Ostarit

Missäpäin Alanyaa on ostoskeskuksia ja onko niitä monta? Ovatko siis keskustassa vai tartteeko taksia? Majoitumme Isabellassa. Onko näissä kiinteä hintaisissa merkkikaupoissa esim farkut edukkaampia kuin Suomessa? Ja vielä, osaako kukaan suositella hyvää kampaamoa? Ja hamamissa olisi mukava käydä heti loman alkuun, olisko tiedossa jotain einiinturisteille tarkoitettua paikkaa?
4290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Oikeastaan vain yksi kunnollinen, Alanyum nimeltään, 5-10 kilometriä keskustasta itään päin. Taksilla pääsee, mutta myös paikalliset bussit kulkevat alle euron hintaan joka 10min. Atatürk-kadulla kulkee linja nro 1, ja ylemmällä 25m. kadulta lähtevä bussi on nro. 2 ja sillä pääsette suoraan ostarin eteen. Hinnat ei ihan Suomen, mutta suht korkeat, aleja alkaa tosin jo olla ainakin kesäkamppeita koskien. Voihan sen käydä katsomassa, mutta suosittelen silti enemmän pääkdulla keskustan kohdalla sijaitsevia kiinteähintaisia liikkeitä, mainittakoon esim. Lc Waikiki, Rodi Mood, Collezione.. Perusvaatetta, ok laatuisia ja suomea edullisempia, myös siis farkut.. Niitä suosittelen kyllä sovittelemaan myös turistiliikkeissä, vaikka on feikkiä, niin silti laatu on mielestäni hyvää, itsellä käytössä 2009 vuoden farkkuja edelleen. Älkää langetko ihan edullisimpiin, huonolaatuisempia silloin tietty. Ok hinta maksaa farkuista turistikojuissa on 50 ja 80 liiran välilä. Kampaamoista voin suositella keskustassa sijaitsevaa Cut By Celalia, suht ammattitaitoisia ja käytössä lorealia ja muita normaaleja merkkejä, ei turkkilaisia halppiksia. Leikkaavat todella ammattimaisesti, väriä en suosittele ainakaan vaalennusta kovin hennoille hiuksille, mutta evytvärit ja kesto myös suht paksuun hiukseen on ok.. Todella voimakkaita siis ovat, nm. puolet hiuksistaan joskus menettänyt. Ei tosin samassa paikassa kuitenkaan! Hamameista hyviä on mm. Grand Alanya ja Mimoza, tosin turisteja kyllä on. Mahd. naispesijään ja muutenkin voitte itse kysellä ja keskustella mitä haluatte sisältää hoitoon jne. Kyllä lähestulkoon kaikissa hamameissa, siis pienemmissäkin, silti osataan hommat elikkä ei omasta mielestä niin väliä.. Hieronnat tietenkin ehkä laadukkaammat näissä isommissa paikoissa ja siistimpiä myös. esim mainitsemani. todella sekavaa tekstiä mutta toivottavasti auttaa, mukavaa lomaa

Äänestä
  • Cut by Celal löytyy siis keskustasta, kun käännyt pääkadulta satamaan menevälle tielle Villa Okan ravintolan kulmalta, löytyy heti kyseisen raflan jälkeen samalla puolella tietä eli vasemmalla

    Äänestä

  • 1+8 kirjoitti:

    Cut by Celal löytyy siis keskustasta, kun käännyt pääkadulta satamaan menevälle tielle Villa Okan ravintolan kulmalta, löytyy heti kyseisen raflan jälkeen samalla puolella tietä eli vasemmalla

    Kiitos ihan mahdottoman paljon, näistä tiedoista on jo kovasti apua.

    Äänestä

  • Alanyum sijaitsee 3-4 kilometriä keskustasta juurikin tuon ohitustien varrella. Kävin siellä vuosi sitten vain ruokakaupassa asuessani vieressä sijaitsevassa Gumuksessa, joten muista liikkeistä en osaa sanoa. Yläkerrassa saa edullisen lounaan. Ruoka myydään ikäänkuin kioskeista joiden keskellä on runsaati pöytiä ja tuoleja. Alanyum on ilmastoitu. Alanyumiin mennään metallinpaljastimien kautta ja laukut tarkastetaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


TTPK kirjoitti:

Missäpäin Alanyaa on ostoskeskuksia ja onko niitä monta? Ovatko siis keskustassa vai tartteeko taksia? Majoitumme Isabellassa. Onko näissä kiinteä hintaisissa merkkikaupoissa esim farkut edukkaampia kuin Suomessa? Ja vielä, osaako kukaan suositella hyvää kampaamoa? Ja hamamissa olisi mukava käydä heti loman alkuun, olisko tiedossa jotain einiinturisteille tarkoitettua paikkaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu