Palstalla leviää selvästi Jehovan todistajien oppi

yhdennäköisyys selvä

Olen jo pitkään hämmästellyt yhtä asiaa.
Ääriliberaalien ja muiden kristinuskon ydinsanoman kieltäjien ajattelu alkaa yhä enemmän ja enemmän muistuttaa Jehovan todistajien ajattelua.
Onko kukaan muu huomannut tätä.
Yhteneväisyyksiä: mm.
- Jeesus ei ole Jumala
- Jeesu on kuitenkin jollain tavalla Jumalan poika, hyvä opettaja tai profeetta ( myös muslimit)
- teot ovat tärkeitä. Hyvien tekojen perusteella Jumala valitsee pelastujat tai häviäjät.

23

458

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • noin se menee

      No lopun ajan valheuskonnollista liikettä yhdistää antikristillinen henki = Kristuksen kieltäminen.

      • Kauheeta kattoo

        Uskonnollisia liikkeitä on aina yhdistänyt valehtelu, joten ei nyt eletä sen kummempia aikoja kuin ennenkään.


    • läheltä liippaa

      Mm. Lehdeskosken ajattelu tuo mieleen Jehovan todistajien opin.

    • Hämmästyttävää… Ainakin aluksi itse luulin että täällä todella on Jehovan todistajia kun mm. uuden maan kreationismia puolustettiin niin innokkaasi. Luulin aiemmin että se on vain heidän oppinsa.

      Se miksi heitä ei lueta varsinaisesti kristityiksi on että h eovat irtisanoutuneet kaikesta ”kirkollisesta”, samoista syistä kuin baptistitkin.

      ”…alkuperäinen kristillisyys kuitenkin turmeltui ja katosi apostolien ajan jälkeen.”

      ”…kirkko alkoi kahmia itselleen maallista valtaa muuttaen opin osin pakanalliseksi ja yritti tukahduttaa puhtaan palvonnan.”

      Babtisteilta heiltä on ainakin aikuiskaste;

      ”…edustavat niin sanottua baptistista kastenäkemystä, jonka mukaan kaste on jo uskoon tulleen henkilön ulkoinen uskonsa tunnustaminen.”

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Jehovan_todistajat

      Taitaa olla ainoa mikä erottaa on juuri kyse tuosta kolminaisuus opista. Siksi heitä ei virallisesti lueta kristittyihin, vaikka ovat mielestäni aika tavalla sitä!

      Muita oppeja, jotka ovat mysö yhteisiä monien kritttyjen kanssa ovat :

      ”Raamattu on kaikilta osin erehtymätön ja ristiriidaton…” ja ”Pyhä Henki taas on Jumalan toimiva voima.”

      Samoin Jehovan todistajat odottavat innolla maailmanloppua;

      ”Jehova Jumala poikansa Jeesuksen Kristuksen välityksellä hävittää nykyisen maailmanjärjestyksen ja sen kannattajat Harmageddonin sodassa.”

      Heillä on samankaltainen syntikäsitys, kuitenkin tiukempi kuin useimmalla kristityllä. Syntiä ovat;

      Esiaviollinen seksi, avioliiton ulkopuoliset suhteet
      Homoseksuaalinen seksi
      Luopumus, joka tarkoittaa liikkeen perusopetuksien kiistämistä tai virallisista liikkeen opeista poikkeavien näkemyksien omaksumista, osallistumista muun uskontokunnan toimintaan tai liikkeen toimintatapojen voimakasta kritisointia
      Seurakunnasta erotetun tai eronneen kanssa tekemisissä oleminen muissa kuin välttämättömissä asioissa, erityisesti jos eronnut tai erotettu ei ole verisukulainen
      Verensiirtojen ottaminen, veren luovuttaminen, veren syöminen
      Uhkapelien pelaaminen
      Tupakointi tai huumeiden käyttö
      Juoppous, eli humalahakuinen juominen
      Ehdokkaaksi asettuminen poliittisissa vaaleissa tai poliittinen toiminta esimerkiksi puolueissa
      Sotilaalliseen toimintaan osallistuminen, kuten asepalveluksen suorittaminen
      Joulun, pääsiäisen, uudenvuoden tai muun pakanallista alkuperää olevan juhlapyhän viettäminen
      Lipun tervehtiminen, kansallislaulun laulaminen

      Toisinaan kyllä luiskahtaa mieleen, että onko kenties jotkut vähän jopa kateellisia Jehovan todistajille siitä, että heidän oppinsa on aika johdonmukainen? En tiedä.

      No, eikö ole vain hienoa että yhdistäviä tekijöitä löytyy?

      • Tien näyttäjä

        Jehovan todistajat ovat jo lähellä islamia. Heillä on mahdollisuus. Kristittyjen harharetket ovat hallitsijoiden ja rikkaiden miesten toiminnan tuloksia. Länsimaalaisten omien tarpeiden tyydyttämistä. Jumala kuitenkin löytää meidätkin ja johdattaa totuuteen.


      • ertyujhgfdfghj

        Kreationismi liittyy oikeastaan kaikkiin lahkoihin joissa noudatetaan sanatarkkaa tulkintaa Raamatusta, se on ukäänkuin väistämätön seuraus. Myös islamissa tunnetaan kreationismi ja se on monissa maissa virallinen, vallitseva vallitseva käsitys.


    • Kiitos Herralle!

      Nyt ei ole kysymys Jehovan todistajista, vaan muslimeista. Liberalismin kieltäjät ovat islaminuskon sanansaattajia itse sitä tietämättään. Kiitos Herralle heistä! Ilman heitä emme saisi sanaamme esille kristillisen kirkon seinien sisällä. Tarvitsemme fundamentalistikristittyjä Raamatun valheiden paljastajiksi.

    • Hmm. Mielenkiintoinen ajatus. Itse en ole mitään yhtä selvää trendiä palstalaisten ajattelussa huomannut. Täällä tuntuu kuitenkin melko usein esiintyvät mm. näitä kantoja
      -lapsikaste on huono juttu, uskon ratkaisun jälkeinen aikuiskaste on oikea
      -kirkko ei seuraa Jumalan sanaa, vaan oppiaan (mm. 10 käskyä Raamatussa vs.katekismuksessa)
      -papit ovat liian liberaaleja (naispapit ja homoseksuaalisuus) ja johtavat kirkon tuhoon, sekä johdattavat ihmisiä harhaan
      -eheytymisterapit puolesta ja vastaan
      -homoseksuaalisuus on/ei ole synti
      -usko Jumalaan on typerää hölynpölyä
      -lopun ajat ovat lähellä/ajan merkit/ihmiskunnan pahuus

      Jeesuksen jumaluus pilkahtelee myös monissa teksteissä kyllä. Ajattelisin, että tällä palstalla taitaa kirjoitella monenlaisia kristittyjä, niin perusluterilaisia kuin muihinkin kristillisiin yhteisöihin kuuluvia. Joillain tuntuu olean myös ihan oma tulkintansa kristinuskosta seurakuntien ulkopuolella. Paljon kirjoittelevat myös ne, jotka eivät Jumalaan usko laisinkaan.

      Sinällään ihan hyvä keskustelun kannalta, ettemme kaikki ole samanmielisiä, kunhan muistamme kunnoittaa toisiamme.

      Sanna-pappi

      • näin se menee

        Kyllä se nähtävissä on. Ja niinhän raamattukin sanoo. Lopun aikoina Kristuiksen kieltävä antikristillinen ajattelu, opetus ja oppi leviää osin "kristikuntaankin". Silloin eri uskonnolliset suunnat yhdistää voimansa Kristusta ja Kristukseen uskovia vastaan.


      • Sanna sanoi :
        -papit ovat liian liberaaleja (naispapit ja homoseksuaalisuus) ja johtavat kirkon tuhoon, sekä johdattavat ihmisiä harhaan
        _________
        Tuota mieltä ovat myös arvostetut pappismiehet omassa kirkossasi :

        http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite/Kotimaa/1194666822547/artikkeli/hajoaako kirkko 11 teologia luopuu piispoista - lue koko ilmoitus.html
        Jo vuosia on ollut nähtävissä se, miten Suomen kirkkoa viedään määrätietoisesti SODOMAN TIELLE. Tällä tiellä emme voi emmekä tahdo olla mukana. Allekirjoittaneista Anssi Simojoki ja Martti Vaahtoranta ovat aikanaan ilmoittaneet tämän myös Turun tuomiokapitulille. Nyt varoitamme myös jokaista kristittyä. Sodomaan ei pidä etsiytyä eikä antaa viedä sinne itseänsä. Päinvastoin, SODOMASTA on paettava. Kirkon asioissa on aina kysymys iankaikkisuudesta. Antamalla SYNNILLE LUVAN ja kirkollisen muodon, PIISPAT johtavat ihmisiä perässään IANKAIKKISEEN KADOTUKSEEN.
        ____________________________________________________
        Onko sinusta homoilu syntiä vaiko ei??


    • Hyvin mielenkiintoinen aloitus palstalla. Tähän eräs ramamatunkohta: Matteus:
      20:28" niin kuin ei Ihmisen poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja
      antamaan sielunsa lunnaiksi vastaamaan monia ".
      Raamattu on Jumalan sana ja totuus: 2Timoteukselle 3:16 :" Koko
      raamattu on Jumalan henkeyttämä ja hyödyllinen opettamiseen, ojentamiseen,
      oikaisemiseen, krittamiseen vanhurskaudessa. "

    • " Palstalla leviää Jehovan todistajien oppi ". Näinhän se alussa lukee. Nykyaika
      on myös tullut JT. julkaisuihin. Monenlaista luettavaa löytyy osoitteesta
      JW.org

    • *Faith*

      Aloittajan mainitsemat kolme "yhtäläisyyttä" pätevät kyllä Jehovan todistajiin, mutta eivät tällä palstalla. Harva uskova täällä Jeesuksen jumalaluutta kiistää, tai luulee, että teoilla pääsee taivaaseen.

      • *Action!*

        "Harva uskova täällä Jeesuksen jumalaluutta kiistää, tai luulee, että teoilla pääsee taivaaseen."

        Kiellätkö sinä protestanttisen Raamatun Jumalan sanana? Oletko sitä mieltä että siellä on valheellisia oppeja? Onko tämä kirja jonkun muun sanaa kuin Jeesuksen? Voiko tähän kirjaan luottaa jos se ei ole Jeesuksen sanaa?


    • helppoa, kuin heinän

      Lisäksi nuo Jehovantodistajat on pasifisteja, eikä niillä ole hel'vettiä.
      Eihän kirkon tarvitse, kuin vaihtaa nykyraamattu uudenmaailman käännökseen ja pistää kirkon oven yläpuolelle kyltti: "Valtakunnansali".

    • sama ydin

      Lehdeskosken kommentithan usein muistuttivat Jehovan todistajien puheita, kun sivuttiin Jeesuksen jumaluutta yms.

    • Jumalan nimestä on näilläkin sivustoilla paljon keskusteltu ja
      laitan erään "kirkon" julkaisun jossa on Jehovan nimi tetragrammina.Siis JHVH . "Kirkko ja me" nimisessä lehdessä on takasivulla sivu 20. n.1/4. osan kokoinen värillinen
      kuva ja teksti :" Maarian kirkon saarnatuolin yläpuolella loistaa ylösnousemuksen
      kirkas aurinko ". Tästä auringosta käytetään myös nimeä " Jehovan aurinko".
      Ko.Jehovan aurinko" esiintyy mm. Askaisten kirkon messukasukoissa.
      Todettakoon tällä nyt, että Jehovan nimeä on myös suomen kirkoissa
      aikanaan ainakin tässä muodossa käytetty. Ja mainitun lehden "Kirkko ja me"
      numero 21.3.2013. N:o. 3.

    • käyvät täällä
      • ja siellä

        helel trollailee paljon myös helluntailaispalstalla.


      • .......
        ja siellä kirjoitti:

        helel trollailee paljon myös helluntailaispalstalla.

        Näin on.


    • qwerty9991

      Ei täällä kristityistä ole kolminaisuusoppia ole ollut kieltämässä kuin persta tuleva ex-kristitty ja jehovantodistaja kenties.

    • SALALIITTO!

      SALALIITTO!

    • yhdessä ain

      Harhaopit syleilevät toisiaan

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      20
      18514
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      57
      5428
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      24
      5047
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      28
      4944
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      38
      4781
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      76
      4665
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      4243
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      43
      3897
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      40
      3164
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      45
      2869
    Aihe