Late

Eilen tuli taas pienet eläke-eurot karkumatkalla olevan henkipaton tilille. Taas riittää kylmää lenkkimakkaraa muutamaksi päiväksi. Kansan Marketin ALE-laarista pitää tämän bisnesmiehen irvikuvan hakea taas uusi "mittatilauspuku" , että 1970-luvun tyyli säilyy.
17793
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

on se lähimäisestä huolehtiminen romahtanut yhtyneitten ajoista kun ei Latee löydy. Ennen kun pajalta oli savon lahja jämsälle verolautakunnassa meni puolukatkin näin syksyllä verolle.

Äänestä

Ootte ihan pihalla Laten tilanteesta. Tulin tänään Joensuusta, viikon reissu. Late pärjää kuulemma siellä hyvin. En tavannut, kun oli Wärtsilässä menossa kohti kotikontuja. Pärjää kuulema ihan hyvin. Oli ostanut Utrasta kirkon alapuolelta, missä on entinen uittotupa, vajaan kolmen hehdon tontin Pielisjoen rantaa. On siinä paikalla arvoa, kun laivaväylä vieressä ja Saimaanlohta tai aimenta joesta!!! Aaattelepa sitä!!

Äänestä

Lukee turein Jänsän Sutu lehdestä juttu kadonneesta vanhuksesta,
osuisikohan kohdalleen ko. herraan.

Äänestä
  • Lehti on uusin Jämsän Seutu niminen, sieltä lukeemaan.

    Äänestä

Niin sieltä on hyvä lukea niidenkin jotka ei usko.

Äänestä

Sieltähän se totuus löytyy, eli ihan mistään harmittomasta kaverista ei ole kyse! Te täällä keskitytte vaan suurimmaksi osaksi sen bisneksiin ja elämäntyyliin. Unohdatte kokonaan että mies on tehnyt vakavan rikoksen! Samaa ahdistelua on ollut menneinä vuosina, kukaan vaan ei kai ole käräjille vienyt. Ei kun oliko Mäntän suunnalla jotain samanmoista joskus? Outoa että tuohdutaan jostain autokaupoista mutta melkein unohdetaan miten on naisia ja jopa ala-ikäisiä ahdistellut :/

Äänestä

Nyt on saaneet tyttö lapset kävellä rauhassa koulusta kotiin. Eikä varmaan ole ollut kukaan kyttäämässä kenenkään ikkunan takana, jos sattuu kukaan muistamaan sen tapauksen mistä oli kirjoitus paikallisessa lehdessä joskus muinoin...

Äänestä

Munaton lehti tämä Jämsän Seutu, pitäisi laittaa tämän "autokauppiaan" nimi ja kuva lehteen niin ihmiset tietäisi ketä etsitään. Mut tää kusipää on jo varmasti päästänyt itsensä päiviltä.

Äänestä

A-h-o-k-a-s? Nahkatakki ja lippalakki. HYVÄ JÄMSÄN SEUTU

Äänestä

Kirjoitteli lehteen aikoinaan nimellä autokauppias Jämsästä heheee

Äänestä

Kuulin joskus aikoinaan tarinan,että Late olisi harrastanut kullankaivuakin.
Siis tuuraillut ambulanssissa ja kolaripotilailta jne. olisi usein kultaketjut
yms hävinneet,mutta sitten tuli loppu,kun potilas tulikin tajuihinsa juuri kun Late kaivoi kultahammasta suusta...

Äänestä

Taas jaksetaan itkeä bisneksiä :/ Entä lukuiset naiset joita hän on ahdistellut ja tehnyt muutakin, todistaahan sen jo tuo syyte! Tiedän tästä asiasta aika paljon, mutta onko niin että miehet eivät pidä "pientä" naisten/tyttöjen ahdistelua minään?? Menneet autokaupat on paljon tärkeämpiä....? Mitä järkeä on kirjoittaa tänne että tietää missä tyyppi on tai miten sillä menee? Oikesti ette tiedä kuitenkaan mutta kirjoittelulla loukkaatte uhreja! Onko hienoa että "Late pärjää hyvin"? Olkoonkin sarkasmia/leukailua/vitsiä, niin ainakin huonoa tilannetajua ja moukkamaisuutta tuo osoittaa. Ellei sitten kirjoittaja ole itse late...mistä tietää, voihan tuokin netin käytön oppia...

Äänestä
  • Neuvo uhreille, marssikaa huomenaamulla Jämsän poliisilaitokselle,
    tehkää rikosilmoitus kaikista häirinnästä kotirauhan rikkomisista ja kopeloinneista ynnä muusta asiaan liityvästä.

    Uskoisin kyseisen herran etsinnän tehostuvan tuntuvasti,
    eiköhän lööppilehdistö ala pikkuhiljaan kiinnostumaan Jämsän asioista jälleen, johan aihepiiriä on käsitelty useampaan kertaan vuosien varrella.

    Pikkuvinkkinä tuosta tietokoneen käytöstä, en ole tavannut yhtään ilmoitusta Nettiautosta jossa olisi ollut yhteystiedot ko. herraan.

    Tuosta hyvin pärjäämisestä en ole ollenkaan kanssasi samaa mieltä,
    jos menisi hyvin niin sillon Lahden epäkurantit autot kertäisivät Itäsuomeen Jämsän kautta uusille omistajille, kuten oli muutama vuosi sitten.

    Kirjoitelkaa tänne vaan tosiasioita ja jotka pystytte todistamaan tarvittaessa.
    Uskoisin aiheita ja aihepiiriä riittävän ihan kirjaksi asti saatika kokoilllan elokuvaksikin.

    Äänestä

Juttusi kultahampaan suustakaivamisesta on varmaan hevosmiesten kertomaa ajalta jollon ko. henkilö oli alle kymmenen vuotias.

Ambulanssin tuuraus päättyi kyllä tietääkseni viranomaisten kehoituksesta silloiselle yrittäjälle.

Tässäkin tapauksessa pitää paikkansa sananlasku, "minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa" (ihan ikivanhana)

Äänestä

Onks Latee näkynyt?????

Äänestä

Ei ole näkynyt, mutta heti kun näkyy niin soitto 112. Tullaan sitten paikalle nauramaan, kun Lauria viedään putkalle Valtion kihlat ranteissa.

Äänestä
  • Hei,
    Vanajakuski onko sulla halkoja vielä lavalla myytäväksi asti?
    Ostaisin pari kuutioo punasen mökin lämmitykseen Palomäen päällä.
    PS. eihän halot vaan ole Vapon pinosta Vertaalasta, jos niin ovathan olleet hyvin peitettyinä jotteivä ole märkiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Dana 65 kirjoitti:

Eilen tuli taas pienet eläke-eurot karkumatkalla olevan henkipaton tilille. Taas riittää kylmää lenkkimakkaraa muutamaksi päiväksi. Kansan Marketin ALE-laarista pitää tämän bisnesmiehen irvikuvan hakea taas uusi "mittatilauspuku" , että 1970-luvun tyyli säilyy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu