Miksi ei? Otettaisi mallia hirvijahdin aloituksesta kaikilla riistalajeilla? "Syyskuun viimeinen lauantai" vesilinnun karhun ja majavan pyynti voisi alkaa "elokuun toinen lauantai" päivämäärään sidottu alkamisajankohta on hankala jos se osuu arkipäiville. Moni ei pääse aloitukseen mukaan. Tämä muutos olisi aikamoisen hyvä.
Metsästyksen aloitus
4
135
Vastaukset
- höhlä oli ehdotus
Häh ? Jos ei pääse arkipäivänä, niin se on lähinnä kyseisten metsästäjien henk.kohtainen ongelma, jos sen ongelmaksi kokee. Sellaiset metsästäjät aloittavat sitten kun heillä on siihen mahdollisuus ja ne jotka pystyvät aloittamaan arkipäivänä, aloittavat arkipäivänä.
- aivan sama
Noin ajatellen on täysin sama sitten alkaako hirvijahti milloin tahansa. Vaikka lokakuun eka on se sitten maanatai, keskiviikko tai sunnuntai. On sitten hirvimiehenkin myös minun henk koht ongelma pääsenkö silloin jahtiin vai en.
- pois hyysaus
Aivan näin, turhaa on hirvimiesten hyysaus, kun hirvikanta on saatu pääosin kuriin, hyvin voidaan alittaa vaikka arkipäivänä.
- Helppo tietää
Eikun kaikki metsästys aloitettava elok.1 klo.12.00. Siinäpä valitsetta menettekö hirvimetälle vai minne? Ja tämä siksi koska uusi metsästys vuosi alkaa justiin tästä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai949257Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki574826Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.414511Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?
Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit532833Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1001546- 401336
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441276Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641232Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota431211Kannattaa toimia yleisesti ottaen
Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo1691154