Terrorin jatkuminen

Olin ihan helvetillisessä parisuhteessa. Mies alkoi lapsen syntymän jälkeen juomaan ja kävi päälle. Sairastuin silloin vakavasti ja jouduin pyörätuoliin. Elämä oli niin hirveää, että lähdin kotoa ja koska olin lähes liikuntakyvytön, joudun jättämään 4-vuotiaan lapsen tämän hirvion kanssa. Todettakoon kuitenkin, että vaikka hän oli todella paska minua kohtaan, lapsen kanssa hän toimi hyvin. Paitsi se juominen. Se helvetin kaljanjuonti joka armas päivä!

Nyt olemme olleet erossa pian 2 vuotta ja hoitaneet yhdessä lasta. Koko ajan saan olla valppaana, ettei hän joisi silloin kun nyt 6-vuotias lapsi on hänellä.

Multa alkaa voimat loppua, otin sen takia yhteyttä lastenvalvojaan, että asia selvitetään. Jos isä ei hallitse päihteiden käyttöä lapsi tulee sitten kokonaan minulle. Olen kuntoutunut työkykyiseksi rankkojen hoitojen jälkeen. Voimani eivät ole täysin palanneet, mutta jaksan käydä töissä.

En vain jaksa tätä yhteishuoltajuus helvettiä, en haluaisi olla exän kanssa missään tekemisissä. En halua, että hän pääsee terrorisoimaan loppuelämääni minua. Jos olen käynyt lapsen kanssa jossain ja lapsi puhuu tästä isälleen, saan heti soiton, jossa kysellään kuka ja keitä nämä ovat olleet. Juuri niin, ex on sairaalloisen mustasukkainen.

Nyt mietin, vaadinko oikeuden kautta lapsen kokonaan itselleni ja lähden pois vai jätänkö lapsen isälleen. Isällä on hyvät tulot, minulla erittäin huonot.

Olen nyt 2 vuotta eron jälkeen yrittänyt kestää tätä tilannette, mutta en jaksa enää.
1153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

"Nyt mietin, vaadinko oikeuden kautta lapsen kokonaan itselleni ja lähden pois vai jätänkö lapsen isälleen. Isällä on hyvät tulot, minulla erittäin huonot."
HOHHOIIJJJAAA!!!!
Voisiko tuon sinun tarkoitusperäsi yhtään selvemmin kertoa kuin tuossa kerrot? Ei voi!!
Sinulla on naisena täysi oikeus (kiitos suomen sossutanttojen luoman äitimyytin) valita otatko lapsen kokonaan itsellesi ja lähdet mihin ITSE haluat VAI jätätkö lapsen isälleen?
Kysyn vain: onko lapsen isällä tuollaista mahdollisuutta että hän voisi mietiskellä: "jätänkö lapsen äidilleen vai en?" HMMM....
Sinähän eronneena äitylinä tiedät tosi selvästi asioiden kaavan: "vaadinko oikeuden kautta lapsen kokonaan itselleni ja lähden pois vai jätänkö lapsen isälleen."
Ei voi kuin ihmetellä kuinka sinä äitinä edes mietit annatko lapsen asua isänsä kanssa vai et?
Eikös teillä äideillä ole aina etusijalla se lapsi ja kun se lapsi on teille noinkin "tärkeä" jotta pitää punnita että voisiko lapsen antaa olla isänsä luona vai veisinkö sen mukanani pois ettei se lapsen isä voi olla missään tekemisissä kanssani....
Siis HALOO!!!! Et sinä nimimerkki 14 5 oikeasti ajattele lapsesi parasta ja etua vaan OMAA NAPAASI!!!!
Mitä hittoa sä muuten tuloista höpäjät?
Onhan erittäin ISO plussa sossuille/valtiolle että se isompituloinen on etä koska silloin lapsen elatuksen varjolla on hyvä syy tehdä tulonsiirto etän palkkapussista lähin hyväksi ja lähi nauttii koko rahan edestä !!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


14 + 5 kirjoitti:

Olin ihan helvetillisessä parisuhteessa. Mies alkoi lapsen syntymän jälkeen juomaan ja kävi päälle. Sairastuin silloin vakavasti ja jouduin pyörätuoliin. Elämä oli niin hirveää, että lähdin kotoa ja koska olin lähes liikuntakyvytön, joudun jättämään 4-vuotiaan lapsen tämän hirvion kanssa. Todettakoon kuitenkin, että vaikka hän oli todella paska minua kohtaan, lapsen kanssa hän toimi hyvin. Paitsi se juominen. Se helvetin kaljanjuonti joka armas päivä!

Nyt olemme olleet erossa pian 2 vuotta ja hoitaneet yhdessä lasta. Koko ajan saan olla valppaana, ettei hän joisi silloin kun nyt 6-vuotias lapsi on hänellä.

Multa alkaa voimat loppua, otin sen takia yhteyttä lastenvalvojaan, että asia selvitetään. Jos isä ei hallitse päihteiden käyttöä lapsi tulee sitten kokonaan minulle. Olen kuntoutunut työkykyiseksi rankkojen hoitojen jälkeen. Voimani eivät ole täysin palanneet, mutta jaksan käydä töissä.

En vain jaksa tätä yhteishuoltajuus helvettiä, en haluaisi olla exän kanssa missään tekemisissä. En halua, että hän pääsee terrorisoimaan loppuelämääni minua. Jos olen käynyt lapsen kanssa jossain ja lapsi puhuu tästä isälleen, saan heti soiton, jossa kysellään kuka ja keitä nämä ovat olleet. Juuri niin, ex on sairaalloisen mustasukkainen.

Nyt mietin, vaadinko oikeuden kautta lapsen kokonaan itselleni ja lähden pois vai jätänkö lapsen isälleen. Isällä on hyvät tulot, minulla erittäin huonot.

Olen nyt 2 vuotta eron jälkeen yrittänyt kestää tätä tilannette, mutta en jaksa enää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu