Kyllä, hawkesworth sai taas jatkoaikaa ja Toiseksi viimeisessä osassa mysteeri vain syvenee, laittaen sukat pyörimään lukijoiden jaloissa.
----------
Lordi Hampton ei muistanut siitä illasta kovinkaan paljoa enempää. Ainakaan hän ei ollut koskaan juossut niin kovaa. Pimeät metsänreunat ja pohjattomat ojat olivat jääneet taakse nopeasti kuin filmin juoksevat reunat valkokankaalla heidän jättäessä kirotun kartanon taakseen. Hawkesworth oli puuskuttanut tiiviisti hänen kintereillään. Tutkimusretki ei ollut mennyt yhtään niinkuin piti.
Kellarihuoneessa hän oli tutkinut huoneen päätyseinää, joka oli juuri muuratun näköinen, sen he olivat murtaneet. Seinän takana oli ammottanut iso tunnelin suuaukko. Ikiaikaisilla tiilillä vuorattu miehenmentävä, kivistä rakennettu käytävä tai putki jatkui jyrkkänä syvyyksiin.
Ilmeisen vanha, ehkä jopa rooman aikainen viemäriverkosto levittäytyi kylän alle.
"Hienoja vanhoja raunioita ja akveduktien jäännöksiä matkan varrella, James." Hawkesworth oli muistanut Lordi hamptonin sanoneen automatkalla. Delvenborough oli alkujaan perustettu rooman aikaisen kylän paikalle. He olivat tutkimusmatkallaan löytäneet vanhat viemärit.
He eivät putoamisen pelosta uskaltaneet jatkaa putkesta muutamaa jaardia pidemmälle. Kylmä, ummehtunut ilma oli tulvinut maan uumenista. Jatkuiko englantilaisen pikkukylän oma Cloaca Maxima vielä syvemmälle? Inhokseen Hampton oli suunnnannut taskulamppunsa valokeilan tunneliin. Kuilussa lojui pitkälle valon kantamattomiin pinoittain kuolleita ihmisruumiita, kyläläisiä, talon väkeä. Kaikkein etummaisin ruumis hätkähdytti heitä eniten. Ruumis oli lojunut siinä monta päivää, mutta silti he pystyivät tunnistamaan piirteet, jotka he olivat nähneet aamulla kartanon eteishallissa.
Se oli Casterburyn herttua. Hampton muisti hawkesworthin ärisseen: "Voi vittu, ei viihdytä täällä tämän enempää" jonka jälkeen tämä oli kaivanut povitaskustaan revolverin. Illan jymy-yllätys teki vielä tuloaan.
Käytävän toisella perällä aukesi iso ovi narahtaen kovalla äänellä. Sikarinsavu täytti oviaukon. Kukas muu kuin casterburyn herttua astui ovesta eteenpäin.
Kaksipiippuisen metsästyshaulikon takaa karjui ääni: "Kuka kehtaa häiritä herttuan yörauhaa tällä tavalla??"
He kumpikaan eivät uskoneet tätä näkyä todeksi silmillään, pimeässä huoneessa maan alla. Winhill mk2:sen englantilainen suora perä painui herttuan olalle tähdäten salapoliisikaksikkoa "No niin, nuuskivat ystäväni, taidatte joutua kuilussa makaavan joukon jatkoksi."
Hawkesworth ei aikaillut vaan hän ampui revolverillaan reiän herttuan otsaan. Suuren sodan veteraanina hän oli taitava ampuja. Aamutakkinen haulikkomies kaatui kannoillaan betonilattialle. He juoksivat käytävää kellarin ulko-ovea kohti. Heidän kannoillaan kuuluvat äänet kielivät takaa-ajajista, ehkä koirista. Hawkesworth tyhjensi kuudestilaukeavansa loput ammukset varjoja vilisevään käytävään, jonka jälkeen he aloittivat pakomatkansa.
***
Lordi hampton pyyhki hikeä otsaltaan vielä aamiaispöydässä. Pekoni ja munat maistuivat harvinaisen huonosti kummallekin sinä aamuna.
"Mitä ihmettä siellä oikein tapahtuu, Ashton?" Kysyi Lordi Hampton teekupin takana istuvalta Hawkesworthilta Delvenborough Inn - majatalon aamiaispöydässä aamukahdeksalta.
Hawkesworth oli hiljaa ja pyysi tarjoilijattarelta toisen kupillisen teetä - hän joi aina aamiaisella kaksi kuppia. "Anteeksi." Hän kysyi: "Voisinko soittaa Scotland Yardiin päämajaan lontooseen?"
Väsynyt tarjoilijatar vastasi kyllästyneesti: "puhelinlinjat ovat poikki. varmaankin sade on kaatanut puun linjojen päälle, my darling" He eivät olleet kertoneet kenellekään viimeiltaisista tapahtumista. Tosiaan, ulkona sade jatkui samanlaisena kuin eilenkin. Mukulakiviset kadut olivat tyhjiä.
"Menkäämme huoneisiimme, James." Sanoi Hawkesworth. "Katsotaan illalla mitä meidän pitää tehdä."
He painuivat huoneisiinsa. Huoneessaan istuva Hawkesworth poltti piippuaan ja mietti asioita.
Tuntien jälkeen asiat alkoivat loksahtaa paikoilleen. Herttua, kellari, ruumiit. Kaikki alkoivat saada roolinsa hawkesworthin nerokkaassa mielessä.
Hän ei ollut täysin varma, mistä oli kysymys, mutta täysin varmaa oli että hänen ja lordi hamptonin oli vielä kerran vierailtava kartanossa ottamaan asoista lopullinen selko. Hän täytti vielä yhden piipullisen ja poltti sen hymyillen. Sade oli loppumassa pikkuhiljaa ja sinitaivas alkoi pilkahdella pilvien takaa.
Illalla Hawkesworth haki käsiinsä Lordi Hamptonin. "James, meidän täytyy käydä vielä kerran casterburyn kartanossa - mieluiten tänä iltana."
Aurinko valaisi viime säteillään Delvensboroughin katuja. "Pelkään, että viimeistään huomisaamuna tunnelissa on vielä ainakin yksi ruumis lisää."
Levolle saatiin sanoa hyvästit vielä tänäkin iltana...
---------
Ja mielipiteitä saa kertoa! (omasta mielestäni nämä alkavat mennä koko ajan enemmän ns. käsille.)
----------
Lordi Hampton ei muistanut siitä illasta kovinkaan paljoa enempää. Ainakaan hän ei ollut koskaan juossut niin kovaa. Pimeät metsänreunat ja pohjattomat ojat olivat jääneet taakse nopeasti kuin filmin juoksevat reunat valkokankaalla heidän jättäessä kirotun kartanon taakseen. Hawkesworth oli puuskuttanut tiiviisti hänen kintereillään. Tutkimusretki ei ollut mennyt yhtään niinkuin piti.
Kellarihuoneessa hän oli tutkinut huoneen päätyseinää, joka oli juuri muuratun näköinen, sen he olivat murtaneet. Seinän takana oli ammottanut iso tunnelin suuaukko. Ikiaikaisilla tiilillä vuorattu miehenmentävä, kivistä rakennettu käytävä tai putki jatkui jyrkkänä syvyyksiin.
Ilmeisen vanha, ehkä jopa rooman aikainen viemäriverkosto levittäytyi kylän alle.
"Hienoja vanhoja raunioita ja akveduktien jäännöksiä matkan varrella, James." Hawkesworth oli muistanut Lordi hamptonin sanoneen automatkalla. Delvenborough oli alkujaan perustettu rooman aikaisen kylän paikalle. He olivat tutkimusmatkallaan löytäneet vanhat viemärit.
He eivät putoamisen pelosta uskaltaneet jatkaa putkesta muutamaa jaardia pidemmälle. Kylmä, ummehtunut ilma oli tulvinut maan uumenista. Jatkuiko englantilaisen pikkukylän oma Cloaca Maxima vielä syvemmälle? Inhokseen Hampton oli suunnnannut taskulamppunsa valokeilan tunneliin. Kuilussa lojui pitkälle valon kantamattomiin pinoittain kuolleita ihmisruumiita, kyläläisiä, talon väkeä. Kaikkein etummaisin ruumis hätkähdytti heitä eniten. Ruumis oli lojunut siinä monta päivää, mutta silti he pystyivät tunnistamaan piirteet, jotka he olivat nähneet aamulla kartanon eteishallissa.
Se oli Casterburyn herttua. Hampton muisti hawkesworthin ärisseen: "Voi vittu, ei viihdytä täällä tämän enempää" jonka jälkeen tämä oli kaivanut povitaskustaan revolverin. Illan jymy-yllätys teki vielä tuloaan.
Käytävän toisella perällä aukesi iso ovi narahtaen kovalla äänellä. Sikarinsavu täytti oviaukon. Kukas muu kuin casterburyn herttua astui ovesta eteenpäin.
Kaksipiippuisen metsästyshaulikon takaa karjui ääni: "Kuka kehtaa häiritä herttuan yörauhaa tällä tavalla??"
He kumpikaan eivät uskoneet tätä näkyä todeksi silmillään, pimeässä huoneessa maan alla. Winhill mk2:sen englantilainen suora perä painui herttuan olalle tähdäten salapoliisikaksikkoa "No niin, nuuskivat ystäväni, taidatte joutua kuilussa makaavan joukon jatkoksi."
Hawkesworth ei aikaillut vaan hän ampui revolverillaan reiän herttuan otsaan. Suuren sodan veteraanina hän oli taitava ampuja. Aamutakkinen haulikkomies kaatui kannoillaan betonilattialle. He juoksivat käytävää kellarin ulko-ovea kohti. Heidän kannoillaan kuuluvat äänet kielivät takaa-ajajista, ehkä koirista. Hawkesworth tyhjensi kuudestilaukeavansa loput ammukset varjoja vilisevään käytävään, jonka jälkeen he aloittivat pakomatkansa.
***
Lordi hampton pyyhki hikeä otsaltaan vielä aamiaispöydässä. Pekoni ja munat maistuivat harvinaisen huonosti kummallekin sinä aamuna.
"Mitä ihmettä siellä oikein tapahtuu, Ashton?" Kysyi Lordi Hampton teekupin takana istuvalta Hawkesworthilta Delvenborough Inn - majatalon aamiaispöydässä aamukahdeksalta.
Hawkesworth oli hiljaa ja pyysi tarjoilijattarelta toisen kupillisen teetä - hän joi aina aamiaisella kaksi kuppia. "Anteeksi." Hän kysyi: "Voisinko soittaa Scotland Yardiin päämajaan lontooseen?"
Väsynyt tarjoilijatar vastasi kyllästyneesti: "puhelinlinjat ovat poikki. varmaankin sade on kaatanut puun linjojen päälle, my darling" He eivät olleet kertoneet kenellekään viimeiltaisista tapahtumista. Tosiaan, ulkona sade jatkui samanlaisena kuin eilenkin. Mukulakiviset kadut olivat tyhjiä.
"Menkäämme huoneisiimme, James." Sanoi Hawkesworth. "Katsotaan illalla mitä meidän pitää tehdä."
He painuivat huoneisiinsa. Huoneessaan istuva Hawkesworth poltti piippuaan ja mietti asioita.
Tuntien jälkeen asiat alkoivat loksahtaa paikoilleen. Herttua, kellari, ruumiit. Kaikki alkoivat saada roolinsa hawkesworthin nerokkaassa mielessä.
Hän ei ollut täysin varma, mistä oli kysymys, mutta täysin varmaa oli että hänen ja lordi hamptonin oli vielä kerran vierailtava kartanossa ottamaan asoista lopullinen selko. Hän täytti vielä yhden piipullisen ja poltti sen hymyillen. Sade oli loppumassa pikkuhiljaa ja sinitaivas alkoi pilkahdella pilvien takaa.
Illalla Hawkesworth haki käsiinsä Lordi Hamptonin. "James, meidän täytyy käydä vielä kerran casterburyn kartanossa - mieluiten tänä iltana."
Aurinko valaisi viime säteillään Delvensboroughin katuja. "Pelkään, että viimeistään huomisaamuna tunnelissa on vielä ainakin yksi ruumis lisää."
Levolle saatiin sanoa hyvästit vielä tänäkin iltana...
---------
Ja mielipiteitä saa kertoa! (omasta mielestäni nämä alkavat mennä koko ajan enemmän ns. käsille.)
Vastaukset 3
Vanhimmat
Viemärijaksossa on ytyä. Mielikuvitus sen kun lentää. Oikein viihdyttävää jälleen. Mutta et kai sanonut, toiseksi viimeinen?
kyllä vain; tämän piti olla alunperin pelkkä kokeilu, kuinka kynä - tai siis sormi luistaa näppäimistöllä, kaikki edelliset episodit vain pohjustavat "sukat jaloissa pyörittävää" loppukohtausta joka tuli mieleeni ensimmäisenä ennen koko tarinan kirjoittamisen alkamista. saa nähdä mitä siitä tulee >:E
Jiii!
Emme jaksa odottaa! huusivat lapset.