...sitä massiivista tyhjyyden tunnetta, joka tulee kun olet vienyt lapsesi taas exäsi luo.
Miten kuvailisit...
Viikonloppuisä
4412
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
kuin lapsen huoltajalla, kun joutuu taas lähettämään lapsensa viikonloppu- ja lomatapaamisiin exälle ja jää itse aivan yksin ja hylätyksi. Lisäksi joutuu itsekin hylkäämään lapsensa, kun ei ole jakamassa ja näkemässä lapsensa kokemuksia, iloja ja suruja. Yhteys lapseen katkeaa isällä vietetyiltä ajanjaksoilta koko oman ja lapsen loppuelämäksi.
Kurjaahan se on kun ei voi koko ajan olla lastensa kanssa. Mutta onneksi ne ei maailmasta katoa ja pian tapaa taas uudelleen... Niin pitää maata kuin on pedannut.
Miten muuten sitä voisikaan kuvata kuin massiiviseksi tyhjyyden tunteeksi. Ehkä eläväksi suruksi. Ensin se on vain pala kurkussa mutta sen reunat kasvavat... siitä tulee suurempi kuin mikään vaikkei kukaan muu tunnu näkevän sitä, se murskaa painollaan kaiken muun jolla muuten olisi oma jokapäiväinen pikku merkityksensä. Minulle se tulee joka kesä kun lapseni lähtee äitinsä luokse n. kuukaudeksi, eli pieneksi ikuisuudeksi, satojen kilometrien päähän. Matka voisi yhtä hyvin olla sata Valovuotta. Olemme aina olleet kahden joten olemme kai tulleet hyvin riippuvaisiksi toisistamme, erossa olo on luonnotonta, en jaksa silloin mitään. Odotan sitä päivää jolloin hän tulee kotiin. En soita sinne, en saa otettua puhelinta käteen, en tiedä mitä sanoisin. Odotan vain milloin siirappina valuvat minuutit muuttavat muotoaan ja alkavat taas pikku hiljaa muuttua toiveikkaiksi.
Tämä koko asia tuntuu niin määrittelemättömältä möykyltä etten löydä oikeita sanoja tästä kirjoittamiseen.
En tiedä millaista elämäni olisi, miten selviytyisin jos asia olisi toisella tavalla, jokakesäinen piinani on vain aavistus siitä miltä sinusta mahtaa joskus tuntua... myönnän että olen onnellisessa asemassa ollessani lapseni huoltaja. Ehkä voisit muuttaa lähemmäs lastasi niin hänellä olisi mahdollisuus vaikka poiketa silloin tällöin, ainakin kun tulee suuremmaksi. Oletan tietysti että lapsesta ei kiistellä mustasukkaisesti ja että satunnainen käyminen sopisi toiselle osapuolelle...
Olet loisto-isä kun mietit tuollaisia. Eikä siihen ole vastauksia. Ne tulevat sitten itsestään kun vastauksien aika on, ne vaan pitää jokaisen itse löytää. Hyviä hetkiä lapsesi kanssa silloin kun saatte olla yhdessä.