lapsi kahdessa paikkaa hoidossa?

turhautunut!!

antakaas vähän rakentavaa mielipidettä ja keskustelua. Eli meillä on suuri ongelma..minun ja lapseni isällä on yhteishuoltajuus, tällähetkellä asumme samassa kaupungissa ja mm hoitopaikan suhteen kaikki sujuu hyvin, mutta nyt minulla olisi muutto edessä n. 50km päähän, ja se tuottaakin ongelmia. Isä ei suostu(eikä tarvitsekaan suostua) ns luopumaan omasta viikostaan lapsen kanssa, joten kaikki joudutaan järjestelemään niin, että joko minä ajelen vanhaan työpaikkaan töihin jolloin lapsi voi olla vanhassa päikyssä hoidossa ja näin yhteishuoltajuus jatkuu tai sitten on oltava joku muu ratkaisu..minulle tarjottiin siirtoa uuden paikkakunnan työpisteeseen mutta se ei onnistu juurikin tämän yhteishuoltajuuden vuoksi..niinpä mietin, että koska lasta ei voi laittaa kahteen päikkyyn (se olisi jo liian paha lapsen kasvua ajatellen ym) niin olisiko perhepäivähoitaja yhtä paha asia?eli siis isän viikoilla lapsi olisi 5 päivää päiväkodissa ja minun viikoillani lapsi menisi muutamaksi tunniksi pphoitajalle? tarpeeksi vaikeasti taisin tämänki asian kertoa mutta paljon on mutkia matkassa ja tämä järjestely on todella hermoja raastavaa työtä monen asian vuoksi..huoh

3

317

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Työssäkäyvillä

      On lapsia,jotka ovat kahdessa eri hoitopaikassa, jos ovat pitkiä aikoja vuorotellen vanhemmilla ja eri paikkakunnalla.Eihän ole monia vaihtoehtoja....

    • -----------

      Monet lapset ovat kahdessa päiväkodissa. Esimerkiksi meidän kunnassa kaikki vuorohoitoa tarvitsevat lapset ovat 7-17 välillä normaalissa päiväkodissa ja silloin kun hoitoa tarvitaan ennen tai jälkeen tuon ajan, niin joutuvat vuoropäiväkotiin. Eli taksilla kuljetetaan kesken päivänkin eri paikkaan.

    • ..

      En usko että ap tarvitsi tilastoa siitä miten tavallista on että lapset joutuvat olemaan kahdessa eri päivähoitopaikassa.Näitä on valitettavasti paljon.Ymmärrän hyvin huolesi. Avioeron kestämisessä on lapselle jo usein enemmän kuin mitä jaksaa. En tiedä minkä ikäinen lapsesi on, toivottavasti ei kuitenkaan alle kolme. Jos lapsesi vielä näin pieni en kyllä vaatisi häneltä vielä uuden muutoksen kestämistä vaan sinnittelisin vanhassa työpaikassa ja varjelisin lapseni mahdollisimman rauhallista ja ennakoitavaa arkea. Tsmppiä teille, tilanteesi on varmasti tosi hankala.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1897
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1280
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      99
      1031
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      908
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      894
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      751
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      632
    8. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      68
      518
    9. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      13
      508
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      501
    Aihe