Herumisesta

Haluan imettää.Olen silti myös alkanut antamaan korviketta koska vauva itkee nälkäänsä, vaikka olisi ollut rinnalla yli tunninkin.Poika on nyt 2kk.
Voiko joku estää herumisen? Yhtenä päivänä kun olin kuntosalilla, imetin pojan ennen lähtöäni. Olin 2 tuntia poissa ja mieheni oli antanut heti korviketta lähtöni jälkeen.Eli maitoni ei riittänyt.
Poika nukkuikin 10 tuntia yhteen putkeen. Yöllä heräsin lypsämään kun oli niin kipeet rinnat.
Kun vauva sitten heräsi, syötin molemmat rinnat tyhjiksi ja lisäksi lypsetyn maidon n.1,5dl.Ei sekään riittänyt vaan annoin taas rintaa. Poika oli rinnalla sitten kolmisen tuntia, kun en enää jaksanut vaan annoin korviketta.

Luulenkin, että minun herumisrefleksi ei toimi. Onko minussa joku vika? Vauva ei ole syntymästään lähtien nukahtanut rinnalle kun ehkä 5 minuutiksi. Useimmiten en edes kuule vauvan nielevän vaan vetää ja "nylpyttää" tisua.Neuvolassa sanoivat, että vauva tulee kylläiseksi n.15 minuutin imemisellä, mutta meillä sihen menee useimmiten tunti, jonka jälkeen on vielä nälkä.
Haluaisin täysimettää mutta en voi poikaa nälässä pitää, enkä jättäytyä myöskään koko päiväksi sänkyyn imettämään.
Itkuttaa, kun olen varma että minun maitoa ei heru, Tuntuu että vauva joutuu tekemään tosi paljon työtä että saa sieltä maitoa.

Antakaa hyviä vinkkejä. Olen menossa imetystukiryhmään.
Tuntuuko heruminen jossain? Nukahtaako vauva rinnalle kun on kylläinen? Kuuluuko nieleminen aina? Kuinka paljon n. 2kk ikäinen vauva syö vrk?

Olen kiitollinen asiallisista neuvoista.
3583
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Maidon heruminen ja hyvin yksilöllistä. Lisäksi jokaisen synnytyksen jälkeen maidon "tuottaminen" on erilaista. Esim. vaikka olisit täysimettänyt ensimmäisen lapsen, toisen kanssa maito ei välttämättä riitä.

Myöskin lapset ovat hyvinkin erilaisia. Ei ole mitään kaavamaista ohjetta. Feed on demand kuvaa mielestäni parhaiten pienen lapsen imettämistä.

Tärkeää on laadukkaan ravinnon nauttiminen sekä runsas nesteiden juominen. Myös riittävä lepo on hyvästä maidon tuotantoa ajatellen.

Mielestäni olet toiminut täysin oikein. Jos vauvalla on nälkä imetyksen jälkeen on eettisesti oikein antaa korviketta. Rintamaito on lapsen terveydelle hyvästä, mutta esim. minä 70- luvun lapsena olen saanut korviketta. Olen täysin terve ihminen eli ei mitään allergiaa tai astmaa.

Milestäni voit hyvin jatkaa samalla tavalla kuin olet nytkin toiminut. Toimit silloin parhaalla mahdollisella tavalla lastasi kohtaan. Onnea ja hyvää loppukesää!

Äänestä

maidon riittävyyden näkee parhaiten pissa vaippojen määrästä ja vauvan painon noususta sekä tyytyväisyydestä. pissavaippoja pitäisi tulla n. 5-8 vrk. vauva voi ottaa korviketta vaikka olisi saanut tarpeeksi äidinmaitoa. vauvat syövät usein ja pitkään.äidinmaito sulaa hyvin eikä pidä nälkää yhtä pitkään kuin korvike. korvikkeen huono sulavuus ei ole hyvä asia. muista, että korvikkeen antaminen vähentää maidon tuloa entisestään. maitoa tulee rinnoista sen verran kuin vauva imee. jos vauva syö osan ruuasta korviketta niin rinnat tuottavat sen verran vähemmän maitoa. kuulostaa, että sinulta tulee todella hyvin maitoa ja heruu myös pumpatessa jos syötät kummatkin rinnat ja saat vielä pumpattua 1,5dl.maidosta kipeät rinnatkin kertovat, että maitoa sinulta tulee. vauvat tykkäävät nautiskella rinnalla enkä usko, että pienellä vauvalla menee vain 15min. syömiseen. herumista ei välttämättä tunne. itse luotin siihen, että kun imetän mahdollisimman paljon niin vauva saa tarpeeksi maitoa. meillä meinaa kanssa vauva olisi halunnut syödä jatkuvasti ja nukkua siinä välissä sylissä. vauva ei kuitenkaan nukahda aina kun on kylläinen enkä minä ainakaan kuule aina nielemistä. luota vaan itseesi imettäjänä. usko, että maitosi riittää ja sitä tulee.

Äänestä
  • Minulla on ihan samanlainen tuntuma, että kysyjän maito kyllä riittää. Meillä oli ensimmäisen lapsen kanssa samanlaisia ongelmia ja nuorimmainen oli myös kova tissuttelija. Neuvolassa valitin, että ei taida maito riittää, kun vauva olisi koko ajan rinnalla, mutta ihanalta kätilöltä (silloin oli vielä neuvolassa kätilöitä!) sain neuvon: luota siihen, että maito riittää. Vauvalle tehtiin syöttöpunnituksia ja viikkopunnituksia ja kumpikin osoittivat, että maitoa tulee. Stressi poistui, kun aloin uskoa itseeni.

    Minä puolestaan en ole koskaan saanut lypsämällä herumaan juuri mitään, vaikka rinnat olisivat olleet täynnä. Hätäisesti olen sen verran saanut tulemaan, että hoitajat ovat sairaalassa yösyötöt saaneet hoidettua omalla maidollani ja päivät olen imettänyt itse sairaalassa (viidestä lapsesta neljä on joutunut olemaan vauvana sairaalahoidossa). Muutenkaan en imetyksen edetessä läheskään aina tuntenut herumista, mutta joskus alkuvaiheessa sen saattoi tuntea. Vaikea on kuvailla, miltä heruminen tuntuu. Se on ikään kuin kuumotusta ja nipistelyä ja tosiaankin vain tunne, että nyt maitoa tulee. Mutta mitä vanhemmaksi vauva on tullut, niin sitä vähemmän olen itse herumista tuntenut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Toukka kirjoitti:

Haluan imettää.Olen silti myös alkanut antamaan korviketta koska vauva itkee nälkäänsä, vaikka olisi ollut rinnalla yli tunninkin.Poika on nyt 2kk.
Voiko joku estää herumisen? Yhtenä päivänä kun olin kuntosalilla, imetin pojan ennen lähtöäni. Olin 2 tuntia poissa ja mieheni oli antanut heti korviketta lähtöni jälkeen.Eli maitoni ei riittänyt.
Poika nukkuikin 10 tuntia yhteen putkeen. Yöllä heräsin lypsämään kun oli niin kipeet rinnat.
Kun vauva sitten heräsi, syötin molemmat rinnat tyhjiksi ja lisäksi lypsetyn maidon n.1,5dl.Ei sekään riittänyt vaan annoin taas rintaa. Poika oli rinnalla sitten kolmisen tuntia, kun en enää jaksanut vaan annoin korviketta.

Luulenkin, että minun herumisrefleksi ei toimi. Onko minussa joku vika? Vauva ei ole syntymästään lähtien nukahtanut rinnalle kun ehkä 5 minuutiksi. Useimmiten en edes kuule vauvan nielevän vaan vetää ja "nylpyttää" tisua.Neuvolassa sanoivat, että vauva tulee kylläiseksi n.15 minuutin imemisellä, mutta meillä sihen menee useimmiten tunti, jonka jälkeen on vielä nälkä.
Haluaisin täysimettää mutta en voi poikaa nälässä pitää, enkä jättäytyä myöskään koko päiväksi sänkyyn imettämään.
Itkuttaa, kun olen varma että minun maitoa ei heru, Tuntuu että vauva joutuu tekemään tosi paljon työtä että saa sieltä maitoa.

Antakaa hyviä vinkkejä. Olen menossa imetystukiryhmään.
Tuntuuko heruminen jossain? Nukahtaako vauva rinnalle kun on kylläinen? Kuuluuko nieleminen aina? Kuinka paljon n. 2kk ikäinen vauva syö vrk?

Olen kiitollinen asiallisista neuvoista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu