Todisteet

kaiverrettu asiapapereihin.


Jokainen Skeptikko ja Kieltäjä tietää syrämessään, että todisteita on vaikka millä mitalla. Ne on silmät auki ja korvat höröllään saaneet sen havaita.
167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tuo pitää paikkansa. Moni kieltäjä on täysin tietoinen ufojen olemasaolosta ja sama koskee henkimaailman ja korkeampien voimien olemassaolon kieltäjiäkin. Ihmeet ja ilmestykset eivät ole heillekään yleensä nykyään täysin tuntemattomia ja ilmestykset juuri kertovat Korkeampien Voimien olemassaolosta. Valoolentojen ja Enkelien kohtaamiset niiden yhteydessä taas viittavat vahvasti siihen, että on olemassa Taivaallinen Hallinto, joka mm.valvoo ja ohjaa maapallon ihmiskuntaa korkeammalla olemisen tasolla.

Uskonnolliset oppijärjestelmät eivät ole virheettömiä, mutta tietyt perustotuudet jotka niihin sisältyvät, ovat todellisuutta vastaavia. Perinteiset uskonnot eivät ole kannustaneet juurikaan itsenäiseen ajatteluun ja monet kysymykset joita tänä päivänä yhä useammat pohtivat, on jätetty selittämättä ja avoimiksi. Katolinen kirkko on tosin viime vuosina alkanut ufoasioihinkin ottaa julkisestikin kantaa.
Se lienee yksi osa sitä pehmeää laskua, joka nyt on meneillään ufojen suhteen. Sattumaa se ei varmastikaan ole, kuten eivät ole ufoarkistojen avautumisetkaan monissa valtioissa lähes samanaikaisesti.

Mustavalkoinen ääriasenteellinen negatiivinen suhtautuminen kertoo yleensä siitä, että ihminen ei kykene käsittelemään kieltämiään asioita totuuden hengen mukaisesti. Joku kuuluisa filosofi onkin todennut aikoinaan, että ensin jotain uutta ja mullistavaa totuutta vastustetaan voimakkaasti, sitten sitä pilkataan ja lopuksi se hyväksytään itsestäänselvyytenä.

Mielestäni ufoilmiössä tulee nähdä se hengellinen puolikin, eli ei kyse ole mistään vihamielisestä invaasioista, vaan "suuren jumalallisen suunnitelman" mukaisesta tapahtumasarjasta. Tuosta "suuresta suunnitelmasta" ei luonnollisestikaan vastaa mikään toinen tähtikansa, vaan Taivaallinen Hallinto korkeista Valon maailmoista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


on. kirjoitti:

kaiverrettu asiapapereihin.


Jokainen Skeptikko ja Kieltäjä tietää syrämessään, että todisteita on vaikka millä mitalla. Ne on silmät auki ja korvat höröllään saaneet sen havaita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu