Mikä se kannustava on, siis millasia ihmisiä siellä on töissä? Onko ne jotain henkilöitä, joita kukaan ei ota töihin, joten ovat ns. oman sielunsa herroja kannustavassa?
Onko niillä muuten ihan samat säännöt ku muillaki (miten esim. siivoojien VAITIOLOVELVOLLISUUS)??? Mä en päästäis kotiini noita ihmisiä, en vain luota.
Onko niillä muuten ihan samat säännöt ku muillaki (miten esim. siivoojien VAITIOLOVELVOLLISUUS)??? Mä en päästäis kotiini noita ihmisiä, en vain luota.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kannustavan porukka koostuu pääasiassa entisistä työttömistä, jotka ovat palkkatyöpaikkojen puuttuessa ryhtyneet työllistämään itse itsensä periaatteessa samalla tavalla kuin itsenäisetkin yrittäjät tekevät. Omaa yritystä eivät ole perustaneet saadakseen työttömyysturvaa (kassan tai Kelan) niiltä päiviltä, joina työtä ei ole. Oman toiminimen perustanut yrittäjä ei nimittäin lain mukaan voi saada työttömyysturvaa.
Osuuskunnan jäsenet ovat siis tavallaan henkisesti yrittäjiä, mutta kierrättävät laskuttamansa summan osuuskunnan kautta. Osuuskunta ottaa siitä oman osuutensa, jonka jälkeen maksaa summan ko. henkilölle PALKKANA, ei siis osinkoina tai muuna yrittäjätulona osuuskunnan jäsenen tilille.
Ei tuossa mitään kieroutta ole, vaan lainkin mukaan kansalaista, joka omistaa yrityksestä (eli tässä tapauksessa osuuskunnasta) vain tietyn pienen osan, ei katsota yrittäjäksi sanan varsinaisessa merkityksessä. Ihan samalla tavalla voit ostaa hieman vaikkapa Atrian osakkeita ja mennä Poutulle töihin ilman riskiä, että työsuhteesi loputtua työvoimaviranomaiset estävät sinulta työttömyysturvan sillä perusteella, että pitävät sinua yrittäjänä. Jos kuitenkin ostat puolet Atriasta, on jo toinen ääni kellossa.
Toinen motiivi työosuuskunnan jäseneksi ryhtymiseen voi olla, että osuuskunta osaa kirjanpidon ja lainsäädännön koukerot. Niihin liittyvä byrokratia ja pelko vankilaan joutumisesta vain oman tietämättömyyden tähden on yksi suurimpia syitä siihen, miksi Suomessa on useimpia muita Euroopan maita vähemmän pienyrityksiä. Kolmas syy voi olla, että Kannustavan tapaiset kohtalaisen tunnetut työosuuskunnat auttavat jo omalla nimellään jäsenensä työn markkinoinnissa.
Eli todellakaan mistään työttömien pohjasakista ei ole kysymys, vaan pikemmin heidän valiojoukostaan. Ihmisistä, jotka haluavat tehdä työtä. Siihen mitä itse kukin sitten käytännössä osaa, on tapauskohtaista, mutta niinhän se on palkkarenkien ja varsinaisten itsenäisten yrittäjienkin osalta. Laki ja säännöt ovat kaikille samat.
mitäs sitten haikailet halvan siivoojan saamista kotiisi,siivoa itte,jos et uskalla päästää "yrittäjää" torppaas.Luuletko tosiaan että ne siivoojat alkaa huuteleen kylillä kuinka monta villakoiraa sun sohvas alta löytyi ?
Juu, en niitä enää päästäkään... tai mistä sitä tietää nyt, kun on sielläkin porukkaa vaihtunut...
Kuka näitten työnjälkeä valvoo?
Valvoja on kuten tavallista työn tilaaja, joka voi tietenkin pyytää avukseen jonkun asiantuntijan. Rakennusalan miehillä on tietysti myös ne lupavaiheessa määrätyt viralliset valvojat. Kaiken kaikkiaan valvonta sujuu siis samalla tapaa kuin palkattaessa itsenäinen ammatinharjoittaja, jolla ei ole esimiestä.