Vihan taustalla pelko?

elisakettu

Pelko voi esiintyä kantajallaan monin tavoin. Kuten moni muukin tunne. Viha taas saattaa kätkeä muita tunteita.

Keskustellaanpa vihasta. Jos tarkkaan mietitte, oletteko havainneet tai myöhemmin oivaltaneet vihan alkujuuren olevan pelkoa? Joko itsessänne, läheisessänne tai kaltoinkohtelijassa.

88

1137

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yxex

      Kun pelkäsin pienenä pimeää, en edelleenkään tiedä vihasinko pimeää itseään vaiko pelkoa. Pelko on inhoittava tunne.

      Onkohan pelko ja inho kaltoinkohtelijaa kohtaan tunne elämänhallinnan menettämisestä, toisen voiman ja energiasyöppöyden takia(?)

      Ymmärtäisitkö vihaajia, jos et olisi itse koskaan vihannut? (ymmärtääkö ihminen ylipäätään mitään toisten tunteita, jos ei ole niitä itse kokenut?)

    • nasse setä

      Pelko syntyy sellaisesta tilanteesta, jossa oletettu asia ei vastaakkaan todellisuutta, jolloin joutuu tarkastamaan omat näkemyksensä.

      Itse koen vihan tunnetta silloin kun tulen petetyksi.

      • elisakettu

        Väännän tästä yhden mahdollisen teorian:

        Pettynyt ihminen näkee ehkä vain sen toisen aiheuttaman pahan. Osuutta itsellä joko ei ole tai sitä ei tunnisteta. Reaktio: viha.

        Voi olla rankka juttu kohdata tilanne, jossa joutuukin tarkastamaan omat näkemyksensä. Tunne, että itse punnitsi tilanteen väärin, ei nähnyt todellisuutta, mahdollisesti eli harhassa. Oma moka. Voi vattu kertaa neljä.

        Oman mokansa peittääkseen ihminen kieltää tapahtuneen. Pelko omasta syyllisyydestä tai leimaantumisen pelossa hän ei suostu tunnistamaan omaa osuuttaan, mutta hän haluaa keventää hapatusta syyttämällä toista, joka ilmenemismuotoja ovat esimerkiksi avoin tai kätketty viha.

      • yxex
        elisakettu kirjoitti:

        Väännän tästä yhden mahdollisen teorian:

        Pettynyt ihminen näkee ehkä vain sen toisen aiheuttaman pahan. Osuutta itsellä joko ei ole tai sitä ei tunnisteta. Reaktio: viha.

        Voi olla rankka juttu kohdata tilanne, jossa joutuukin tarkastamaan omat näkemyksensä. Tunne, että itse punnitsi tilanteen väärin, ei nähnyt todellisuutta, mahdollisesti eli harhassa. Oma moka. Voi vattu kertaa neljä.

        Oman mokansa peittääkseen ihminen kieltää tapahtuneen. Pelko omasta syyllisyydestä tai leimaantumisen pelossa hän ei suostu tunnistamaan omaa osuuttaan, mutta hän haluaa keventää hapatusta syyttämällä toista, joka ilmenemismuotoja ovat esimerkiksi avoin tai kätketty viha.

        Kun 'minä' puolustautuu, syntyy psyykkisiä ahdistusta lievittäviä mekanismeja, joiden haittapuoli on todellisuuden vääristyminen.

        Siksi tärkeitä päätöksiä ei suositella tehtäväksi tunnekuohun vallassa.

        Defenssejä on joka lähtöön, joista mainitsemasi kieltäminen on eräs primitiivisimmistä. Voin hyvinkin ymmärtää että jos ihmisen defenssejä ronkitaan, tai kenties kyseenalaistetaan, seurauksena on viha, joskus hillitönkin.

        Huumori on merkillinen defenssi. Se ei ole vahingollinen kuten monet muut.

        *turpiin tuli, mutta tässä vaan kitkutan eteenpäin* ;)

    • M.B.

      Oma vihani on vihaa ja pelko pelkoa. Siihen tilanteeseen olen kyllä joutunut, että olen joutunut kuuntelemaan toisen sanoituksia omasta tunteestani. Siinä asemassa ainoa tunne on ollut turhautuminen, mikä vuorostaan on muuttunut vihaksi tilanteen jatkuessa.

      Ymmärrän kyllä, että inho-pelko-viha saattaa kytkeytyä iloiseksi sekamelskaksi ihmismielessä. Esimerkkinä vaikkapa viha ampiaisia kohtaan. Virisi ehkä pelosta tulla pistetyksi, muuttui inhotukseksi ja kivettyi vihaksi moisia pistimellisiä kohtaan. Ja tämä esimerkki ei ole omasta elämästä, oma ampiaiskammoni on jumittunut sille inhotus.asteelle. Pyrin välttelemään ennaltaehkäisevästi moisia ötököitä, en ole niin utelias, että tunkisin kiinnostuneena tarkkailemaan ampiaispesän touhuja..

      • M.B.

        Kaltoinkohtelijaani olen miettinyt välillä niin, että kykenemättömyyden lisäksi (kykenemättömyys toisen huomioonottavaan vuorovaikutukseen juuri minun kanssani - toiset aina tiesi paremmin, osasi paremmin, oli parempia) saattoi pelätä joko omia tunteitaan minua kohtaan, joista en tosin loppujen lopuksi ottanut selkoa kun käytös vaihteli rakastavasta vihaavaan ja inhoavaan, tai mahdollinen menetyksen pelko kaikkinensa.

        Jäi mielikuva ihmisestä, joka omien tunteidensa lisäksi yritti hallita toisen/toisten tunteita..

      • yxex
        M.B. kirjoitti:

        Kaltoinkohtelijaani olen miettinyt välillä niin, että kykenemättömyyden lisäksi (kykenemättömyys toisen huomioonottavaan vuorovaikutukseen juuri minun kanssani - toiset aina tiesi paremmin, osasi paremmin, oli parempia) saattoi pelätä joko omia tunteitaan minua kohtaan, joista en tosin loppujen lopuksi ottanut selkoa kun käytös vaihteli rakastavasta vihaavaan ja inhoavaan, tai mahdollinen menetyksen pelko kaikkinensa.

        Jäi mielikuva ihmisestä, joka omien tunteidensa lisäksi yritti hallita toisen/toisten tunteita..

        Luin jostakin viisaan tuntuisen ajatuksen että toisen hallinnan yrittäminen johtuu oman hallinnan menettämisen pelosta. Kuulostaa loogiselta. Harkitsen siihen uskomista.

      • elisakettu
        yxex kirjoitti:

        Luin jostakin viisaan tuntuisen ajatuksen että toisen hallinnan yrittäminen johtuu oman hallinnan menettämisen pelosta. Kuulostaa loogiselta. Harkitsen siihen uskomista.

        Tästä jatkaisin että toisen hallinta perustuu monasti agressiivisuuteen, sen ilmenemismuotoja voivat olla muun muassa hyvin vihainen ihminen.

        Pikakertaus esimerkeistä:

        Pelko menettämisestä (menetty voi olla mitä tahansa) - hallinnan yritys (ilmenemismuotona avoin aggressio) - kontrolloiva, järjettömästi meuhkaava, vihainen ihminen

        Käännetäänpä se toisin päin. Mitä jäi pohjalle?

      • yxex
        elisakettu kirjoitti:

        Tästä jatkaisin että toisen hallinta perustuu monasti agressiivisuuteen, sen ilmenemismuotoja voivat olla muun muassa hyvin vihainen ihminen.

        Pikakertaus esimerkeistä:

        Pelko menettämisestä (menetty voi olla mitä tahansa) - hallinnan yritys (ilmenemismuotona avoin aggressio) - kontrolloiva, järjettömästi meuhkaava, vihainen ihminen

        Käännetäänpä se toisin päin. Mitä jäi pohjalle?

        Tunnelukkoja ja toteutumattomia tarpeita?

      • M.B.
        yxex kirjoitti:

        Tunnelukkoja ja toteutumattomia tarpeita?

        Ja tyhjä paikka siinä vierellä..

    • yxex

      Vihaajalla on työstämistä itsessään. Moni kyllä tuntee halua työstää kohdetta ;)

      • elisakettu

        Viha on johdantoa jostain kokemuksesta, esimerkiksi loukkauksesta. Viha ulkoistetaan toiseen henkilöön tai asiaan. Se on siis toisen tunteen käsittelykeino. Koska vihallahan täytyy olla jokin lähde; ei se yksinään synny, vaan hedelmöitykseen vaaditaan jokin liikkeelle pantava voima.

        Miksi vihaaja ei keskity siihen alkuperäiseen tuntemukseen, esimerkiksi loukkaukseen? Miksi loukkaus tuntui ikävälle? Onko vihassa kyse siitä, että pelkää totuuden kohtaamista?

        Jos vihaaja ei yritä ymmärtää kokemustaan, hän tulee samalla loukkauksella loukatuksi - aina uudestaan ja uudestaan. Ja jokainen uusikin loukkaaja on vihattavissa. Onko siinä loputtomuudessaan mitään tolkkua?

      • yxex
        elisakettu kirjoitti:

        Viha on johdantoa jostain kokemuksesta, esimerkiksi loukkauksesta. Viha ulkoistetaan toiseen henkilöön tai asiaan. Se on siis toisen tunteen käsittelykeino. Koska vihallahan täytyy olla jokin lähde; ei se yksinään synny, vaan hedelmöitykseen vaaditaan jokin liikkeelle pantava voima.

        Miksi vihaaja ei keskity siihen alkuperäiseen tuntemukseen, esimerkiksi loukkaukseen? Miksi loukkaus tuntui ikävälle? Onko vihassa kyse siitä, että pelkää totuuden kohtaamista?

        Jos vihaaja ei yritä ymmärtää kokemustaan, hän tulee samalla loukkauksella loukatuksi - aina uudestaan ja uudestaan. Ja jokainen uusikin loukkaaja on vihattavissa. Onko siinä loputtomuudessaan mitään tolkkua?

        Viha ja katkeruus ovat voimakkaita tunteita, niiden itseäsokeuttava voima on melkoinen.

        Uskon että ihmiset, jotka eivät enää vihaa, ovat löytäneet tien perille siihen oman mielen osioon, joka käsittelee itsetuntoa ja loukkaantumisen tarvetta tai tarpeettomuutta.

        Kysynkin; onko ihmisen tarpeellista loukkaantua?

    • elisakettu

      Aloitus syntyi miettiessäni tilannetta, jossa kasvattaja ilmiselvästi vaikuttaa vihaavaan lastaan. Tämä ilmenee eri tavoin: avoimena tai kätkettynä, passiivisena tai aktiivisena vihana. Ilmenemismuotoja voi olla monia.

      Mikä on kasvattajan syy vihaan? Näkeekö hän lapsessa itsensä tai jonkun toisen, joka herättää sisimmässä pelkoa, jota hän ei tunnista? Hän vain kanavoi tunteensa vihaan - tai johonkin muuhun tunteenilmaisuun - koskei kykene (syystä tai toisesta) kohtaamaan piilotettua pelkoa?

      Onko lapsi vaativa? Kokeeko tai pelkääkö vanhempi riittämättömyyttä? Onko lapsi terve, menestyvä, vai näkeekö vanhempi hänessä epäonnistumista? Muistuttaako tämä epäonnistuminen jostain omasta sisäisestä häpeästä tai pelosta omassa menneisyydessä? Muistuttaako lapsi vanhempaansa jostain toisesta ajasta tai tilanteesta, jonka hän haluaa unohtaa? Peläten kohdata kivun muistoa?

      Aihe ei ole mieluinen kenellekään. Selvitäksemme kaltoinkohtelusta ja estäen toistamasta itse virheitä meidän tulee kohdata pelkomme.

      En usko että lapsia pystyy kasvattamaan vihan voimalla. En myöskään usko että tasapainoinen parisuhde syntyy vihan voimalla. Eikä mikään muukaan vastavuoroisuuteen perustuva suhde.

      Miksi sitten vihasta ei haluta luopua? Olisiko sen myötä myös mahdollisuus kohdata pelkojamme, joita hallitsemalla emme olisi kaltoinkohtelulle - oman ja toisten - niin haavoittuvaisia ja mahdollistajia?

      • yxex

        Kerron esimerkin, jonka ehkä jo tunnetkin; perheessä oli useita poikia ja lastenkasvatus sujui normaalisti. Sitten syntyi tyttö. Pian syntymän jälkeen äiti alkoi kokea epämääräistä ahdistusta, lopulta jopa nähdä unia missä tekee tytölle jotain pahaa. Tilanne johti siihen että äiti ei voinut enää nukkua samassa huoneessa tytön kanssa koska pelkäsi tekevänsä tyttärelleen jotakin hyvin ikävää. Tytön hoitaminen jäi tyystin isän huoleksi. Pitkän terapiajakson aikana äiti oivalsi samaistuneensa tyttäreensä, ts, näki tyttäressään itsensä kokemassa omaa lapsuuttaan. Äiti lienee kielsi itseltään menneisyydessä tapahtuneet asiat sillä seurauksella että oli samalla kadottanut yhteyden sisäiseen lapseensa. Oman sisäisen lapsen löytäminen, hyväksyminen ja rakastaminen mahdollisti sen jälkeen oman tyttären käsittämisen erilliseksi lapseksi, jota voi/saa rakastaa. Näin monimutkaisia ja tiedostamattomia asioita mielemme saattaa sisältää.

      • 7+10=17

        "Miksi sitten vihasta ei haluta luopua? Olisiko sen myötä myös mahdollisuus kohdata pelkojamme, joita hallitsemalla emme olisi kaltoinkohtelulle - oman ja toisten - niin haavoittuvaisia ja mahdollistajia?"

        Niin minulle tämä vihasta puhuminen on vierasta, sillä tavoin, etten muista koskaan edes ajatelleeni vihanneeni ketään nimettyä henkilöä...

        johtuneeko sitten LR-persoonaan liittyvistä ongelmista vaiko onko ns. suoran vihan ilmaiseminen minulle sitten niin pelottavaa...en tiedä...

        mutta huomaan kyllä, että jos joku puhuu juoruilevaan tyyliin esim lasten kaltoin kohtelusta...niin osallistuessani keskusteluun...minä ylireagoin ja äänensävyni muuttuu kireäksi..."kiristelen" jopa hampaitani...

        Niinikään tulee mieleen tilanne Ännä suhteeni loppupuolella ...jossa kumppanini ehdotti mielestään hyvääkin ideaansa ...ja kuulin kyllä itseni näennäisen rauhallisena mutta kasvot kalpeina ääni kirskuen vastaavani...etten ole kiinnostunut sellaisesta...

        että onhan sitä vihaakin sitten ilmeisesti minussa, mutta kohdistunee enemmänkin tekoja kuin ihmisiä kohtaan...

        En ole varma...onko oikeampi tapata vihata ihmistä...vaiko hänen tekojaan...

        vaikka toisaalta sitten kun mulla tulee ns. mitta täyteen...lähdin 15 vuotiaana lapsuuden kodistani, olen päättänyt suhteeni...lähdin avioliitostani ja niinikään päätin Ännän suhteen ajatuksella ...ettei koskaan enää tuota miestä...

        mutten siltikään vihaa. äitiini suhde oli muodollinen...en vihaa entistä alkoholisoitunutta miestäni kuin Ännääkään...molempien kanssa pystyn puhumaan kuin kenen tahansa ihmisen kanssa siten etteivät he herätä minussa mitenkään erityisen voimakkaita tunteita...yhteisestä menneisyydestä huolimatta...

        En tiedä...pitäisikö minun oppia vihaamaan jotenkin voimakkaammin sitte...olenko minä vihani piilottava kävelevä ruutitynnyri...mikä on oikea tapa vihata...

    • yxex

      Viha lienee alkukantaisimpia tunteitamme, joka mahdollistaa raa'at teot jos selviytymiskamppailumme sitä vaatii. Siksi siitä ei voi luopuakaan, mutta sen voi pitää reservissä. Pelko selviytymisestä laukaisee vihan, joka toimii teon mahdollistajana.

      Viha-rakkaus

      Viha ja pelko

      Rakkaus ja pelko. Tämä viimeinen on hedelmätön yhdistelmä (?)

      • 6+10=16

        "Siksi siitä ei voi luopuakaan, mutta sen voi pitää reservissä. "

        Niin en tiedä...pitäisikö minun vihata äitiäni joka ei ongelmistaan/sairauksistaan johtuen kyennyt tarjoamaan minulle onnellista lapsuutta...

        vai pitäisikö minun vihata alkoholisoitunutta puolisoani, joka teki ajoittain minun lasteni elämästä helvettiä...

        vai pitäisikö minun vihata alkoholia...joka sai hänet tekemään niin...

        Entä pitäisikö minun vihata Ännääni...joka omista "vioistaan" johtuen kohteli minua niin...

        Vai pitäisikö minun vihata itseäni, että olen sallinut aikuisella iälläkin kohdella itseäni kaltoin...

        mitä tarkoittaan ns. terveellä vihalla...miten sitä ilmaistaan oikein...hakkaamalla nyrkkeilysäkkiäkö...

        olenko minä sairas...kun en tiedosta varsinaisesti vihaavani ketään nimettyä henkilöä...vain tavallaan tietynlaisia asioita...joita on kohdistettu minuun...

        mutta joo...ymmärrän kyllä pointtisi...tietyllä lailla olen aikoinani joutunut avioeroni myötä ns. psyykkiseen eloonjäämistaisteluun..oli vain minä tai hän....jossa valitsin itseni...kun oma paha olo/henkinen luhistuminen/psyykkinen kipu ei ollut enää mitenkään sivuutettavissa...

        En tiedä...vihastako se voima kumpusi...vaiko pelosta oman itsensä/elämänsä menettämisestä...tuli mistä tuli...tänä päivänä olen onnellinen siitä...

      • yxex
        6+10=16 kirjoitti:

        "Siksi siitä ei voi luopuakaan, mutta sen voi pitää reservissä. "

        Niin en tiedä...pitäisikö minun vihata äitiäni joka ei ongelmistaan/sairauksistaan johtuen kyennyt tarjoamaan minulle onnellista lapsuutta...

        vai pitäisikö minun vihata alkoholisoitunutta puolisoani, joka teki ajoittain minun lasteni elämästä helvettiä...

        vai pitäisikö minun vihata alkoholia...joka sai hänet tekemään niin...

        Entä pitäisikö minun vihata Ännääni...joka omista "vioistaan" johtuen kohteli minua niin...

        Vai pitäisikö minun vihata itseäni, että olen sallinut aikuisella iälläkin kohdella itseäni kaltoin...

        mitä tarkoittaan ns. terveellä vihalla...miten sitä ilmaistaan oikein...hakkaamalla nyrkkeilysäkkiäkö...

        olenko minä sairas...kun en tiedosta varsinaisesti vihaavani ketään nimettyä henkilöä...vain tavallaan tietynlaisia asioita...joita on kohdistettu minuun...

        mutta joo...ymmärrän kyllä pointtisi...tietyllä lailla olen aikoinani joutunut avioeroni myötä ns. psyykkiseen eloonjäämistaisteluun..oli vain minä tai hän....jossa valitsin itseni...kun oma paha olo/henkinen luhistuminen/psyykkinen kipu ei ollut enää mitenkään sivuutettavissa...

        En tiedä...vihastako se voima kumpusi...vaiko pelosta oman itsensä/elämänsä menettämisestä...tuli mistä tuli...tänä päivänä olen onnellinen siitä...

        Et ole sairas kun et vihaa. En vihaa minäkään, mitään enkä ketään. Olen joskus vihannut, siksi tiedän että sekin taito on tarvittaessa. Vihaa ajattelen eräänlaisena suojelusenkelinä, viimeisenä vaihtoehtona selviytymisessä.

        Viha vie energiaa, se uuvuttaa, olen kuullut ihmisen sanovan 'olen väsynyt vihaamaan', se kertoo vihan olemuksesta. Vihan kesto on lyhyt, rakkauden kesto on pitkä.

      • jotain ymmartamatta
        6+10=16 kirjoitti:

        "Siksi siitä ei voi luopuakaan, mutta sen voi pitää reservissä. "

        Niin en tiedä...pitäisikö minun vihata äitiäni joka ei ongelmistaan/sairauksistaan johtuen kyennyt tarjoamaan minulle onnellista lapsuutta...

        vai pitäisikö minun vihata alkoholisoitunutta puolisoani, joka teki ajoittain minun lasteni elämästä helvettiä...

        vai pitäisikö minun vihata alkoholia...joka sai hänet tekemään niin...

        Entä pitäisikö minun vihata Ännääni...joka omista "vioistaan" johtuen kohteli minua niin...

        Vai pitäisikö minun vihata itseäni, että olen sallinut aikuisella iälläkin kohdella itseäni kaltoin...

        mitä tarkoittaan ns. terveellä vihalla...miten sitä ilmaistaan oikein...hakkaamalla nyrkkeilysäkkiäkö...

        olenko minä sairas...kun en tiedosta varsinaisesti vihaavani ketään nimettyä henkilöä...vain tavallaan tietynlaisia asioita...joita on kohdistettu minuun...

        mutta joo...ymmärrän kyllä pointtisi...tietyllä lailla olen aikoinani joutunut avioeroni myötä ns. psyykkiseen eloonjäämistaisteluun..oli vain minä tai hän....jossa valitsin itseni...kun oma paha olo/henkinen luhistuminen/psyykkinen kipu ei ollut enää mitenkään sivuutettavissa...

        En tiedä...vihastako se voima kumpusi...vaiko pelosta oman itsensä/elämänsä menettämisestä...tuli mistä tuli...tänä päivänä olen onnellinen siitä...

        Mielestäni.

        Tavallaan on hienoa, ettei vihaa.

        Mutta. Miten on anteeksiannon laita. Eikö pitäisi ensin tuntea ainakin jonkunlaista vihaa, kun on tullut kohdelluksi väärin, että voisi edes alkaa ajattelemaan anteeksiantoa?

        Ja miten edes huomaa tulevansa väärin kohdelluksi, jos siihen ei reagoi?

        Käsittääkseni ihmisessä kuuluu olla agressiota, ilman muuta. Mutta missä se on, jos se ei ilmene? Itse olen totaalisen raivon vallassa, jos miesystävä kohtelee rumasti.

      • jotain ymmartamatta
        yxex kirjoitti:

        Et ole sairas kun et vihaa. En vihaa minäkään, mitään enkä ketään. Olen joskus vihannut, siksi tiedän että sekin taito on tarvittaessa. Vihaa ajattelen eräänlaisena suojelusenkelinä, viimeisenä vaihtoehtona selviytymisessä.

        Viha vie energiaa, se uuvuttaa, olen kuullut ihmisen sanovan 'olen väsynyt vihaamaan', se kertoo vihan olemuksesta. Vihan kesto on lyhyt, rakkauden kesto on pitkä.

        yxex:

        Huomaan tässä kirjoittaessani myös asioita, mitä en ole mitenkään erityisesti ennen ajatellut.

        Mutta tästä vihasta. Mielestäni kysymys voisi olla vihantunteen hallinnasta. Eli minä olen kuulunut siihen ryhmään ihmisiä, joita on ollut melkein mahdoton suututtaa. Joskus nuoruudessa aloin ajattelemaan, että sellainen käyttäytyminen on hienoa ja jotenkin parempaa, kuin lyhytpinnaisempien kanssaeläjien.

        Sittemmin olen muuttanut mieltäni. Aikuinenkin voi kohdata asioita ja kohtelua, jota ei suin surminkaan ole ansainnut. Suuttuminen on joskus ihan viisasta ja jopa erittäin terveellistä. Suuttumisen mukanaan tuomalla energialla voi saada ihmeitä aikaan. Voi oppia myös välttämään huonoja tilanteita helpommin, kun on reagoinut kunnolla aiemmin kohtaamiinsa.

        Tottakai, jos viha on tullut ongelmaksi, se on ihan eri juttu. Voisiko myös ihan oikeasti olla, että joku pelkää vihaa itsessään niin paljon, että sitä ei yksinkertaisesti uskalla tuntea? Tekee kaikkensa, ettei koskaan vihaisi? Ei anna ihmisille sitä oikeaa palautetta mitä tarvitsisivat? Eli tällainen ihminen voi jäädä törkimysten jalkoihin?

        Elämässä pitää myös taistella, viisaasti tietysti.

      • 2+2=4
        jotain ymmartamatta kirjoitti:

        Mielestäni.

        Tavallaan on hienoa, ettei vihaa.

        Mutta. Miten on anteeksiannon laita. Eikö pitäisi ensin tuntea ainakin jonkunlaista vihaa, kun on tullut kohdelluksi väärin, että voisi edes alkaa ajattelemaan anteeksiantoa?

        Ja miten edes huomaa tulevansa väärin kohdelluksi, jos siihen ei reagoi?

        Käsittääkseni ihmisessä kuuluu olla agressiota, ilman muuta. Mutta missä se on, jos se ei ilmene? Itse olen totaalisen raivon vallassa, jos miesystävä kohtelee rumasti.

        "Ja miten edes huomaa tulevansa väärin kohdelluksi, jos siihen ei reagoi?"

        Noh...kyllä sen huomaa...kun myöntää oman pahan olonsa ja reagoi väärin kohteluun joko puolustamalla itseään...tai poistumalla pahaa oloa tuottavan ihmisen vaikutuspiiristä...

        "Mutta. Miten on anteeksiannon laita. Eikö pitäisi ensin tuntea ainakin jonkunlaista vihaa, kun on tullut kohdelluksi väärin, että voisi edes alkaa ajattelemaan anteeksiantoa?"

        Anteeksiannon aika tulee vasta myöhemmin...sitten kun pahin tunnekuohu on laantunut...ymmärrys lisääntynyt sen kokonaisuuden suhteen...miksi tapahtui niinkuin tapahtui...

        En usko, että vihainen ihminen kykenee anteeksiantoon...saati ymmärtämään tapahtunutta kaikilta osin...hän on niin kiinni omassa tunteessaan...Minua ei kohdella noin...

        Tosiasiassa häntä kuitenkin on kohdeltu niin...anteeksianto ei muuta tapahtunutta...ja anteeksiannolla lieneekin suurempi merkitys sen antajalle kuin saajalle...

        Sen avulla kykenee jollain tasolla hyväksymään ikävänkin tapahtuneen/elämänvaiheen osaksi elämäänsä...eikä sitä tarvitse enää siten märehtiä/olla katkera ...miksi hän kohteli minua niin...

        Mutta noh...minä tässä ny pohdin vihan tunnetta...kohdistettuna johonkin asiaan/ihmiseen pidän sitä pikkusen eri asiana...kuin tilannekohtaista suuttumusta...joka syntyy siinä hetkessä kun kokee tulleensa väärinkohdelluksi...

      • 11+5=16
        jotain ymmartamatta kirjoitti:

        Mielestäni.

        Tavallaan on hienoa, ettei vihaa.

        Mutta. Miten on anteeksiannon laita. Eikö pitäisi ensin tuntea ainakin jonkunlaista vihaa, kun on tullut kohdelluksi väärin, että voisi edes alkaa ajattelemaan anteeksiantoa?

        Ja miten edes huomaa tulevansa väärin kohdelluksi, jos siihen ei reagoi?

        Käsittääkseni ihmisessä kuuluu olla agressiota, ilman muuta. Mutta missä se on, jos se ei ilmene? Itse olen totaalisen raivon vallassa, jos miesystävä kohtelee rumasti.

        "Käsittääkseni ihmisessä kuuluu olla agressiota, ilman muuta. Mutta missä se on, jos se ei ilmene? Itse olen totaalisen raivon vallassa, jos miesystävä kohtelee rumasti."

        Niin viha on mielestäni jotain muuta kuin pelkkä tilannekohtainen/ohimenevä suuttumus...

        Tuskin sinäkään kykenisit nauttimaan niistä monista hyvistä hetkistä narsistisi kanssa ja ajattelisit että olette elämän lahja toisillenne...jos sinä vihaisit narsistiksi nimeämääsi kumppania...

      • 5+7=12
        jotain ymmartamatta kirjoitti:

        yxex:

        Huomaan tässä kirjoittaessani myös asioita, mitä en ole mitenkään erityisesti ennen ajatellut.

        Mutta tästä vihasta. Mielestäni kysymys voisi olla vihantunteen hallinnasta. Eli minä olen kuulunut siihen ryhmään ihmisiä, joita on ollut melkein mahdoton suututtaa. Joskus nuoruudessa aloin ajattelemaan, että sellainen käyttäytyminen on hienoa ja jotenkin parempaa, kuin lyhytpinnaisempien kanssaeläjien.

        Sittemmin olen muuttanut mieltäni. Aikuinenkin voi kohdata asioita ja kohtelua, jota ei suin surminkaan ole ansainnut. Suuttuminen on joskus ihan viisasta ja jopa erittäin terveellistä. Suuttumisen mukanaan tuomalla energialla voi saada ihmeitä aikaan. Voi oppia myös välttämään huonoja tilanteita helpommin, kun on reagoinut kunnolla aiemmin kohtaamiinsa.

        Tottakai, jos viha on tullut ongelmaksi, se on ihan eri juttu. Voisiko myös ihan oikeasti olla, että joku pelkää vihaa itsessään niin paljon, että sitä ei yksinkertaisesti uskalla tuntea? Tekee kaikkensa, ettei koskaan vihaisi? Ei anna ihmisille sitä oikeaa palautetta mitä tarvitsisivat? Eli tällainen ihminen voi jäädä törkimysten jalkoihin?

        Elämässä pitää myös taistella, viisaasti tietysti.

        "Ei anna ihmisille sitä oikeaa palautetta mitä tarvitsisivat? Eli tällainen ihminen voi jäädä törkimysten jalkoihin?"

        Noh tähän vastaan...että minä päätin Ännä suhteeni syystä, että aloin voimaan siinä itse huonosti...ja kerroin toki sen hänelle...en päättänyt suhdetta siitä syystä, että olisin nimenomaan vihannut häntä...vaan enemmänkin kannoin vastuun omasta hyvinvoinnistani...

        Enkä katsonut tarpeelliseksi kaikin tavoin tarpeelliseksi kertoa hänelle...mikä hänessä on vikana...

        mutta noh...hän kyllä ehkä tietyllä tavoin katsoi sen tarpeelliseksi...kertoa minulle mikä minussa ja elämässäni oli vikana päätellen suhteen loppuvaiheen mitätöinnistä...vaikka ei olisi halunnut suhdetta päättääkkään...että liekö hän sitten antanut minulle sitä oikeaa palautetta...

        Josta minä sitten tein itselleni oikeaksi katsomani päätelmät...ja päästin hänet ns. pahasta(=minusta)...päättämällä suhteen...

        En voi käsittää suhteita joissa toinen koetaan monin tavoin kelvottomaksi ja silti roikutaan niissä...enkä oikein ymmärrä heitäkään, joita jatkuvasti mitätöidään ja silti jatkavat suhdetta...

        Mutta noh...kukin tyylillään...ehkä jotkut tarvitsevat rinnalleen sen huonoksi kokemansa ihmisen...tunteakseen itsensä paremmaksi...

      • jotain ymmartamatta
        2+2=4 kirjoitti:

        "Ja miten edes huomaa tulevansa väärin kohdelluksi, jos siihen ei reagoi?"

        Noh...kyllä sen huomaa...kun myöntää oman pahan olonsa ja reagoi väärin kohteluun joko puolustamalla itseään...tai poistumalla pahaa oloa tuottavan ihmisen vaikutuspiiristä...

        "Mutta. Miten on anteeksiannon laita. Eikö pitäisi ensin tuntea ainakin jonkunlaista vihaa, kun on tullut kohdelluksi väärin, että voisi edes alkaa ajattelemaan anteeksiantoa?"

        Anteeksiannon aika tulee vasta myöhemmin...sitten kun pahin tunnekuohu on laantunut...ymmärrys lisääntynyt sen kokonaisuuden suhteen...miksi tapahtui niinkuin tapahtui...

        En usko, että vihainen ihminen kykenee anteeksiantoon...saati ymmärtämään tapahtunutta kaikilta osin...hän on niin kiinni omassa tunteessaan...Minua ei kohdella noin...

        Tosiasiassa häntä kuitenkin on kohdeltu niin...anteeksianto ei muuta tapahtunutta...ja anteeksiannolla lieneekin suurempi merkitys sen antajalle kuin saajalle...

        Sen avulla kykenee jollain tasolla hyväksymään ikävänkin tapahtuneen/elämänvaiheen osaksi elämäänsä...eikä sitä tarvitse enää siten märehtiä/olla katkera ...miksi hän kohteli minua niin...

        Mutta noh...minä tässä ny pohdin vihan tunnetta...kohdistettuna johonkin asiaan/ihmiseen pidän sitä pikkusen eri asiana...kuin tilannekohtaista suuttumusta...joka syntyy siinä hetkessä kun kokee tulleensa väärinkohdelluksi...

        "En usko, että vihainen ihminen kykenee anteeksiantoon...saati ymmärtämään tapahtunutta kaikilta osin...hän on niin kiinni omassa tunteessaan...Minua ei kohdella noin..."

        Tarkoitan vihalla: laajemmassa mielessä suutahtamisesta raivoon, ja kaikkea siltä väliltä.

        Suuri huonosti kohtelu tuottaa suurta vihaa. Vihoja on erilaisia. Olen tässä tapauksessa kokenut sellaista vihaa, joka kestää muutamia päiviä. En pidä ajatuksesta, että viha asettuisi minuun pitemmäksi aikaa.

        Niinpä siis raivoan, saan lopuksi sanomani toimitettua oikeaan osoitteeseen. Sen jälkeen postin vastaanottajan vastuulla on, mitä haluaa jatkoksi, pystyykö palauttamaan tasapainon.

        Pitkällä aikavälillä vaikuttaa lopulta omat elämämme, kokonaisuus, miten jatkamme elämäämme. Samoja kämmiä N ei voi tehdä, ja odottaa, että antaisin anteeksi kaiken. Lopussa kiitos seisoo, myös hänelle. Koska hän ei pysty muuttumaan merkittävästi, lopputuloksena on luultavasti ero, mutta tunnempahan nyt tyypin, ja ilmeisesti yhden kokonaisen ihmistyypin. Aika näyttää, onko huono saldo.

        Riippuu ihan ihmisistä, kenelle on suurin merkitys anteeksiannolla. Voi olla monellekin, jos joku kantaa sisällään vihaa...

      • jotain ymmartamatta
        2+2=4 kirjoitti:

        "Ja miten edes huomaa tulevansa väärin kohdelluksi, jos siihen ei reagoi?"

        Noh...kyllä sen huomaa...kun myöntää oman pahan olonsa ja reagoi väärin kohteluun joko puolustamalla itseään...tai poistumalla pahaa oloa tuottavan ihmisen vaikutuspiiristä...

        "Mutta. Miten on anteeksiannon laita. Eikö pitäisi ensin tuntea ainakin jonkunlaista vihaa, kun on tullut kohdelluksi väärin, että voisi edes alkaa ajattelemaan anteeksiantoa?"

        Anteeksiannon aika tulee vasta myöhemmin...sitten kun pahin tunnekuohu on laantunut...ymmärrys lisääntynyt sen kokonaisuuden suhteen...miksi tapahtui niinkuin tapahtui...

        En usko, että vihainen ihminen kykenee anteeksiantoon...saati ymmärtämään tapahtunutta kaikilta osin...hän on niin kiinni omassa tunteessaan...Minua ei kohdella noin...

        Tosiasiassa häntä kuitenkin on kohdeltu niin...anteeksianto ei muuta tapahtunutta...ja anteeksiannolla lieneekin suurempi merkitys sen antajalle kuin saajalle...

        Sen avulla kykenee jollain tasolla hyväksymään ikävänkin tapahtuneen/elämänvaiheen osaksi elämäänsä...eikä sitä tarvitse enää siten märehtiä/olla katkera ...miksi hän kohteli minua niin...

        Mutta noh...minä tässä ny pohdin vihan tunnetta...kohdistettuna johonkin asiaan/ihmiseen pidän sitä pikkusen eri asiana...kuin tilannekohtaista suuttumusta...joka syntyy siinä hetkessä kun kokee tulleensa väärinkohdelluksi...

        "Tosiasiassa häntä kuitenkin on kohdeltu niin...anteeksianto ei muuta tapahtunutta.."

        Tämä on kuule mielenkiintoinen puoli sinussa. "Anteeksianto ei muuta tapahtunutta.."
        - väittäisin, että tämän lausuja ei ole antanut anteeksi, ihan oman kokemuksen perusteella. Itsekin ajattelin ennen noin, jopa vuosikymmenien ajan! Siis puhun kokemuksesta.

        Vasta kun opin purkamaan tunteeni ja ajatukseni kumppanilleni, olen pystynyt jonkinsorttiseen anteeksiantoon. Mutta vaatii sen, että olen uskaltanut, siis nimenomaan USKALTANUT näyttää vihani ja tunteeni.

        Jossain filosofisessa mielessä pitää tietysti paikkansa, että ant.ant. ei muuta tapahtunutta. Mutta tapahtuneen merkitys voi muuttua, jos pystyy antamaan anteeksi. En tosin ole minkään unohtamisautomaatin kannalla minäkään. On elämässä tapahtumia omassa elämässä, joita en usko voivani antaa anteeksi. Eli on jäänyt tunne, että on pysyttävä varautuneena vastaisuuden varalle. Ja joitakuita kohtaan on jäänyt halveksuntaa.

        Mutta uskon, että olisin voinut välttyä monelta pahalta, jos olisin aina uskaltanut helpommin näyttää tunteeni, ja ottanut asiat "työn alle". Eli suomeksi, pitänyt paremmin puoleni.

        Eikö tähän liity sellainen juttu, että ne, jotka eivät uskalla näyttää tunteitaan, ovat oppineet sen tilanteissa, joissa heidät on hylätty. Lasta ei saa lakata rakastamasta, jos hän tekee ja sanoo vaikka mitä. Niin lapsi oppii jo lapsena hyväksyntää... Lapsi tarvitsee oikeudenmukaisen kohtelun.

      • jotain ymmartamatta
        11+5=16 kirjoitti:

        "Käsittääkseni ihmisessä kuuluu olla agressiota, ilman muuta. Mutta missä se on, jos se ei ilmene? Itse olen totaalisen raivon vallassa, jos miesystävä kohtelee rumasti."

        Niin viha on mielestäni jotain muuta kuin pelkkä tilannekohtainen/ohimenevä suuttumus...

        Tuskin sinäkään kykenisit nauttimaan niistä monista hyvistä hetkistä narsistisi kanssa ja ajattelisit että olette elämän lahja toisillenne...jos sinä vihaisit narsistiksi nimeämääsi kumppania...

        "Niin viha on mielestäni jotain muuta kuin pelkkä tilannekohtainen/ohimenevä suuttumus..."

        Eli on tuttu sinulle pitkään jatkuva kalvava tunne, joka pilvenä leijuu lopulta ehkä koko elämän ajan mukana...Pahimmillaan. Juuri sitä en halua. Vaan puran kiukun sinne minne se kuuluu purkaan. Olen tehnyt elämässäni vihasta varmaan ainakin sisäistä taidetta, mutta parempi on elää, kun sitä on ainakin vähemmässä määrin mukana. Ajattelen, että terve viha ilmenee todellakin ohimenevänä. Ihan oma mielipide.

      • yxex
        jotain ymmartamatta kirjoitti:

        yxex:

        Huomaan tässä kirjoittaessani myös asioita, mitä en ole mitenkään erityisesti ennen ajatellut.

        Mutta tästä vihasta. Mielestäni kysymys voisi olla vihantunteen hallinnasta. Eli minä olen kuulunut siihen ryhmään ihmisiä, joita on ollut melkein mahdoton suututtaa. Joskus nuoruudessa aloin ajattelemaan, että sellainen käyttäytyminen on hienoa ja jotenkin parempaa, kuin lyhytpinnaisempien kanssaeläjien.

        Sittemmin olen muuttanut mieltäni. Aikuinenkin voi kohdata asioita ja kohtelua, jota ei suin surminkaan ole ansainnut. Suuttuminen on joskus ihan viisasta ja jopa erittäin terveellistä. Suuttumisen mukanaan tuomalla energialla voi saada ihmeitä aikaan. Voi oppia myös välttämään huonoja tilanteita helpommin, kun on reagoinut kunnolla aiemmin kohtaamiinsa.

        Tottakai, jos viha on tullut ongelmaksi, se on ihan eri juttu. Voisiko myös ihan oikeasti olla, että joku pelkää vihaa itsessään niin paljon, että sitä ei yksinkertaisesti uskalla tuntea? Tekee kaikkensa, ettei koskaan vihaisi? Ei anna ihmisille sitä oikeaa palautetta mitä tarvitsisivat? Eli tällainen ihminen voi jäädä törkimysten jalkoihin?

        Elämässä pitää myös taistella, viisaasti tietysti.

        Kyllä, vihantunteen hallinnasta voidaan myös puhua. Meillä jokaisella on oma kynnys, jonka jälkeen primitiivireaktiot syrjäyttää terveen järjen. Jokaisen sisältä löytyy leijona, kun häntä tarpeeksi raapii.

        Suuttumus on keino näyttää raapijalle, että älä raavi.

        Viha, raivo ja suuttumus ovat eri asioita.

      • 13+12=25
        jotain ymmartamatta kirjoitti:

        "Tosiasiassa häntä kuitenkin on kohdeltu niin...anteeksianto ei muuta tapahtunutta.."

        Tämä on kuule mielenkiintoinen puoli sinussa. "Anteeksianto ei muuta tapahtunutta.."
        - väittäisin, että tämän lausuja ei ole antanut anteeksi, ihan oman kokemuksen perusteella. Itsekin ajattelin ennen noin, jopa vuosikymmenien ajan! Siis puhun kokemuksesta.

        Vasta kun opin purkamaan tunteeni ja ajatukseni kumppanilleni, olen pystynyt jonkinsorttiseen anteeksiantoon. Mutta vaatii sen, että olen uskaltanut, siis nimenomaan USKALTANUT näyttää vihani ja tunteeni.

        Jossain filosofisessa mielessä pitää tietysti paikkansa, että ant.ant. ei muuta tapahtunutta. Mutta tapahtuneen merkitys voi muuttua, jos pystyy antamaan anteeksi. En tosin ole minkään unohtamisautomaatin kannalla minäkään. On elämässä tapahtumia omassa elämässä, joita en usko voivani antaa anteeksi. Eli on jäänyt tunne, että on pysyttävä varautuneena vastaisuuden varalle. Ja joitakuita kohtaan on jäänyt halveksuntaa.

        Mutta uskon, että olisin voinut välttyä monelta pahalta, jos olisin aina uskaltanut helpommin näyttää tunteeni, ja ottanut asiat "työn alle". Eli suomeksi, pitänyt paremmin puoleni.

        Eikö tähän liity sellainen juttu, että ne, jotka eivät uskalla näyttää tunteitaan, ovat oppineet sen tilanteissa, joissa heidät on hylätty. Lasta ei saa lakata rakastamasta, jos hän tekee ja sanoo vaikka mitä. Niin lapsi oppii jo lapsena hyväksyntää... Lapsi tarvitsee oikeudenmukaisen kohtelun.

        "Tosiasiassa häntä kuitenkin on kohdeltu niin...anteeksianto ei muuta tapahtunutta.."

        "Tämä on kuule mielenkiintoinen puoli sinussa. "Anteeksianto ei muuta tapahtunutta.."
        - väittäisin, että tämän lausuja ei ole antanut anteeksi, ihan oman kokemuksen perusteella. Itsekin ajattelin ennen noin, jopa vuosikymmenien ajan! Siis puhun kokemuksesta."

        Niin...anteksianto ei muuta tapahtunutta...yksinkertainen esimerkki tähän...

        Tarkoitan että jos joku esim. lyö sinua...annat lyönnin anteeksi...mutta siltikään se ei tarkoita, ettei sinua olisi lyöty....

        "On elämässä tapahtumia omassa elämässä, joita en usko voivani antaa anteeksi. Eli on jäänyt tunne, että on pysyttävä varautuneena vastaisuuden varalle. Ja joitakuita kohtaan on jäänyt halveksuntaa."

        "Jossain filosofisessa mielessä pitää tietysti paikkansa, että ant.ant. ei muuta tapahtunutta. Mutta tapahtuneen merkitys voi muuttua,"

        Niin edelleen...se ei ole filososofiaa, ettei anteeksianto muuta tapahtunutta...vaan ihan arkirealismia/todellisuutta...eikä tapahtuneen merkityskään muutu...vain oma suhtautumistapa muuttuu...

        Tavallaan ajattelen niin, että sen saman asian...joutuu antamaan anteeksi...elämänsä aikana hyvinkin monta kertaa...ettei jää tuohon varautuneeseen tilaan tai peräti ala halveksimaan ketään...syystä että hän on kohdellut sinua väärin...

        Käsittääkseni ihminen ei ole antanut anteeksi...jos hänen pitää halveksia jotakuta ihmistä...

        Tuohon loppuun vastaisin, että valitettavasti kaikilla lapsilla ei ole onnellista lapsuutta...kuten lähes joka päivä uutisoidaankin...

        mutta siltkin, heistä kasvaa aikusia...eri asia sitten millaisia...sillä etttä kykenee antamaan anteeksi epätäydellisille vanhemmilleenkin on hyvin suuri merkitys...mutta ei tarkoita samaa kuin että taikaiskusta heidän lapsuutensa olisikin ollut onnellinen...

        "Vasta kun opin purkamaan tunteeni ja ajatukseni kumppanilleni, olen pystynyt jonkinsorttiseen anteeksiantoon. Mutta vaatii sen, että olen uskaltanut, siis nimenomaan USKALTANUT näyttää vihani ja tunteen"

        noh...tuohonkaan ei ole kaikilla mahdollisuutta...joskus se kumppani ei välttämättä ota vastaan edes anteeksiantoa...ei halua kuulla, ei halua puhua, hän ei ymmärrä, hän ei näe asiassa/itsessään mitään väärää...

        Jäljelle jää vain...mahdollisuus antaa anteeksi omassa mielessään...sekin riittää...

        Sinulla nyt on ollut tuollainen mahdollisuus...ole siitä kiitollinen...kumppanisi on varmaan ihan "normaali" ihminen...ja varmasti yrittää olla loukkaamatta sinua...jos kerran ottaa vastaan/sallii tunteesi...kuuntelee ja keskustelee...

        En minäkään usko että hän on narsisti...koska narsisti ei kykenisi moiseen...hän kieltäisi/selittäisi pois täydellisenä ihmisenä kaiken...

      • jotain ymmartamatta
        13+12=25 kirjoitti:

        "Tosiasiassa häntä kuitenkin on kohdeltu niin...anteeksianto ei muuta tapahtunutta.."

        "Tämä on kuule mielenkiintoinen puoli sinussa. "Anteeksianto ei muuta tapahtunutta.."
        - väittäisin, että tämän lausuja ei ole antanut anteeksi, ihan oman kokemuksen perusteella. Itsekin ajattelin ennen noin, jopa vuosikymmenien ajan! Siis puhun kokemuksesta."

        Niin...anteksianto ei muuta tapahtunutta...yksinkertainen esimerkki tähän...

        Tarkoitan että jos joku esim. lyö sinua...annat lyönnin anteeksi...mutta siltikään se ei tarkoita, ettei sinua olisi lyöty....

        "On elämässä tapahtumia omassa elämässä, joita en usko voivani antaa anteeksi. Eli on jäänyt tunne, että on pysyttävä varautuneena vastaisuuden varalle. Ja joitakuita kohtaan on jäänyt halveksuntaa."

        "Jossain filosofisessa mielessä pitää tietysti paikkansa, että ant.ant. ei muuta tapahtunutta. Mutta tapahtuneen merkitys voi muuttua,"

        Niin edelleen...se ei ole filososofiaa, ettei anteeksianto muuta tapahtunutta...vaan ihan arkirealismia/todellisuutta...eikä tapahtuneen merkityskään muutu...vain oma suhtautumistapa muuttuu...

        Tavallaan ajattelen niin, että sen saman asian...joutuu antamaan anteeksi...elämänsä aikana hyvinkin monta kertaa...ettei jää tuohon varautuneeseen tilaan tai peräti ala halveksimaan ketään...syystä että hän on kohdellut sinua väärin...

        Käsittääkseni ihminen ei ole antanut anteeksi...jos hänen pitää halveksia jotakuta ihmistä...

        Tuohon loppuun vastaisin, että valitettavasti kaikilla lapsilla ei ole onnellista lapsuutta...kuten lähes joka päivä uutisoidaankin...

        mutta siltkin, heistä kasvaa aikusia...eri asia sitten millaisia...sillä etttä kykenee antamaan anteeksi epätäydellisille vanhemmilleenkin on hyvin suuri merkitys...mutta ei tarkoita samaa kuin että taikaiskusta heidän lapsuutensa olisikin ollut onnellinen...

        "Vasta kun opin purkamaan tunteeni ja ajatukseni kumppanilleni, olen pystynyt jonkinsorttiseen anteeksiantoon. Mutta vaatii sen, että olen uskaltanut, siis nimenomaan USKALTANUT näyttää vihani ja tunteen"

        noh...tuohonkaan ei ole kaikilla mahdollisuutta...joskus se kumppani ei välttämättä ota vastaan edes anteeksiantoa...ei halua kuulla, ei halua puhua, hän ei ymmärrä, hän ei näe asiassa/itsessään mitään väärää...

        Jäljelle jää vain...mahdollisuus antaa anteeksi omassa mielessään...sekin riittää...

        Sinulla nyt on ollut tuollainen mahdollisuus...ole siitä kiitollinen...kumppanisi on varmaan ihan "normaali" ihminen...ja varmasti yrittää olla loukkaamatta sinua...jos kerran ottaa vastaan/sallii tunteesi...kuuntelee ja keskustelee...

        En minäkään usko että hän on narsisti...koska narsisti ei kykenisi moiseen...hän kieltäisi/selittäisi pois täydellisenä ihmisenä kaiken...

        "Tavallaan ajattelen niin, että sen saman asian...joutuu antamaan anteeksi...elämänsä aikana hyvinkin monta kertaa...ettei jää tuohon varautuneeseen tilaan tai peräti ala halveksimaan ketään...syystä että hän on kohdellut sinua väärin...

        Käsittääkseni ihminen ei ole antanut anteeksi...jos hänen pitää halveksia jotakuta ihmistä..."

        Niitä, joille en ole antanut anteeksi, on useampia. Tällä N-kaverillani ei ole tekemistä sen asian kanssa.

        Mielestäni ihmisen ei ole pakko olla mikään anteeksiantoautomaatti. Ja ei kai anteeksiannolla tarkoiteta ihmisistä puhuttaessa sellaista suurta armahdusta, josta puhutaan raamatussa. Sitä en voi tietää, antaako Jumala heille anteeksi.

        Sellainen varautumisen tunne voi kyllä olla myös ihan terveellinen tunne, kun sen osaa. Ei pidä olla liian sinisilmäinen.

        "En minäkään usko että hän on narsisti...koska narsisti ei kykenisi moiseen...hän kieltäisi/selittäisi pois täydellisenä ihmisenä kaiken..."

        Se keskustelu, jota käyn n:n kanssa, ja se anteeksianto... Se prosessi on kesken. Käyn sitä "vuoropuhelua" niillä ehdoin, kuin mitä n:n häiriö sallii. Kuuntelen häntä toisin, kuin jos hän olisi "normaali". Keskustelu hänen kanssaan kysyy kärsivällisyyttä ja pitkää pinnaa... Myös kekseliäisyyttä ja mielikuvitusta. Tietenkään näistä piirteistä ei ole muunkaanlaisissa suhteissa haittaa, mutta kyllä n on otettava ihan omanlaisenaan tapauksena. Ei häntä voi verrata eikä rinnastaa muihin. Tämän kun on oivaltanut, voi miettiä omaa anteeksiantoaan myös siltä kannalta, että siitä ei tule kiitosta. Siis en odota vastausta häneltä anteeksiantooni. Se vaan on näin.

        "Sinulla nyt on ollut tuollainen mahdollisuus...ole siitä kiitollinen...kumppanisi on varmaan ihan "normaali" ihminen...ja varmasti yrittää olla loukkaamatta sinua...jos kerran ottaa vastaan/sallii tunteesi...kuuntelee ja keskustelee."

        Olen kiitollinen. Olen kiitollinen omasta elämästäni ja terveydestä, jota minulle on suotu. Olen näyttänyt n:lle vihani häne teoistaan, enkä ollenkaan usko, ettei hän voisi niitä joskus toistaa silti. Mutta tällähaavaa hän näkyy ymmärtävän, mitä en siedä.

      • jotain ymmartamatta
        13+12=25 kirjoitti:

        "Tosiasiassa häntä kuitenkin on kohdeltu niin...anteeksianto ei muuta tapahtunutta.."

        "Tämä on kuule mielenkiintoinen puoli sinussa. "Anteeksianto ei muuta tapahtunutta.."
        - väittäisin, että tämän lausuja ei ole antanut anteeksi, ihan oman kokemuksen perusteella. Itsekin ajattelin ennen noin, jopa vuosikymmenien ajan! Siis puhun kokemuksesta."

        Niin...anteksianto ei muuta tapahtunutta...yksinkertainen esimerkki tähän...

        Tarkoitan että jos joku esim. lyö sinua...annat lyönnin anteeksi...mutta siltikään se ei tarkoita, ettei sinua olisi lyöty....

        "On elämässä tapahtumia omassa elämässä, joita en usko voivani antaa anteeksi. Eli on jäänyt tunne, että on pysyttävä varautuneena vastaisuuden varalle. Ja joitakuita kohtaan on jäänyt halveksuntaa."

        "Jossain filosofisessa mielessä pitää tietysti paikkansa, että ant.ant. ei muuta tapahtunutta. Mutta tapahtuneen merkitys voi muuttua,"

        Niin edelleen...se ei ole filososofiaa, ettei anteeksianto muuta tapahtunutta...vaan ihan arkirealismia/todellisuutta...eikä tapahtuneen merkityskään muutu...vain oma suhtautumistapa muuttuu...

        Tavallaan ajattelen niin, että sen saman asian...joutuu antamaan anteeksi...elämänsä aikana hyvinkin monta kertaa...ettei jää tuohon varautuneeseen tilaan tai peräti ala halveksimaan ketään...syystä että hän on kohdellut sinua väärin...

        Käsittääkseni ihminen ei ole antanut anteeksi...jos hänen pitää halveksia jotakuta ihmistä...

        Tuohon loppuun vastaisin, että valitettavasti kaikilla lapsilla ei ole onnellista lapsuutta...kuten lähes joka päivä uutisoidaankin...

        mutta siltkin, heistä kasvaa aikusia...eri asia sitten millaisia...sillä etttä kykenee antamaan anteeksi epätäydellisille vanhemmilleenkin on hyvin suuri merkitys...mutta ei tarkoita samaa kuin että taikaiskusta heidän lapsuutensa olisikin ollut onnellinen...

        "Vasta kun opin purkamaan tunteeni ja ajatukseni kumppanilleni, olen pystynyt jonkinsorttiseen anteeksiantoon. Mutta vaatii sen, että olen uskaltanut, siis nimenomaan USKALTANUT näyttää vihani ja tunteen"

        noh...tuohonkaan ei ole kaikilla mahdollisuutta...joskus se kumppani ei välttämättä ota vastaan edes anteeksiantoa...ei halua kuulla, ei halua puhua, hän ei ymmärrä, hän ei näe asiassa/itsessään mitään väärää...

        Jäljelle jää vain...mahdollisuus antaa anteeksi omassa mielessään...sekin riittää...

        Sinulla nyt on ollut tuollainen mahdollisuus...ole siitä kiitollinen...kumppanisi on varmaan ihan "normaali" ihminen...ja varmasti yrittää olla loukkaamatta sinua...jos kerran ottaa vastaan/sallii tunteesi...kuuntelee ja keskustelee...

        En minäkään usko että hän on narsisti...koska narsisti ei kykenisi moiseen...hän kieltäisi/selittäisi pois täydellisenä ihmisenä kaiken...

        plus vielä:

        Tämä sama on pätenyt muidenkin kumppaneitteni kohdalla. Mielestäni kyse on myös ajoituksesta. Milloin on kypsä näyttämään myös kiukustumisensa? Milloin kiukku on niin suuri, että se on syytä näyttää?

        Numeroihminen: olet reagoinut tunnistamalla oman pahan olosi, puolustautumalla ja vetäytymällä suhteesta.

        En väitä, ettei huonoista suhteista kannata lähteä. Olen myös itse lähtenyt (aiemminkin, tosin vasta myöhään). Oman pahan olon tunnistaminenkin on minulle ollut tuttua. Liiankin tuttua. Uskon, että ensimmäisessä pitkässä suhteessani keräsin pahaa oloa, yritin opettaa kumppanille parempia ajatuksia ja tapoja---!!! Huuh! Siinä riitti pahaa oloa kerrakseen... Sanat ei riitä kertomaan. Riitelinkin kyllä hänen kanssaan. Harjaannuinkin. Ja vasta sen riitelemään harjaantumiseni myötä pystyin siihen ainoaan oikeaan ratkaisuun, totemaan mihin oli tultu, ja katkaisemaan välit.

        Nykyään pystyn (harjaantumisen ja muunlaisen terävyyden avulla) nopeaan toimintaan, jopa n häkeltyy, kuuntelee ja ajattelee. Riitelemiseenkin tarvitaan taitoa. Minun N:llani sitä ei ole, vaan hän vain lähtee, kieltää minua riitelemästä yms. Sanon hänen vaimentamisyrityksistään huolimatta lyhuesti ja ytimekkäästi, mitä minulla on sydämellä. Ja loput textiviesteillä. Hän sitten tekee tykönään ajattelutyön. Puhelin on n:n kanssa järkevin väline riitelyyn. Hänkin ymmärtää sen, koska tietää omana impulsiivisuutensa.

        Järkeä peliin ja jäitä hattuun n:n kanssa. Uskon hänenkin siitä lopulta hyötyvän. Ja on sen varmaan tajunnut, koska palaa luokseni.

      • 19+20=39
        jotain ymmartamatta kirjoitti:

        plus vielä:

        Tämä sama on pätenyt muidenkin kumppaneitteni kohdalla. Mielestäni kyse on myös ajoituksesta. Milloin on kypsä näyttämään myös kiukustumisensa? Milloin kiukku on niin suuri, että se on syytä näyttää?

        Numeroihminen: olet reagoinut tunnistamalla oman pahan olosi, puolustautumalla ja vetäytymällä suhteesta.

        En väitä, ettei huonoista suhteista kannata lähteä. Olen myös itse lähtenyt (aiemminkin, tosin vasta myöhään). Oman pahan olon tunnistaminenkin on minulle ollut tuttua. Liiankin tuttua. Uskon, että ensimmäisessä pitkässä suhteessani keräsin pahaa oloa, yritin opettaa kumppanille parempia ajatuksia ja tapoja---!!! Huuh! Siinä riitti pahaa oloa kerrakseen... Sanat ei riitä kertomaan. Riitelinkin kyllä hänen kanssaan. Harjaannuinkin. Ja vasta sen riitelemään harjaantumiseni myötä pystyin siihen ainoaan oikeaan ratkaisuun, totemaan mihin oli tultu, ja katkaisemaan välit.

        Nykyään pystyn (harjaantumisen ja muunlaisen terävyyden avulla) nopeaan toimintaan, jopa n häkeltyy, kuuntelee ja ajattelee. Riitelemiseenkin tarvitaan taitoa. Minun N:llani sitä ei ole, vaan hän vain lähtee, kieltää minua riitelemästä yms. Sanon hänen vaimentamisyrityksistään huolimatta lyhuesti ja ytimekkäästi, mitä minulla on sydämellä. Ja loput textiviesteillä. Hän sitten tekee tykönään ajattelutyön. Puhelin on n:n kanssa järkevin väline riitelyyn. Hänkin ymmärtää sen, koska tietää omana impulsiivisuutensa.

        Järkeä peliin ja jäitä hattuun n:n kanssa. Uskon hänenkin siitä lopulta hyötyvän. Ja on sen varmaan tajunnut, koska palaa luokseni.

        "Uskon hänenkin siitä lopulta hyötyvän. Ja on sen varmaan tajunnut, koska palaa luokseni."

        Niin tuohon loppuusi..."palaa luokseni"...se kliseinen lause...
        narsisti ei hevin hylkää uhrejaan...

        Että tottakai palaa luoksesi...ja olen ymmärtänyt että itsekin haluat niin olevan...

      • 16+5=21
        jotain ymmartamatta kirjoitti:

        "Tavallaan ajattelen niin, että sen saman asian...joutuu antamaan anteeksi...elämänsä aikana hyvinkin monta kertaa...ettei jää tuohon varautuneeseen tilaan tai peräti ala halveksimaan ketään...syystä että hän on kohdellut sinua väärin...

        Käsittääkseni ihminen ei ole antanut anteeksi...jos hänen pitää halveksia jotakuta ihmistä..."

        Niitä, joille en ole antanut anteeksi, on useampia. Tällä N-kaverillani ei ole tekemistä sen asian kanssa.

        Mielestäni ihmisen ei ole pakko olla mikään anteeksiantoautomaatti. Ja ei kai anteeksiannolla tarkoiteta ihmisistä puhuttaessa sellaista suurta armahdusta, josta puhutaan raamatussa. Sitä en voi tietää, antaako Jumala heille anteeksi.

        Sellainen varautumisen tunne voi kyllä olla myös ihan terveellinen tunne, kun sen osaa. Ei pidä olla liian sinisilmäinen.

        "En minäkään usko että hän on narsisti...koska narsisti ei kykenisi moiseen...hän kieltäisi/selittäisi pois täydellisenä ihmisenä kaiken..."

        Se keskustelu, jota käyn n:n kanssa, ja se anteeksianto... Se prosessi on kesken. Käyn sitä "vuoropuhelua" niillä ehdoin, kuin mitä n:n häiriö sallii. Kuuntelen häntä toisin, kuin jos hän olisi "normaali". Keskustelu hänen kanssaan kysyy kärsivällisyyttä ja pitkää pinnaa... Myös kekseliäisyyttä ja mielikuvitusta. Tietenkään näistä piirteistä ei ole muunkaanlaisissa suhteissa haittaa, mutta kyllä n on otettava ihan omanlaisenaan tapauksena. Ei häntä voi verrata eikä rinnastaa muihin. Tämän kun on oivaltanut, voi miettiä omaa anteeksiantoaan myös siltä kannalta, että siitä ei tule kiitosta. Siis en odota vastausta häneltä anteeksiantooni. Se vaan on näin.

        "Sinulla nyt on ollut tuollainen mahdollisuus...ole siitä kiitollinen...kumppanisi on varmaan ihan "normaali" ihminen...ja varmasti yrittää olla loukkaamatta sinua...jos kerran ottaa vastaan/sallii tunteesi...kuuntelee ja keskustelee."

        Olen kiitollinen. Olen kiitollinen omasta elämästäni ja terveydestä, jota minulle on suotu. Olen näyttänyt n:lle vihani häne teoistaan, enkä ollenkaan usko, ettei hän voisi niitä joskus toistaa silti. Mutta tällähaavaa hän näkyy ymmärtävän, mitä en siedä.

        "Niitä, joille en ole antanut anteeksi, on useampia...........Mielestäni ihmisen ei ole pakko olla mikään anteeksiantoautomaatti."

        joo anteeksiantaminen ei ole mikään automaatti....vaan se on prosessi...jolla on enemmän merkitystä anteeksi antajalle...kuin anteeksiannon saajalle...

        "Tutkimusten mukaan anteeksi antaminen vähentää vihaisuutta, loukkaantumisen tunnetta, masennusta ja stressiä sekä johtaa lisääntyneisiin toivon, rauhan, myötätunnon ja itsevarmuuden tunteisiin. Se parantaa ihmissuhteita sekä fyysistä terveyttä. On tärkeää muistaa, että anteeksiantaminen ei tarkoita vääryyden hyväksymistä vaan ihmisen vajavuuden tunnustamista."

        http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=ont00012

    • olisi kiva tietaa

      Hyvä Yxex
      Olen huomannut sinun osallistuvan hyvin aktiivisesti lukemattomiin keskusteluihin mm. narsismista. Kirjoituksesi liittyvät aika harvoin edes siihen aiheeseen, mitä keskustelussa käsitellään tai sitten sieltä tulee itse keksittyjä vastauksia, joilla ei ole välttämättä mitään todellisuuspohjaa. Kirjoituksesi antaa sellaisen kuvan, että ilmiö on sinulle vieras, mutta jokin sisäinen pakko ohjaisi sinua laittamaan "puumerkkisi" mahdollisimman moneen keskusteluun.

      Onko snulla mitään omakohtaista kokemusta narsismista, vai onko täällä olosi puhtaasti nettiaddiktia, kun jossain on pakko olla, ettei tuntisi itseään niin yksinäiseksi?

      • elisakettu

        Pelkäätkö sinä yksinäisyyttä?

      • yxex

        Tämä on eräs mieltymyksistäni.

        Täällä on hyviä kirjoittajia, ja olen bongannut useita erittäin oivalluttavia kommentteja.

        Omakohtaista kokemusta minulla on monestakin asiasta, mutta vaatimattomana ihmisenä en toitota niitä kaikelle kansalle. ;)

      • 16+2=18
        yxex kirjoitti:

        Tämä on eräs mieltymyksistäni.

        Täällä on hyviä kirjoittajia, ja olen bongannut useita erittäin oivalluttavia kommentteja.

        Omakohtaista kokemusta minulla on monestakin asiasta, mutta vaatimattomana ihmisenä en toitota niitä kaikelle kansalle. ;)

        "Omakohtaista kokemusta minulla on monestakin asiasta, mutta vaatimattomana ihmisenä en toitota niitä kaikelle kansalle. ;"

        olenkohan minä ny se kauhea itsekäs huomion hakuinen uhri-narsisti....kun minä taas hyvinkin pitäydyn kirjoituksissani suurimmaksi osaksi omakohtaisissa kokemuksissa...

        Tiedän vaatimattomuus kaunistaa...mutta ilman noita omia kokemuksia ei minulla olisi omaa mielipidettä tästäkään aiheesta...

        Mutta ymmärrän kyllä...noita tietynlaisia filosofisiakin pohdintojakin...niistäkin on kyllä löydettivissä se tähänkin aiheeseen liittyvä juju...

        Että etsivä löytää ja kukin tyylillään täälläkin...ehkä tuo tarinan minä muotoisuus jääkin taka alalle sitten kun tapahtuneesta on jo kulunut enemmän aikaa...ja siihen on saanut etäisyyttä...

        Ajattelisin, että kuullostaisi sekin hullulta jos narsistia ei enää ollut vuosiin elämässä...niin siltikin kertoisi tarinaansa sillä tavoin, että tapahtumat olisivat osa nykyistäkin elämää...ja palaisi niihin ikäviin tuntemuksiin aina uudelleen...

        Aika ja uudet elämäntilanteet muokkaavat suhtautumistapaa menneisyytenkin...itsekin huomaan ettei Ännäni ajatteleminen...saa aikaan minussa mitenkään erityisiä tunnetiloja...vaikka narsismi aiheena minua kiinnostaakin...

        Joskus tuntuu siltäkin, että ihmiset antavat narsistille/narsismille liian suuren merkityksen...ikäänkuin hän/se hallitsisi koko elämää...

        mutta noh...siihen kai narsisti pyrkiikin...

      • yxex
        16+2=18 kirjoitti:

        "Omakohtaista kokemusta minulla on monestakin asiasta, mutta vaatimattomana ihmisenä en toitota niitä kaikelle kansalle. ;"

        olenkohan minä ny se kauhea itsekäs huomion hakuinen uhri-narsisti....kun minä taas hyvinkin pitäydyn kirjoituksissani suurimmaksi osaksi omakohtaisissa kokemuksissa...

        Tiedän vaatimattomuus kaunistaa...mutta ilman noita omia kokemuksia ei minulla olisi omaa mielipidettä tästäkään aiheesta...

        Mutta ymmärrän kyllä...noita tietynlaisia filosofisiakin pohdintojakin...niistäkin on kyllä löydettivissä se tähänkin aiheeseen liittyvä juju...

        Että etsivä löytää ja kukin tyylillään täälläkin...ehkä tuo tarinan minä muotoisuus jääkin taka alalle sitten kun tapahtuneesta on jo kulunut enemmän aikaa...ja siihen on saanut etäisyyttä...

        Ajattelisin, että kuullostaisi sekin hullulta jos narsistia ei enää ollut vuosiin elämässä...niin siltikin kertoisi tarinaansa sillä tavoin, että tapahtumat olisivat osa nykyistäkin elämää...ja palaisi niihin ikäviin tuntemuksiin aina uudelleen...

        Aika ja uudet elämäntilanteet muokkaavat suhtautumistapaa menneisyytenkin...itsekin huomaan ettei Ännäni ajatteleminen...saa aikaan minussa mitenkään erityisiä tunnetiloja...vaikka narsismi aiheena minua kiinnostaakin...

        Joskus tuntuu siltäkin, että ihmiset antavat narsistille/narsismille liian suuren merkityksen...ikäänkuin hän/se hallitsisi koko elämää...

        mutta noh...siihen kai narsisti pyrkiikin...

        Useimpien meistä on salattava ID koska keskustelemme aika kipeistä asioista. Siksi täällä esiintyy harhaluuloja ja sivunikkiepäilyjäkin. :)

    • elisakettu

      "olenkohan minä ny se kauhea itsekäs huomion hakuinen uhri-narsisti....kun minä taas hyvinkin pitäydyn kirjoituksissani suurimmaksi osaksi omakohtaisissa kokemuksissa..."

      Tietenkin olet. :-D Mutta ei se ole paha asia.

      Mutta kuka muukaan s i n u n tunnekokemuksistasi voi puhua, ellet juuri Sinä itse? Kirjoittajia monesti kritisoidaan omien kokemusten puuttumisesta, mutta moni kirjoitus on syntynyt kyllä pohjanaan ne menneet tapahtumat ja asiat. Asioiden käsittelyky myös muuttuu ajan saatossa - se "henkilökohtainen" tatsi ei ole enää niin tärkeä, vaan etsitään eri näkökulmia (joita tarvitaan kyetäkseen jatkaa vaellusta).

      "Joskus tuntuu siltäkin, että ihmiset antavat narsistille/narsismille liian suuren merkityksen...ikäänkuin hän/se hallitsisi koko elämää..."

      Niin. Mutta. Eihän se narsisti tai kaltoinkohtelija ole keskipisteenä tälle hommalle, vaan oma itse ja oma elämä.

      "mutta noh...siihen kai narsisti pyrkiikin... "

      Pyrkiikö? Samaan voisi kai sitten uhriutunutkin pyrkiä. Ellei ole liian vaivalloista. Tai pelottavaa. Sitähän voisi pitää vaikka kilpailuna.

      • 8+16=24

        "Joskus tuntuu siltäkin, että ihmiset antavat narsistille/narsismille liian suuren merkityksen...ikäänkuin hän/se hallitsisi koko elämää..."

        Niin tuon ajatukseni taustalla on monesti täälläkin rivien välissä luettavissa oleva ajatus...etten koskaan voi enää olla onnellinen/luottaa kehenkään , kun olen kerran kohdannut narsistin...

        Tuota tarkoitn myös ajatuksellani ...siihen kai narsisti pyrkiikin...miten se meni....läsnä aaveen lailla, vaikka fyysisestä erosta jo vuosiakin...

        Taustalla vaikuttamassa joka ainoaan asiaan, saa ihmiset pohtimaan...onkohan se ny narsisti kun sanoo/tekee noin...

        "Samaan voisi kai sitten uhriutunutkin pyrkiä. Ellei ole liian vaivalloista. Tai pelottavaa. Sitähän voisi pitää vaikka kilpailuna."

        Tuota loppuasi en osaa "oikein" kommentoida...kun en ymmärrä mitä tuolla ajatusellasi haet...

        vai tarkoitatko, että uhri pyrkii olemaan ikuisesti uhri...ja sen kautta olemaan narsistille ikäänkuin aina läsnä...mutta tuota liian pelottavaa...enkä osaa tuota kilpailu sanakaan sovittaa mitenkään järkevästi...

        Kun en muutenkaan usko, että narsisti vielä vuosienkin jälkeen muistelisi entisiä uhrejaan...sillä tavoin kuin uhrit tekevät...

        Noh...minkään se parempi...itsekin vielä täällä jauhan vuosi sitten päättynyttä suhdettani ja sen myötä syntyneitä ajatuksia ja itseoivalluksia....

        mutta esim. silloin kun olen muiden henkilöiden seurassa/tapaan muita ihmisiä...ei tuo Ännä-suhteeni vaikuta siten...että minun pitäisi erityisesti etsiä ihmisistä joitain merkkejä narsismista...tai sen kummemmin ajatella koko asiaa/puhua siitä...

    • Tavallinen taaplaaja

      Kuule Elisa-kettu...todellakin olet! Kuukaudesta toiseen ryvetyt "asiantuntijana" palstalla". Raukka et osaa olla poissa, vaikka kuinka olisit ollut joskus uhri...olet jäänyt siihen uhriuteen, vaikka itse et sitä myönnäkään. Olevinaan asiantuntijana täällä neuvot muita, mutta prosessi on sinulla pahasti kesken, vaikka profiilisi antaa ymmärtää, että olet VARATTU???


      Ja minä olen aaaitten se (naispuolinen) asiantuntija, joka on käynyt palstaa vilasee huviksee sitten heinäkuun ;)

      Jotkut meistä uhreista sairastuu vahvuuteen, et kai ole yksi heistä, joilla on pakonomainen tarve loputtomiin auttaa muita?

      Oli siitä apua tai ei?

      • elisakettu

        En ole tämän alan asiantuntija enkä sitä koskaan ole väittänytkään olevani.

        Huomioin kyllä mahdollisen huolestumisesi uhriudestani, mutta kuten aiemmin olen maininnut, minulla on useita syitä palstailuuni. Älä turhaan kanna huolta prosessini kestosta; se kestää aikansa, kuten "asiantuntijana" tiedät.

        Minkä alan asiantuntija sanoit olevasi? Sormiparistojenko? Jos tarkoitat AA-ryhmää tai sen muita tukiryhmiä, emme ole tavanneet.

        Mitä tulee profiilini tietoihin, asia on täysin henkilökohtainen. Jos luontainen uteliaisuutesi estää kysyä asiaa asialliseen sävyyn, niin saat olla ilman vastaustakin.

        Ainoa touuteen viittava päätelmä tuossa analyysissäsi taisi olla vahvuuteen sairastuminen. Kyllä, minä todellakin olen "sairastunut" vahvuuteen, asia johon olen viitannut palstallakin. Se ei tarkoita silti, että pyrkisin "auttamaan" palstalla ketään; en ole niin suuruuskuvitelmainen että kommentoinnillani olisi sellaista arvoa.

        Oliko vielä jotain muuta sydämelläsi?

      • yxex
        elisakettu kirjoitti:

        En ole tämän alan asiantuntija enkä sitä koskaan ole väittänytkään olevani.

        Huomioin kyllä mahdollisen huolestumisesi uhriudestani, mutta kuten aiemmin olen maininnut, minulla on useita syitä palstailuuni. Älä turhaan kanna huolta prosessini kestosta; se kestää aikansa, kuten "asiantuntijana" tiedät.

        Minkä alan asiantuntija sanoit olevasi? Sormiparistojenko? Jos tarkoitat AA-ryhmää tai sen muita tukiryhmiä, emme ole tavanneet.

        Mitä tulee profiilini tietoihin, asia on täysin henkilökohtainen. Jos luontainen uteliaisuutesi estää kysyä asiaa asialliseen sävyyn, niin saat olla ilman vastaustakin.

        Ainoa touuteen viittava päätelmä tuossa analyysissäsi taisi olla vahvuuteen sairastuminen. Kyllä, minä todellakin olen "sairastunut" vahvuuteen, asia johon olen viitannut palstallakin. Se ei tarkoita silti, että pyrkisin "auttamaan" palstalla ketään; en ole niin suuruuskuvitelmainen että kommentoinnillani olisi sellaista arvoa.

        Oliko vielä jotain muuta sydämelläsi?

        Tuo huviksee vilaseva (huom. omaksi huvikseen) vastannee sulle taas parin kuukauden kuluttua :D

        Sinä taas kirjoittelet myös muiden hyödyksi.

        Olen useamman kerran miettinyt, että jos palstalla kirjoittaa 12 mukavaa ja aihepiiriä laajemmin tutkivaa ihmistä, niin ei tarvita kuin yksi negativisti joka kirjoittaa puskasta vaikkapa 50.llä eri nikillä, niin voimasuhteet näyttävät olevan jotain muuta kuin on.

        Jos vihan taustalla on pelko, täytyy pelon taustalla olla jotain käsittelemätöntä. Siksi mielestäni on ihmisen hyvä tehdä henkistä tutkimusmatkaa, ja palata juurilleenkin joskus. Kuka minä olen, miksi minä olen(?)

        Puhuit vahvuuteen sairastumisesta. Se on eräs mielen sisäisistä malleista. Malleja taasen on joka lähtöön. Malleille on yhteistä se, että ne ovat mielemme sisään rakentuneita kuvia ympäröivästä todellisuudesta, ja subjektiivisia sellaisia.

        Ja, riippuen siitä, mikä mielemme malli on kulloinkin aktiivisena, vastaavasti reaktiomme ja tunteemme vaihtuvat. Haitalliset lapsuudessa opitut mallit - tunnelukot - palauttavat tavallaan meidät lapsuuden toiminta- ja kokemusmalleihin.

        Väitän, että yksikään narsisti ei ole tunteeton epäihminen, vaan tunnelukkojensa kanssa taisteleva tavallinen matti/maija meikäläinen. Tunnelukkoisen 'uhri' on myös tunnelukkoinen, uhrius on tunnelukkoista, samoin negatiivisuus.

        Seuraava teksti on katkelma sivulta:
        http://www.tunnelukkosi.fi/kuvaus.htm

        "Tunnelukko on lapsuudessa ja nuoruudessa opittu tapa reagoida, kokea, tuntea, ajatella ja käyttäytyä. Kun tunnelukko nykypäivänä aktivoituu, meissä virittyy lapsuutemme tunteita, ja lukitumme tiedostamattamme toimimaan lapsuudessa opittujen selviytymismallien mukaisesti.

        Tunteemme eivät ole varsinainen ongelma, vaan se, miten ne pakottavat meidät toimimaan lapsuuden keinoin. Tunnelukot saavat meidät lapsenkaltaisesti välttelemään, antautumaan ja hyökkäämään kohtaamissamme tilanteissa. Nämä keinot ovat aikuisiällä haitallisia ja toimivat itseämme vastaan.

        Jokaisella on tunnelukkoja."

      • 18+10=28
        yxex kirjoitti:

        Tuo huviksee vilaseva (huom. omaksi huvikseen) vastannee sulle taas parin kuukauden kuluttua :D

        Sinä taas kirjoittelet myös muiden hyödyksi.

        Olen useamman kerran miettinyt, että jos palstalla kirjoittaa 12 mukavaa ja aihepiiriä laajemmin tutkivaa ihmistä, niin ei tarvita kuin yksi negativisti joka kirjoittaa puskasta vaikkapa 50.llä eri nikillä, niin voimasuhteet näyttävät olevan jotain muuta kuin on.

        Jos vihan taustalla on pelko, täytyy pelon taustalla olla jotain käsittelemätöntä. Siksi mielestäni on ihmisen hyvä tehdä henkistä tutkimusmatkaa, ja palata juurilleenkin joskus. Kuka minä olen, miksi minä olen(?)

        Puhuit vahvuuteen sairastumisesta. Se on eräs mielen sisäisistä malleista. Malleja taasen on joka lähtöön. Malleille on yhteistä se, että ne ovat mielemme sisään rakentuneita kuvia ympäröivästä todellisuudesta, ja subjektiivisia sellaisia.

        Ja, riippuen siitä, mikä mielemme malli on kulloinkin aktiivisena, vastaavasti reaktiomme ja tunteemme vaihtuvat. Haitalliset lapsuudessa opitut mallit - tunnelukot - palauttavat tavallaan meidät lapsuuden toiminta- ja kokemusmalleihin.

        Väitän, että yksikään narsisti ei ole tunteeton epäihminen, vaan tunnelukkojensa kanssa taisteleva tavallinen matti/maija meikäläinen. Tunnelukkoisen 'uhri' on myös tunnelukkoinen, uhrius on tunnelukkoista, samoin negatiivisuus.

        Seuraava teksti on katkelma sivulta:
        http://www.tunnelukkosi.fi/kuvaus.htm

        "Tunnelukko on lapsuudessa ja nuoruudessa opittu tapa reagoida, kokea, tuntea, ajatella ja käyttäytyä. Kun tunnelukko nykypäivänä aktivoituu, meissä virittyy lapsuutemme tunteita, ja lukitumme tiedostamattamme toimimaan lapsuudessa opittujen selviytymismallien mukaisesti.

        Tunteemme eivät ole varsinainen ongelma, vaan se, miten ne pakottavat meidät toimimaan lapsuuden keinoin. Tunnelukot saavat meidät lapsenkaltaisesti välttelemään, antautumaan ja hyökkäämään kohtaamissamme tilanteissa. Nämä keinot ovat aikuisiällä haitallisia ja toimivat itseämme vastaan.

        Jokaisella on tunnelukkoja."

        "Tunnelukko on lapsuudessa ja nuoruudessa opittu tapa reagoida, kokea, tuntea, ajatella ja käyttäytyä. Kun tunnelukko nykypäivänä aktivoituu, meissä virittyy lapsuutemme tunteita, ja lukitumme tiedostamattamme toimimaan lapsuudessa opittujen selviytymismallien mukaisesti."

        Niin allekirjoitan tuon...tuostahan on periaatteessa kysymys...oli sitten narsisti tai vahvuuteen sairastunut LR, käyttätymismallit on opittu lapsuudessa...omaksuttu keinoiksi selvityä niissä olosuhteissa niillä resusrsseilla mitä meillä silloin oli...

        Tuonkin...joskus vääränkin tapansa toimia/reagoida voi aikuisena antaa itselleen anteeksi...ja oppia valisemaan toisenlaisia keinoja, kunhan ensin tunnistaa ne "väärät" ja toimimattomat...ja niiden taustalla olevat usein kipeätkin tunteet...

        samoin kun oppii ymmärtämään itseään...voi ehkä oppia hivenen ymmärtämään toistakin...sitäkin miksi toinen hyökkää jotain asiaa/ilmiötä kohtaan niin vahvasti...

        Että joo, otsikon mukaan...vihan taustalla pelko...ehkä hyökkäämmekkin vahvimmin niitä toisessa näkemiämme ominaisuuksia/heikkouksia /vajavuuksia kohtaan...joita emme itsessämme hyväksy...

        Joskus lasten suustakin voi kuulla totuuden...
        "itse olet sellainen, miksi toista haukut"

        tarkoittanee hyvinkin samaa kuin psykologiassa esitetty...omien huonojen puolien siirtäminen toiseen...

      • yxex
        18+10=28 kirjoitti:

        "Tunnelukko on lapsuudessa ja nuoruudessa opittu tapa reagoida, kokea, tuntea, ajatella ja käyttäytyä. Kun tunnelukko nykypäivänä aktivoituu, meissä virittyy lapsuutemme tunteita, ja lukitumme tiedostamattamme toimimaan lapsuudessa opittujen selviytymismallien mukaisesti."

        Niin allekirjoitan tuon...tuostahan on periaatteessa kysymys...oli sitten narsisti tai vahvuuteen sairastunut LR, käyttätymismallit on opittu lapsuudessa...omaksuttu keinoiksi selvityä niissä olosuhteissa niillä resusrsseilla mitä meillä silloin oli...

        Tuonkin...joskus vääränkin tapansa toimia/reagoida voi aikuisena antaa itselleen anteeksi...ja oppia valisemaan toisenlaisia keinoja, kunhan ensin tunnistaa ne "väärät" ja toimimattomat...ja niiden taustalla olevat usein kipeätkin tunteet...

        samoin kun oppii ymmärtämään itseään...voi ehkä oppia hivenen ymmärtämään toistakin...sitäkin miksi toinen hyökkää jotain asiaa/ilmiötä kohtaan niin vahvasti...

        Että joo, otsikon mukaan...vihan taustalla pelko...ehkä hyökkäämmekkin vahvimmin niitä toisessa näkemiämme ominaisuuksia/heikkouksia /vajavuuksia kohtaan...joita emme itsessämme hyväksy...

        Joskus lasten suustakin voi kuulla totuuden...
        "itse olet sellainen, miksi toista haukut"

        tarkoittanee hyvinkin samaa kuin psykologiassa esitetty...omien huonojen puolien siirtäminen toiseen...

        Keinoja, malleja, arkkityyppejä. Sokeutta. Näkisimme varmastikin todella paljon enemmän jollemme olisi sidottuja inhimilliseen ajatteluun.

        ...vihan taustalla pelko...

        Pelko antaa siivet. Ehkä siipien nimet ovat Viha ja Rakkaus. Yhdellä siivellä on vaikea lentää.. ;)

    • Pohdin

      Enemmänkin liskoaivojen muuttunut tratekia, ensin on sitä mieltä että hyökkää vihaa vihaa. Sitten kun tajuaa että on heikompi niin perääntyy pelkoa pelkoa. Mutta surun ja masennuksen taustalla voi olla liskoaivojen pelko ja viha. Katsokaapaskun saatana oli alun perin liskojen arkkienkeli samalla kun oli vahvin arkkienkeli, Mutta kun hän petti Jumalan, ja hänet heitettiin maahan niin samalla liskot lopetetiin eli dinosaurukset, ja tämä tapahtui ennen mailman luomista, jos lukee raamattua niin mailma luotiin kaksi kertaa. Myöhemmin paholainen muodosti valtiot että voi rankaista ihmisiä jo maanpäällä enne Jumalan tuomiota. Hän myös korruptoi ihmisen DNA lisko dnalla tämän tähden ihmisellä on lisko aivot.
      Lisä tietoja, katsokaa Bill Schnoebelin videoita
      http://www.youtube.com/watch?v=dKIRc1s7eds&feature=related

      • elisakettu

        " Mutta surun ja masennuksen taustalla voi olla liskoaivojen pelko ja viha."

        Kiitos. Olipa perimää tai ei, mutta humaanipuolella tämä pitänee paikkansa. Juuri siksi tämä viha kuten pelkokin puhuttelee minua. Maailmassa on näitä turkinkantajia joka päivä enemmän itse sitä tiedostamatta. Kuinka ihmislajin tulisi oppia tunnistamaan omia tunteitaan?

      • yxex
        elisakettu kirjoitti:

        " Mutta surun ja masennuksen taustalla voi olla liskoaivojen pelko ja viha."

        Kiitos. Olipa perimää tai ei, mutta humaanipuolella tämä pitänee paikkansa. Juuri siksi tämä viha kuten pelkokin puhuttelee minua. Maailmassa on näitä turkinkantajia joka päivä enemmän itse sitä tiedostamatta. Kuinka ihmislajin tulisi oppia tunnistamaan omia tunteitaan?

        Jos aivoihini lisättäisiin ohut inhimillinen pintakerros, en olisi niin krokotiili ;D

    • yxex

      Tuli mieleen tämä aloitus katsoessani tv-sarjaa The Walking Dead.

      http://www.ppsf.co.uk/wp-content/uploads/2012/10/The-Walking-Dead-Season-3-1.jpg

      Sarjassa ihmiset pelkäävät zombeja, joka taas oikeuttaa vihaan, joka oikeuttaa työntämään rautatangon silmään, halkaisemaan kallon lapiolla.

      Herää aika kutkuttavan moraalifilosofinen kysymys; milloin toisen ihmisen saa tappaa tai toista vahingoittaa, ja kellä on täysi varmuus tekoonsa?

      Onko narsisti tipahtanut vastuullisuuden kartalta?

      • elisakettu

        Pelosta vihaan.

        Onko narsistisuuden mittapuu sitten se, että oikeuttaa tekonsa? Kyseessähän on oma hyvinvoinnin turvaaminen. Moraalinäkökulmassa on myös yhteisö. Silloin pahakin teko - lähes aina - katsotaan rajan hyväksytymmälle puolelle meneväksi.

      • yxex
        elisakettu kirjoitti:

        Pelosta vihaan.

        Onko narsistisuuden mittapuu sitten se, että oikeuttaa tekonsa? Kyseessähän on oma hyvinvoinnin turvaaminen. Moraalinäkökulmassa on myös yhteisö. Silloin pahakin teko - lähes aina - katsotaan rajan hyväksytymmälle puolelle meneväksi.

        Tuo mittapuu on vaikea määritellä. Walkerssissa poliisi surmasi terveen vangin keskellä zombien lahtausta. Katsojastakin (ulkopuolinen, objektiivinen) teko oli varmasti oikein koska kys. vanki oli uhkana poliisille ja poliisin yhteisölle, keskellä selviytymistaistelua. Kuollut vanki olisi varmasti eri mieltä asiasta. Ehkä ihmiskunnan rippeet olisivat sittenkin tarvinneet tuota vankia elävänä. Olisiko asiassa voinut toimia toisin?

        Oman hyvinvoinnin edistäminen niin ettei siitä kärsi kukaan/mikään toinen? Sekään ei taida olla simppeli juttu.

        Jopa ihmisen ilosta ja onnellisuudesta saattaa toinen ihminen kärsiä ja olla kateellinen, mutta mielestäni tällaisista väärin perustein kärsijöistä/kadehtijoista ei kannata piitata, sillä ihmisellä on oikeus olla onnellinen.

        Eli, olisiko narsistisuuden eräs mittapuu toisen ihmisen hyvän kadehtiminen?

      • 5+10=15
        yxex kirjoitti:

        Tuo mittapuu on vaikea määritellä. Walkerssissa poliisi surmasi terveen vangin keskellä zombien lahtausta. Katsojastakin (ulkopuolinen, objektiivinen) teko oli varmasti oikein koska kys. vanki oli uhkana poliisille ja poliisin yhteisölle, keskellä selviytymistaistelua. Kuollut vanki olisi varmasti eri mieltä asiasta. Ehkä ihmiskunnan rippeet olisivat sittenkin tarvinneet tuota vankia elävänä. Olisiko asiassa voinut toimia toisin?

        Oman hyvinvoinnin edistäminen niin ettei siitä kärsi kukaan/mikään toinen? Sekään ei taida olla simppeli juttu.

        Jopa ihmisen ilosta ja onnellisuudesta saattaa toinen ihminen kärsiä ja olla kateellinen, mutta mielestäni tällaisista väärin perustein kärsijöistä/kadehtijoista ei kannata piitata, sillä ihmisellä on oikeus olla onnellinen.

        Eli, olisiko narsistisuuden eräs mittapuu toisen ihmisen hyvän kadehtiminen?

        "Eli, olisiko narsistisuuden eräs mittapuu toisen ihmisen hyvän kadehtiminen? "

        En tiedä vastausta tuohon kysymykseen...mutta tulee mieleen eräs esimerkki omasta Ännästäni...

        hyvin jo suhteemme alussa hän toi esille ajatuksensa/toiveensa, jonka puki sanoihin..."älä vaan rakastu muhun"...

        Käsitin tuon silloin johtuvan siitä, että hänellä mahdollisesti niitä muitakin naisia oli, että ikäänkuin halusi suojata minua pettymykseltä ja surulta...

        Toki heitin vastineksi tuohon kieltoon rakastumisesta, ettei toinen ihminen/hän voi määrätä toisen ihmisen tunteista...

        Noh, minäkin varmaan rakastuin...en siten, että olisin halunnut hänet kokonaan omakseni vaan sillä tavoin, että että se rakastuminen esti minua näkemästä, millainen ihminen hän todellisuudessa oli...

        Noh, aika ja suhteen jatkuminen teki tehtävänsä...silmäni aukesivat hänen tekojensa ja tekemättä jättämisiensä, sen miten kohteli minua ja oman huonon oloni myötä...ja päätin suhteen...

        Nyt jälkeenpäin voisin ajatella niinkin, että hän ehkä kadehi ihmisiä jotka kykenivät rakastumaan/rakastamaan...ja siitä syystä kielsi sen...ja jos sitä ilmeni...alkoi käyttäytymään mitätöivästi, kohtelemaan huonosti...toi esille sen todellisen itsensä, että saisi moisen rakastumisen loppumaan...

        Muistakin suhteistaan hän on kertonut, että niiden ongelmana on ollut juurikin tuo...rakastuminen...että kaikki naiset rakastuivat häneen silmittömästi...

        ja se aiheutti suhteeseen ongelmia ja siitä syystä hän katsoi olevansa pakotettu päättämään suhteen...mutta jätti toki itselleen mahdollisuuden, että voisi tapailla kuitenkin silloin kun hänelle itselleen sopi...ikäänkuin vailla minkäänlaisia sitoumuksia...minullekkin ehdotti tyyliin kerran kuussa...

        Toki tuon rakastumiskiellon taustalla voi olla juurkin tämäkin...

        "Rakastettuna oleminen merkitsee intiimisti tunnettuna olemista. Narsisti ajattelee mielellään olevansa niin ainutlaatuinen ja syvällinen, että häntä ei voida koskaan käsittää. Narsisti uskoo että hän on inhimillisen ymmärryksen ja empatian yläpuolella, että hän on ainutlaatuinen. Se, että hänelle sanotaan "minä rakastan sinua", romuttaa tämän tunteen, vetää hänet suurimpaan yhteiseen nimittäjään ja uhkaa hänen ainutlaatuisuutensa kokemusta. Kaiken kaikkiaan, jokainen kykenee rakastamaan, ja jokainen halpamaisinkin ihminen rakastuu. Narsistin mielestä rakastaminen on eläimellistä ja patologista käyttäytymistä - aivan samoin kuin seksi.

        Narsisti tietää olevansa huijari, petkuttaja, taidokas valhe, näytelmän käsikirjoittaja, tyhjä ja oikeasti ilman olemassaoloa. Se joka väittää rakastavansa häntä, joko valehtelee (mitä narsistissa muka on rakastettavaa?) - tai on itseään petkuttava, takertuva ja epäkypsä läheisriippuva. Narsisti ei voi sietää ajatusta, että hän olisi valinnut puolisokseen valehtelijan tai idiootin. Puolison rakkauden vakuutukset ovat narsistin oman harkintakyvyn tuhoisaa arvostelua. "

        http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/faq74.html

        Mutta tuskin tuo mitä alunperin luulin...halusi suojata minua pettymykseltä ja surulta...

    • 3+23

      "Onko narsisti tipahtanut vastuullisuuden kartalta?"

      Noup, ei hän ole koskaan kartalla ollutkaan :)

      • yxex

        Pitäisi varmaan laatia kartalle opastava kartta ;)

    • saarasusi
      • elisakettu

        Suru vihan takana, kyllä.

        Haluaisitko kertoa tarkemmin merkitystä; miksi viha syntyy surusta ja mikä sen tarkoitus voi olla?

    • mekö syyllisiä?

      Pitää paikkansa. Jos joutuu koko ajan pelkäämään ei siitä voi seurata muu kuin viha pelon aiheuttajaa kohtaan.

      Itse olen asunut sellaisessa ympäristössä missä maahan muuttajia on ehkä pieni enemmistö, mutta katukuvassa näyttää siltä, että ainakin 90%

      Heitä olemme joutuneet pelkäämään lähes kaiken aikaa. Eikä turhaan. He ovat pahoinpidelleen meidät ja uhkailevat ja häiritsevät jatkuvasti.

      Voin sanoa että viha tuollaisia kohtaan on ihan pohjaton.

      • yhteenlaskutoimitus

        "Itse olen asunut sellaisessa ympäristössä missä maahan muuttajia on ehkä pieni enemmistö, mutta katukuvassa näyttää siltä, että ainakin 90%"

        Niin ottamatta sen enempää kantaa tuohon pelon kohteeseen tässä tapauksesa, mutta tuohon ylläolevaan lauseeseen liittyen, tuli mieleen ajatelma...

        Että tähän narsismi aiheeseenkin liittyen voi käydä noin, että todellisuudessa narsisteja on pieni vähemmistö, mutta yhden kokemuksen ja siitä jääneen vihan/pelon vuoksi voi alkaa luulemaan, että lähes tulkoon kaikki kohtaamansa ihmiset ovat narsisteja...

        Mutta mitä sitten pelkää, sitä menneisyyteen kuuluvaa narsistiako, vaiko sitä että joutuu uudestaan pettymään ja sen oman pettymyksen pelossa ei uskalla edes ajatella saati solmia läheisempiä ihmissuhteita...

      • pettymys
        yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

        "Itse olen asunut sellaisessa ympäristössä missä maahan muuttajia on ehkä pieni enemmistö, mutta katukuvassa näyttää siltä, että ainakin 90%"

        Niin ottamatta sen enempää kantaa tuohon pelon kohteeseen tässä tapauksesa, mutta tuohon ylläolevaan lauseeseen liittyen, tuli mieleen ajatelma...

        Että tähän narsismi aiheeseenkin liittyen voi käydä noin, että todellisuudessa narsisteja on pieni vähemmistö, mutta yhden kokemuksen ja siitä jääneen vihan/pelon vuoksi voi alkaa luulemaan, että lähes tulkoon kaikki kohtaamansa ihmiset ovat narsisteja...

        Mutta mitä sitten pelkää, sitä menneisyyteen kuuluvaa narsistiako, vaiko sitä että joutuu uudestaan pettymään ja sen oman pettymyksen pelossa ei uskalla edes ajatella saati solmia läheisempiä ihmissuhteita...

        Omaa pettymystään pelkää, ei enää koskaan halua tulla rikotuksi yhtä pahasti, eikö niin. Kyse on itsesuojeluvaistosta, kai.

      • yhteenlaskutoimitus
        pettymys kirjoitti:

        Omaa pettymystään pelkää, ei enää koskaan halua tulla rikotuksi yhtä pahasti, eikö niin. Kyse on itsesuojeluvaistosta, kai.

        "Omaa pettymystään pelkää, ei enää koskaan halua tulla rikotuksi yhtä pahasti, eikö niin. Kyse on itsesuojeluvaistosta, kai. "

        Niin, ymmärrän kyllä, mutta jos tarkemmin ajattelee niin tuokin voisi tarkoittaa sitä "narsistin kaltaiseksi" tulemista...

        Jos ajatellaan, että ilkeä narsismi juontaa juurensa juurkin siittä varhaisesta pettymyksestä elämän ensimmäisessä rakkaussuhteessa...

        Tuossa toisessa ketjussa mietin sitä mitä narsisti voittaa, että voisiko se voitto hänen/narsistin kannalta tarkoittaa jotain sen kaltaista, että ihmiset lakkaisivat uskomasta rakkauteen...

      • 5+78
        yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

        "Omaa pettymystään pelkää, ei enää koskaan halua tulla rikotuksi yhtä pahasti, eikö niin. Kyse on itsesuojeluvaistosta, kai. "

        Niin, ymmärrän kyllä, mutta jos tarkemmin ajattelee niin tuokin voisi tarkoittaa sitä "narsistin kaltaiseksi" tulemista...

        Jos ajatellaan, että ilkeä narsismi juontaa juurensa juurkin siittä varhaisesta pettymyksestä elämän ensimmäisessä rakkaussuhteessa...

        Tuossa toisessa ketjussa mietin sitä mitä narsisti voittaa, että voisiko se voitto hänen/narsistin kannalta tarkoittaa jotain sen kaltaista, että ihmiset lakkaisivat uskomasta rakkauteen...

        Elämän ensimmäinen rakkaussuhde = suhde omaan äitiin?

      • yhteenlaskutoimitus
        5+78 kirjoitti:

        Elämän ensimmäinen rakkaussuhde = suhde omaan äitiin?

        "Elämän ensimmäinen rakkaussuhde = suhde omaan äitiin? "

        Niin, lapsuudestahan sen narsistisen persoonallisuushäiriön katsotaan juontuvan ja tässä ny puhun nimenomaan häiriöstä persoonassa, jotka lienevät suht. pysyviä ominaisuuksia, henkilö on tietynlainen sisimmältään...en ns. narsistisista piirteistä, joita meillä ihmisellä on itsekullakin...

        "Varhaisessa vuorovaikutussuhteessa pettyneet lapset voivat siis päätyä erilaisiin ratkaisuyrityksiin. Fairbairn (1941) on sitä mieltä, että perintötekijöillä on ilmeinen vaikutus siihen, onko lapsi taipuvaisempi imemään vai puremaan

        Paksunahkaiseksi kehittyvä lapsi tulee vihaiseksi ja suuntaa aggressionsa ulospäin. Hän rupeaa pitämään äitiä pahana objektina, koska kokee, ettei tämä rakasta häntä. Hän suojautuu kipua aiheuttavalta pettymykseltä menemällä vielä pidemmälle. Koska hän ei saa rakkautta, hän kieltää sen merkityksen ja päättää sen sijaan ottaa vihasta irti kaiken sen antaman tyydytyksen. Hän alkaa pitää vihaa elämän keskeisenä voimana. Koska hänen yrityksensä rakastaa torjuvaa tai kiihottavaa objektia on ollut tuhoon tuomittua, hän päättelee, että on parempi tuhota vihalla kuin rakkaudella. Siksi hän kätkee rakkaudentunteet syvälle sisimpäänsä monen kuoren alle.

        Toisenlaisen persoonallisuuden rakenteen omaava, torjutuksi tullut lapsi, on taipuvainen pahan sisäistämiseen. Hän pelästyy omia tarpeitaan ja alkaa hävetä niitä. Hän ajattelee olevansa liian ahne ja pelkää, että on juuri omalla vaativuudellaan imenyt hoitajansa tyhjiin ja vahingoittanut häntä. Tällaiseen päätelmään itsestään ajautuu ohutnahkaiseksi kehittyvä narsisti. Kun äiti ei kuule hänen tarpeitaan, hän ajattelee olevansa vääränlainen. Sen tähden hän ei kelpaa, eikä äiti rakasta eikä arvosta häntä, eikä ota vastaan hänen rakkauttaan. Fairbairnin (1940) mukaan lapsen tarvitsevuus on hänen ensimmäinen tapansa osoittaa rakkautta häntä hoitavalle henkilölle ja myös hänen ensimmäinen tapansa olla sosiaalisessa suhteessa

        Myöhemmin syntyvien ihmissuhteiden kannalta on merkittävää, millaiseksi tämä lapsen ja hoitajan välinen varhainen suhde kehittyy, koska se luo perustan rakkaussuhteille ja sosiaalisen vuorovaikutuksen tavoille. "

        http://www.psykoterapia-lehti.fi/tekstit/hyrck106.htm

      • yhteenlaskutoimitus
        yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

        "Elämän ensimmäinen rakkaussuhde = suhde omaan äitiin? "

        Niin, lapsuudestahan sen narsistisen persoonallisuushäiriön katsotaan juontuvan ja tässä ny puhun nimenomaan häiriöstä persoonassa, jotka lienevät suht. pysyviä ominaisuuksia, henkilö on tietynlainen sisimmältään...en ns. narsistisista piirteistä, joita meillä ihmisellä on itsekullakin...

        "Varhaisessa vuorovaikutussuhteessa pettyneet lapset voivat siis päätyä erilaisiin ratkaisuyrityksiin. Fairbairn (1941) on sitä mieltä, että perintötekijöillä on ilmeinen vaikutus siihen, onko lapsi taipuvaisempi imemään vai puremaan

        Paksunahkaiseksi kehittyvä lapsi tulee vihaiseksi ja suuntaa aggressionsa ulospäin. Hän rupeaa pitämään äitiä pahana objektina, koska kokee, ettei tämä rakasta häntä. Hän suojautuu kipua aiheuttavalta pettymykseltä menemällä vielä pidemmälle. Koska hän ei saa rakkautta, hän kieltää sen merkityksen ja päättää sen sijaan ottaa vihasta irti kaiken sen antaman tyydytyksen. Hän alkaa pitää vihaa elämän keskeisenä voimana. Koska hänen yrityksensä rakastaa torjuvaa tai kiihottavaa objektia on ollut tuhoon tuomittua, hän päättelee, että on parempi tuhota vihalla kuin rakkaudella. Siksi hän kätkee rakkaudentunteet syvälle sisimpäänsä monen kuoren alle.

        Toisenlaisen persoonallisuuden rakenteen omaava, torjutuksi tullut lapsi, on taipuvainen pahan sisäistämiseen. Hän pelästyy omia tarpeitaan ja alkaa hävetä niitä. Hän ajattelee olevansa liian ahne ja pelkää, että on juuri omalla vaativuudellaan imenyt hoitajansa tyhjiin ja vahingoittanut häntä. Tällaiseen päätelmään itsestään ajautuu ohutnahkaiseksi kehittyvä narsisti. Kun äiti ei kuule hänen tarpeitaan, hän ajattelee olevansa vääränlainen. Sen tähden hän ei kelpaa, eikä äiti rakasta eikä arvosta häntä, eikä ota vastaan hänen rakkauttaan. Fairbairnin (1940) mukaan lapsen tarvitsevuus on hänen ensimmäinen tapansa osoittaa rakkautta häntä hoitavalle henkilölle ja myös hänen ensimmäinen tapansa olla sosiaalisessa suhteessa

        Myöhemmin syntyvien ihmissuhteiden kannalta on merkittävää, millaiseksi tämä lapsen ja hoitajan välinen varhainen suhde kehittyy, koska se luo perustan rakkaussuhteille ja sosiaalisen vuorovaikutuksen tavoille. "

        http://www.psykoterapia-lehti.fi/tekstit/hyrck106.htm

        "Myöhemmin syntyvien ihmissuhteiden kannalta on merkittävää, millaiseksi tämä lapsen ja hoitajan välinen varhainen suhde kehittyy, koska se luo perustan rakkaussuhteille ja sosiaalisen vuorovaikutuksen tavoille. "

        Niin jatkoksi tekee mieli laittaa linkki jossa käsitellään asiaa ns. parisuhteiden sitoutumismallien kautta...

        "Ei ole sattumaa, kenet valitsemme kumppaniksemme, vaan valintaa ohjaavat lapsuuden ihmissuhteet. Ihminen, johon rakastumme, tuntuu tutulta, koska hän muistuttaa meitä ensimmäisistä ihmissuhteistamme – vanhemmistamme. Millaisessa suhteessa sinä olet?"

        http://ellit.fi/ihmissuhteet/parisuhteessa/parisuhteen-sitoutumismallit

        Mikä taas tarkoittaa samaa kuin "hiennommilta/psykologisemmilta" kuullostavat kiintymyssuhdeteoriat...

        "Kiintymyssuhdeteoriassa lähdetään ajatuksesta, että varhaisista lapsuuden kiintymyssuhteista kehittyy yksilön sisäinen työskentelymalli, joka ohjaa yksilön aikuiskiintymyssuhteen muodostumista. Turvalliselle kiintymiselle on ominaista sisäinen työskentelymalli, jossa ihminen näkee itsensä rakastamisen ja huolenpidon arvoisena, luottavaisena ja pätevänä. Mallin sisältämä kuva toisista hahmottaa toiset luottamuksen arvoisina ja tunnetasolla saatavissa olevina."

        http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/parisuhdetietoa-ammattilaisille/tietoa_parisuhdeammattilaisille/pariterapian_teorioita/kiintymyssuhdeteoria/kiintymyssuhdeteorian_lahtokohti/

        Itse kun noita lueskellut niin mielestäni nuokaan eivät ole mitään kiveen hakattuja yhden teorian malleja kun kaikki vaikuttaa kaikkeen, että variaatioita on monenlaisia ihan johtuen jo ihmissuhteiden erilaisuudesta/yhden kanssa ollaan yhdenlaisia, toisessa suhteessa sitten toisenlaisia, kun se kumppanikin ja koko suhde/vuorovaikutuksen tavat olla yhdessä yms. ovat erilaisia...

        No joo nää on tämmösiä joita lukemalla ehkä viisastuu oman elämänkulkunsa ja itsensä suhteen tai sitten ei...kaikesta huolimatta uskon myös siihen aikuisiän valinnan mahdollisuuteenkin, ei ole pakko toteutta olemisessaan/elämisessään/parisuhteissaan aina samaa (ehkä sitä lapsuudesta peräisin olevaa) mallia...

    • Hyvinkin, ainakin

      "voisiko se voitto hänen/narsistin kannalta tarkoittaa jotain sen kaltaista, että ihmiset lakkaisivat uskomasta rakkauteen... "

      Hyvinkin, ainakin yksi voitto, osavoitto...

      Narsisti vain ei tiedä, mitä se rakkaus on, joten hän ei tuossa tapauksessa tietäisi, mihin toinen lakkaisi uskomasta, mutta luultavimmin tuntisi tyydytystä, kun toinen tuollatavoin ottaisi elämäänsä uutta asennetta. Näkisihän se narsisti, että jotain tärkeää on vaikuttanut toisen elämässä.

      Josko ajattelisi, että on uusinut toisen näkemykset uusiksi ja oikeiksi.

      Minunkin narsisti-psykopaattini on höpissyt silloin aiemmin, että sitten kun "sinä ymmärrät että"... jne. Eli jotenkin olin muka hänen mielestään lapsellinen ja rakkaus, jota osoittelin hänelle vaikkakin huumori- ja koemielellä, oli hänen mielestään (ainakin sanojensa mukaan) merkki kypsymättömyydestäni... : ).

      Että en nyt osaa sanoa, kokisiko narsisti saaneensa voiton, jos en enää pystyisi rakastamaan, vai kokisiko hän, että olen saavuttanut ihmisenä sen tason, joka aikaihmisen kuuluukin saavuttaa... Voidakseen liittyä "heihin"...

    • hmph..

      Pelon taustalla häpeäntunne?

      • yhteenlaskutoimitus

        "Pelon taustalla häpeäntunne?"

        Niin otsikkoa mukaellen, nph:n liitettynä vihan taustalla pelko ja pelon taustalla pelko ns. paljastumisesta ja häpeän kohtaamisesta, jonka vältteleminen sitten johtaa ns. muihin oireisiin/keinoihin millä tuota häpeää voi yrittää vältellä...

        1. Häpeämättömyys
        -Narsistille häpeä on niin sietämätön tunne, että hän on kehittänyt keinot olla kokematta sitä lainkaan. Psykologit kutsuvat tätä häpeän ohittamiseksi. Ulospäin se vaikuttaa häpeämättömyydeltä tai omantunnon puuttumiselta ja käytkeytyy kieltämisen, kylmyyden, syyttelyn tai raivon suojamuurin taakse.

        2. Maaginen ajattelu
        -Tarve välttää häpeää hinnalla millä hyvänsä tuottaa jatkuvia ongelmia narsistille, koska elämässä tulee tämän tästä eteen nöyryyttäviä kokemuksia, joita ei voi kohdata tyynesti. Aina joku on parempi, älykkäämpi, kauniimpi, menestyvämpi, mitä milloinkin. Narsistia ei kuitenkaan lohduta se, ettei kukaan ole täydellinen, koska hän näkee itsensä poikkeuksena tästä luonnonlaista. Hänen täytyy löytää keino pönkittää itsetuntoaan pitääkseen karut tosiasiat loitolla. Tähän tarvitaan usein aimo annos vääristelyä ja ja harhakuvitelmia, ts. maagista ajattelua.

        3.Ylimielisyys
        -Ylimielisyyden naamion taakse kätkeytyy kuitenkin hauras itsetunto, joka ei koskaan tyydy olemaan hyvä tai edes erittäin hyvä – jos narsisti ei ole parempi kuin, hän on arvoton. Jos jonkun toisen osakkeet nousevat, narsistille se merkitsee aina sitä, että hänen osakkeensa laskevat. Ja kääntäen, jos hänen itsetuntonsa horjuu, hän voi vahvistaa sitä vähättelemällä, halventamalla tai nöyryyttämällä jotakuta toista.

        4. Kateus
        -Narsistin tarve säilyttää ylemmyydentunteensa joutuu koville aina kun jollakulla toisella näyttää olevan jotain sellaista, mitä häneltä itseltään puuttuu. …Hän valitsee halveksunnan. "Mikä tuokin muka luulee olevansa?" Halveksivan kommentin jälkeen seuraa pitkä ja usein hyvinkin ilkeä luettelo toisen virheistä. Narsisti pyrkii yleensä täysin tiedostamattaan mustamaalaamaan toista niin, että hän itse vie jälleen voiton vertailussa. Narsisti saattaa olla tietoinen halveksunnan tunteesta, mutta kateutta hän ei missään nimessä myönnä tuntevansa. Sen myöntäminen olisi huonommuuden tunnustamista, ja siihen yksikään kunnon narsisti ei ikinä sorru.

        http://narsismia.wordpress.com/2007/05/08/narsismin-seitseman-syntia/

      • mac hmph

        Eikö pelko ole alkukantainen tunne häpeälle? Esim lapsi joka on tehnyt juuri niin kuin vanhemmat ovat kieltäneet tekemästä -> kokien syyllisyyttä (vai onko primääritunne häpeä?) pelätessään tekonsa tulevan ilmi?

        Häpeähän voi esiintyä myös vihana; vrt aiempi kommentti vanhemman vihalta näyttävä tunne lapseen. Hävetään kykenemättömyyttä, jaksamattomuutta, epäonnistumista jne...
        Tunnelukoissaan temmeltävä näyttää juuri vihaavan suunnattomasti (vaikka taustalla onkin vaikka pelko häpeän esille tulosta?).

        Toisessa ketjussa mainitsit häpeän kaupankäynnin välineenä -> hävetessään käytetään sitä valuuttana. Tuo voi olla yksi tärkeä tekijä mitä narsismikeskusteluissa edelleen jää liian vähälle huomiolle.

      • hmph...
        mac hmph kirjoitti:

        Eikö pelko ole alkukantainen tunne häpeälle? Esim lapsi joka on tehnyt juuri niin kuin vanhemmat ovat kieltäneet tekemästä -> kokien syyllisyyttä (vai onko primääritunne häpeä?) pelätessään tekonsa tulevan ilmi?

        Häpeähän voi esiintyä myös vihana; vrt aiempi kommentti vanhemman vihalta näyttävä tunne lapseen. Hävetään kykenemättömyyttä, jaksamattomuutta, epäonnistumista jne...
        Tunnelukoissaan temmeltävä näyttää juuri vihaavan suunnattomasti (vaikka taustalla onkin vaikka pelko häpeän esille tulosta?).

        Toisessa ketjussa mainitsit häpeän kaupankäynnin välineenä -> hävetessään käytetään sitä valuuttana. Tuo voi olla yksi tärkeä tekijä mitä narsismikeskusteluissa edelleen jää liian vähälle huomiolle.

        häpeänpelko... pelko äidin rakastavan ja hyväksyvän katseen menettämisestä ... voisko olla?

        http://www.youtube.com/watch?v=JBIKpR98Y-E

        hmm...

    • Petetyn uhrin häpeä

      http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=onn00079

      "Kun preverbaalinen lapsi ilmaisee vastavuoroisuutta etsivän pyrkimyksen hän tekee sen koko olemuksellaan ja hänellä on syvä resonanssin tarve. Hän lähettää viestin, jonka hän odottaa tulevan vastaanotetuksi. Kun vastavuoroisuuden löytäminen epäonnistuu, koskee epäonnistuminen koko olemusta. Häpeässä koko toiselle ilmaistu oma olemus paljastuu vääräksi. Tämän paljastumisluonteensa häpeä säilyttää kaikissa yhteyksissä. Toiveen toteutumisyrityksen ilmaiseminen tai paljastuminen altistaa häpeän kokemukselle kaikissa kehitysvaiheissa ja kaikkina ikäkausina." -lainaus terveyskirjastolinkistä

      Petetyn uhrin häpeä? Häpeä pettymyksestä aiheutuvan raivon ja surun osana... Narsisti aiheutti ainakin minulle totaalisen tunteen itsen kelpaamattomuudesta, juuri tuollaisen alkukantaisen tunteen, joka ei tietenkään kestä aikuisen analyyttistä tarkastelua. Mutta tuohon häpeään siinä tilanteessa ajautui väistämättä. Häpeällä taas omat seurauksensa...

      Linkistä löytyy asiaa häpeästä ja seksuaalisuudesta, joka on ainakin seksisuhteessa narsistin kanssa olleelle olennaista.

      Linkissä puhutaan myös häpeän lamaannuttavuudesta, jonka vuoksi itsekin olen mahdollisimman nopeasti tahtonut tuosta ilmiöstä eroon. Jotenkin aikuisena oppinut myös varmaan sisäistä tekniikkaa ja saanut itsevarmuutta... että ei tarvitse jäädä oman häpeänsä vangiksi.

      Pelko ja agressiivisuus: koirista tiedetään, että agressiivinen koira on yleensä arka. Mahtuuko pelon ja agressiivisuuden väliin koirilla häpeää??? Jaa´a.

    • Gnosis

      Kannattaa myös muista että vihan takana on aina pelko. Kun vihaa niin voi piilotttaa pelkonsa. Pelko ja siihen yhdistynyt överiksi menevä "itsesuojeluvaisto" viha, on teettänyt ihmiskunnalla sen historian suurimmat typeryydet ja tragediat. Siksi "anger management" on ensiarvoisen tärkeää opetella. Siis oppia käsittelemään vihan tunnetta ja sitä kautta pelkotilojaan järkevästi.

      • poiuytrdvghj

        Mä taidan tiedostaa asian. En vihaa narsisteja, olen huolissani ja hädissänikin siitä mitä he aiheuttaa ja se on mun tunne...ei viha...
        Mä en samalla tavalla pelkää pelkoa kuin olen havainnut monien muiden pelkäävän...

      • poiuytrdcvb

        Minua on tuosta syystä pilkattu rankasti. Itse en ominaisuutta häpeä suuresta pilkan määrästä huolimatta.. Ei ole raukkamaisuutta että ei pelkää pelkoa.

      • poiuytdsxcvb

        Mun m ielestä mikään ei ole niin typerää kuin pelon lääkitseminen. Kyllä rohkea ihminen pelon kestää. Ja tokkurainen ihminen voi helpommin joutua vaaraan ja aiheuttaa vaaroja.

      • poiuytrdvgb

        Mä olen herkkis, mutta mulla on todella suuri kivunsietokyky ja myöskin suuri pelonsietokyky.

      • poiuytrdsdfg

        Varnaan just siks en emmärrä niiden auttajien viha/anteeksiantokuvioita, koska mä ihan reippaasti pelkään jos sikseen, niin ei tarvi vihata ja kun ei vihaa niin mun pitäis antaa anteeksikaan.

      • poiuytrdsdvgb

        Mua halveksitaan tosi paljon tämän ominaisuuden takia, mutta mä en oikein ymmärrä sitä.

      • poiuytrsxcvv

        Niinkuin mun psykopaattiakaan en vihaa, mutta pelkään, mutta en mielestäni silleen mitenkään raukkamaisesti vaan reippaasti .

      • poiuytrdsdcvbn

        Mä olen huomannut että suurin osa psykologisoijista ei ymmärrä reipasta pelkoa.
        Niinkuin että voisin astua esiin selkä suorana pelottomasti; Joo mä pelkään.
        Mua painostettiin luopumaan tästä itse avostamastani ominaisuudesta joukkohalveksunnalla, mutta oikeastaan haluaisin sen takaisin, koska koin että olin jalompi sen kanssa kuin ilman.

    • yksinkertaista

      Viha on kutsuhuuto pelastautua fyysisesti tai psyykkisesti vahingoittavasta tilanteesta. Vihan kohde voi olla asuinpaikka, asunto, maa, ihmiset yleensä, tietty ihminen, mielipide (politiikka),eläin, saastunut vesi, pilattu ilma jne. Vihaa ei ole jos ei ole muutostarvetta ja terve ihminen vihaa silloin kun hänen terveytensä vaarannetaan. Viha ei sido käsitettä ihmiseen. Rakkaus ei sido käsitettä ihmiseen. Voi rakastaa yksinkeraisesti elämää mutta ei sitä elämää joka kohtelee huonosti ihmistä.
      Joskus on pakko alistua ja viha kytee ja välillä yltyy naamioiduksi hyväksymiseksi tai raivoksi ja voi hyökätä kohteeseen millä ei ole mitään tekemistä alkuperäisen vihankohteen kanssa.

      • poiuytdcvb

        Mutta ne auttajat ei halua vaarassa olevan ihmisen pelastautuvan. Heitä ei huoleta muu kuin että ihminen vain ei ole vihainen. Sitten he ihmettelevät miksi hän pelkää tuossa asetelmassa-

    • kaikkionyksinkertaista

      Yksinkertaistan nyt tämän reitin, jota on turha analysoida kymmenillä virkkeillä. :)

      Rakkaus
      Loukkaus jota ei osaa käsitellä vielä
      Pelko
      Inho
      Viha

      Sit siitä vaa takas alkuun samaa reittiä

      • poiuytrdsdfgh

        No jos se menee noin niin se tuntuu jotenkin kauheelle kun tuolla loukkaus jota ei osaa käsitellä ja pelko vaiheessa joku tulee siihen käskemään antamaan anteeksi, kun se anteeksiantaminen tuntuu aivan epäloogiselle idealle siinä vaiheessa kun ei se sovi yhteen niiden omien olojen kanssa mitenkään. Ja koko aika ihmettelee miks pitää antaa anteeksi kun ei ole vihainenkaan ja sit ne vielä väittää että itsensä takia...ei sen toisen...

      • poiuytrdvg

        Kun he kai ajattelee asian niin, että se että pelkästään kertoo jollain olevan psykopaatin ominaisuuksia on osoitus vihasta vaikka miten aralla äänellä höpöttelisi, mutta eihän se niin mee...

      • poiuygfdvb

        Se johtunee heidän väärästä logiikastaan jonka mukaan psykopaatteja ei ole oikeasti olemassa vaikka onkin noin 4% ihmisistä. Eli he ajatelee niin että psykopaatti -sana ei tarkoita psykopaattia kirjaimellisesti vaan vihan tunnetta. Mutta jos mä jotenkin kummasti oikein suuttuisin, niin en mä silloin kyllä ensimmäisenä ihmisiä psykopaateiksi nimittelisi

      • poiuytrdsdfg

        Nimitän psykopaateiksi sellaisisia jotka pitää rakkautta tyhjänä sanana joka ei sisällä mitään eikä pidä empatiasta, sympatiasta tai lempeydestä ihan sanoinakaan ja mielellään kiusaa jotakuta koko elämän ajan häpeilemättä. Ja manipuloi ihmisiltä ympärillään päät pyörälle niin että tuntevat olonsa kuin olevansa pesukoneessa. Ja jotka kokevat psykopaatin ominaisuudet mieluisiksi

      • poiuytfdg

        Mutta joskus mun psykopaattikin ihmetteli vähän noita auttajia että miksi he niin tuomitsee tunteita vaikka toisaalta sanotaan että tunteet pitäisi kohdata.
        Ihmettelen kyllä minäkin sitä.
        Tuskin mun psykopaati oikeasti siitä olisi moksiskaan jos minä olisin vaikka vihainenkin.

      • poiuytrdfgh

        Kyllä hän tietää aina olevansa minua psykopaatimpi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tykkään sinusta ikuisesti

      Olet niin mukava ja ihana ihminen rakas. ❤️
      Ikävä
      17
      3846

    2. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      178
      2346

    3. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      73
      1567

    4. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      64
      1157

    5. Onko muita oman polkunsa kulkijoita

      Jotka ei oikein pärjää kenenkään kanssa eli on niin omat ajatukset ja omat mielenkiinnon kohteet yms. On tavallaan sella
      Iisalmi
      23
      1037

    6. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      894

    7. Toivoisin etten jännittäisi

      niin kauheasti. Hassua tässä on se, että en varmaan olisi niin ihastunut sinuun, jos et olisi niin älykäs, ja henkisesti
      Ikävä
      42
      872

    8. Junan kylkeen autolla

      Miten helevetissä voi ajaa auton junan kylkeen?? Puhelinta hivelöity kenties!!? Koirat vielä kyydissä on käsittämätöntä
      Pyhäjärvi
      73
      831

    9. Oletko päättänyt

      Jo varmasti että ensi vuonna keräät rohkeutesi ja sanot tunteesi vai et? Sitä odottaessa ja toivoessa
      Ikävä
      72
      800

    10. Mikä älykkäissä naisissa pelottaa?

      Miksei heitä uskalla lähestyä?
      Ikävä
      100
      799
    Aihe
    TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt