Työkyvyttömyyseläkkeestä

NiinVäsy83

Olen sairastanut 8 vuotta keskivaikeaa toistuvasti uusiutuvaa masennusta. Olen ollut osastohoidossa, puheterapioissa ja kaikessa mitä vaan voi keksiä.

Mikään ei kuitenkaan ole auttanut. Lääkärikin totesi että mulla on yks hankalimmista masennuksen muodoista koska toistuvasti uusiutuva. Tässä tosiaan on/off tilanteessa menty se 8 vuotta. Oon todella uupunut mitään ei vaan jaksa tehdä ja mitään ei saa aikaiseksi. Koko ajan olo itkuinen ja ahdistunut. Lääkkeet on ja ne auutanut sen verran että välillä on ihan hyväkin olla. Mutta tämä menee syklissä. Välillä parempi, sitten taas saman verran paskaa niskaan.

Lisäksi olen saamassa fibromyalgia diagnoosin(se on jo varmaa, lääkäri ilmoitti siitä, mutta vielä ei ole paperilla).

Kysyisinkin että onko mulla oikeutta työkyvyttömyyseläkkeeseen?
Oon todennut että tässä ei oo mitään järkeä, pari kk jaksan tehdä ehkä jotain. Samaa ammattia(joka unelmani)lukenut jo 7 vuotta. Koulupäivienkin jälkeen oon niin väsynyt että ahdistaa ja itken.

Onnistuin luottotiedotkin menettämään kun en jaksanut hoitaa laskuja ja mitään. Meekö työkyv.eläk. sitten ulosottoon jotain?
Entä jos jonkun pari viikkoa joskus jaksaa/pystyy jotain tekemään niin voiko eläkkeen aikana tienata mitään?
Kelan sivuilla oli kyllä tietoa, mutta osa niin monimutkasta ettei tajunnut.

MInkälainen tällainen prosessi edes on? Miten pitkä? Ja mitä kaikkea vaatii? Ja teidän mielestä onko mulla edes mahdollisuutta toho eläkkeeseen? Oon parilta hoitajalta kysynyt ja he oli sitä mieltä että kannattais vakavissaan miettiä Entä voiko tolla eläkkeellä joskus opiskella jos saa voimia jostain?

Olen 29 vuotias nainen.

12

772

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei häävisti..

      Kyllä kuulostaa hankalalta tilanteesi.Minulla on käsitys että kun olet noin nuori niin eläkettä ei heru-ei edes osaaikaista-eläkettä..Mutta kysy tätä mahdollisuutta lääkäriltäsi.Osaiakaisella työkyvyttömyyseläkkeellähän ei ole työvelvoitetta.Oletko kokeillut työkuntoutusta? tehnyt vaikka lyhytää työpäivää 2-3pv viikossa.Itse olen yli 40v ja kärsin pahasta sisäilmasta saadusra astmasta,fibromyalgiasta,verenpainetaudista jen...mutta lääkäri ei nähnyt mitään mahiksia hakea osa-työkyvyttömyyseläkettä..vaikka olen heikossa hapessa ja käytän paljon astmalääkitystä työpaikan takia..,Korkeintaan sanotaan että ei ole puhtaita tiloja-hae muualle töhin..Tsemmppiä sulle!

    • jgfkjgkf

      Niin. Kaikki pitää tehdä aina mahdollisimman vaikeaksi. Ei tunnu et jaksais tehdä mitään sängystä nouseminenkin on vaikeaa. Sairaspvä raha on vaan niin pieni ja sillä on vaikea elää. Sitte ku sitäkin pitää odottaa, et päätös tulee. 2kk. Ei jaksa tollasta rumbaa. Helpompi pysyä työttömänä johon saanu sen lääkärin lausunnon sit ettei pysty fyysisesti raskasta työtä tekemään tai toistuvaa liikettä. Phuuh. Raskasta:/.

      TSemppiä sullekin!

    • syksyn lapsi

      On sinulla mahdollisuus. Ihmettelen, mikseivät lääkärit ole ottaneet asiaa esiin.

      Fibromyalgia ei vielä tänä päivänä kelpaa, mutta jos tilanne masennuksesi kanssa on tosiaa niin hankala. niin sanoisin, että mähdollisuuksia on.

      Olet varmaan hoidossa, joten hoitava lääkäri tekee aloitteen kirjoittmalla lähetteen esim. Petreaan. Siellä on erittäin asiantuntevaa porukkaa.

      Painosta juuri tätä, että voisit tehdä aina silloin, kun olet paremmassa kunnossa, työtä. Kerro, että koet niin voivasi paremmin päästä sille tielle, josta pääsisit ponnistamaan uudestaan elämään kiinni.

      Aluksi ehkä saisit kuntoutustuen ja sen aikaan voi melko vapaasti työskennellä, siinä ei ole niin tiukkaa.

      Jos joskus saat eläkkeen, on siinä ansaintaraja, jonka puitteissa voit ihan vapaasti tehdä työtä ja se on jopa eläkeläiselle erittäin kannattavaa, koska eläkkeellä ollessasi saat normaalien ansiotulovähennysten lisäsi invalidivähennyksen.

      tsemppiä..

      saman kokenut,nyt eläkkeellä

    • eläkeelle

      Niin työkyvyttömyyseläkkeellä ollessa saa tienata 737€/kk. Ja aloittaja voisi toimittaa Kelalle B-lausunnon, ensin on tosin kyllä tuo kuntoutustuki, jonka aikana voisit yrittää jossain kuntoutuskurssilla työkokeilua.
      Ja jos ei onnistu niin uudella sitten työkyvyttömyyseläke, johon voit hakea myös takuueläkkeen mukaan.
      Ihme ettei lääkäri ole näistä puhunut.

    • Kiiiiiiitooooos

      Ei kukaan lääkäri ole maininnut mitään.
      Eikö ensin joudu sairaspäivärahalle 300 pvä ennen kun saa kuntoutustukea?

      Mulla ei ole tällä hetkellä hoitokontaktia ku terveysk.lääkäriin. Kävin kerran kuukaudessa puhumassa erikoissairaanhoitajalle, mutta en hyödy tollasista pälä pälä jutuista mitään. Testattu jo 2 vuotta eri paikoissakin. Unihäiriöt on hirveät ja kun ei nuku niin ei mitään jaksa tehdä.

      Ja fibrosta. Mitä työtä voin kuvitella edes tekeväni? Muuta kuin sitten kun on kivuton jakso. Sillonkin pitää kattoa että mitä tekee ja kun ei ole koulutusta kun lähihoitajan ja merkonomin ammattiin. Pelkkä tietokoneella tunnin parin näpyttely tekee niskan ja sormet todella kipeäksi.
      Pitäiskö soittaa tolle lääkärille ensin tonne terveyskeskukseen ja varata aika ja sieltä sitte lähete tonne mielenterveyspolille? Sieltä sitte psykiatrin b-lausunto?

      Kuntoutuskurssit koen turhiksi kun en väsymykseltä jaksa ja tän fibron kanssa kun työkokeilut on mm. hoitoalalla ja metaali ja varastotöissä. En voi. Erikoislääkärin lausunnossa lukee että ei pysty/sovelly fyysisesti raskaaseen työhön. Voiko kuntoutustuella opiskella esim. meinaan jos voi paremmin jossain vaiheessa?

      Tuntuu ettei oo voimia lähteä liikkeelle.

    • ei hauskaa eläkkeel

      Ei eläkkeellä helppoa ole.Sairaseläkkeellä ei todellakaan saa tienata lähes mitään ja minulla raja 2100€/v jonka saan tienata,mutta se laskee samalla asumistuen jolloin -0 hyöty.Eläkkeelle 38v ja eläke on brutto 910€ siitä vuokraan 300€ eli jää kaikkeen muuhun noin 600€/kk ei ole varaa todellakaan mihinkään,kun ruoka sekä parinsadan kulkuväline ja sen polttoainekulut syö loput.
      Tuntuu monet luulevan saavansa tuhansia eläkettä mutta yllättyvät kun ei saa mitään.

      • aikakortilla

        Ei oo työkyvyttömyyseläkkeellä helppoa. Aika ei riitä kaikkeen mitä haluais tehdä, ei edes työntekoon. Saisin ansaita eläkkeen lisäksi 1420€ /kk. Mihin nekin laittaisin?


    • uiuiuuiiiii

      Parempi sekin on kun työt.korv. ja odottelu että koska kutsutaan töihin kun ei vaan kykene tekemään mitään. Niin poikki ja rikki. Ei vaan jaksa. Sairaspvärahalle en kyllä haluais. Tiedän että eläke tulee olemaan pieni jos sen vaikka vahingossa saan, mutta sitten voi rauhassa edes yrittää keskittyä paranemiseen, eikä strsessaamiseen ja siihen ettei pääse sängystä ylös ja ahdistaa niin paljon että ikkunasta hyppääminen näyttää välillä oikein mukavalta. Pakko ottaa aamulla yhteyttä lääkäriin jos vaikka sais sen akuutin ajan tk:hon ja sieltä sitte sen lähetteen(jossa menee 3 kk ) ennen kun edes pääsee minnekään saamaan apua.

      Mitä kuntoutustuki vaatii? Tuntuu että oon saanut kaikkia muita tukia joskus paitsi näitä 2 ja niistä ei oikein tietoa niin paljon ole. Kuuluuko siihen esim.kuntouttavatyötoiminta tai opiskelu(työtoimintaa ei voi edes harkita, en vaan jaksa niin ahdistunut ja masentunut, puhumattakaan että 3 v menny joka yö 4 h unilla, mikään unilääke ei auta).

    • ystävä:)

      Tuttavalleni ehdotettiin eläkettä ja hän on juuri täyttänyt 30 vuotta. Ollut psykiatrisessa hoidossa ja käynyt terapiassa säännöllisesti. Sairauspäivärahat jo käytetty.
      Oletko ollut sairauspäivärahalla???

    • tytytyytttt

      Viimeksi 2008-2009.

    • vapaaksi vankeudesta

      Mistä sellaisen lääkärin löytäisi joka kirjoittaisi eläkepaperin, olen jo 58 vuotias ja sairastanut vakavaa masennusta monta vuotta mutta kitkutan kuntoutustuella eikä eläkkeelle kirjoiteta.

      • .......

        Jos saat kuntoutustukea olet jo määräaikaisella eläkkeellä. Moni sairas ei sitä saa, vaan oikeasti kitkuttelee toimentulo tai työmarkkinatuen varassa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      250
      4526
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      125
      2965
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2732
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1700
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      105
      1553
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      17
      1437
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      52
      1295
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      92
      1216
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      202
      1067
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1055
    Aihe