Ryanairin pomo haukkui asiakkaansa: ”Oma v**un mokasi”

Maikkel OuLeeri

Viihdeuutiset, 5.9.2012, 15:00 · Tim Isokivi

Suosituimpiin halpalentoyhtiöihin kuuluva Ryanair on aika ajoin otsikoissa erinäisten tempausten vuoksi. Edullisia lentoja tarjoava yhtiö keksii jatkuvasti uusia tapoja rahastaa matkustajiaan erilaisten lisämaksujen muodossa.

Myös esimerkiksi vähäpukeiset naiset mainoksissa ja henkilökunnan tyly käytös asiakkaita kohtaan ovat aiheuttaneet aika ajoin kohua. Yhtiön pomo Michael O’Leary herätti hiljattain närää julistamalla, että asiakkaat jotka eivät halua maksaa ylimääräistä hintaa matkalipun tarkistuskortista ”voivat painua v**tuun”. Mies lisäsi, että tarkistuskortin etukäteen tulostamatta jättäneet matkustajat ovat typeriä ja ansaitsevat lisämaksun.

O’Learyn kommentit kumpusivat tapauksesta, jossa Englannin Berkshirestä kotoisin oleva kahden lapsen äiti Suzy McLeod valitti yhtiölle jouduttuaan maksamaan liki 300 euroa tarkistuskorttien tulostamisesta lentokentällä. Ryanair perii matkustajilta 60 euroa, mikäli he eivät ole itse tulostaneet matkalipun tarkistuskorttia ennen matkaa. McLeod kertoi, ettei voinut tehdä tätä koska oli perheineen lomalla Espanjassa 15 päivän ajan paikassa, jossa ei ollut internet-yhteyttä.

- Kiitoksia, rouva McLeod, mutta se oli oma v**un mokasi ja jos epäonnistut, sinun pitää hyvittää se meille ja pyytää meiltä anteeksi, yhtiöltä vastattiin perheenäidin lähettämään asiakaspalautteeseen.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun Ryanairin asiakkaat ovat saaneet kuulla kunniansa yhtiöltä. Pari vuotta sitten yhtiön edustajat haukkuivat bloggaajat ”idiooteiksi”, kun eräässä blogissa ilmoitettiin heidän varausjärjestelmästä löytyvän virheen mahdollistavan lentojen varaamisen ilmaiseksi. Ryanair on myös aiheuttanut kohua esimerkiksi suunnitelmillaan tuoda maksulliset pornovideot lentomatkustajiensa ajankuluksi lennoille, muuttaa osan lentokoneiden istuimista seisomapaikoiksi ja pyytää maksua wc-käynneistä.

http://www.stara.fi/2012/09/05/ryanairin-pomo-haukkui-asiakkaansa-oma-vun-mokasi/

13

324

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Markkinoinnista kyse

      Keskustele lentämisestä Ryanairilla!

    • a___p

      joo, diplomaatiksi learya ei voi haukkua, vaikka tuo otsikko onkin taas tahallisen raflaava

      “We think Mrs McLeod should pay 60 euros for being so stupid,” he said. “She wasn’t able to print her boarding card because, as you know, there are no internet cafes in Alicante, no hotels where they could print them out for you, and you couldn’t get to a fax machine so some friend at home can print them and fax them to you.

      aika uusavutonta tuo kieltämättä oli.

    • Lippulappuja

      Lipun kirjoittamisesta voisi periä jonkin järkevän summan joka ohjaa asiakkaat nettiin...
      Tällä tyylillä karsiutuu moni asiakas, kun peli on noin nuijjaa.

      Itselläkin on ollut välillä ongelmia löytää paikka missä check.in laput voisi tulostaa ulkomailla, vaikka nettiin pääsee, niin ei pysty usein tulostamaan mitään lappuja.

    • Viljo_

      Ainakin yksi Viljo boikotoi tätä kyseistä lentoyhtiötä, olen toki lentänyt sillä aika monta reissua.Kumminkin, Jos firman pääjohtaja Michael O´Leary aliarvioi jatkuvasti asiakkaitaan, lentäköön yksin tyhjillä tankeillaan, taitaa olla aika kusipää!!

    • Viljo_

      Korjaan; taitaa olla aika vesipää!!

      • a___p

        Viljo iski kommentillaan naulankantaan. leary on persoonana kaikkea muuta kuin pidetty, ja tuo kommentti ei lähellekään ensimmäinen, jota julkisuudessa on riepoteltu (niistä on jopa julkaistu kirja). todennäköisesti ryanairin heikko menestys vertailuissa liittyy enemmän learyn persoonaan kuin lentoihin sinänsä - ne ja koneet ovat kuitenkin hyviä. boikottiuhkauksia leary on varmasti saanut enemmän kuin esim vehviläinen toimillaan.

        tuo paperiin perustuva check-in on sinänsä vanhanaikainen, tosiaan saisivat siirtyä mobiiliin check-iniin. itse en ole ikinä matkustanut ryanairilla yli kahden viikon matkaa, mutta aika monta kertaa lentänyt airBalticilla, jolla online-check-inin voi tehdä vasta edellisenä päivänä. ikinä en ole ollut hotellissa joka ei olisi suostunut printtaamaan boarding passia. ja vähänkin isommissa paikoissa on nettikahviloita joissa tuon voi tehdä.


    • Viljo_

      Päästiin asiaan, kertoisitkos nyt miksi ryanair lentää melkein tyhjillä tankeilla??
      Eikös se ole melkoinen turvallisuusriski?
      Olen kysynyt samaa asiaa muillakin palstoilla, en ole saanut vastausta.

    • a___p

      Eivät lentäneet ainakaan tuossa espanjan myrskyssä tyhjin tankein, lue yhteenvetoni Valenciassa homma pelittää! - otsikoidusta keskustelusta. Muista lennoista en tiedä.

      Suomalaisista sanomalehdistä ainoan oikaisun tuohon uutisointiin taisi tehdä Aamulehti (ainakaan muita en ole nähnyt) - ja jostakin syystä sekin vain printtilehdessä.

    • 21 vrk ennen

      Sinänsä hölmö juttu, koska Ryanairin lipun pystyy tulostamaan 21 vrk ennen lentoa. Lomailen usein tuon 2,5 vkoa, ja tulostan aina paluulipunkin kotona valmiiksi.

      • Lippu taskussa

        Niin näköjään pystyi, kas kun ei ole tullut ennen tuota koitettua.


    • paska ryanair

      Ryanair tunnetaan vittumaisesta "palvelustaan" ja O'Learyn täysin epäihmismäisistä puheista. Onneksi sen firman lennoilla ei ole kenenkään mikään pakko lentää. Itse käytän Air Balticin ja Blue1:n palveluja.

      Nyt kun vielä joku kone putoaa taivaalta tyhjien tankkien takia, niin siinäpä se sitten olikin Ryanairin tarina.

      • Ihmetellä täytyy

        Jos kerran olet noin Ryanairia vastaan, niin miksi ihmeessä roikut täällä Raikun sivuilla???? Älä hyvänen aika viitisi vaivautua edes täällä kommentoimaan, mene noille käyttämiesi lentoyhtiöiden keskustelupalstoille jutustelemaan. Minä kun en noita käytä, niin en niiden sivuillakaan vieraile. Miksi edes vierailisin?????
        Näistä vaan vetää sellaisen johtopäätöksen, että salaa kuitenkin ihannoit Ryanairia, kun tämä niin kiinnostaa. Ja jos vielä tähän vastaat, niin sitten todellakin ihailet, kun täällä niin usein "poikkeat"


    • a___p

      joo, nuo lentoyhtiöpomot eivät kovin suosittuja näytä olevan - vaikka nuo vehviläinen tai o'leary. ainakin airBaltic pääsi eroon herr flickistä - tosin mies sitten päätyi maastapakoon.. :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      262
      4606
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      132
      3003
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      43
      2786
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1761
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1614
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1493
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      58
      1351
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      94
      1253
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1129
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      212
      1128
    Aihe