Ja mee poijjaat maksellaan nöyrästi,

ollaan näet hallintoalammaisia ?. Laiton pääomapako- Kreikasta 200 miljardia.
- Kyse on laittomista toimista, veropetoksista ja korruptiosta Baker sanoo.
Näin uutisoi Taloussanomat.

Eikä Kreikka ole ainoa maa eteläeuroopassa jotka ovat tottuneet elämään leveästi heillä on näet ollut siirtomaita joista ryöväämällä ovat nauttineet makeasta elämästä etelän lämmössä.

-Ovat keksineet uusia siirtomaita ja meidän Suomemmekin kuuluu nykyisin heidän uusiiin siirtomaihin, maksellaan kiltisti siirtomaaisännälle, pääsivätkin vilungilla Euroon vääristelemällä vakavaraisuuttaan, kyllä ne isännät osaa !!!!.

Mikä onkaan Hämeenlinnan tilanne, vaikuttaa hiukan samantyyliseltä meno ja meininki meitä kaupunkilaisia kohtaan, aloitetaan Sähkölaitoksen myynnistä kyllä sylettää, sama jos myisin emannän, joka kaiketi tekee kodista kodin joka antaa lämpöä tässä viluisessa maailmassa.

Ihmetyksien ihmetys, jos maailmalta tulee esim,paljastuksia ja tutkimustuloksia,, eipä niihin reakoida, että aina valittavat valtioden taloudenpidosta ym, vääryyksistä.

Mutta, mutta, jos Kari Ilkkala setvii kaupungin tapaa hallinnoida ja ohjata meitä kaupunkilaisia ja miten meidän verovaroja käytetään,,on hän joidenkin mielestä valittaja,, siis valittaja on sellainen henkilö joka tuo todellisia lukuja ja tilastoja meidän kaupunkilaisten tietoisuuteen, lukuja joita hallinto ei ole pystynyt ainakaan julkisesti kumoamaan.

En tunne Karia, mutta arvostan suuresti hänen tekemiään tutkielmia taloudenpidosta, joka kaiketi on meidän kaupunkilaisten parhaaksi.

Mutta eiköhän Karilla ja yleensä perussuomalaisilla ole kaupunkilaisten enemmistön tuki puolellaan vaaleja ajatellen, jotta saataisiin jotain tolkkua taloudenpitoon.
15137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Osuva kirjoitus taas perässähiihtäjä joka jumaloi Karin lukuja jotka on kenen tahansa saavilla avoimista tilastoista. Liikemiehen opeilla kaupunkinkilaisten peruspalvelut romahtaa kuten hyvin tiedetään. Loppu oli huipennnus kun Karilla on jo mielestäsi äänestäjien enemmistön tuki puolellaan joten siitä lähdetään että Kari saa enemmistön ja yksin nousee valtaan johtajaan ja kunnostamaaan Hmlaa. Eipä ole hiihdollasi rajaa.

Äänestä
  • Ei- hiihtäjälle ( kesäkeli ei luista ). Miksi ei Riikonenkaan (ps)saa lukuja ( Häm-San 5.9 ) Joten vastineessasi Karin lukuja, väittämäsi on väärä.

    Peruspalvelut ovat olleet romahduksissa jo monta vuotta, ( omakohtaisia kokemuksia lähes liikuntakyvyttömänä ja töistä poissa 4 kk, odotusta mang, kuvaukseen.

    Yksin nousee valtaan, on sinun mielikuvitustasi, ei ollut avauksessani.
    - ja kunnostamaan hämeenlinnaa, ei sitäkään ollut avauksessa.

    Neljä selkeätä virhettä oli kirjoituksessasi, oliko merkkisi KOK- vai SDP, ainakin kannanoton perusteela päätyisin tällaiseen lopputulokseen.,,, Jatketaan.

    Äänestä

  • Sp. kirjoitti:

    Ei- hiihtäjälle ( kesäkeli ei luista ). Miksi ei Riikonenkaan (ps)saa lukuja ( Häm-San 5.9 ) Joten vastineessasi Karin lukuja, väittämäsi on väärä.

    Peruspalvelut ovat olleet romahduksissa jo monta vuotta, ( omakohtaisia kokemuksia lähes liikuntakyvyttömänä ja töistä poissa 4 kk, odotusta mang, kuvaukseen.

    Yksin nousee valtaan, on sinun mielikuvitustasi, ei ollut avauksessani.
    - ja kunnostamaan hämeenlinnaa, ei sitäkään ollut avauksessa.

    Neljä selkeätä virhettä oli kirjoituksessasi, oliko merkkisi KOK- vai SDP, ainakin kannanoton perusteela päätyisin tällaiseen lopputulokseen.,,, Jatketaan.

    Ei tule kaikkia uskoa mitä poliitikot kertovat esim. etteivät saa julkisia lukuja koska ne saa kaupungilta kuka hyvänsä. Peruspalvelut eivät ole romahtaneet ja jos yhden ihmisen tutkimus on mielestäsi kattava niin perheeni puolesta voin vakuuttaa palvelujen hienoisesti kohentuneen. Pahaa on jos et ymmärrä kirjoittamaasi sillä sanoit että Ilkkalalla on jo äänestäjien enemmistön tuki takanaan mitä nyt et sitten kuitenkaan lainkaan tarkoittanutkaan. Ehkä et tarkoittanut kun hiihtää tässäkin perässä. Eikä jatketa

    Äänestä

  • "Liikemiehen opeilla peruspalvelut romahtaa kuten hyvin tiedetään" Niin tiedetään, kokemuksesta: Vekkahan on liikemies.

    Äänestä

  • Ei-hiihtäjä kirjoitti:

    Ei tule kaikkia uskoa mitä poliitikot kertovat esim. etteivät saa julkisia lukuja koska ne saa kaupungilta kuka hyvänsä. Peruspalvelut eivät ole romahtaneet ja jos yhden ihmisen tutkimus on mielestäsi kattava niin perheeni puolesta voin vakuuttaa palvelujen hienoisesti kohentuneen. Pahaa on jos et ymmärrä kirjoittamaasi sillä sanoit että Ilkkalalla on jo äänestäjien enemmistön tuki takanaan mitä nyt et sitten kuitenkaan lainkaan tarkoittanutkaan. Ehkä et tarkoittanut kun hiihtää tässäkin perässä. Eikä jatketa

    Varsin osuvasti Ei- hiihtäjä analysoi omaa kirjoitustan- ei tule uskoa mitä politiikot kertovat , tokkopa tuohon sinunkaan kirjoitukseen kukaan uskoo

    Äänestä

Totta toinen puoli mutta...

Liike-laskutikkumies/nainen näkee usein vain numerot, ei sitä kuinka niitä tehdään... siis plussan puolelle.

Nyt en kuitenkaan väitä, että juuri Ilkkalalta puuttuisi markkinointivisiointikyky, mutta useimmiten näin on.

Äänestä
  • Hyvä Kari, pelastat meidän eurot jotta ne ei joudu Kreikkaan

    Äänestä

Hei Sp, palvelutalon tuolijumppa alkaa kohta. Pidä kiirettä.

Äänestä

Klikkauksista päätellen suurin osa on tyytyväinen hämeenlinnan talouden hoitoon!? Samoin ollaan valtakunnan tasolla tyytyväisiä! Missä teidän aivonne oikein ovat? Aivan sama mistä puolueesta päättäjät tulevat kunhan tapahtuu muutos ja verorahoille jotain katettakin.

Äänestä
  • Aivan kuten äänestäkää kirjoittaa, olen tehnyt omaa galluppiani kommenteista ja lopputulos on saman suuntainen.

    Yhteenveto; velkaantuminen on hyvästä; maksajista viis ,Mutta kommentoijista suurinosa ilmeisesti kuuluu siihen luokkaan jotka tilastollisesti on luokiteltu että joka neljäs Suomalainen on ylivelkaantunut , siis oma talous retuperällä.

    Psygologian oppikirjoissa mm, ´Jung, kirjoittaa kollektiivisesta pahoinvoinnista ,jota tuntuu esiintyvän useissa kommenteissa , Suomeksi sanottuna, jos yhteisö voi pahoin, tehdään jostakin ( sopii esim , perheen jäseneen ) syntipukki jonka päälle heitetään omat ( itse tehdyt virheet), siis tehdään roskakori, johon heitetään oma ( yhteisön pahoinvointi ).

    Kannanotoista päätellen kysymys on puolueen nimestä, ja minkänäköisiä johdossa olevat on. ( vertaa minkä merkkisiä vaatteita / kenkiä pidät.

    Olen kanssasi samaa mieltä, hyväksyn kyläpäälliköksi vaikka Vekan ,Tapsan ym, mutta täytyyhän päätösten olla järkeenkäypiä puolueen nimestä riippumatta, mutta kun ei niin ei, kyllä kaupunkilaisten äänikin pitäisi kuulua, olemmeko me heitävarten vai miten se meni,,,,. vai velkaannutaanko lisää.

    Niin, kollektiivinen pahoivointi tuntuu purkautuvan tiettyyn puolueeseen , mutta he tietävät että lapsetkin kiukuttelevat jos karkkirahojen määrää pienennetään ,on huomattu kenellä pahoivointi lisääntyy vaalien lähestyessä, roskat suurenee, kommenteista päätellen.

    Tuonnempana psygologiasta ja mikä ihmistä ohjaa lisää, jos kantti kestää.

    Äänestä

  • Sp kirjoitti:

    Aivan kuten äänestäkää kirjoittaa, olen tehnyt omaa galluppiani kommenteista ja lopputulos on saman suuntainen.

    Teit tasokkaan analyysin kiukuttelevasta itsestäsi Sp ja siitä sinun on hyvä jatkaa tervehtymistä. Alat ymmärtää että ongelma ei olekaan kaupungissa vaan omissa pakkomielteissä ja nim.merk. äänestäkää heitti sinulle hyvän syötin vaatimalla että verorahoilla täytyisi olla jotain katetta. Jotain katetta! Mitään ei ole, ei mitään, pelkkää tuhkaa ja paljon pitäisi katetta olla. Tosi sairasta. Vaalit on tulossa mutta valeella pitäisi olla jokin raja nytkin. Ja ajatella miten tärkeää on että juuri SINÄ hyväksyt kyläpäällikön mikä ei olekaan enään äänestäjille kuuluva asia.

    Äänestä

  • ujiol kirjoitti:

    Tyypillinen kannanotto, luetun ymmärtäminen, pahoinvointi lisääntyy.

    Äänestä

  • Sp. kirjoitti:

    Tyypillinen kannanotto, luetun ymmärtäminen, pahoinvointi lisääntyy.

    Tässä kaikki SP?

    Äänestä

kok-mulkvisti,-mietippä,-pääsetkö itse edes tuolijumpalle asti,-kun tätä elämää pitää elää ,- päivä kerrallaan.- Halusin ottaa kantaa,-näin yksinkertaiseen ajatukseesi,- - -vai kertooko kommenttisi palstan tason.- ! ! ! ? ? ?

Äänestä
  • Sinun kertoo tasosta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sp. kirjoitti:

ollaan näet hallintoalammaisia ?. Laiton pääomapako- Kreikasta 200 miljardia.
- Kyse on laittomista toimista, veropetoksista ja korruptiosta Baker sanoo.
Näin uutisoi Taloussanomat.

Eikä Kreikka ole ainoa maa eteläeuroopassa jotka ovat tottuneet elämään leveästi heillä on näet ollut siirtomaita joista ryöväämällä ovat nauttineet makeasta elämästä etelän lämmössä.

-Ovat keksineet uusia siirtomaita ja meidän Suomemmekin kuuluu nykyisin heidän uusiiin siirtomaihin, maksellaan kiltisti siirtomaaisännälle, pääsivätkin vilungilla Euroon vääristelemällä vakavaraisuuttaan, kyllä ne isännät osaa !!!!.

Mikä onkaan Hämeenlinnan tilanne, vaikuttaa hiukan samantyyliseltä meno ja meininki meitä kaupunkilaisia kohtaan, aloitetaan Sähkölaitoksen myynnistä kyllä sylettää, sama jos myisin emannän, joka kaiketi tekee kodista kodin joka antaa lämpöä tässä viluisessa maailmassa.

Ihmetyksien ihmetys, jos maailmalta tulee esim,paljastuksia ja tutkimustuloksia,, eipä niihin reakoida, että aina valittavat valtioden taloudenpidosta ym, vääryyksistä.

Mutta, mutta, jos Kari Ilkkala setvii kaupungin tapaa hallinnoida ja ohjata meitä kaupunkilaisia ja miten meidän verovaroja käytetään,,on hän joidenkin mielestä valittaja,, siis valittaja on sellainen henkilö joka tuo todellisia lukuja ja tilastoja meidän kaupunkilaisten tietoisuuteen, lukuja joita hallinto ei ole pystynyt ainakaan julkisesti kumoamaan.

En tunne Karia, mutta arvostan suuresti hänen tekemiään tutkielmia taloudenpidosta, joka kaiketi on meidän kaupunkilaisten parhaaksi.

Mutta eiköhän Karilla ja yleensä perussuomalaisilla ole kaupunkilaisten enemmistön tuki puolellaan vaaleja ajatellen, jotta saataisiin jotain tolkkua taloudenpitoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu