.
Koukku poskesta pois
loukku Elmerin jalasta
jo nykiä vois
me tykätään kalasta.

Kirkas silmä muruni
katsoo minuun odottain.
Kohta mennään rakkaani
hihnan otan käteeni,
koira oitis innostuu
ilo silmiin ulottuu.
Tassut, häntä väpäjää
ulos suuntaa pari tää.

Brams'in pianoconserto tulvii herkkänä
Mai Lind'in kilpailussa japanilaisen virituosin soittamana,
olen lähes korvana pelkkänä
tuon temperamenttisen tulkitsijan herättämänä.
Kuin koskettaisi jokaista sielun kohtaa,
se kohti huipennusta myös minut johtaa,
kuin yli kaiken väräjävän tunnekuohun
se lauhaan virtaan minut johdattaa.

Lokakuu, nimensä väärti,
räntää sataa, pimeys ympäröi,
mielikin maata mataa.
Jospa nyt voisi toisin olla,
ilolla miettiä oloa tätä,
kotona lämmintä,katto ei vuoda,
ilon aihe tämäkin mulla.
Ikkunasta katson, kun räntää sataa,
elämä nyt vain kulkee tätä rataa.
Marraskuu väliin ja joulu jo ovella,
mikäpä silloin onkaan oleilla.
Silloin on maassa valkeaa,
pakkanen nenää nipistää,
näin toivon, tätä ootan,
joulukuu mieluinen, sitä en kiellä.

Syksynväreissä

Koivut kultaisissa takeissaan,
vaahteraiset purppuraisissaan,
syksyn tuloa näin juhlistaa
luontoa harmaata kaunistaa.
Kauneutta hetken jaossa
pian talvea kylmää paossa.
ihmisille hyvän mielen antaa
läpi loskan kylmän kantaa.
Valoa ajatuksiin luoden
hienon ilon hetken suoden.

Paahtoleivän herkullinen tuoksu
leijailee kahvin aromin rinnalla.
Ei kiirettä, ei minkäänlaista pakkoa
nyt suorittaa, ei oota tekijäänsä työ.
Vain valo taivaanrannan
saa aamun valaista.
Ja mielihyvän annan
aamussain asua.

Aamuni avaus

Lämmin hämärä
ulkopuolella ruudun,
keltaiset lehdet
vangitsevan katseen.
Kahvin tuoksu
leijuu kevyenä.
Voileipä lautasella
odottaa aamunälkäistä
tomaatti hehkuu herkullisena.
Tämä on päiväni aloitus.

Katselen maisemaa lasin läpi,
taivas harmaa, ilme alakuloinen.
Kuitenkin joku rauha siinä asuu,
järven pinta pilkistää talojen välistä,
järven takana metsä kellan hohtoinen.
Koivu alistunut,
viime lehdistä kiinni pitäen,
seisoo talojen välissä.
Liikenne on vilkastunut,
autoja kadulla sujahtaa ikkunan takana.
Elämä sykkii sittenkin.
Minulla rauhaisa olo,
naapurissa siivotaan,
mitkä mietteet siellä onkaan.
Miten vähän ihminen tarvitseekaan,
tuo näkymä antaa mielen,
olen ja elän, minun on hyvä olla.

Aamuhuomioita.

Tumma hämäryys peittää maan
lämpö viipyy vielä,
vesisade loppuu aikanaan
koska, emme tiedä.
Aikaista on ja hiljaista kovin
vain tähdet jossain kaukaa
pimeän peitto vielä tovin
suojaa leporauhaa.
Horisontti jo kuultaa tuolta
kun vilkaisen hiljaisuuteen,
tutkinpa kauan idän puolta
pilvet kulkee päivään uuteen.
Katulyhdyt niin kalvakkaana
ovat juuttuneet paikoilleen
ohikulkijat valoa kaipaavana
liikkuvat verkalleen.

Talvi tulollaan kai
tuuli ajatuksen mieleen sai.
Kohta räntää pakkasta
ja hurjan liukasta.
Varautua nyt jo pitää
ei tuu muuten mitää.
siispä liukuesteet esille
pakkanen tulee piha vesille.
Ei kai vielä huomenna saa
nenästä vettä tiputtaa.

Käsi poskella
silmät palstalla
hiirellä kelaan
itteäni relaan
tulinpa runonurkkaan
jota hieman kurkkaan
eipä oikein
runoa pukkaa
siis menemme
pulkkaan.

Silloinhan päivä on saatu pulkkaan
kun käydään pitkälleen punkkaan
jäsenet levossa rennon raukeina
luomien alla unten aavat aukeina
saa syväntummaan syöveriin sukeltaa
tai hohtavaa tyyntä pintaa soudella.

Yöllä kylmänhenkäys maata pyyhkäisi
samaahan kointähti minulle vilkutti
piankin ehkä siihen herätä saa
kun on ensilumesta valkea maa.
12.10.2012 mukavalta näyttää
ehkä perjantai jonkin toiveen täyttää.

Kuin viimeinen elämän hehku loistaa
syyslehtien kirjo menneen kesän.
Ne väreillään elämän laulua toistaa
nyt karhukin katselee paikkaa pesän.

Vain tyyneenä ikivihreät kuuset vuottaa
ja lauluaa kuuntelee siskojen.
Ne yhä neulasten happea tuottaa
läpi talvenkin ankarain tuiskujen.

Ne kuiskii ja kukkia lohduttelee
jo joudu ja hiljaa paina pää.
Pian lumet niin hellästi peittelee
ja koittaa unien talvisää.

Nää keväästä unta ja hangen alta
taas nostat pään kun on tulvan valta.
Ja aurinkoa lämpöään kaikille tuhlaa
on keväimen riemuisaa juhlaa.

Pelaamisen hurmaa !



Tein sen taas
kohti konetta kuljin
silmät kiiluten
euroja koneeseen pudotin
sormet näppärät
napuloita naputtaa
hedelmä vilkkuivat
rahaa laariin kolisi
siinä aikaa mukavasti vierähtää
kolikko pussin täyttää
sitten vielä aattelin
panin kolikon seuraavan
kuinka ollakkaa,
koneella nälkä oli
pussi hiljaa tyhjeni
tein sen taas
harittaa
allapäin kotiin vanhus laahustaa
murheissaan miettien
ei opi ihminen
on pelin luomo kiehtovaa
hurmaa huumaa
kaiken viee
loppuun asti seisoin siinä
nappuloita rapsutin
viimeisenki kolikon
syötin koneen kitaan
taas kerran tein sen
pettyneenä laahautaa
vanhus vannoo itselleen
huomenna on päivä uusi
voi pelihurman lopetaa
mistä siihen voimaa saa
auttakaa rukoilkaa

Suru valvottaa !


On yö
ajatus kiertää
suru jälleen saapuu hiljaa
yllättää
vaikka tiennyt on sen saapuvan
aina yllättää vanhan ihmisen
vaikka toisinaan odotaa
se helpotuksen tuoda vois
ei silti rakkaintaan antaisi pois
tyhjä on maailmain
sä lähdet
tahdon mukaasi sun
yksin pelottaa elämä tää
on menneet kaikki rakkaani mun
maailmain tyhjä on

Pieni suojelusenkeli halaa
palstalaisille toivoa valaa.
Silittää poskea hyväilee tukkaa
suukottelee poskien nukkaa.

Ei pidä pelätä mukana olen
vahvistan rauhoitan pelokkaan poven.
Kädestä pidän ja tukeni annan
ylitse rotkojen sinutkin kannan.

Lähetti Isäni sinulle suojan
hyvyys sua seuraa suuren Luojan.
Hukkaan et jouda vaan turvaa saat
kohta jo näetkin untesi maat.

Liikkeellä on tuulen poika
tiputellen omenoita,
lehdetkin jo puista riipii
illaksi taas kotiin hiipii.

Vielä irtolehdet lentää
liukastellen joskus kenkää,
sitten menee tasapaino
katuun kaatuu mummo kaino.

yöllä vaahtera suuteli hallaa
pukeutui tuulen vaatteisiin
tähtien kirkastuessa jäljellä
paljaat oksat ja maa levittänyt
punaisen maton
talven kulkea nurmen yli

Kuljen valaistussa puutarhassa
missä ruohikossa vielä
muutama kylmänkirpeä omena.

Sisältä loistaa valo luoden kuvion
terassin lattialle syyslehtien sekaan.
Kahisevat lehdet tarttuvat saappaisiini.

Katson krassien roikkuvaa surkeutta
vain siemenet elinvoimaisina ja pulleina.
Tunnen kaihoa, vaikka ilman kirpeys on hyvä.

Villiviinin tumma puna on irronnut maahan
vain paljaat rungot säilyttävät elämää.
Hyväilen ikivihreää tuijaa ja halaan omenapuuta.

Nämä jäävät jälkeenikin elämään
jatkavat ilahduttaen uusia meistä.
Ja äkkiä valuvat kuumat kyyneleeni.

televisioruudulla mies
tämän kaiken te saatte
eikä tässä vielä kaikki
tulossa uusi sadevyöhyke

Parveke tyhjänä
kesä kaukana.
On lepotuolit koottu pois
kuin eivät olleet ois
odottamassa istujaa
kesäistä iloa kaipaavaa.

Kukka yksin kaiteen vieressä
syksykukka Erica,
toinen kukka vieressä
parvekkeen toisella seinällä.

Niin istuvat toistensa lähellä.

Paluu

On mukava lähteä matkalle.
Aika päiviä on uhrannut aikaa sille.
Tilannut matkan ja maksanut sen.
Sitten saa eteen tuon päivän onnellisen.
Lentomatkakin sujuu joten kuten,
kun jaksaa tuon pitkän istumisen.

Perillä aurinko lämmittää,
tuota ilmaa oikein syvää hengittää.
Antaa auringon hyväillä pintaa,
saa kävellä pitkin meren rantaa.
Siellä ihmiset vaeltaa sinne, tänne,
välillä meressä vilvoitellen.

Ihaninta on kuitenkin kotiin palata,
saa kotinsa oven äkkiä avata
ja katsoa ulos hetimiten,
miten kukkaset ovat säitten
syksyisten aikana pärjänneet.

Pelargonit kukkivat loistavasti
ja nuppuja löytyy kaktuksissa.
Siis kaikki hyvin totean
ja sisäkukkia katsastan.
Bouganville voi mahtavasti,
muutkin viherkasvit ihanasti.
Hyvin ovat lapset työnsä tehneet,
ovatpahan täällä usein vierailleet.

Ja se postimäärä, sitä riittää,
näin sen edestään löytää
minkä taakseen jättää.

Talvi

Taas on aika muutoksen
on aika kohta nietoksen.
Kellot talveen käännetään
hetki kesäaikaa eletään.
Taivas pesyt maan sateillaan
nyt vain pakkasta oottamaan.
saadaan mustaa jäätä
pyrstölleen lentää täyttä päätä.
Tuo talvi lunta valoksi
jouluna jää taloksi.

Tuo talvi

Niin, huomenna jo lunta puskee,
syksyn lehdet alleen kätkee.
Lapset pääsee hiihtämään,
lumen kanssa leikkimään.
Vaihtelua tähän arkeen,
säähän mustan syksyisen.

Kuin vaahtera
pudottanut lehtensä
lepoon asettuu
Haravoin lehdet kokoon
luonnon ja maapallon
ikuiseen kiertoon

Valoisaa iloa
jo pimenevään iltaan
tahdon toivottaa kaikille

Jospa joskus kaikilla
helpottaisi
elämänpituisen matkan vaivat
askelten lyhentyessä

Totta puhuen
ei vanheneminen aina niin hauskaa ole
ja vanhenemisen jalosta taidosta
ihan oppikirjaakaan kirjoitettu
miten ihan oikein eläisi
täytyy vain itse elää
ja pistää kaikki asiat
johonkin elämänkokemus-osioon.

Tänään on sininen taivas
ja aurinko pilkistää
pilven raosta
Onnea ja iloa
lokakuussa.

Vaahtera

On keltaisena koko maa,
vilkaisenpa vaahteraa.
Tuo raukka paljas on,
tuuli vallaton
on kauniit lehdet repinyt,
ne kaikki maahan heittänyt.

Lehdet kaikki lakaisen,
ne säkkiin mustaan tungen.
Aikansa ne eli vaan,
nyt poies kaikki kannan.
Niin lyhyt oli elämä,
sen todistavi tämä.

Kevähästä syksyyn vaan,
nuo lehdet jakoi loistoaan.
Värit ehti vaihtua
ja tuuli niitä riepoa.
Nyt hetken puu saa levätä,
uutta voimaa kerätä.
Taas ensi keväänä
saa se loistoon herätä..

Koira ilonsa näyttää,
tassut tomerasti tietä tallaa
kirsulla nuuhkii, aivastaa
lumi tiellä pöllähtää.
"Tästä tykkään, puhtaasta,
tassut ei tahriinnu kurasta."
Koira pikkuinen paidassa kulkee
mummo aarteensa kainaloon sulkee.

Lehti

Pienen pieni vaahteran lehti,
sisään ikkunasta tupsahti,
matolla lepäsi pikkuinen lehti,
tuuli sen siihen lennätti.

Jospa oiskin onnenlehti,
kun ikkunasta tänään ehti,
söpö on tuo pikkunen lehti,
mi sisään tänään tupsahti.

Lokakuu lähtölaskentaa
harmaalta taivaalta lunta tupruaa
ja ajatukset marraskuussa.
Vettä, lämmintä vielä lupaillaan,
kurakelit maata valloittamaan.
Sade lumeksi tulla saa
valoa valkoista heijastamaan.
Riittää harmaus kokovuotinen
aika on jo maan valkoisen.
.

On olo harras,
alkoi marras.
Joulu tarras
lumella narras.

On varmaa
taivas harmaa
talven karmaa
Italian parmaa
.
Joulun kinkku
olla voi sinkku
vieres rinkku
suuta hinkku
.
Pikkujoulu aika
vuosien taika
mitä kuka saika
sputnikin Laika.

On kaipuu
hymy taipuu
miete haipuu
pää vaipuu.

Aamu uusi
kello kuusi
ukko huusi
tuki suusi.

Huomenna jälleen
kaikki tälleen,
löysi puusälleen
eipä lie välleen.

Saapui aikanaan talven alku
lunta vihreään maahan kun satoi.
Oli hidasta taivaalla pilvien kulku
laiskasti lokakuu loppuunsa matoi.
Ei talvi toki vielä tänne jäädä aio
se vain merkkejä meille heittää,
jos ei marraskuu lisää lunta taio
maan joulunakin nurmikko peittää.

Näinhän se menee.

Lapsi syntyy on ilo suuri
onni täyttää nuorten mielen,
ja mietitään nimeä kävipä tuuri
Kevät tietysti nimi on pienen.

Lapsi kasvaa sitten jo pian on
koulun ja oppien aika,
kavereiden kirmailu vallaton
kesän lempeän valoisa taika.

Ei liikahda edes lehtikää
vaikka tuuli puhaltaa kovin,
katson ikkunasta jään miettimään
syksyyn hyvin minäkin sovin.

Tulee talvi vangitsee roudalla maan
lumeen valkoiseen peittyy pellot,
takaa ruudun ihaillen katsellaan
vitivalkoista maata, soi taustalla kirkon kellot

Elämän rajallisuus !


Tummuu yö

tummuu tuulet

viestin tumman tuoli tuo

on lähdön aika

sydän sairas

uupuu vanhus

luoja levon suo