Mitenkähän kannattaisi laatia testamenttini? Olen lapseton, kumppanillani on lapsia ja lapsenlapsia. Ostimme juuri yhdessä talon, joka on paperilla minun, mutta käytännössä maksamme siitä yhdessä. Haluaisin, että jos kuolen ennen häntä, hän saa asua talossamme niin kauan kuin tahtoo, mutta en halua hänen perivän taloa, koska se hänen jälkeensä siirtyisi hänen lapsilleen, ja sitä en tahdo. Hänelle tämä järjestely sopii hyvin.
Miten sitten, jos asuntolainaa on kuollessani vielä jäljellä? Maksaako kumppanini sitä edelleenkin vai maksaako se, jolle testamenttaan talon? Miksi kumppanini maksaisi? Voisiko testamentin saaja myydä talon sillä ehdolla, että kumppanini voisi asua siellä niin kauan kuin haluaa?
Haluan varmistaa, etteivät sisarukseni eivätkä kumppanini lapset peri taloamme, joten testamentti on välttämätön. Muotoseikat vain mietityttävät.
Miten sitten, jos asuntolainaa on kuollessani vielä jäljellä? Maksaako kumppanini sitä edelleenkin vai maksaako se, jolle testamenttaan talon? Miksi kumppanini maksaisi? Voisiko testamentin saaja myydä talon sillä ehdolla, että kumppanini voisi asua siellä niin kauan kuin haluaa?
Haluan varmistaa, etteivät sisarukseni eivätkä kumppanini lapset peri taloamme, joten testamentti on välttämätön. Muotoseikat vain mietityttävät.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Niin, unohdin mainita: emme ole naimisissa. Jos olisimme, eikös eloon jäävä puoliso saisi tasoitusta vainajan omaisuudesta? Miten kävisi, jos olisimme naimisissa ja kumppanini kuolisi ensin? Voisivatko hänen lapsensa vaatia tasoitusta (vai miksi sitä kutustaan) kiinteistöstämme ja pakottaa siis minut myymään talon, koska minulla ei olisi varaa maksella heille? Voiko tätä estää? Onko parempi pysyä avoliitossa vain?
Lainan takaisinmaksuturva hoitaisi nuo velat pois tai jos ei ole sellaista niin leski (avo) joutuisi huolehtimaan niistä ja jos ei hulehdi niin myyntiin menee.
Kun olet lapseton niin kukaan ei voi edes vaatia lakiosia joten hallintaoikeustestamentti käy ihan hyvin.
Jos olisitte naimisissa niin todellakin tasingolla tasattaisiin teivän varallisuudet mutta vain jos leski on köyhempi.
Jos leski on rikkaampi niin hän voi kieltäytyä luovuttamasta tasinkoa, joten jos talo on sinun nimissä ja puolisosi kuolee ensin talo pysyy myös sinun nimissä.
Avioliitossa (kun sinulla ai ole lapsia) leski perii puolison ja hänen kuoltuaan omaisuus menisi puoliksi ja toisen puolen perisi sinun sukulaiset ja toisen puolisosi lapset.
Ensinnäkin/nimimerkin selvitys oli ihan hyvä mutta jos et löytänyt ratkaisua hänen vastauksestaan niin voit tehdä sellaisen testamentin joka itseäsi täysin tyydyttää.
Voi kai sitä tehdä vaikka millaisen testamentin, mutta onko sillä lainvoimaa?
Kuolemasta johtuvaa lainan takaisinmaksuturvaa emme erinäisistä syistä voi saada; tai voi sen saada, mutta kun tulisi korvauksen maksun aika, ei sitä maksettaisi. Siksi pohdin, mikä olisi kohtuullista tuollaisessa tapauksessa. Kumppani haluaisi jäädä asumaan yhteiseen kotiimme, mutta miksi hän maksaisi lainan lyhennyksiä toiselle testamentattuun taloon? Maksaahan hän nytkin, mutta se on eri juttu.
Tosiaan, jos olisimme naimisissa ja hän kuolisi ensin, varaton, voisivatko hänen lapsensa alkaa vaatia minulta puolet talostani, eli pakottaa minut myymään kotini, johon käytin vuosien säästöt ja kunnostin rakkaudella ja työllä? En osaa sanoa, miten häikäilemättömiä he ovat. Eivät varmaan pahimmasta päästä. Ei voi edes verrata yhteen omista sisaruksistani.
Parasta kai olisi, jos kumppanin lapsista tulisi niin rakkaita, ettei minun tarvitsisi pohtia tällaisia asioita. Se kuitenkin riippuu pitkälti heistä itsestään.
Aika monta kommettia tulee minulle mileen:
1. Siis avopuolisosi maksaa sinun nimissäsi olevaa taloa, ilman että hänellä on mitään omistusosuutta, eikä mielestäsi saisi jättää mitään talosta omille lapsilleen, ja tämä on sinusta oikeudenmukaista?
2,. Kenelle oikein haluat sen talon menevän kun et haluia sitä avopuolisosi lapsille tai sisaruksillesi?
3. Voit testamentata talon avopuolisollesi, joka maksaa siitä sitten kovan perintöveron, ja voit laittaa testamenttiin toissijaismääräyksen siitä mitä talolle tapahtuu puolisosi kuoleman jälkeen. Tai voit testamentata sen kenelle vain, mutta laittaa taloon asumisoikeuden eliniäksi avopuolisolle. Jos testamenttaat sen suoraan avopuolisolle, niin loppuvelkojen maksu on hänen ongelmasa, jos ei saa velkoja maksettua, niin pankki potkii pois. Jos olet testamentannut sen jollekin muulle avopuolison asumisoikeudella rasitettuna, niin periaatteessa velkojen maksu kuluu hänelle. Käytännössä ei taida monella olla motivaatiota maksella velkoja asunnosta jonka ehkä mahdollisesti saa vuosien kuluttua hallintaansa, vaan viime kädessä veloista vastaa asuja (saaden samalla osaomistusoikeutta asuntoon) tai sitten pankki ottaa taas omansa pois.
3. JOs menette naimisiin, niin leskellä on vahva turva, hän saa asua asunnossa loppuikänsä. Tosin pankin oikeus menee ohitse, jos asunto on velkojen panttina, niin pankki myy tarvittaessa asunnon, oli siinä sitten lesken asumisoikeutta tai ei.
¤. JOs olette naimisissa, ja puolisosi kuolee ensin, niin lapset saavat puolet siitä asunnosta, jos siis sillä kuolleella ei ole mitään omaisuutta. Tämän voi estää avioehdolla.
Et lukenut aloitustani kovin tarkkaan tai sitten en ole ilmaissut itseänikään selkeästi.
Kumppanini oikeudesta asua kodissamme elämänsä loppuun ei ole mitään ongelmaa: se on itsestäänselvyys. Se, että talomme meidän jälkeemme menisi minun kamalalle suvulleni tai hänen itsekkäille lapsilleen, ei ole itsestäänselvyys. Kumppanilleni ei ole tärkeää, kuka "omistaa" kotimme paperilla. Asumisoikeus on meille molemmille tärkeä. Rakastamme kotiamme molemmat ja molemmat sitä maksamme, molemmat sitä kunnostamme. Niin, kyllä se taitaa olla niin, että käytännössä hänestä tulee ainakin jonkin tulkinnan mukaan osaomistaja maksettuaan (pienen) osan lainoista pois. Tosin siinäkin on mutka, mistä en nyt tässä puhu. Eli sekään ei ole itsestäänselvyys.
Naimisiinmeno olisi kiva juttu, mutta silloin tosiaan avioehto on paikallaan. Ainut syy, miksi en tee testamenttia, jossa kumppanini perisi kaiken, on se, että hän sitten jättäisi sen lapsilleen. Jos lapset muuttuisivat mukaviksi, koko ongelma ratkeaisi. Se olisi ideaali ratkaisu. Sitä odotellessani mietin näitä testamentin kiemuroita.
No rakas täytyy kodin kumppanille olla, jos ihan hyvää hyvyyttään maksaa toisen taloa! Ei sellaiseen moni suostuisi, jos täyspäinen on. Mutta provohan tämän täytyy ollakin.
Aivan. Taas tuo "provo"-heitto, kun ei pysty tajuamaan kysymystä. Muita suosikkeja ovat "ota lääkkeesi" ja "hanki elämä".
Et ota huomioon sitä, että me luotamme toisiimme? Hän olettaa, ja aivan oikein, että saa asua kodissamme niin kauan kuin haluaa. Jos eroaisimme, joutuisin myymään talon, koska en pystyisi sitä yksin maksamaan, pitämään kunnossa enkä maksamaan pois hänen siihen laittamiaan rahoja muuten. Hän ostaisi sen, jos voisi. Luultavasti tosiaan ostaisi vaikka lastensa avulla. Mutta emme aio erota. Minun kuolemiseni tässä on asia, jota pohdin. Hänen kuolemisensa ennen minua pakottaisi minut ehkä myymään talon ja sitten hänen lapsensa saattaisivat olla käsi ojossa; siksi etupäässä talo laitettiinkin minun nimiini. Kumppanini on oikeudenmukainen ihminen. Itsekin olen mielestäni sellainen.
Ei täältä kukaan kuollessaan mitään mukanaan vie, tiesitkö? Minun kumppanini ymmärtää sen paremmin kuin useimmat. Asumisen ilo merkitsee hänelle paljon, nimi paperissa vähän. Tunnen itseni etuoikeutetuksi, kun joku niin hieno ihminen luottaa puolestaan minuun. Kunpa hänen lapsensa olisivat perineet luonteenpiirteensä häneltä eivätkä hänen entiseltä puolisoltaan.
>>JOs olette naimisissa, ja puolisosi kuolee ensin, niin lapset saavat puolet siitä asunnosta, jos siis sillä kuolleella ei ole mitään omaisuutta. Tämän voi estää avioehdolla.
Kysymys koski verotusta. Siihen ei vaikuta, onko raha luovutettu Suomessa vai ulkomailla. Se vaikuttaa, jos lahjan antajakin muuttaa pois Suomesta.
PerVL 18 §
"Lahjaveroa on suoritettava, kun omaisuus lahjana siirtyy toiselle:
1) jos lahjanantaja tai lahjansaaja asui lahjoitushetkellä Suomessa; sekä
2) Suomessa olevasta kiinteästä omaisuudesta sekä sellaisen yhteisön osakkeista tai osuuksista, jonka varoista enemmän kuin 50 prosenttia muodostuu Suomessa olevasta kiinteästä omaisuudesta.
Suomessa asuvan henkilön saamasta muusta kuin 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetusta omaisuudesta suoritettavasta lahjaverosta vähennetään samasta lahjasta vieraalle valtiolle suoritettujen verojen määrä (ulkomaisen veron hyvitys). Tämä hyvitys ei saa olla suurempi kuin määrä, joka vastaa yhtä suurta osaa lahjaverosta kuin vieraasta valtiosta saadun omaisuuden arvo on Suomessa lahjaveron perusteena olevan omaisuuden arvosta.
Kun kauppa- tai vaihtosopimuksen ehdoista selviää, että sovittu vastike on enintään kolme neljännestä käyvästä hinnasta, katsotaan käyvän hinnan ja vastikkeen välinen ero lahjaksi.
Henkilön katsotaan asuvan Suomessa, jos hänellä on täällä varsinainen asunto ja koti."
Jos haluatte turvata toistenne mahdollisuuden asua talossa toisen kuoleman jälkeen (ymmärsin, että kumpikaan teistä ei yksin jaksa maksaa lainaa pois?), niin tuohonhan on olemassa aivan standardiratkaisu. Hämmästyttävän "pöljiä" nykyajan ihmiset tuntuvat olevan kun eivät henkivakuutusta tunne.
Henkivakuutus kuntoon ja teette toisenne keskinäisiksi edunsaajiksi.
Vakuutusmäärä tietysti sen mukaan, että laina kuolettuu jos toisesta henki pakenee.
Problem solved.
Helpointa tämä lienee hoitaa jonkinsortin lahjakirjalla.
Siis lahjoitat hänelle jo eläessäsi elinikäisen hallintaoikeuden kiinteistöön. Joko kokonaan tai osittain. Testamentissa voi sitten lahjoittaa täydellisen hallintaoikeuden (elinikäisen).
Muistat lainhuudattaa tuon hallintaoikeuden kiinteistörekisteriin, niin siitä tulee virallinen.
Ei siinä sen kummempia tarvita. Lakimies on halpa apu toteuttamaan tuo että menee varmasti oikein ja sinun tahtosi mukaan.
Mielenkiintoinen idea. Mitenkähän tuo vaikeuttaisi tai helpottaisi asioita siinä tapauksessa, että kuitenkin eroaisimme joskus? Ai niin, siitäkin voisi mainita lahjakirjassa.
Testamenttiinkin voi tehdä määräyksen siitä kenelle talo menee kumppanisi kuoleman jälkeen vaikka Hän saisi omistusoikeuden loppuelämäkseen
Kysyt, kuka maksaa asuntovelan kuolemasi jälkeen. Lähtökohtaisesti sen asuntovelan maksaa kuolinpesäsi. Järjetön ajatus, että voisit testamenta talon kumppanillesi ja asuntovelan testamenttaisit sitten jollekin toiselle talon lopulliselle saajalle, joka kiltisti makseli asuntovelkaasi pois. Käytännössä siis kumppanisi pitää ottaa se velka maksettavakseen, tai jos ei pysty siihen, niin talo menee pankin toimesta myyntiin (koska talo on velan vakuutena pankissa).
"Järjetön ajatus" että asuntoa makselisi kuolinpesä, mutta kuitenkin oikeasti sitä maksaisi kumppanini. Mitä mielestäsi tarkoittaa kuolinpesä? Voin itsekin olla väärässä, mutta käsittääkseni kuolinpesään kuuluvat ne, jotka perivät, joko sukulaisuuden tai testamentin kautta. Kuolinpesä raukeaa, kun omaisuus jaetaan. Vai tarkoitatko, että minulla pitäisi olla säästöjä, joilla sitten kumppanini kuoltuani maksaa lainoja pois? Jos säästöjä olisi, toki heti nyt maksaisin pois lainat.
Käytännössä kai voidaan katsoa niinkin, että kumppanini vähitellen tulee kotimme osaomistajaksi jokaisella summalla, jonka siihen laittaa. Kyllä hän varmaan pitää maksuistaan kirjaa, ja niin pitääkin, ja minä pidän omista maksuistani. Se selkeyttää tilannetta siltä varalta, että eroaisimme. Toivon vaan, ettei hän kuole ennen minua, koska hänen lapsensa kyllä vaatisivat heti osuutta kodistamme ja kuultuaan sen olevan minun nimissäni he kaivelisivat tiedot kumppanini maksuista ja riitauttaisivat asian. Aivan kuin heillä olisi joku oikeus! Kumppanini on edelleen veloissa aikuisten lastensa kulutusluottojen takia. Aivan, hän makselee lastensa härpättimiin ja oikkuihin otettuja pankkilainoja, ystävällinen ja antelias kun on.
Ei kuulosta juridisesti kovin pätevältä järjestelyltä, mutta itsepähän sähläät.
Meillä homma on hoidettu niin, että talo on puoliksi molempien nimissä. Sillä toisella puolikkaalla on sitten pankin kanssa laina....makseleepi sitä pois.
Minä taas en lainaa tarvinnut joten sillä sipuli.
Jos sattuu tulemaan kuolemantapaus, niin erittäin selvä peli.
Samoin jos tulee ero, niin erittäin selvä peli.
Kaikki tuollaiset viritykset, jossa toinen omistaa omaisuuden ja toinen makselee lainoja, on perseestä. Aika vittuimainen ihminen olet kun tuollaisia virityksiä rakentelet.
Itse pitäisin tuollaista jo loukkaavana touhuna, jos lähipiiriin sattuisi.
Sen verran paljon omaa puolisoani rakastan, etten viitsi tuollaisia virityksiä rakennella.
Puolisoiden yhteinen koti katsotaan nykylainkäytössä automaattisesti puoliksi omistetuksi, olkoon paperilla mitä lystää. Näin ainakin avioeroissa (kokemusta on).
En tiedä mitä yrität kikkailla - ilmeisesti luulet, että kämppä on mahdollisessa erossa pelkästään sun omaisuutta - mutta näin ei tule tapahtumaan. Et ole ottanut asioista tarpeeksi selvää, häh häh.
Sitä en tiedä meneekö homma samoin kuolinpesän aviopuolisoiden osituksessa kuin avioero-osituksessa? Luulisin että menee, mutta palstan juristit ottakoot kantaa.
Se lisäys vielä, että leskellä on elinikäinen asumisoikeus yhteiseen kotiin kuolemantapauksen sattuessa. Riippumatta siitä KUKA kämpän omistaa.
Sehän lukee ihan laissa eikä sitä voi kumota testamentilla eikä edes lakiosalla.
Minun käsittääkseni mitään ei tarvitse tehdä.
Avioleskellä on asumisoikeus, tosin mikäli talo on asuntovelan vakuutena, niin pankin panttioikeus ohittaa lesken asumisoikeuden. Siksi toisekseen alkuperäinen kysyjä ei ole edes avioliitossa. Mistä tänne palstalle on nyt pesiytynyt näitä täysin asiantuntemattomia vastauksia viime päivinä?
Sinä "Yks lysti" olet kovin vihamielinen. En ihmettele, että sinusta on haluttu erota. Et ilmeisesti lukenut tai ymmärtänyt lukemaasi. Haluan taata kumppanilleni (emme ole naimisissa) oikeuden asua kodissamme ilman ongelmia. Jos en laadi testamenttia, minun sukulaiseni voivat alkaa vaatia jotain ja vaikkeivät he saisi vaatimuksiaan läpi ennen kumppaninikin kuolemaa, heistä voisi ainakin olla riesaa ja kuluja. Testamentin siis laadin. Voisin ensi alkuun laatia testamentin, jossa jätän kaiken kumppanilleni. Jos se saa hänen lapsensa kukkoilemaan, muutan testamenttia. Parasta tietysti olisi, jos lapsensa muuttuisivat ihmisiksi, joille mielellään jättäisi perintöä. Se taas ei ole minun käsissäni.
Erotessamme emme tarvitse papereita. Luotamme toisiimme. Se, mitä paperilla sanotaan, on toisia tarkoituksia varten. Keskenämme pidämme kotiamme yhteisesti omistettuna ja jos (epätodennäköistä) eroaisimme, myisimme talon ja jakaisimme rahat.
Sillä, mitä sinä luulisit, ei ole käytännön merkitystä minulle, mutta saahan täällä kuka tahansa sepustella mitä tahansa.
Niin saa sepustella ja sinä olet oikea sepustamisen mestari!
"Sitä en tiedä meneekö homma samoin kuolinpesän aviopuolisoiden osituksessa kuin avioero-osituksessa? Luulisin että menee, mutta palstan juristit ottakoot kantaa. "
Ei mene.
>>Puolisoiden yhteinen koti katsotaan nykylainkäytössä automaattisesti puoliksi omistetuksi, olkoon paperilla mitä lystää. Näin ainakin avioeroissa (kokemusta on).>Sitä en tiedä meneekö homma samoin kuolinpesän aviopuolisoiden osituksessa kuin avioero-osituksessa? Luulisin että menee, mutta palstan juristit ottakoot kantaa.
>>Toki tulkintaa voi syntyä siitä, onko, kuten ap:n tapauksessa, yhdessä asumisen aikana (yhteiseen lukuun) yhteiseksi kodiksi hankittu asunto yksin sen omistama, jonka nimi on kauppakirjassa, vai tulisiko asunto katso yhteiseksi omaisuudeksi - varsinkin, jos hankintaa myös yhteisesti rahoitetaan (toisen osuus saattaa olla kodin ja yhteisten lasten hoitoa).
Onko tuossa riidassa ollut kyse kuolemantapauksesta vai suhteen päättymisestä? Eiköhän tässäkin tapauksessa kumpikin puolisko tuo oman osuutensa yhteisen elämän rahoittamiseen joten jonkun rahaerän korvamerkitseminen ei voi olla pääsääntö. Niinpä jos aloittajan kumppani luolee ensin on perillisten kannalta yksi lysti onko vainaja maksanut vuokraa täysin ulkopuoliselle vai sille omalle kullalleen.
Lisäksi, vaikka ajoneuvotkin rekisteröidään, on kiinteistönomistuksen tarkoilla säännöillä oma merkityksensä omistusriitoja ratkottaessa.
>>Onko tuossa riidassa ollut kyse kuolemantapauksesta vai suhteen päättymisestä?>Lisäksi, vaikka ajoneuvotkin rekisteröidään, on kiinteistönomistuksen tarkoilla säännöillä oma merkityksensä omistusriitoja ratkottaessa.
Vaikka teoriassa "Se, kummasta on ollut kysymys, on merkityksetöntä ratkaisun kannalta"pitää paikkansa niin uskallan väittää että käytännössä tuomioon vaikuttaa se yrittääkö ns osille päästä entinen elämänkumppani tai tämän perikunta.
Johtuen juurikin tästä:Niinpä jos aloittajan kumppani kuolee ensin on perillisten kannalta yksi lysti onko vainaja maksanut vuokraa täysin ulkopuoliselle vai sille omalle kullalleen. Harva meistä kun asuu ilmaiseksi niin perusteltuja väitteitä siitä mikä rahankäyttö on ollut normaalia elantokustannusta ja mikä sijoittamista asuntoon löytyy useita
Erosta, tai mahdollisesta avioerosta, johtuvaan omaisuuden jakoon emme tarvitse neuvoja. Emme tarvitsisi lakeja sen päättämiseen, että kodistamme kumpikin saisi sen osuuden, jonka on sen ostamiseen laittanut. Olemme molemmat oikeudenmukaisia ja keskusteluun kykeneviä ihmisiä. Ero ei ole suunnitelmissa vaan paremminkin hyvin epätodennäköistä.
Olen tullut siihen tulokseen, että teen testamentin kumppanini hyväksi. Jos siitä alkaa aiheutua kukkoilua hänen lastensa taholta, voinhan aina laatia uuden testamentin. Jos hänellä ei olisi lapsia, tai jos hänen lapsensa alkaisivat käyttäytyä vähemmän itsekeskeisesti, kumppanin hyväksi tehty testamentti olisi itsestäänselvyys. Kauhistuttaa vaan ajatella, että molemmat vanhenisimme ja sairastuisimme ja hänen lapsensa alkavat pitää jöötä kodissamme ja minä en ehkä enää olisi "täysissä hengen ja ruumiin voimissa" tehdäkseni testamentin. Siksi yritän ennakoida tulevia tapahtumia ja välttää ongelmia jo etukäteen.
"...en ehkä enää olisi "täysissä hengen ja ruumiin voimissa" tehdäkseni..."
Sinulla on ollut kiire jo jonkin aikaa.
Näin voi hyvinkin olla oikeasti, mutta kuinkahan moni testamentin laatija on ollut täydellisen terve?
>>Erosta, tai mahdollisesta avioerosta, johtuvaan omaisuuden jakoon emme tarvitse neuvoja.>Emme tarvitsisi lakeja sen päättämiseen, että kodistamme kumpikin saisi sen osuuden, jonka on sen ostamiseen laittanut. Olemme molemmat oikeudenmukaisia ja keskusteluun kykeneviä ihmisiä.>Olen tullut siihen tulokseen, että teen testamentin kumppanini hyväksi. Jos siitä alkaa aiheutua kukkoilua hänen lastensa taholta, voinhan aina laatia uuden testamentin.
Kumppanillani tosiaan on taivaansiniset silmät ja luotamme toisiimme. Ymmärrätkö sinä, mitä tarkoittaa luottaa toiseen ihmiseen? No, etpä tietysti. Siitä, miten kumppanin lapset käyttäytyvät nyt ja miten aavistelen heidän mahdollisesti tulevaisuudessa käyttäytyvän, en tee tiliä täällä.
Olen käsitellyt asian omasta puolestani toistaiseksi loppuun. Kiitos muille keskustelijoille kiinnostavista ajatuksista. Mainitsen vielä, että jos kaikki käy suunnitelmiemme mukaan, maksan kodistamme hiukan yli 80%, eli laitan siihen kaikki säästöni. Tulojahan minulla ei juuri ole.
>>Kumppanillani tosiaan on taivaansiniset silmät ja luotamme toisiimme. Ymmärrätkö sinä, mitä tarkoittaa luottaa toiseen ihmiseen?
Jo on taas paskan jauhantaa niin ettei kysymyksiä meinaa erottaa. Testamentti laaditaan kirjoittamalla paperille se mitä haluaa. Mitähän muka tarkoittaa yhdessä ostaminen ja paperilla oleminen, entä käytännössä maksaminen. Voiko teoriassakin maksaa. Kumppanisi ei kyllä ole perillisesi vaikka mitä kirjoittaisit.
Lainan maksaa tietenkin se joka sen on ottanut "paperilla". Lainaottajan kuoleman jälkeen velasta vastaa perikunta.
En ymmärrä ajatuksiasi. Totta kai kumppanini voi periä minut, jos teen sellaisen testamentin. Muuten ei, koska emme ole sukulaisia tai naimisissa. Perii sitten koko asunnon tai sen osan, jonka katsotaan olleen minun, jos nyt sitten jonkin lain mukaan hän omistikin osan, maksettuaan lainan lyhennyksiä ja remontteja kanssani.
Se, kenen nimi on paperilla, on kulloisessakin tapauksessa mietittävä, mikä on edullisinta. Meillä on useita syitä, miksi talo laitettiin minun nimiini. Kumpikaan ei olisi ostanut taloa ilman toista. Tarvitsemme toisiamme, paperilla ja käytännössä. Varsinkin käytännössä.
En olisi arvannut aloitusta väsätessäni, että tilanteen voi nähdä vielä monimutkaisempana kuin ajattelimmekaan. On mielenkiintoista katsella asiaa monelta kannalta ja kiitän kommenteistanne.
Kuten tuossa on kerrottu on monta asiaa joka voi mennä pieleen.
Kuitenkin minun mielestä tärkeintä asiassa on se että kumppanilla on mahdollisimman helppo elämä sinun kuoleman jälkeen.
Se että pelaako varman päälle ja poistaa mahdollisia riita-aiheita luopumalla pikkuisen oikeuksistaan on harkinnan arvoista.
Suurellakaan rahalla ei tee mitään jos se menee riitelyyn ja tappeluun ja voi johtaa loppupelissä kumppanin henkiseen väsymiseen ja elämänlaadun heikkenemiseen.
Joten kokonaisvaltaista ajattelua peliin ja ntaa sillekkin jotakin jolle ei periaatteessa haluaisi antaa jos sillä välttää tulevan tappelun.
Jos kumppanin lapsilla on ollut taipumusta käyttää vanhempiensa anteliaisuutta hyväkseen ja kahmia heidän irtaimistostaan itselleen "ennakkoperintöä", sama varmaan jatkuisi, kun isällä tai äidillä on uusi kumppani. Uusi kumppani voisi helposti alkaa tuntea olonsa savustetuksi ulos omasta kodistaan. Kuten jossain kohti joku sanoikin, lasten käyttäytyminen lienee avain tähän ongelmaan. Ahneudellaan he sahaavat omaa oksaansa, eli mahdollisesti jäävät perinnöttömäksi.
Aloittajalle varmaan on tärkeintä, että hänellä ja kumppanillaan on mahdollisimman helppo elämä - eläessään. Tuskin tässä kukaan kenenkään kuolemaa odottelee, vaikka testamenttia laadittaessa kuolemisen vääjäämätön tosiasia leijuu mielessä. Eikähän sitä tiedä, kuka ensin kuolee, lapset vai vanhemmat.
Sitäkin ehkä kannattaa ajatella, että antamalla vain hallintaoikeuden eloon jäänyt kumppani välttyy perintöveroilta ja perinnönsaajankin perintöveroa pienentää tuo "rasite". Eikö näin ole?
Testamentilla saatu hallintaoikeus ei ole vahva.
Jos tuo testamentti loukkaa rintaperillisen oikeutta määrätä lakiosaa vastaavaa osuutta perinnöstä niin testamentti on pätemätön siltä osin.
Jos muuta jäämistöä ei ole kuin tuo talo niin myyntiin mnee että rintaperillisille voidaan luovuttaa lakiosa määräysvaltaan.
Mutta mutta ...
1. >>Testamentilla saatu hallintaoikeus ei ole vahva.>Jos muuta jäämistöä ei ole kuin tuo talo niin myyntiin mnee että rintaperillisille voidaan luovuttaa lakiosa määräysvaltaan.
"Sitäkin ehkä kannattaa ajatella, että antamalla vain hallintaoikeuden eloon jäänyt kumppani välttyy perintöveroilta ja perinnönsaajankin perintöveroa pienentää tuo "rasite". Eikö näin ole? "
Vastasin tuohon kommenttiin.
Eikös vastaukseni ollut ihan oikein, leskenoikeudella saatuun hallintaoikeuteen ei pure lakiosavaade mutta testamentilla saatuu puree.
Ajatus toisinpäin.
Jos kumppani kuolee niin lapset vaativat lakiosat niin ei siinä testamenttia auta jollei ole muuta omaisuutta.
Se kuollut voi olla se kumppani jonka osuudesta pitää tilittää lakiosat.
Tuolla aiemmin ketjussa pähkäiltiin että mites on jos lainoja maksellaan yhteisesti muuttuuko osa asunnosta myös puolion omaksi vai ei.
Jos asunto ei niin jääkö kumppani sitten velkaa tuon maksetun summan verran.
Ap:
"emme ole naimisissa."
>>Eikös vastaukseni ollut ihan oikein, leskenoikeudella saatuun hallintaoikeuteen ei pure lakiosavaade mutta testamentilla saatuu puree.>Tuolla aiemmin ketjussa pähkäiltiin että mites on jos lainoja maksellaan yhteisesti muuttuuko osa asunnosta myös puolion omaksi vai ei.
Jos asunto ei niin jääkö kumppani sitten velkaa tuon maksetun summan verran.
Olisikohan paras kumppaneiden yhdessä tekemä hallintaoikeustestamentti? Minulla, aloittaneen puheenvuoron kirjoittajalla, ei tosiaan ole rintaperillisiä. Tietysti emme tiedä, kumpi kuolee ensin, vaikka toivonkin sen olevan minä (olisi ihanaa kuolla rakkaan ihmisen vierellä, kun on kerran pakko joskus kuolla). Ehkä eniten vaikeuksia tulee, jos elänkin kauemmin kuin kumppanini ja hänen lapsensa alkavat arvioida, paljonko omaisuudesta kuuluu heidän perintäosaansa ja vaativat lakiosiaan minulta. Jos minä taas kuolen ensin, tuollaiset vaatimukset ovat epätodennäköisiä vanhemman ja lasten lämpimien välien vuoksi (toivottavasti ne säilyvät hyvinä).
Arvostan neuvojanne. En ikikuunaan olisi arvannut, miten monimutkaista tämä voi olla.
Vielä yksi kysymys, jos saan. Voinko hallintaoikeustestamentilla määrätä kiinteistön jollekin ja hänen kuoltuaan esimerkiksi jollekin järjestölle? Olisiko sellainen testamentti pätevä?
Ongelmia saattaa tulla jos kumppanisi kuolee ensin.
Testamenttiin voi laittaa toissijaismääräyksen mutta tehokkaampaa olisi jos kohdentaa omaisuuden heti oikeaan kohteeseen.
Esim. hallintaoikeuden saa kumppani mutta omistusoikeuden saa jokin järjestö.