kävimme lastenvalvojan luona tarkistamassa lapsen elatusta, toinen osapuoli halusi kuukauden harkinta-aikaa suostuuko nostamaan elatuksen määrää. Elatuskyky oli yli 550, elatuksen tarve lapselle 260, pyysin 200. Harkinta-aikana oli käynyt ottamassa uuden asuntolainan (edellisten lisäksi) jolloin elatuskyky laskisi. Onko tämä ihan laillista tietääkö kukaan? Entä mitkä ovat kohtuulliset asumiskulut 5 henkilölle (joista yksi elatusvalvollinen, yksi hänen puolisonsa, 2 puolison täysi-ikästä lasta ja yksi puolison alaikäinen lapsi) Tämä toinen osapuoli ei suostunut nostamaan lapsen elatusta siihen 200, eli nyt mietinnässä haenko sitä oikeuden kautta vai annanko olla. (maksaa nykyisin 148€/kk)
lapsen elatus
tietämätön
421471
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 42
Vanhimmat
http://www.om.fi/omju20072.htm
Elatusapuohjeen rahamäärien indeksitarkistus 2012 alusta
Sosiaali- ja terveysministeriö julkisti 8.12.2011 kuntatiedotteen elatusapuohjeen rahamäärien korottamisesta.
Lapsen elatuksesta aiheutuneet kustannukset ovat muuttuneet vuonna 2007 julkistetun ohjeen jälkeen. Jotta ohje lapsen elatusavun suuruuden arvioimiseksi säilyttäisi ajanmukaisuutensa, elatusavun rahamääriin tehdään indeksitarkistus kalenterivuosittain.
Elatusapuohjeessa olevat rahamäärät ovat 1.1.2012 lukien seuraavat:
kohta 2.2.2. Yleisten kustannusten määränä pidetään:
lapsen ollessa 0–6-vuotias 284 euroa kuukaudessa;
lapsen ollessa 7–12-vuotias 329 euroa kuukaudessa;
lapsen ollessa 13–17-vuotias 443 euroa kuukaudessa.
Mites on, kun veljeni lapset on jaettu toinen asuu äitillä ja toinen isällä, ja nyt tuo äitillä asuva täytti heinäkuussa 18v ja tää veljeni luona asuva on 15v, eikös veljeni ole oikeutettu elatustukeen tuosta 15v lapsesta.
No tuo 18v käy vielä ammattiopistoa ja veljeni on häntä tukenut suoraan lapselle, koska hän on jo täysi-ikäinen ,poika saa myös opintotukea, veljeni exä on sanonut ettei maksa mitään niinkauan kun tuo 18v käy vielä koulua, eikö tuo veljeni exä ole sitte enään olleenkaan elatusvelvollinen, kuuluuko veljeni yksin elättää tuo 15v.
Olen tästä veljeni kanssa keskustellu, ja hän ei millään viitteis alkaa tappeleen exänsä kanssa, no sain hänet kuiteski tilaamaan ajan lastenvalvojalle.
Tähän asti heillä ei ole ollut mitään elareita, kun molemmat tienaa samaverran ja molemmilla samanmoinen elämäntilanne.
elatusvelvollisuus jatkuu 23 ikävuoteen asti, jos lapsi opiskelee, vaikka se yleisemmin lukee papereissa 18v.
Elatusapua maksetaan vanhempien allekirjoittaman sopimuksen mukaisesti. Jos siihen on kirjattu: kunnes lapsi täyttää 18 v, maksuvelvollisuus katkeaa päivälleen. Sen jälkeen lapsi voi hakea koulutusavustusta etävanhemmaltaan. 18-vuotias on täysi-ikäinen.
Ei tasan jatku.
Näistä summista vähennetään lapsilisä ja summaan lisätään lapsen osuus asumiskuluista. Uusi summa jaetaan molempien huoltajien elatuskykyjen suhteeessa.
Tottakai laillista. Kyllä maksajakin saa asua velkaisessa asunnossa.
Kummitäti, älä suotta huoli niistä veljesi ja tämän exän raha-asioista, sikäli jos lapset eivät kärsi puutetta tai ole ihan epätasa-arvoisessa asemassa keskenään.
Epätasa-arvoiseen asemaan saattaisivat joutua, jos 18-vuotiaan kanssa asuva äiti alkaisi maksaa elatusmaksua 15-vuotiaasta lasten isälle.
Oma lapseni on 18-vuotias lukiolainen. Jo pelkkiin oppikirjoihin on mennyt useita satasia tänä syksynä. Kun siihen lisää harrastukset, vaatteet, ruuan, puhelinlaskun yms. kulut, niin kallis on ikä. Etenkin kun lapsilisä loppui lapsen ollessa 17 ja 18-vuotiaana myös elatusmaksu. Kaikki menee nyt ihan yksistään minun pussista.
Onneksi ei minulla ole lisäksi15-vuotiasta, eikä kummitätiä, joka tahtoisi minun maksavan elatusmaksuja tässä ohessa. ;) Enpä tiedä, miten selviytyisin.
Voihan tuon veljesi perheen tilanteen hoitaa tietysti niinkin, että veljesi hakee elatusmaksua nuoremmalle lapselleen ja isompi lapsi vastaavasti hakee koulutusavustusta isältään. Se on sitten toinen asia, onko siinä järkeä.
Sinun mielestäsi tuon edellisen kirjoittajan veljen on tuo 15v lapsi yksin elätettävä 18-19vuotiaaksi ja tuo toinen vanhempi pääsee kuin koira veräjästä vuoden päästä kun tuo toinen valmistuu.
Sanoihan tuo kummi et tuo isä tukee sitä toista lasta, joka asuu äiteensä kans.
Suomen lain mukaan 18v on täysi-ikäinen suomen kansalainen kävi sitte koulua tai ei.
Kukaan lähivanhempi ei katkaise rahahanoja, heitä lasta pihalle ja kieltäydy antamasta ruokaa silloin, kun tämä täyttää 18 vuotta. Varsinkaan, jos opiskelee. Etävanhempi kuitenkin tekee sen ajatellen, että kyllä se lähi maksaa, vaikka oman toimeentulonsa kustannuksella. Niin kuin varmaan maksaakin. Sitten kun etä vielä antaa vähän biletysrahaa suoraan nuorelle, niin pysyy nuoren kanssa väleissä, mutta saa tehtyä kiusaa entiselle puolisolleen. Ihan siitä tässä on kysymys.
Sitten kun vanhempi lapsista muuttaa kotoa pois tai menee töihin, niin toki siinä vaiheessa molempien vanhempien tulisi osallistua nuoremman elatukseen. Mutta silloin kun molempien lasten elatukseen menee yhtä paljon rahaa (vanhemman kohdalla ehkä enemmänkin), niin on varsin epäasiallista jättää osallistumatta hänen elatukseen.
Miksi vanhemmat eivät ole aikaisemmin halunneet maksaa elatusmaksuja ristiin lapsistaan? Ehkä siksi, ettei se ole käytännöllistä? Miksi isä sitten nyt haluaakin maksaa itse lapselleen (tietäen varmasti, ettei se raha mene asumiseen eikä ruokaan, tuskin kovin suurelta prosentilta tarpeellisiin vaatteisiin tai koulukirjoihin) ja saada toiselta vanhemmalta elatusmaksut? Kiusaa tehdäkseen!
No, itse sanoisin 18-vuotiaalleni, että hakee koulutusavustusta oikein paperilla isältään ja käyttää sen sitten omiin menoihinsa. Minä voin tarjoaisin asunnon ja ruuan, oman osuuteni, muut maksakoon itse. Sitten voisin hyvin maksaa elatusmaksut ja jos teinilläni ei olisi rahaa, niin se olisi joko oma tai isänsä ongelma.
"Sinun mielestäsi tuon edellisen kirjoittajan veljen on tuo 15v lapsi yksin elätettävä 18-19vuotiaaksi ja tuo toinen vanhempi pääsee kuin koira veräjästä vuoden päästä kun tuo toinen valmistuu."
???
No johan oli päätelmä!
Minusta kuulostaa, että vanhemmat ovat huolehtineet lapsista tasapuolisesti ja turhaa byrokratiaa välttäen, kun kumpikin on huolehtinut pääasiallisesti yhden lapsen elatuksesta.
Nyt toinen lapsi on täyttänyt 18, mutta hän on yhtälailla lähivanhempansa elätettävänä kuin ennenkin. Erotus 15-vuotiaan elatukseen nähden on lähinnä siinä, että lapsilisää ei enää tule.
Kyseisten lasten kuluista en tiedä, mutta ainakin meidän perheessä ne ovat kasvaneet, kun peruskoulu on loppunut, koska esim. koulukirjat maksavat.
Kuulostaa epäreilulta, että tuon kyseisen perheen elatusmaksusysteemi muutettaisiin juuri nyt, kun toinen lapsista täytti 18. Silloinhan 18-vuotiaan kanssa asuva kustantaa 18-vuotiaan elämän tämän opintojen loppuun ja lisäksi maksaa 15-vuotiaasta elatusmaksua.
Tilanne on tietenkin toinen sitten, kun tuo nyt 18-vuotias on valmistunut ja muuttanut omaan talouteen, mutta nty 15-vuotias asunee vielä isänsä kanssa.
Jos isä antaa taskurahaa 18-vuotiaalleen, se on isän oma asia. Niin kuin on myös äidin asia, mitä ostaa tai minkä verran antaa rahaa 15-vuotiaalle.
Lähinnä outoa olisi hoitaa tuollaista elatussysteemiä niin pilkuntarkasti, että toinen vanhempi ei sitten yhtään mitään hanki tai anna sille lapselle, joka asuu toisen vanhemman kanssa.
Meikä koulutti molemmat lapseni ylioppilaaksi yksin, exä ei antanut latin latia sen jälkeen kun lapset täytti 18v.Toinen lapsi vielä reputti ja meikä makso lisäkurssit ja lapsi kirjoitti sitte syksyllä, exä kehtasi syyttää vielä minua siitä että lapsi reputti. Autokoulut maksoin myös yksin.
Yo juhliin kyllä tuli ja oli ylpeä lapsistaan, vaikka ei tikkua ristiin laittanut, kun lapset oli lukion viimeisillä luokilla. Onneksi lapseni oli aina kesäisin töissä niin saivat jotain kivaa itselleen.
Mulla on päinvastainen tilanne, tyttö muutti minun luo 13 vuotiaana ja poika jäi isälleen nyt poika on 18vuotias käy amista ja tämä tyttö joka asuu mun kaa on kohta 16v ja aloitti lukion, kyllä minä aion hakea elareita ex mieheltäni joka tienaa puolet enempi kun minä, nuo lukion kirjatkin maksaa maltaita, ei meinaa rahat riittää siivoojan palkasta, kun on tuota kämpän velkaakin vielä jäljellä, exä asuu velattomassa talossa.
Meillä ei myös ollu elareita sen jälkeen kun tyttö tuli minun luo asuun, kun tuo ylä-aste oli ihan vieressä, samoin nyt lukio.
Sinulla taas ei taida luetun ymmärtäminen olla ihan kohdallaan...
Kummitätihän sanoi:
"veljeni exä on sanonut ettei maksa mitään niinkauan kun tuo 18v käy vielä koulua"
--> eli ymmärtäisin, että siinä vaiheessa kun tuo 18v lopettaa koulunkäynnin, muuttaa pois kotoa ja alkaa elättää itse itsensä, alkaa myös maksaa elareita nuorimmasta lapsesta.
Minusta tuollainen järjestely kuulostaa oikein järkevältä. Luultavasti 15 ja 18 ikäisillä on suurinpiirtein yhtä suuret menotkin, ehkä vanhemmalla jopa isommat, koska opiskelu yleensä maksaa. Vaikka 18v saakin opintotuen, ei se kotona asuvalla ole suuri ja sitä on voitu alentaa vanhempien tulojen takia. Luultavasti se saattaa vastata suuruudeltaan 15v:n saamaa lapsilisää.
Suomen laista vielä... Ei se ole noin ehdoton, että elatusvelvollisuus loppuisi 18v kuin seinään. Vanhemmilla on velvollisuus maksaa koulutusavustusta, johon voidaan jossain tapauksissa antaa vapautus. Mutta jos kummitädin veli on kunnollinen työssäkäyvä ihminen, sellaista tuskin annetaan.
Vaikutat kummitäti hieman ilkeältä ihmiseltä=(
Kyllä kannatti käydä lastensuojelussa, nyt saan elatusmaksua tytölleni jipiiiiiiiii.
Hyvä, että tajusit hakea ja lapsi saa tukea koulukirjoihin yms. Tulihan kirjattua, että lukion loppuun, eikä 18v. asti.
hyvällä katsotaan, että keplottelee elatusmaksujen kanssa, vie käräjille, et häviä yhtään mitään, vaikka istunnon häviäisitkin, niin et maksa oikeudenkäyntikuluja, mutta hän maksaa hävitessään ne, joten sinulla ei ole hävittävää.
Ensinnäkin, vaikka olisikin varaton, omavastuuosuus on noin 2000e. Ja tälläisissa asioissa ei ole häviäjiä, vaan molemmat maksaa puoliksi oikeudenkäyntikulut!
näppis aisoissa :D
Kun et ole kertaakaan siellä käräjillä ollu (ainakaan elatusmaksuista), niin älä tule tänne jauhamaan täysin keksittyä paskaa :D
Elatusmaksuasioissa oikeutta käy lapsi vastaan etävanhempi. Varaton ja tuloton lapsi ei joudu koskaan maksamaan oikeudenkäyntiään.
juuri näin tapahtui kun kävin oikeusavustajan luona. Lapsi hakee elatusta etävanhemmaltaan ja lapsella ei omia tuloja eikä omaisuutta joten omavastuu 0 euroa..
Lähivanhempi saa ilmaisen oikeusavun, koska hakijana on alaikäinen lapsi. Jos lapsi ylo 18 v, hänen on itse nostettava juttu.
Hetkinen, korjatkaa mikäli tarvetta? -siis juridisesti nämä asiat ovat huonosti Suomessa.
pääosin lastenvalvojien sopimusneuvotteluista kärjistyy, koska äiti vaatii rahaa, mutta ei halua lapsen tavata isäänsä.
En syytä ketään, haluaisin asiallisen keskustelun.
etävanhemmalla aina oikeus tavata lasta. Jos ei lähivanhempi suostu tekemään oikeudenmukaista sopimusta lastenvalvojan luona, mennään oikeuteen missä sovitaan tapaamiset. Niitä etä sitten noudattaa (jos noudattaa) ja jos lähi silloin vielä vastustaa/keksii syitä miksi ei tapaamiset onnistuisi etällä mahdollisuus mennä vaikkapa poliisien kanssa hakemaan lapsi. (ei mikään hyvä vaihtoehto, mutta mahdollinen)
En ymmärrä tässä tiettyä kohtaa.
Jos elatuksen tarve on 260€, niin miksi etän pitäisi ylipäätään maksaa 77% elatuksesta?
Tällaisella prosentilla olisi ihan aiheellista jo katsoa, että olisiko lapsen parempi muuttaa etälle koska sinulla ei ilmeisesti ole mahdollisuuksia vastata lapsen elatuksesta.
Ellen ole jotain ymmärtänyt väärin, niin 50/50 te varmaan molemmat olette vastuussa lapsen tekemisestä olleet, ja täten myös 50/50 vastuussa lapsen elatuksesta.
katsotaanko se pelkästään tulojen perusteella, kumman luona lapsen on parempi asua? Jos toisella on suuremmat tulot, mutta muutoin heikommat edellytykset ottaa lapsi luokseen asumaan pitääkö lapsi siitäkin huolimatta sijoittaa etälle? Vai onko parempi että etä osallistuu taloudellisesti enemmän lapsen elatukseen?
Mielestäni aika hassua edes pyöritellä ajatusta että A:lla on "muutoin paremmat edellytykset" kuin B:llä, jos ei kykene edes osuuttaan lapsen ruokkimisesta ja pukemisesta hoitamaan. Nämä ovat ymmärtääkseni ihan vielä perustarpeita, että jos ei niitä pysty täyttämään niin miten sitten mitään muutakaan?
Tietysti asiat on kokonaisuuksia ja tapauskohtaisia, kunkin tulisi pitää aina mielessään lapsen paras kuitenkin.
Samaa mieltä, jos lähi ei kykene rahallisesti hoitamaan lastaan, niin parempi antaa sille, joka kykenee.
Niin siis lapsi sille jolla ei ehkä ole edellytyksiä hoitaa lasta? Siis jos etä tienaa reilusti, mutta elämä on epäsäännöllistä, niin siltikin lapsi hänelle? En ymmärrä logiikkaa.
Meillä etä tienaa rutkasti enemmän, mutta työ epäsäännöllistä vuorotyötä eli ei todellakaan pienen lapsen elämälle sopivaa. Ei asiat ole ihan noin mustavalkoisia mitä ajattelet...
Ja jos vanhempien tulotilanteet vaihtelevat, niin lapsenhan kuuluu muuttaa kotia, koulua, kavereita, osoitettaan aina vähän väliä sen mukaan kummalla milloinkin sattuu olemaan paremmat tulot? Varmasti lapsen edun mukaista. Kyllä noissa lähivanhemmuusasioissa pyritään miettimään ensisijaisesti lapsen etua, ei aikuisten.
Mutta jos logiikka onkin se, että jos pystyy huolehtimaan itsestään myös rahallisesti, pystyy varmaan huolehtimaan lapsistakin. Mutta jos ei kykene huolehtimaan / elättämään itseäkään, miten on mahdollista, että lapsi voisi tälläisen kanssa hyvin?
näin jos on tuloja yli 810 €/kk se riittä yhdelle ja lapsi menee siinä sivussa.
kuten tuolla oli
Elatusapuohjeessa olevat rahamäärät ovat 1.1.2012 lukien seuraavat:
kohta 2.2.2. Yleisten kustannusten määränä pidetään:
lapsen ollessa 0–6-vuotias 284 euroa kuukaudessa;
lapsen ollessa 7–12-vuotias 329 euroa kuukaudessa;
lapsen ollessa 13–17-vuotias 443 euroa kuukaudessa.
""Mutta jos logiikka onkin se, että jos pystyy huolehtimaan itsestään myös rahallisesti, pystyy varmaan huolehtimaan lapsistakin. Mutta jos ei kykene huolehtimaan / elättämään itseäkään, miten on mahdollista, että lapsi voisi tälläisen kanssa hyvin?"
No voi... se logiikka ei ehkä taida olla ihan tuo...
Täysimääräisen elatustuen määrä on 1.1.2012 lukien 148,18 e/kk lasta kohden.
Lähivanhemmalle elatustuki katsotaan tuloksi, kuten lapsilisä ja -lisän yksinhuoltaja lisä, toimeentulotukea ja peruspäivärahaa määrittäessä.
2012 Peruspäiväraha on 674€/kk. Toimeen tulotuki 507 €/kk.
Jos elatusvelvollinen ei täytä elatusvelvollisuuttaan, lapsen oikeus riittävään elatukseen turvataan julkisista varoista.
Tätä yhteiskunnan maksamaa elatusmuotoa kutsutaan elatustueksi.
Vaikka elatusapu olisi suurempi, elatustukea ei kuitenkaan makseta enempää. Kunnan maksama elatustuki peritään maksun laiminlyöneeltä elatusvelvolliselta takaisin. Tarkoituksena on vain turvata lapsen elatus, ei auttaa maksuvaikeuksissa olevaa elatusvelvollista.
Joissakin tapauksissa elatusvelvollinen voi kuitenkin saada vapautuksen takaisinmaksusta. Tällöin maksamisen laiminlyönnin syy on oltava maksuvaikeudet.
Ulosoton jälkeen elatusvelvolliselle taataan 1 044 €/kk tulot
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/301208105023HL?OpenDocument
Elatusapuvelka vanhenee viidessä vuodessa.
http://www.ts.fi/online/kotimaa/179274.html
Valtakunnanvoudin tilastojen mukaan elatusapumaksuja oli mennyt ulosottoon esimerkiksi vuonna 2010 lokakuun loppuun mennessä yhteensä noin 8,6 miljoonaa euroa.
http://kokeile.yle.fi/uutiset/sosiaa...ksessa/6188499
Syy eroihin on usein se, ettei mies osallistu perheen kuluihin, kuin siltä osin kun naisen rahat ovat käytetty, tämä on tullut netin keskustelupalstoilla esiin, vielä parisuhteessa olevien naisten taholta.
Suomalaisista miehistä melkoinen osuus eivät tunne mitään vastuuta yhteisestä kodista tai lapsistaan.
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/280610100846SK?OpenDocument
Jos elatusapuvelkasi on Kelan perinnässä etkä pysty maksamaan elatusapuvelkaasi tilapäisen maksukyvyttömyyden takia, voit hakea maksuvapautusta Kelasta. Maksuvapautus myönnetään aina takautuvasti, vähintään yhden kalenterikuukauden ja enintään vuoden ajalta. Maksuvapautusta ei voida myöntää tulevalle ajalle. Maksuvapautus myönnetään siltä osin kuin velkaa on maksamatta kyseiseltä kalenterikuukaudelta.
Maksuvapautuksen saaminen edellyttää, että maksukyvyttömyytesi on johtunut sinusta riippumattomasta syystä, kuten työttömyydestä tai työkyvyttömyydestä aiheutuneesta pienituloisuudesta. Maksukyvyttömyyden syyn on täytynyt olla voimassa koko sen ajan, jolta maksuvapautusta haetaan. Jos maksuvaikeutesi pitkittyvät, saattaa olla aiheellista muuttaa vahvistetun elatusavun määrää. Elatusavun määrään liittyvissä asioissa kannattaa ottaa yhteyttä kotikuntasi lastenvalvojaan.
Voit ansaita enintään 1044 euroa kuukaudessa, jotta olet oikeutettu maksuvapautukseen. Tätä tulorajaa korotetaan 261 eurolla jokaista elatusvelvollisen alaikäistä lasta kohti lukuun ottamatta lasta tai lapsia, joille elatustuki on myönnetty.
Ei pitäisi olla elatusvelvollisella mitään valittamista.
Mutta lukekaa nyt oikein, siitä valitetaan jonka itse ansaitsi; eli perhe = puoliso lapset eivät enää elätä, pidä täydenpalvelun hotellia kyseiselle LOISELLE.
.
Heitä on n. 150 000 elättiä, joiden elätettävät hoitaa yhteiskunta.
18 vuotiaalle kuuluu etän maksaa koulutustukea meneillään olevan koulun loppuun, viimekädessä se 18 vuotias voi itse vaatia sitä käräjien kautta ja voittaa. Myös lähi voi tehdä vaatimuksen.
Lähiltä ei vaadita koulutustukea.siis jos se muksu asuu lähin kanssa.
AP.n 15 vuotias saa etältä tietenkin elatusmaksun.
Jos on yhtälainen elatuskyky vanhemmilla, ja alaikäiset lapset on jaettu tasan, niin kumpikaan ei maksa tietenkään mitään elatusmaksua, mutta jos toisella on parempi elatuskyky, hän maksaa.
Näin on näppylät.
Kyllä 18 vuotiaan täysikäisen kansalaisen on ihan itse haettava sitä koulutustukea etältä, ei aikuisen asioita voi toinen hoitaa, jos ei ole holhouksen alla.
Entä jos asiat olisikin nykytilanteesta poiketen siten että lapsen lähihuoltaja olisikin se vanhempi joka olisi lapsen kannalta oikeasti parempi vanhempi????
Jos asiat erossa menisi vain lapsen edun mukaisesti niin sinä ruinaaja et puhuisi yhtikäs mitään mistään elatusvellvollis -loisesta!
No kuka sitten jättää ne elatusavut maksamatta kymmeniä miljoonia vuositasolla..
Kyllä on melkoisia loisia toisten verovaroilla eläjiä.
Entäpä jos etä ei ole nähnyt lasta 10 vuoteen vaikka on tapaamis- ja tiedonsaantisopimukset olemassa.. Kumpi silloin parempi vanhempi? Se, joka on lähivanhempi vaikka tienaa vähemmän vai se etä jolla ei halua tavata lasta lainkaan? Onko tässä tapauksessa oikein pyytäälapsen altus sen mukaan, mitä etä pystyy maksamaan eikä minimin mukaan?
Alkuperäiseen viestiin jatkoa.. Oikeuteen lähdemme tarkistuttamaan lapsen elatuksen tarpeen sekä etävanhemman elatuskyvyn..
Oikeuteen :o Mies ei siis halua maksaa tuota 200 euroa?
varo vain ettei elatus peräti laske. Jos uusi puoliso ei ole missään töissä lasketaan myös hänelle 477e suojaosuus miehesi palkasta sekä tietenkin lainat laskevat myös elatuskykyä. Jos lapsen elatuksen tarve on 260e miksi etän tarvitsee maksaa 200e?
Saat myös lapsilisät jotka on tarkoitettu lapsen elatukseen ei kumminkaan yh-korotusta koska se tasaa lähivanhemman tuloja. Eli jos elatuksen tarve on 260e vähennetään tästä lapsilisä 100e näin elatuksen tarpeeksi jää 160e joka teidän pitäisi keskenänne jakaa puoliksi jolloin summa kummallakin olisi vain 80e? Lähivanhemman täytyy myös osallistua lapsensa kuluihin.