Uusi elokuva Ylen Femmalla + mediavälineet ? ?

Friikki mutta mutta

Maanantai-iltana alkoi uudenlainen viiden jakson elokuva. Jonkun nettipelin kautta voi osallistua varastetuttujen taideteosten etsimiseen osoitteessa: www.thespiral.eu

Oletteko tutustuneet asiaan? Olisi kiva kuulla kokemuksista, jos joku on ehtynyt tutustua.

"The Spiral
Osa 1/5. Kööpenhaminassa toimii kansainvälinen taideryhmä. Kun sen jäsenistä yksi katoaa, joutuvat muutkin keskelle jännitysnäytelmää. Transmediaalinen tarina, jota valotetaan eri näkökulmista eri mediavälineissä. Tomi Korpela esiintyy elokuvassa."

5

58

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kiitos muistutuksesta, kävin kurkistamassa.

      Katsoin esittelyvideon, mutten taida kirjautua leikkimään. Aikuisten leikki kuulostaa teoriassa ihan hauskalta, mutta vaatisi varmaan todella paljon aikaa ja paneutumista, kun ideoitakin paljastetaan vasta vähitellen.

      Olin vähän pettynyt, että taitelijaesittelyt olivat Wikipediassa, mutta museoista löytyy näköjään paljon mielenkiintoista tietoa ja linkkejä. Googlen Art Project näyttää myös kiinnostavalta, siitä en tiennyt mitään aikaisemmin.

      Eindhovenissa olevan Van Abbemuseon YouTube-kanavalta löysin pitkän trailerin elokuvasta ja sata muuta videota, joiden avulla voisi vaikka opiskella ymmärtämään hollantilaista puhetta. 100sta videosta vain elokuvan traileri taitaa ollan englannin kielinen.

      Taidanpa poistua takavasemmalle ja siirtyä palstahäiriköstä muihin aikuisten leikkeihin tietokoneen ääressä taukoja kaivatessani.;)

      Jos joku osallistuu leikkiin, kuulisin mielelläni miten se edistyy internetissä. Ensi maanantaina aion katsoa seuraavan jakson tv:stä.

      • Ihmettelen haluasi leikkeentyä taustalle.

        Olet palstamme paras.


    • ...

      Meni ohi.

      Ei tule nykyään seurattua ohjelmatietoja, liikaa kanavia. Just loppui kiintoisa Swatrsenegger toimintaleffa joltain kanavalta, oisko ollut ihan nelonen. Arnoldi pelasti maailman kaikkeuden puolustamalla saatanalle pyhitettyä morsianta ja tappamalla saatanan. En ollut ennen nähnyt, mutta siinä oli kiintoisaa sisältöäkin, räiskinnän lisäksi.

      Alkuviikosta muuten alkoi erinomainen kotimainen sarja "KImmo" . En muista kanavaa Ei ehkä sovi kaikille, eräänlainen selviytymistarina kaiketi, ja pirun hyvä komedia. Paljon samantyyppinen kuin mr Urpilan seikkailut...

      =DW=

    • Lapsellinen Leikkijä

      Elokuvan ensimmäinen jakso näytettiin eilen illalla ykköseltä ja femmalta tuli myöhään jo toinen jakso. Tänään tulee femmalta kakkosjakso, jonka aion katsoa.

      Katselin myös netistä kilpailua ja huomasin, että siellä on erilaisia tasoja. Rekkauduin sisään ja aion jatkaa aloittelijatason seikkailua siellä. Kuka tulee mukaan? Olisi kiva saada vinkkejä toimintaan.

      • Pistepongareita

        Tiedätkö mistä ne suurimmat pistemäärät saa kerättyä?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      58
      1666
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      365
      1162
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      137
      950
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      14
      784
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      622
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      598
    7. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      90
      558
    8. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      46
      542
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      498
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      485
    Aihe