eräs henkilö häiriköi puheluilla.
Voiko saada yksityisen soittajan soitot suljettua pois?
Eli tekstiviestin voisi lähettää mutta en halua saada soittoja tältä yhdeltä tavis numerolta.
voiko saada suljettua?
7
241
Vastaukset
- häirikkö mikä häirik
Viime yönä soitti taas kolme kertaa numero jää näytölle kun vastaan sulkee heti.
- kytkykauhuinen
Yöksi äänettömälle !
Ihmisellä on oikeus yö-rauhaan ja nukkumiseen siis.
Puhelimen voi sammuttaakin yöksi. Eipä tule turhia säteilyitä.
Kännyhän säteilee , sen kai kaikki tietää.
Se ei ole terveellistä millään tavalla. - apu*on*lähellä
On en voi, minulla on toinen puhelin aina vuoteen vieressä, tarve on ollut.
En muista aina ottaa puhelinta laukusta, joten nimenomaan hankin toisen puhelimen yöpöydälle. - 21+ 9
Olen myös kiinnostunut, haluaisin estää erään häirikön puhelut JA tekstiviestit. Omituista, ettei nykytekniikalla tähän vielä pysty.
- Age of mobiles
Riippuu puhelimesta. Ainakin Androideihin on saatavilla ohjelmia, joilla numeron voi lisätä "mustalle listalle" eikä se hälytä ollenkaan.
Jos viesti/puhelutulva jatkuu, niin yritä sopia asia soittajan/viestittäjän kanssa tai tee rikosilmoitus kotirauhan häirinnästä.
- Puhelunesto
Joissain puhelinmalleissa on tosiaan mahdollisuus estää tietystä numerosta tulevat puhelut. Voi siis valita vaikka vain sen yhden numeron. Tutki puhelintasi, jostain asetuksista se löytyy.
Operaattori tuskin alkaa moiseen puuhaan. - adroidman
samsung galaxy S2 puhelimessa, eli android 4 käyttöjärjestelmässä on ainakin vakiona mustalista. katkasee heti jos kyseisestä numerosta yrittää soittaa ja näkyy lokissa. yhtenä päivänä oli yli 30 kertaa poikkassu kun joku skoijari yritti kiinasta soittaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?1001879- 1241420
En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061307Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K891285Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop701114Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava
Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän458961IS viikonloppu 18-19.5.2024.
Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var88913- 47908
Oliko vähä sometettu taas vai?
Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a9852Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?138826