Haimme mieheni kanssa toissapäivänä kotiimme mitä suloisimman koiranpennun jonka emo on tipsu ja isä amerikancockeri. Pohdimmekin että kuinkahan iso pennusta mahtaa kasvaa, sillä se oli pentueen pienin ja kooltaan noin puolet muista pennuista, jääköhän se tavallista pienemmäksi? Pentu on nyt suunnilleen 12 viikkoisen kissanpennun kokoinen ja muut pennut olivat huomattavasti suurempia, pörröisempiä ja rotevampia
Vastaukset 2
- helmat321
Meillä tipsupoika oli myös pentueen pieni "rääpäle" ja kasvattaja ennustikin, että pojasta kasvaa vain n. 2.5-3 kiloinen. Mutta maasta se pienikin ponnistaa, nyt poika on 11 kk ja painaa 5.8 kg.
- tipsutyttönen
Meidän tyttö taas oli pentueen isoin tipsu (veljeäänkin suurempi!), nyt parivuotias ja alle 4 kiloinen pienokainen;)
Kaunis ja siro söpöläinen. Eli ei se pentupaino välttämättä sitten kerro tulevaa kokoa, eikä varsinkaan, jos koirassa useampaa rotua!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1082227- 103896
- 66843
- 47818
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21776Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha518725Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650- 65630
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561