naapurilla subbari

ärsyyntynyt

Eli naapuri huudattaa bassoansa yötä paivää pelatessaan pelikonsoleilla, katsellessaan elokuvia ja kuunnellessaan musiikkia. Valituksen olen tehnyt ja ei ollut mitään vaikutusta. Yläkerran lapsen itku ja muut elämisen äänet eivät niinkään häiritse vaikka nekin hyvin kuuluu ja usein. Satunnaiset viikonlopun ryyppäjäisistä kantautuvat äänet eivät haittaa, kunhan ovat satunnaisia. Mutta jatkuva jumputus yötäpäivää häiritsee. Voiko olla ettei naapuri ymmärrä miten hyvin basson äänet kantaa seinien läpi? Olisiko se suuri vaiva kääntää subbaria pienemmälle?

Tämä nyt oli tämmönen turha purkaus :P ärsyttää rankasti. Kai se on ainoa vaihtoehto jatkaa valitusten tekemistä niin kauan että häirikkö muuttaa pois tai tajuaa vääntää sen prkl subbarin pienemmälle.

Kertokaahan ny onko kohtalotovereita? tai oletteko itse ollut häirikkö ns. vahingossa koska ette ole tajunnut miten basson äänet kantautuu?

42

7467

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PeLaaja2221

      Itsekin kun pelaan tai katson leffoja xboxilla niin äänet on kovalla että pääsee tunnelmaan. :]

      Kuuntele kuulokkeilla musiikkia niin ei häriitse.

      • Pelimies35

        Miksi et itse kuuntele kuulokkeilla? :-)


      • PeLaaja2221
        Pelimies35 kirjoitti:

        Miksi et itse kuuntele kuulokkeilla? :-)

        Miksi kuuntelisin? Ei se mua häiritse eikä kiinosta jos naapuria häiritsee. :)


      • Tylytystä
        PeLaaja2221 kirjoitti:

        Miksi kuuntelisin? Ei se mua häiritse eikä kiinosta jos naapuria häiritsee. :)

        Vaihtoehtona saattaa olla häätö.


      • Anonyymi
        PeLaaja2221 kirjoitti:

        Miksi kuuntelisin? Ei se mua häiritse eikä kiinosta jos naapuria häiritsee. :)

        Sinulle vaan häätö ja uusi asuinpaikka lehtiroskis. Siellä voit sitten nauttia elämästä. 😂😂😂


    • MeliXi

      Miten naapuri mahtoi puolustautua, kun kävit asiasta valittamassa?

    • KARI,.

      miten menee vav la varoitukset ETTÄ PITÄÄKÖ OLLA 3 VAROITUSTA ja sitten tulee HÄÄTÖ VAI onko 3 VAROITUSTA VUODEN SISÄLLÄ VAI 3 VAROITUSTA KOKO VUOKRA SUHTEEN AIKANA

      • Eritt. rasittunut

        Niin ja kenen taholta valitukset, kenen varoittamat?

        Ja on tosiaan eroa, ovatko metelöitsijänaapurit vuokralla vai omistavatko asuntonsa itse.


      • Anonyymi

        Yksikin varoitus riittää, niin lennät pihalle kuin torakka.


    • ksdkgsgjsdjgjsgj

      Valititko suoraan meluajalle vai johonkin muualle?
      Kannattaa mennä rohkeesti rimpauttaan sitä ovikelloa ja keskustella asiasta ja kertoa kuinka hyvin ne subbarin äänet kuuluu naapuriin. Pyydä vaikka laittaan subbari päälle ja käymään sun asunnossa niin huomaa.
      Mutta muista keskustella asiallisesti. Sillä saat luultavasti asian hoitumaan. Et valittamalla taloyhtiölle tai poliisille tai huutamalla meluajalle "saatana subbari pienemmälle vitun nulikka"

      • Poliisit paikalle

        Ei pidä mennä itse ovikelloa soittamaan, voit saada nyrkistä tai puukosta. Jos/kun soittaa klo. 22 jälkeen yöllä eli hiljaisuuden aikaan niin poliisit paikalle. He laittavat häirikön kuriin.Joka kerta poliisit paikalle, valitus isännöitsijälle, kaveri saa pari varoitusta ja sitten häätö.

        Kyllä tuollaiset öykkärit kuriin saadaan, terästä selkärankaan. Minä soitan heti poliisit paikalle jos yöllä häiriköidään.


      • ap5557

        Ite oon asiallisesti mennyt kertoon että mikään muu ei haittaa kun jatkuva basson jytke, isännöitsijä on pari kertaa antanut huomautuksen kun olen asiasta tehnyt kirjallisen valituksen. Millään ei ole ollut mitään vaikutusta. Maanantaina lähtee kolmas valitus postiin, josko olis jo häädön aika!


      • Anonyymi

        Häiriköihin ei toimi kuin häätö.


    • Eritt. rasittunut!

      Hei, minulla justiinsa nyt kerrostaloyksiössäni tämä ongelma. Ihan kamalaa, meinaa tässä tädillä itku tulla. Olen asunut tässä onnellisesti n. 30 omistusasunnossani ja nyt syksyllä alapuolelleni tuli ihan juuri tuo meteli, jota tämän ketjun aloittaja tarkoittaa!

      Mistä on kyse? Siis nykyajan harrastuksesta. Syksyllä ensin ajattelin, että no siellä varmaan on tupaantuliaisia silloin tällöin. Mutta sitten ilmenikin, että musiikin jytke sekä lisäksi huudot ja karjaisut väleissä, niin kaikki tuo meteli on jatkuvaa!

      Pumputus, jytke, huudot, karjahtelut aamupäivällä, iltapäivällä, illalla, viikonloput. Aina.

      Mitä tarkoittaa 'subbari'?

      Kiitos ketjuun osallistuneille, sillä minullekin siinä jotakin vinkkiä, mistä voisi olla kyse.

      Olen ihan kipsissä, inhottaa niin kovin asiasta ilmoittaa. Vasta olen keskustellut isännöitsijän kanssa, lähinnä kyselin mielipidettään toimintatavoista. Hän oli passiivinen.

      Nyt minun tarvitsee selvittää, ovatko asukkaat vuokralaisia vai omistavatko yksiön. Soitin äsken ao. yksiön omistajalle ja kuulinkin, että hän on myynyt osakkeensa syyskuussa. Ilmankos.

      Pelottaa käydä käsiksi ovikello soittamalla, lapun pistämällä ovestaan tai rappukäytävään... järjestyssäännön lähettämisestäkään ei tässä tapauksessa ole hyötyä. Pelottaa siksi, kun ei tiedä minkä luonteisia ovat. Ilkeitä? Sillä, patteriputkeen jo olen vasaralla koputtanut komennusta ja hiljenevät vain hetkeksi, ei mitään pysyvää ymmärrystä näillä asukkailla. Mä en haluaisi miksikään tutuksi, emme edes tiedä toisistamme minkä näköisiä ollaan.

      Apua, en jaksa. - Nyt etsin lisää netistä toisten kokemuksia ja ratkaisuja niihin. Koen itseni ihan avuttomaksi tuommoistan hurjien nuorten edessä, jotka ilmeisesti nyt alapuoltani asuvat!

      • suoraan asiaan!

        Huh huh mikä kukkahattutäti!! "Pelottaa siksi, kun ei tiedä minkä luonteisia ovat. Ilkeitä? Sillä, patteriputkeen jo olen vasaralla koputtanut komennusta ja hiljenevät vain hetkeksi, ei mitään pysyvää ymmärrystä näillä asukkailla. " -- Juuri tuollaisia pattereita ja seiniä hakkaavia mummoja inhotaan kerrostalonaapureina eniten! Miks et mene suoraan sanomaan asiasta tai soita niitä poliiseja, tuommonen "kostaminen" ja nössöily ärsyttää vaan entistä enemmän heitä. Ja saat huonon maineen kyttääjänä.


      • Anonyymi

        Ilmoitat isännöitsijälle ja sitä ennen keräät muiden asukkaiden nimet listaan, joita meteli häiritsee. Sitten vain soittoa isännöitsijälle tai sähköpostia.


    • Eritt. rasittunut

      Siis, mikä ja mihin tarkoitukseen on 'subbari'?

      • 9+6

        subbari = subutex.


    • ap5527

      Edelleen basson kumina kuuluu joka päiväisesti, isännöitsijä ottanut asukkaaseen jo pari kertaa yhteyttä, mutta muutosta ei ole tapahtunut.. Nuori välinpitämätön pojankloppi kyseessä, joka voi omasta mielestä tehdä mitä vaan!! Viikonloppusin kuuluu aina huutoo kun on tappelua tyttöystävän kanssa. Toivottavasti saa tammikuuhun mennessä häädön!!

    • jäen

      Soitto paikalliselle Bandidokselle ja parisataa kouraan. Asia on sillä selvä.

      • Anonyymi

        Pienellä rahalla ?


    • Rapun laki

      Käy sanomassa suoraan asiasta, jos eivät itse tajua. Meidän rapussa on ainakin sellainen sanaton sopimus, että poliiseja ei aleta soittelemaan vaan asiat sovitaan aina asukkaiden kesken. Sitten vasta jos ei puhe auta aletaan kyselemään viranomaisia apuun. Paras taloyhtiö muuten missä olen koskaan asunut.

      • Poliisit paikalle

        Totta helvetissä poliisit paikalle, sitä ei tiedä millaisia kusipäivä on oven takana! Kaksi kirjallista varoitusta kun on saanut niin sen jälkeen se on siinä, joutuu lähtemään ja jos ei lähde virkavalta kantaa kamat pihalle.


    • kaikille mieliksi

      Kyllä meidänkin talossa bassot soi vuorokauden ajasta riippumatta ja usein myöskin tanner tömisee ja aitaa kaatuu, kun Latvialaiset nai. Mutta kukin taplaa tyylillänsä. Yritän olla kaikille mieliksi häiriintymättä kenenkään asumistavoista ja vaivaamatta naapureitani poliiseilla. Poliisia tarvitaan vasta sitten, kun jotakin oikeasti tapahtuu. Mutta yleensä en sittenkään soita.

      • _._.

        Olet oikea Nynny. Siis tosi nynny.


      • ,,ss
        _._. kirjoitti:

        Olet oikea Nynny. Siis tosi nynny.

        Arviosi taisi mennä pahasti pieleen.. Mutta lohdutukseksi et ole eka.


    • Toivoton

      Tiedän mistä puhut! Meidän seinän takana soittaa peräkammarin poika sähkökitaraa ja jyskyttää samalla kantapäällä lattiaa niin, että koko rivitalohuoneisto resonoi. Vanhemmat eivät usko, että heidän 25-vuotiaan herrantertun mikään tekeminen on väärin. Kolme vuotta olen odottanut, että jos tämä räkänokka muuttaisi pois, mutta näyttää siltä, ettei tule tapahtumaan. Itse en uskalla mennä yöllä ovikelloa soittamaan, kun ei koputtelustakaan usko mitään. Erityisen häiritsevää metelöinti on silloin, kun lapsi sairastaa ja nukkuu muutenkin huonosti. Aikamoisen epätoivoinen olo alkaa olla.

      • Anonyymi

        Soita poliisille ja seuraavaksi isännöitsijälle, kerrot poliisien käyneen kyseisessä osoitteessa.


    • karmea korttitalo

      "Yläkerran lapsen itku ja muut elämisen äänet eivät niinkään häiritse vaikka nekin hyvin kuuluu ja usein. "

      Eikös kerrostalossa pitäisi olla betoniseinät, joiden läpi tuollaiset lapsiperheen äänet yms. eivät kuulu vaikka stetoskoopilla kuuntelisi. Eli suosittelen muuttamaan pois parempaan taloon. Itseäni ainakin ahdistaisi asua tuollaisessa korttitalossa jossa kuiskauksetkin kuuluvat seinän läpi eikä asukkailla ole mitään yksityisyyttä. Kaikkien vain pitäisi olla kotonaan hiirenhiljaa ja kuunnella naapureita sattuuko sieltä kuulumaan joku aivastus tms.

    • KUIVATTU VELLI

      VOI MUUTTAA OMAKOTI TALOON MUT EI PAKKO HEI!!!!

    • TOTUUDEN TORVI

      Joo kiitti tiedonmurusesta. Eli tosiaan vähäiselläkin älyllä varustettu basson jyminään kiintynyt neanderthaali voi MUUTTAA OMAKOTITALOON! Se olisikin suositeltavaa!

    • Alvari

      Testaa naapurissa kuinka kuuluu. Säädä sitten sellaiselle tasolle ettei enää häiritse. Näin toimittiin meillä ja hyvin toimi.

    • Metelöitsijätpois

      Monta vuotta vanha ketju, vastaan: ne metelöitsijät voisivat muuttaa itse, jos ei kiinnosta totella järjestyssääntöjä eikö kiinnosta muu kuin minäitse, niin sinne kauas korpeen vaan siellä voivat häiritä vaikka karhun talviunta

    • VtunSiat

      Naapuri poraa ja minä laitan subbarin täysille. Jos ette osaa olla hiljaa niin kostan teille sioille.

    • kauheesoundilähtee

      joo kauhea paska, paska, paska...soundi sieltä lähtee boom bu bum bumm

    • P.Basso

      Ei auta omakotitaloonkaan muuttaminen . Basson jytke kyllä kantaa...Naapurin rivitaloon muutti nuoripari ja nyt jytke kuuluu läpi yön sisälle. Ei auta siis isännöitsijälle valittaminen, toivottavasti rivitalon omilla naapureilla menee hermo ja valittavat ensin. Poliisit tuskin vaivautuvat paikalle, ja oikeesti onhan niíllä tärkeämpää tekemistä.

    • Anonyymi

      Aattelin että pääsen viimein nukkumaan univelkoja pois mutta joku vittuperkele päättää soittaa musiikkia bassot kaakkoon käännettynä puol vitun kolmelta yöllä

    • Anonyymi

      Osta ite subbari.. paat sen seinää vasten ja jätät soimaan päiväksi ku meet töihin😊 paras on koira. Annat sille luita ni kolisee kivasti yölläkin lattiaan.

    • Anonyymi

      Ite pomputellu aikani kuluks isoa jumppapalloa

    • Anonyymi

      Nykynuorissa ei ole toivoa. Eivät halua tehdä töitä. Johtuu siitä, että heiltä ei vaadita lapsena ja nuorena mitään. Ei kasvatusta - ei kuria. Ns. jonniinjoutava elämä pitää täyttää jollain niin sitten jytkytetään vaikka bassoa - jo pillua eivät satu saamaan.

      • Anonyymi

        Tässä talossa on juuri tätä, mistä mainitsit. Olen todella ihmetellyt tuota hommaa. Pienikokoisia miehiä on joitakin tässä rapussa, jotka metelöivät jatkuvasti. Eivät käy ilmeisesti töissä ja ovat hyvin nuoria. On siinä yksi pidempi mieskin, jota luulin aluksi urheilijaksi. En usko, että nämä miehet olisivat käyneet armeijaakaan.


    • Anonyymi

      On niillä naapureilla subbarit. Mutta minullakin on laitteet, joilla voi kiusata naapureita. Minä kuuntelin tässä asunnossa tuota nuorten miesten möykkäämistä joitakin kuukausia, mutta saan minäkin aikaan meteliä. Jos joku tulee siitä valittamaan, niin sitten katsotaan, mutta jos sanovat jotain ikävää, niin sitten turpaan.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      82
      4404
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2948
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      26
      2815
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      114
      2557
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2489
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      112
      2228
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      101
      2180
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      638
      2068
    9. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      34
      2018
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1995
    Aihe