Olet tehnyt sitä koko ikäsi.
Aikuusikäsi. Työnäsi.
Siihen kuluu ihmisten
jaotteleminen minutiissa joskus
puolessa. Ryhmään A , ryhmään B...
gategorioihin. Erilaisiin työryhmiin... Olet siinä hyvä. Taitava.
Ihailen kykyäsi., ammattitaitoasi... Se vaatii harjaannusta
pitkää kokemusta. Silmää erottaa, korvaa
kuulla, sanat joita ei lausuta..lukea kehon ja
mielen kieli., käsien liikkeet..kasvojen ilmeet...olet kuin taitava taitelija...hyvä siinä...hyvä työssäsi...
Järkyitin..niinkö teit minullekin.
Sinä Vanha hupsu.
Milloin työminäsi jäi pysyväksi sinua - päälle.
Olisin halunut..
pysäyttää sinut...sanoa hitaasti
tarpeeksi hitaasti.
Otetaan kaikki nyt jälleen alusta.
Se olen minä tässä. Ainutlaatuinen naisesi.
En kuulu. Ryhmään A...en ryhmään B...C---
Vaikenin.
Jostain kuitenkin.
En tiedä mistä.
Hymy vaan nousi suupieliini...
Sinä Vanha hupsu. Miten me päädyttiin
jälleen tähän. Keskusteluun missä ei ole mieltä.
Ei enää tässä iässä..
Minähän tässä tunnen sinut..
tai epäilen jo tuntevani. Ehkä sinua
itseäsikin paremmin...
Pysähdytä minut. nyt. Sano sen olevan
pelkkää harhaa.
Sano miksemme saisi olla:
Lopun elämää nyt. aina nuoria toisillemme
edelleenkin tuntemattomia uusia karttoja?
Karttoja joihin ei ole piiretty maamerkkejä,
ei opasteita, ei tienviittoja ei mitään millä suunnistaa...ajattele..
miten hienoa? - se olisi..
Vain sinä ja minä. Nuorena. Ikuisesti.
Moskovan elokuista yö taivasta vasten..katuvalojen alla
jotka palaavat ikuisesti luoden taianomaista valoaan, muistako ne öljylamput siellä pienessä hotellipahasessa valo oli niin..pehmeää
Tietämättä toisistamme oikeastaan mitään..
Sehän riitti...älä väitä minulle ettet muista..muistat vain sen
mikä oli tärkeintä? kaikki muu?- anna minun elää kuvitelmassa että muistat..
Oliko sillä edes väliä?- onko nytkään..?
Pitääkö meidän? Kysyn sinulta...
miksi ihmeessä enää nyt? jätetään kaikki
ennalleen. Tämän rakkaustarinahan piti
olla ikuisesti kestävä? Ei turhia selityksiä..
menneisyydestä, ei tulevaisuudesta...
vaan hetki tässä..eikö se riitä...
Miksi pelkäät minun lähtevän...jos, lähdenkin. Jos lyhtyni sammuukin..
Tiedän palaavani takaisin. Jonakin päivänä.. Ostin paluulipun..katso.
Nyt.- Ei siis kysymyksiä. Missä, milloin, miksi...ne ovat turhia...
Huomaatko, tässä menee kahdet raiteet..toiset palaavat
takaisin..ja tämä asema-rakennus tämä on ollut tässä
jo kauan vuosisadan ainakin...niin pitkään kuin vain muistan..ja jos en palaisikaan.. tähän jäisi nämä raiteet..kahdet raiteet..Etsisit minut..
jos, todella niin haluaisit..
mitä siis pelkäät? huomista ei ole.
Se on vain enää tässä...en edes jaksa miettiä ymmärrätkö..sanojani..
Kuulen itse huokaavani syvään...liian syvään..Katson aseman kelloa..
minun on parasta nyt lähteä..käännyn takaisin...ja nostan käteni..
aivan kun merkiksi itselleni....mutta, miksi....en vaan jaksa enää muistaa..
Mieleni..älä edes kysy...sinä tiedät...sen olevan jo valmiiksi haikea..
Tsau:Friidu
Aikuusikäsi. Työnäsi.
Siihen kuluu ihmisten
jaotteleminen minutiissa joskus
puolessa. Ryhmään A , ryhmään B...
gategorioihin. Erilaisiin työryhmiin... Olet siinä hyvä. Taitava.
Ihailen kykyäsi., ammattitaitoasi... Se vaatii harjaannusta
pitkää kokemusta. Silmää erottaa, korvaa
kuulla, sanat joita ei lausuta..lukea kehon ja
mielen kieli., käsien liikkeet..kasvojen ilmeet...olet kuin taitava taitelija...hyvä siinä...hyvä työssäsi...
Järkyitin..niinkö teit minullekin.
Sinä Vanha hupsu.
Milloin työminäsi jäi pysyväksi sinua - päälle.
Olisin halunut..
pysäyttää sinut...sanoa hitaasti
tarpeeksi hitaasti.
Otetaan kaikki nyt jälleen alusta.
Se olen minä tässä. Ainutlaatuinen naisesi.
En kuulu. Ryhmään A...en ryhmään B...C---
Vaikenin.
Jostain kuitenkin.
En tiedä mistä.
Hymy vaan nousi suupieliini...
Sinä Vanha hupsu. Miten me päädyttiin
jälleen tähän. Keskusteluun missä ei ole mieltä.
Ei enää tässä iässä..
Minähän tässä tunnen sinut..
tai epäilen jo tuntevani. Ehkä sinua
itseäsikin paremmin...
Pysähdytä minut. nyt. Sano sen olevan
pelkkää harhaa.
Sano miksemme saisi olla:
Lopun elämää nyt. aina nuoria toisillemme
edelleenkin tuntemattomia uusia karttoja?
Karttoja joihin ei ole piiretty maamerkkejä,
ei opasteita, ei tienviittoja ei mitään millä suunnistaa...ajattele..
miten hienoa? - se olisi..
Vain sinä ja minä. Nuorena. Ikuisesti.
Moskovan elokuista yö taivasta vasten..katuvalojen alla
jotka palaavat ikuisesti luoden taianomaista valoaan, muistako ne öljylamput siellä pienessä hotellipahasessa valo oli niin..pehmeää
Tietämättä toisistamme oikeastaan mitään..
Sehän riitti...älä väitä minulle ettet muista..muistat vain sen
mikä oli tärkeintä? kaikki muu?- anna minun elää kuvitelmassa että muistat..
Oliko sillä edes väliä?- onko nytkään..?
Pitääkö meidän? Kysyn sinulta...
miksi ihmeessä enää nyt? jätetään kaikki
ennalleen. Tämän rakkaustarinahan piti
olla ikuisesti kestävä? Ei turhia selityksiä..
menneisyydestä, ei tulevaisuudesta...
vaan hetki tässä..eikö se riitä...
Miksi pelkäät minun lähtevän...jos, lähdenkin. Jos lyhtyni sammuukin..
Tiedän palaavani takaisin. Jonakin päivänä.. Ostin paluulipun..katso.
Nyt.- Ei siis kysymyksiä. Missä, milloin, miksi...ne ovat turhia...
Huomaatko, tässä menee kahdet raiteet..toiset palaavat
takaisin..ja tämä asema-rakennus tämä on ollut tässä
jo kauan vuosisadan ainakin...niin pitkään kuin vain muistan..ja jos en palaisikaan.. tähän jäisi nämä raiteet..kahdet raiteet..Etsisit minut..
jos, todella niin haluaisit..
mitä siis pelkäät? huomista ei ole.
Se on vain enää tässä...en edes jaksa miettiä ymmärrätkö..sanojani..
Kuulen itse huokaavani syvään...liian syvään..Katson aseman kelloa..
minun on parasta nyt lähteä..käännyn takaisin...ja nostan käteni..
aivan kun merkiksi itselleni....mutta, miksi....en vaan jaksa enää muistaa..
Mieleni..älä edes kysy...sinä tiedät...sen olevan jo valmiiksi haikea..
Tsau:Friidu
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ihmisten lokerointi on helppoa, koska se auttaa jäsentämään tätä kaikkea. Myös hallitsemaan ja ymmärtämään.
Lokeroissa tai lokeroimattomina, ihmisiä kaikki. Omia arvokkaita yksilöitä ja jokaista tulisi kohdella ja arvostaa sen mukaisesti.
Toivottavasti saat kysymyksiisi vastaukset. Tänään, koska huomista ei todellakaan ole..
Kiitän runostasi ja lähetän aurinkoisia hymyjä päivääsi!
Tiedän;)))...huvittaa vaan kun tunnen muitakin näitä ns.ammattikouluttajia. He ovat aikamoisia "psykologeja"...jos, työssään joutuu paljon kohtaamaan erilaisia ihmisiä. Sitä silmä ikään kuin harjaantuu. Joskus, vaan..itse ajattelen...että, näitä pika-analyysejä ei pitäisi tehdä;))) Emme kuitenkaan mielestäni koskaan tunne toista ihmistä olkoon hän sitten kuinka läheinen tahansa ihan täydellisesti....itse vältän tällaista "lokerointi" mahdollisimman pitkään..mutta, yllättävää on se että, kun itse olen työskennellyt aika paljon myös asiakaspalvelijana eri firmoissa täällä. Niin varsinkin tuo puhelimessa kuultu ääni...kertoo paljon jo ennakkoon minkä tyyppinen ihminen siellä toisessa päässä on;))) usein sitten käynyt niin...että, tuo alku-arvio on osunut kyllä täysin nappiin..jos, tämän kyseisen ihmisen olen nähnyt jälkeenpäin....silti yritän välttää...
Kiitos, aurinkosta...sitä samaa toivon sinulle. Takaisin.
Tsau:Friidu
Mietin, että kuvataanko tässä miehen ja naisen mielenlaadun eroja noin niinkuin yleisemminkin.. mies jaottelee ja analysoi, nainen kokee tunneperäisemmin.. muitaa tietyt ilmeet, eleet ja yhteiset hetket moskovalaisessa hotellissa. En tiedä, ehkei.. ja voiko naisia miehiä luokitella puolestaan tietynlaisiksi stereotyypeiksi. Ihminen on ainutlaatuinen, tuntuu runo sanovan. Tietty hetki on ainutkertainen. Voiko hetken hurmaa saada takaisin? Jos kaksi ihmistä heitettäisiin vuosien jälkeen vastaavanlaiseen tilanteeseen, olisiko se enää samanlaista. Muistot...
Earl Grey...;)) tämä runo kertoo kohtaamisesta tai tilanteesta joka on aito. Tapahtui minulle..ainoa mikä ei ole aitoa..emme seisseet asemalaiturilla...mutta, asemarakennuksen lähellä olevasta ikkunasta avautui näkymä silloin tuohon asema-rakennukseen...tämä kertoo kahden aivan erilaisen ihmisen miehen ja naisen erosta muistaa..osuit oikeaan..Tietyt hetket ovat elämässä ainutkertaisia..ja mieleenpainuvia..ainakin minulle..itselleni..ja varmasti meille kaikille..muistot..niin..sitä tuossa runossani pohdin...syvällisemmin..koska käsittelimme yhteisiä muistojamme...hetken ajan...myös yhdessä..siinä hetkessä. Joka oli taas uusi...aika ei mennyt.
Sinussa on aimo annos Hyvää ja kaunista tulkitsijaa...
Kiitos..Earl Grey
Tsau:Friidu