Ajattelin ostaa Almeran kun näyttäs halvalla saavan 2006 mallistakin alta kymppitonnin. Mites onko järkivehje vai perseestä. Ainakin näyttää hyvältä verrattuna vaikka Noteen.
Kiitteli vastauksista jo ennakkoon:)
Onko Almera perseestä?
16
905
Vastaukset 16
- ps
Meillä ollut Almera vuodesta 2004 alkaen, ja nyt mittarissa 87000 km. Ainakaan toistaiseksi ei vielä mitään ongelmia...
- Allu 1.8..
Itsellä ollut pari vuotta vanhempi jo useamman vuoden (viimeisin facelifti). Mielestäni nimenomaan järkivehje. Luotettavasti on toiminut ja pitänyt pintansa, ei ruostetta. Viimeistely ei ole ihan Mersun luokkaa eikä edes parhaiden japsejen luokkaa, mutta ajaa asiansa. Katsastuksissa ei ole ollut huomautettavaa. Allu on kotoisa ja konstailematon ajettava ja kestopäälysteellä jopa ihan hyvä. Alusta on ikäänkuin kaksijakoinen. Jousitus on pintakova ja montut tuntuu, mutta toisaalta sitten pohjaa aika pienissäkin montuissa. Myös vaihteensiirto on hiukan epätäsmällinen (keppi ei ole kovin jämäkkä käteen) mutta vaihteet löytyy kuitenkin helposti. Itse olen ollut kuitenkin tyytyväinen nimenomaan luotettavuuteen ja siihen, ettei ruoste tunnu purevan. Myös talvella on lähtenyt käyntiin ja pelannut moitteetta.
- engliscar
Englantilainen ei osaa autoa tehdä, öljyä syö tuhottomasti. Moottoriremontti 100 tuhannen välein. Ennen synny kesti niin kauan että pohja lahoi alta, mitä nyt muutama kumiletku piti konehuoneeseen laittaa.
- EI HYVÄ
Älä osta Almeraa, ylettömän huonosti tehty ja sähköiltään Ladan veroinen. Mulla oli 05 malli ja aina jotain vikaa, kalliiksi tuli.
- datsun2
Suosittelen sunnya, varsinki b11 1.5 moottorilla!! n13 ja n14 ei oo nii hyviä. b11 voi joutua hitsaamaan alustaa mutta ei oo vakavaa. tekniikka järempää parempi ku almeroissa
- vilu4
eiku japanista mut kasattu kuninkas kunnas laatu peli mut ei kannata maksaa liikaa sunnyt oli ihan rimpuloita on tekniikka hiukan kehittynyt japseillakin kun vertaa 100a:han
- otsikkoon vastaus
KYLLÄ TODELLAKIN ON, TÄYSIN ......STÄ
- j vaisaari
Japanilaiset auto on tavalliseen käyttöön oman kokemmuksen mukaan ok
- Foooord
Ihottuman niistä japsi autoista saa , pysy erossa. Osta eurooppalainen niin ei kutise.
- alllu06
Meillä on 2006-mallinen Almera 1.5 sedan. Luonnehtisin sitä "harmaaksi ja tylsäksi autoksi", mutta se toimii aina. Pajalla ei ole tarvinnut käydä kuin normaaleissa vuosihuolloissa. Samaan aikaan on perheessä ollut myös samanikäisiä saksalaisia autoja mm. Ford ja niitä on kyllä jotunut korjuuttamaan milloin minkäkin vian takia.
Mutta mitä Almeraan tulee niin tässä jotain plussia ja miinuksia.
Luotettava ja toimitavarma.
Maltillinen polttoaineenkulutus.
- Koneessa saisi olla enemmän potkua, mutta tälläkin ehtii kunhan vähän ennakoi ja vaivatta Allu saavuttaa kaikki suomessa sallitut nopeudet.
- Ajotuntuma on omaan makuun vähän hutera. Tosin olen tottunut isompiin autoihin. Kyllä tälläkin on tiellä pysytty ja huonompiakin olen ajanut.
- Meidän vaunussa on ns. "parempi" varustelu, johon kuuluu radion nappuloihin yhdistetyt ilmastoinnin/tuuletuksen säädöt. Ajon aikana tämän mysteerion käyttö on jokseenkin hankalaa ja vie turhaan huomiota pois liikenteestä. Nappulota pitää painella täsmälleen oikeassa järjestyksessä ja seurata silmä kovana näytön informaatiota halutun toiminnan saavuttamiseksi.
Almera on normaaliin tieliikennekäyttöön hyvin soveltuva huoleton auto, joka ei herätä suuria tunteita suuntaan eikä toiseen. Oman kokemuksen perusteella voin suositella. - HKKJV
ALMERA ON TUULIPUKUKANSAN LEMPI AUTOJA.
- Almera on ykk...kakk
Perusvarma auto,jota monet kehuvat siitä syystä,ettei liikoja herkkuja ole sähköisissä jutuissa tarjolla.Yksinkertainen (=halpa)huoltaa ja käyttää.
- EN KEHU !
Oli Almera 05 onneton räppänä ja aina vikaa, etenkin sähkövikoja. Nykyinen Juke on valitettavasti osoittautunut Almeran kaltaiseksi ja kohta Nissanin romu menee vaihtoon. Ihmettelen suuresti miten muka jotkut ovat päässeet satojatuhansia kilsoja huoletta Nissaneilla, omani kun ovat olleet yhtenään pajalla.
- En minäkään!
Jätit mainitsematta sen, että nuohan ruostuvat hetkessä :)
- 2003 allu käytössä
Edullinen hankkia ja osat on halpoja. Ainut ongelma on ettei niitä osia usein tarvi hankkia, joten ei tule se osien halpuus iloksi. 2-ovinen on kaikkein lujin, ainakin mikäli on uskominen nissanin huoltomiehiin.
Ei syö moottoriöljyä. Öljyn joutuu vaihtamaan, jos uutta öljyä haluaa koneeseen. Olen ajanut samoilla öljyillä jo 32000km, eikä silti ole öljy vajentunut. Taitaa olla pakko viedä auto huoltoon öljynvaihdon takia (200000km mittarissa). WV:ssä ei tätä ongelmaa, öljyä saa lisäillä 5000 km välein, jopa 1000km:n joihinkin. Longlife öljynvaihtokin siis tehdään vain suodattimen uusimisen vuoksi wv:hen 50000km:n välein juuri tämän vuoksi. - asdf234asdf234
osta ruostesuojattu almera n15 japanissa valmistettu. et kadu. älä kuitenkaan mihin tahansa hintaan. Ainoa vika.. ottaa tuulta noin 120 kmh. unohda kaikki mikä on tehty euroopassa tai kadut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran77798Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?145770- 57666
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47654Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25653Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46634- 44597
- 31531
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä27521Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20513Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27506- 6476
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee403468Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭77445- 30436
Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363420En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39404Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.28398- 36392
Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä
Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole3390