Pressiklubi

Onkohan minussa jotain vikaa kun en pysty ilakoimaan kuolleiden kustannuksella? Pressiklubihan on erikoistunut "haudoilla tanssimiseen".

Nykyajassa tuntuu, että provosoida saa mutta sitten jos esim. idässä sitten tarpeeksi monen "provokaation" jälkeen joku toimittaja lahdataan niin sitten taas ollaan helmat kintuissa huutamassa että jotain täytyy tehdä....

Ovatko kaikki täällä vähän vapaammassa mediassakin sitä mieltä, että parasta ja railakkainta journalismia, jota Hra Stiller ainakin ajaa sisään aina, on se että kerta toisensa jälkeen rienataan ja solvataan henkilöitä joiden merkitys Suomen Itsenäisyydelle on kuitenkin valtava?

Tässähän yritetään kovaa vauhtia pyrkiä siihen, että Suomen itsenäisyyden ja siihen liittyvien henkilöiden arvostaminen on jotenkin naurettavaa tai "eilistä".
Ja sitä se ei todellakaan ole, koti uskonto ja isänmaa ovat arvoja, jotka eivät ikinä "happane" ja ne pitää voida lausua aina rohkeasti ilman että joku kökkötraktori toimittaja apina hyökkää niskaan.

Onnekseni olen havainnut, että läpi yhteiskunnallisen arvomatriisin nuoret kenen kanssa näistä asioista olen avoimesti keskustellut ovat näkemyksiltään hyvinkin kaukana toimittaja Stillerin arvomaailmasta ja hyvä niin...on edes jotain tulevaisuutta siitä propagandasta huolimatta mitä YLE verorahoituksellamme eetteriin pukkaa.

Kauheeta katsottavaa ja kuunneltavaa oli tuo viimeisin pressiklubi ja loppuhuipennus oli ihan oma lukunsa....No joo joo, en ehkä enään katso kun ei onneksi todellakaan ole pakko.

Mielestäni pressiklubilaiset voisivat rohkaista itsensä, unohtaa Suomen sankarivainajat ja presidentit ja vaihteeksi katsoa päivän politiikkaan valiten vielä eläviä kohteita ja tähän varmastikin pitäisi tarkentaa, että mieluiten ei taas niin "seniori-luokkaa" etteivät he kykene itse itseänsä puolustamaan.

Säälittävää touhua toi toistuva "hautakivien kaatelu"...Siinä ei ole mitään kannanottoa eikä logiikkaa muuta kuin "rienaamisen ja häpäisemisen ilo" joille he sitten ehkä ainoina mutta varmasti ainakin eniten hihittelevät.
Pääsipä punakonekin lämpenemään ja tunkemaan "lahtari" termin muutoinkin ikävän sävyiseen "musta Mannerheim" keskusteluun. En oikein ymmärrä miksi vasemmalla halutaan niin kovasti kaivaa tuota aikaa esiin, revanssi ei toisi asiaan mitään muutosta.

Stillerin koko urahan perustuu eri yhteyksissä ja perusteilla tapahtuvaan ihmisten solvaukseen, siitä voi lukea esim. tuosta linkistä, jonka kanssa minulla ei ole mitään tekemistä..miten ura lähti alkuun, no nimittelemällä tottakai.

esim. http://fi.wikipedia.org/wiki/Ruben_Stiller

Tuosta linkistä käy myös ilmi, että poliittinen takinkääntö tapahtuu miehellä myös erittäin sujuvasti sekä se, että Akilleen kantapää hänelläkin on, Tuomiojan Eki siihen kerran on varmastikin vahingossa tallannut.

Ehkä joku muukin voisi vähän tökkiä vai eikö toimittajakunnasta löydy vastavoimaa? Jos ei on sekin todella huolestuttavaa, että meidän maallikoiden pitää reagoida täällä "puskamediassa".

Lennä Stiller lennä, korkeammalle ja yhä lähemmäs aurinkoasi. Kun siivesit lopulta sulavat ja putoat maahan niin tulen tallaamaan tuhkakasasi päälle vain varmistuakseni, että sieltä nouse kuin legendaarinen...blaa blaa blaa.

Muistoasi kunnioittaakseni voisin tietenkin puhua sinusta paljon paskaa ja toistaa sinua koskettavia negaatioita ja perättömiä juoruja aina muiden väsymiseen asti. Olen sinua sen verran nuorempi, että voin sen tehdä mutta odottelen ensin rauhassa voin sitten tehdä sen kun sinäkin olet ensin poistunut tästä maailmasta. Se on varmasti aina myös omaisille mukavaa kun kuolleista puhutaan mitä sylki suuhun tuo, onkohan pressiklubissa ikinä ajateltu tätä. Onneksi Kekkosen kaatumisvideon toisto osittain sensuroitiin, viisainta olisi varmaan hyllyttää koko ohjelma ennen kuin "Stile" lähtee lapasesta lopullisesti.

Toivoisin ainakin aktiivista peukutusta suuntaan tahi toisee, jotta voisin mittauttaa näkemykseni suosion näin "puolueettomalla" maaperällä. Jos sitten todellakin on niin, että kaikki peukut on alaspäin niin varmastikin on aika tarkistaa omaa arvomaailmaa....

Anteeksi ja kiitos
492
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Harvinaisen typerä vuodatus. Solvaustaidoiltasi olet silti erinomaista tasoa. Nykynuorison mielestä peukutus alaspäin on rankin kuviteltavissa oleva teko...

Äänestä

Aivan nulikkamainen oli se ohjelma, missä keski-ikäiset Stiller ja Saarikoski yrittivät pelastaa Saarikosken mokakirjoitusta Venäjästä ja Bäckmanista Hesarissa haukkumalla ja kiusaamalla yhteen ääneen telkkarissa Bäckmania oikein malliin meitä toimittajiahan eivät ahdistele kutkaan kun mehän ollaan kavereita ja puolustaudutaan joukolla eikö puolustaudutakin.

Äänestä

Mielestäni hyvä kritiikki, lähetyksen sisältö oli yleisesti niin ilkeää että teki mieleni vaihtta jo kanava.

Äänestä

Saarikosken Helsingin Sanomat ja Pressiklubin Yle yrittävät saada suomalaiset Naton kannattajiksi.

Kun katsoi ja kuunteli Saarikoskea ja Stilleriä, vain sekopää voi kannattaa Natoon liittymistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sohvaperuna kirjoitti:

Onkohan minussa jotain vikaa kun en pysty ilakoimaan kuolleiden kustannuksella? Pressiklubihan on erikoistunut "haudoilla tanssimiseen".

Nykyajassa tuntuu, että provosoida saa mutta sitten jos esim. idässä sitten tarpeeksi monen "provokaation" jälkeen joku toimittaja lahdataan niin sitten taas ollaan helmat kintuissa huutamassa että jotain täytyy tehdä....

Ovatko kaikki täällä vähän vapaammassa mediassakin sitä mieltä, että parasta ja railakkainta journalismia, jota Hra Stiller ainakin ajaa sisään aina, on se että kerta toisensa jälkeen rienataan ja solvataan henkilöitä joiden merkitys Suomen Itsenäisyydelle on kuitenkin valtava?

Tässähän yritetään kovaa vauhtia pyrkiä siihen, että Suomen itsenäisyyden ja siihen liittyvien henkilöiden arvostaminen on jotenkin naurettavaa tai "eilistä".
Ja sitä se ei todellakaan ole, koti uskonto ja isänmaa ovat arvoja, jotka eivät ikinä "happane" ja ne pitää voida lausua aina rohkeasti ilman että joku kökkötraktori toimittaja apina hyökkää niskaan.

Onnekseni olen havainnut, että läpi yhteiskunnallisen arvomatriisin nuoret kenen kanssa näistä asioista olen avoimesti keskustellut ovat näkemyksiltään hyvinkin kaukana toimittaja Stillerin arvomaailmasta ja hyvä niin...on edes jotain tulevaisuutta siitä propagandasta huolimatta mitä YLE verorahoituksellamme eetteriin pukkaa.

Kauheeta katsottavaa ja kuunneltavaa oli tuo viimeisin pressiklubi ja loppuhuipennus oli ihan oma lukunsa....No joo joo, en ehkä enään katso kun ei onneksi todellakaan ole pakko.

Mielestäni pressiklubilaiset voisivat rohkaista itsensä, unohtaa Suomen sankarivainajat ja presidentit ja vaihteeksi katsoa päivän politiikkaan valiten vielä eläviä kohteita ja tähän varmastikin pitäisi tarkentaa, että mieluiten ei taas niin "seniori-luokkaa" etteivät he kykene itse itseänsä puolustamaan.

Säälittävää touhua toi toistuva "hautakivien kaatelu"...Siinä ei ole mitään kannanottoa eikä logiikkaa muuta kuin "rienaamisen ja häpäisemisen ilo" joille he sitten ehkä ainoina mutta varmasti ainakin eniten hihittelevät.
Pääsipä punakonekin lämpenemään ja tunkemaan "lahtari" termin muutoinkin ikävän sävyiseen "musta Mannerheim" keskusteluun. En oikein ymmärrä miksi vasemmalla halutaan niin kovasti kaivaa tuota aikaa esiin, revanssi ei toisi asiaan mitään muutosta.

Stillerin koko urahan perustuu eri yhteyksissä ja perusteilla tapahtuvaan ihmisten solvaukseen, siitä voi lukea esim. tuosta linkistä, jonka kanssa minulla ei ole mitään tekemistä..miten ura lähti alkuun, no nimittelemällä tottakai.

esim. http://fi.wikipedia.org/wiki/Ruben_Stiller

Tuosta linkistä käy myös ilmi, että poliittinen takinkääntö tapahtuu miehellä myös erittäin sujuvasti sekä se, että Akilleen kantapää hänelläkin on, Tuomiojan Eki siihen kerran on varmastikin vahingossa tallannut.

Ehkä joku muukin voisi vähän tökkiä vai eikö toimittajakunnasta löydy vastavoimaa? Jos ei on sekin todella huolestuttavaa, että meidän maallikoiden pitää reagoida täällä "puskamediassa".

Lennä Stiller lennä, korkeammalle ja yhä lähemmäs aurinkoasi. Kun siivesit lopulta sulavat ja putoat maahan niin tulen tallaamaan tuhkakasasi päälle vain varmistuakseni, että sieltä nouse kuin legendaarinen...blaa blaa blaa.

Muistoasi kunnioittaakseni voisin tietenkin puhua sinusta paljon paskaa ja toistaa sinua koskettavia negaatioita ja perättömiä juoruja aina muiden väsymiseen asti. Olen sinua sen verran nuorempi, että voin sen tehdä mutta odottelen ensin rauhassa voin sitten tehdä sen kun sinäkin olet ensin poistunut tästä maailmasta. Se on varmasti aina myös omaisille mukavaa kun kuolleista puhutaan mitä sylki suuhun tuo, onkohan pressiklubissa ikinä ajateltu tätä. Onneksi Kekkosen kaatumisvideon toisto osittain sensuroitiin, viisainta olisi varmaan hyllyttää koko ohjelma ennen kuin "Stile" lähtee lapasesta lopullisesti.

Toivoisin ainakin aktiivista peukutusta suuntaan tahi toisee, jotta voisin mittauttaa näkemykseni suosion näin "puolueettomalla" maaperällä. Jos sitten todellakin on niin, että kaikki peukut on alaspäin niin varmastikin on aika tarkistaa omaa arvomaailmaa....

Anteeksi ja kiitos

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu