Nuo animaatiot ei ennen niin kovin ole kiehtoneet, mutta nyt katsoin Australialaisen Mery & Max elokuvan viehtyneenä. Lähinnä viehätyin ensiksi siihen luovuuteen, millä elämän *normaalit* asiat oli kuvattuna ympäristöstä.
Pienenä detaljina pikku kakkuvuokia oli hyödynnetty jossakin vempaimessa, etc = jne.
Sitten vei tarina mennessään.
Mary oli pieni tyttö, yksinäinen, jolla oli iso ruskea syntymämerkki otsassaan, isä taas hihnatyöläinen, joka sulkeutui vajaan iltaisin täyttämään lintuja, ja jonka äiti harrasti sherryn nappailua keittiössään tupakka suussaan aina--ruuissakin joskus.
Mary katseli ihmeissään puhelinluetteloa aikansa kuluksi, kuinka ameriikassa oli outoja nimiä. Sitten näki Horowithsin nimen ja päätti kirjoittaa tälle Jerry Horowithille.
Söpön kirjeen kirjoittikin, ja tämä Jerry oli 44 vuotias mies, hyvin yksinäinen hänkin, ja aspergeri oireinen, eikä pystynyt tulkitsemaan ihmisten ilmeistä tunnetiloja.
Kuitenkin hän piti Maryn kirjeestä ja vastasi hänelle, kertoen elämästään.
Ps- Jatkan huomenna, mutta sen verran kerron, että itkin filmin lopussa, vaikka tuo Mary suhtautui siihenkin onnellisena.
Hyvää yötä :)
PS. Nukahdin liian myöhään iltapäivällä, mutta,... hyvinhän nukuin!
Ihana animaatiofilmi illan kohokohtana
5
78
Vastaukset
Enpä taida palata kertomaan enempää tuosta animatiosta:)
Ihmettelin vain miten polttavat kyyneleet nousi silmiin, Max'in löytyessä kuolleena, kun Mary viimein lähti tapaamaan, avioeriónsa jälkeen rakasta ystäväänsä Max'ia.
Max löytyi huoneestaan kuolleena,...Maryn kasvoille nousi hymy, kun hän näki kaikki kirjeensä liimattuina seinään, ja kuvansa peilin karmissa,...Mary otti Maxin kylmennen käden omaansa, ja istui kuitenkin onnellisena siinä vieressä.
Ps.
Ehkä tuo virtuaalinen kirjeenvaihto antoi sentään kummallekin jotakin :)- Ramoona*
En katsonut mainitsemaasi elokuvaa, vaikka koko perheelle tarkoitettuja elokuvia tulee aika paljon seurattuakin ja tallennettua. Niistä saa hedelmällisiä keskusteluja lastenlasten kanssa, naurua ja kyyneleitäkin.
Viime viikolla saimme lukea ja katsoa kuvaakin Putinin Siperian tempauksesta. Siellä on meneillään Toivon lento -kampanja uhanalaisten lumikurkien pelastamiseksi. Putin johdatti alfa-kurkiurosta matkien vankeudessa kasvaneita kurkia muuttomatkalle moottoririippuliitimellä. Hän oli pukeutunut valkoisiin ja jossain sanottiin, että nokkakin olisi päähän istutettu.
Tästä tuli mieleen ihastuttava ja hellyttävä elokuva "Tyttö ja villihanhet", joka meillä on lastenlasten kanssa moneen kertaan katsottu DVD:nä. Filmi on tehty tositarinaan perustuvan Bill Lishmanin kirjan pohjalta. 14-vuotias Amy asuu Kanadassa keksijäisänsä kanssa, löytää hylätyn villihanhien pesän munineen ja alkaa hoitaa sitä. Poikaset kuoriutuvat ja alkavat pitää tyttöä emonaan. Viranomaiset puuttuvat asiaan, sillä villilintuja ei saisi pitää kotona, niilta pitäisi ainakin siivet leikata. Isä alkaa suunnitella ultrakevyttä lentokonetta, jolla linnut saisi johdatettua muuttomatkalle etelämmäs. Lopulta Amy lentää hanhiparvi perässään ja kaikki seuraavat lumoutuneina.
Montakohan kertaa on katsottu "Kotia kohti", jossa kaksi koiraa ja kissa hurjien seikkailujen jälkeen pääsevät vihdoin takaisin kotiinsa. - epäilen.
Ramoona* kirjoitti:
En katsonut mainitsemaasi elokuvaa, vaikka koko perheelle tarkoitettuja elokuvia tulee aika paljon seurattuakin ja tallennettua. Niistä saa hedelmällisiä keskusteluja lastenlasten kanssa, naurua ja kyyneleitäkin.
Viime viikolla saimme lukea ja katsoa kuvaakin Putinin Siperian tempauksesta. Siellä on meneillään Toivon lento -kampanja uhanalaisten lumikurkien pelastamiseksi. Putin johdatti alfa-kurkiurosta matkien vankeudessa kasvaneita kurkia muuttomatkalle moottoririippuliitimellä. Hän oli pukeutunut valkoisiin ja jossain sanottiin, että nokkakin olisi päähän istutettu.
Tästä tuli mieleen ihastuttava ja hellyttävä elokuva "Tyttö ja villihanhet", joka meillä on lastenlasten kanssa moneen kertaan katsottu DVD:nä. Filmi on tehty tositarinaan perustuvan Bill Lishmanin kirjan pohjalta. 14-vuotias Amy asuu Kanadassa keksijäisänsä kanssa, löytää hylätyn villihanhien pesän munineen ja alkaa hoitaa sitä. Poikaset kuoriutuvat ja alkavat pitää tyttöä emonaan. Viranomaiset puuttuvat asiaan, sillä villilintuja ei saisi pitää kotona, niilta pitäisi ainakin siivet leikata. Isä alkaa suunnitella ultrakevyttä lentokonetta, jolla linnut saisi johdatettua muuttomatkalle etelämmäs. Lopulta Amy lentää hanhiparvi perässään ja kaikki seuraavat lumoutuneina.
Montakohan kertaa on katsottu "Kotia kohti", jossa kaksi koiraa ja kissa hurjien seikkailujen jälkeen pääsevät vihdoin takaisin kotiinsa.Mahtoiko Putin itse lentää, taisi olla lavastetty juttu ja ai kai ne kurjet niin vain lähde seuraamaan. Kaikenlaisia macho tempauksia sekin ukko tekee.
Tuo on totta, että linnunpoikaset leimautuvat siihen jonka ensimmäisenä näkevät ja alkavat pitää emonaan..
Pidän piirretyistä filmeistä, kuten monet kaltaiseni lapsenmieliset tai luovat ihmiset.
Suosikkini on tietysti Pink Panther, eli vaaleanpunainen pantteri.
Hurskaan oloinen hieno ja oivaltava tyyppi tämä piirretty pantteri.- minä taas tykkään
Simpsoneista, niissä pistellään amerikkalaisia ja lapset on fiksumpia kuin aikuiset.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1001809
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa671737- 1361655
- 971401
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo321318MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil3051205- 571155
Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1301072Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa2711021Kuulin juttua että Jeesus on kopioitu krishnasta
Pitääkö paikkansa että kertomukset ovat samat kummankin uskonnon kirjoissa446913