Näinkö turvataan heikoimpien vankien koskemattomuus?

8-vuotiaan tytön murhasta epäillyn isän runsaan viikon takainen pahoinpitely on jäämässä pimeäksi. Iltalehden mukaan välikohtauksesta ei ole jäänyt minkäänlaista kameratallennetta, joka voisi johtaa tekijöiden jäljille.

Neljä vankia ryntäsi isän selliin reilu viikko sitten. Yksi miehistä pahoinpiteli murhasta epäillyn. Iltalehden mukaan poliisille kerrottiin viikonloppuna tapahtuneesta pahoinpitelystä vasta tiistaina iltapäivällä faksilla. Siinä kerrottiin harhaanjohtavasti miehen loukanneen itsensä jonkun töytäistyä häntä.

Mies itse ei ole suostunut osoittamaan tekijöitä.
24346
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Minkäs voit jos ei ole mitään kameratallennetta eikä uhri itse suostu puhumaan?
Tuollaista voi aina tapahtua vankilassa jos joku asutetaan osastolle jossa ovet ovat edes joskus auki. Ainoa vaihtoehto on täydellinen eristäminen, eli vanki on 23 tuntia vuorokaudessa sellissään ja ulkoilee tunnin yksin...

Äänestä

Ei se silloin heikko ollut, kun tappoi Eerikan sen siiderivalaan kanssa. Saisi sekin liukastua johonkin siellä Hämeenlinnassa, mutta eiköhän molemmat ole jo pelkääjä-osastolla. Vangeilla monesti korkea moraali, mitä tulee pedofiileihin, lastentappajiin ja lastenkiduttajiin. Niitä ei siellä kiven sisässä oikein hyvällä katsota.

Tarkki ja Laamasen voisi lahjoittaa oikeastaan siperialaiseen vankilaan. Siellä ei raportoida jokaista kompurointia..

Äänestä

Vangeilla monesti korkea moraali, mitä tulee pedofiileihin, lastentappajiin ja lastenkiduttajiin. Niitä ei siellä kiven sisässä oikein hyvällä katsota.

Mitäköhän äsken just luin? vangithan ovat pedofiilejä,lastetappajia,lastenkiduttajia ym.Ja sitten vielä kerrot että heillä on korkea moraali?? jos vangilla olisi edes itsetunto niin hän ei olisi edes vankia.Saatikka että moraalista aletaan puhumaan.

Ihan turhaa vangit jeesustelee ja kohdistaa vihaansa esim pedofiiliasta ja raiskauksista tuomittuihin.He yrittävät vaan saada omat tekonsa näyttämään hyväksyttäviltä ja vähemmän harmittomilta.Raiskaajat,pahoinpitelijät,huumekauppiaat,tappajat,murhaajat,pedofiilit,varkaat ym muut ovat kaikki samaa luokkaa.


Poikkeuksen tekee talousrikolliset.He ovat oma luokkansa Suomenvankiloissa.Monelta löytyy varmasti ymmärrystä talousrikolliselle joka on tehnyt miljoonien petoksen istuen siitä 6kk loppuelämän ollessa taattu.

Äänestä
  • Oikein ! Talousrikolliset on vankien eliittiä, älykkäitä, eivät narkaa, eivät iltaisin rasvaa ruskeaareikää, eivät diilaa.
    He ovat myös vartijoiden suosikkeja, heti putsariksi, koska heihin voi luottaa parasta vankiainesryhmää !
    Jos talousrikollisen päästää lomalle, hän tulee 100% takaisin, ei karkaa vaikka vartija jättäisi ovet selälleen ja tilais taksin..

    Äänestä

  • Pako Auto Mese kirjoitti:

    Oikein ! Talousrikolliset on vankien eliittiä, älykkäitä, eivät narkaa, eivät iltaisin rasvaa ruskeaareikää, eivät diilaa.
    He ovat myös vartijoiden suosikkeja, heti putsariksi, koska heihin voi luottaa parasta vankiainesryhmää !
    Jos talousrikollisen päästää lomalle, hän tulee 100% takaisin, ei karkaa vaikka vartija jättäisi ovet selälleen ja tilais taksin..

    Mutta kaikki muut ovat armottomia talorikollisia. Rikkovat talon sääntöjä heti kun silmä välttää, juonivat, p a s k o v a t JA k u s e v a t omaan pesään, saattavat toverinsa vaikeuksiin, risaavat ja vankien edut supistuvat, tulee rajoituksia toimintoihin.....
    Sellaisia ovat talorikolliset, eivät kunnioita kirjoittamattomia lakeja, että vanhan ja uuden liiton mies lusii kakkunsa kunnialla ja vähäeleisesti, eikä aiheuta hankaluuksia.

    Nykyvangit ovat suuria m u l k k u j a mutta pieniä elimiltään.

    Äänestä

  • Idiootti!!
    Suurin osa vangeista ei koske lapsiin missään mielessä. Ja varmaan puolet heistä jättävät naisetkin rauhaan, eli siis heidän tuomionsa tullut jostain muusta kuin lasten ja naisten kiduttamisesta!
    Mun puolesta aivan sama jos aikuiset miehet tappelee/tappaa keskenään, kunhan se on jotenkin tasapuolista. Ja jos joku diileri pistää narkin hengiltä velkojen takia, niin mitä sitten?? Ei kai sillä narkilla muulla oo maksaakaan kun hengellensä. Mitä ostaa p**kele velaksi.

    Monella vangilla on oikeasti korkea moraali. Ja monella vangilla on omia lapsiakin linnan ulkopuolella, joten varmasti tää eerikan tapaus heidätki saa voimaan pahoin ja tuntevat raivoa niitä paskakasoja kohtaan, jotka eerikalle tämän kauheuden tekivät.

    Äänestä

  • Nainen31 kirjoitti:

    Idiootti!!
    Suurin osa vangeista ei koske lapsiin missään mielessä. Ja varmaan puolet heistä jättävät naisetkin rauhaan, eli siis heidän tuomionsa tullut jostain muusta kuin lasten ja naisten kiduttamisesta!
    Mun puolesta aivan sama jos aikuiset miehet tappelee/tappaa keskenään, kunhan se on jotenkin tasapuolista. Ja jos joku diileri pistää narkin hengiltä velkojen takia, niin mitä sitten?? Ei kai sillä narkilla muulla oo maksaakaan kun hengellensä. Mitä ostaa p**kele velaksi.

    Monella vangilla on oikeasti korkea moraali. Ja monella vangilla on omia lapsiakin linnan ulkopuolella, joten varmasti tää eerikan tapaus heidätki saa voimaan pahoin ja tuntevat raivoa niitä paskakasoja kohtaan, jotka eerikalle tämän kauheuden tekivät.

    Harvinaisen puhdasta asiaa.

    Äänestä

Ja sitten ne talousrikolliset,jotka eivät edes joudu lusimaan.Tälläkin viikolla otsikoissa taas useita,ja kansa maksaa,kun herrat hyvin voi.Ja kohta taas äänestetään väärin.On se niin väärin,mutta herrat sen kun nauraa.

Äänestä

Vantaan vankilassa ei toimi turvakamerat sieltähän on helppo ottaa pitkätkin juuri sen takia.Toivottavasti hämeenlinnassa toimii ettei laamanen pääse livohkaan.

Äänestä
  • Oikeastaan hyväkin jos karkaisi..olisi sit ns vapaata riistaa..

    Äänestä

Taitaa ketjun aloittaja olla Tämä Tarkin ystävä, jolle Tarkki on kuulemma kirjoittanut linasta, että häntä ei siirretä pelkureiden osastolle.

Ensimmäisenä aloin ihmettelemään lukiessani jutun iltalehdestä, että miten Tarkilla voi olla vielä ystävä.

Minkälainen voi olla Tarkin ystävä pedofiili-Tarkin tekojen jälkeen?
Täytyy olla todella sairas tapaus.

Äänestä
  • Niin??? Mitä sitten?
    Toivottavasti laitetaan joka kerta avo-osastolle kun anoo eristykseen pääsyä!
    Ihme paniikkilässyttäjä julkisuudessa koko äijä, alko nyt varmaan puntit tutisemaan kun tajuaa että tässähän voi joutua enemmänkin kaiveleen nyrkkejä silmäkuopasta.
    Jos tuoki vetelä paskakasa ois joskus saanut aikamieheltä kunnolla kuontaloon niin liekö olis hennonut lastaan hakata ja kiduttaa.
    Pitää avo-osaston miesten nyt vaan kunnolla muistutella siitä 'kivusta' ja 'pelosta' että saa jatkossakin lööpeissä märistä tämä äijän kuvatus.

    Äänestä

Mitä vitun todistusaineistoa ja mistä?? Kuka on rise?

Äänestä
  • rise = ripa selittäjä TAI ripa sekoboltsi.

    Äänestä

Kai sen saastan on anottava turva osastoa jos se vaikka itse kompastu sellissään ja turpa aukes,ei voi ketään syyttää hakkaajaksi jos ei selaisia ole olemassakaan???
keksi ehkä koko jutun että saisi huomiota ja sääliä.Voi vihtahousu mikä sälli,mitenkäs sitä noin kova jässikkä nyt pelkää???Onko siita s..tan sirpasta kuulunut mitään uutisia,ettei vaan ole saanut nekkuunsa sekin sontakasa.

Äänestä
  • Odotellaan rauhassa. Kyllä hyvät uutiset Hämeenlinnasta tavoittavat meidätkin.

    Äänestä

Lapsensa surmaajia tuomotaan suomessa noin 5 vuodessa. Eivät nämä kaikki kompuroi koko ajan vankilassa. Kyllä tämäkin asia unohtuu ja Tarki lusii rauhassa jossain avolaitoksessa. Eläkää sen kanssa

Äänestä
  • Oletko varma että unohtuu,muistaahan moni ihminen viellä vanhempiakin henkirikoksia.Tämä on niin raaka teko ettei se nyt ihan tosta vaan unohdu,mutta ehkä joskus? Onhan tarkki voinut ihan hyvin itse kompurida,on ollut kiire vessaan tai sitten vaan jalat meni jotenkin sotkuun,eiks ne sellitkin ole aika ahtaita jotenka niissä voi sotkeutua omiin jalkoihinsa,no oli miten oli eihän tuossa onneksi pahemmin käynnyt,ei saanut pahempia vammoja ja elossa on jotenka turha sitäkään on enää murehtia,menneen talven lumia.Haavat paranee ja mustelmat tarkiltakin ajan kanssa.Mikäli ei kompuroi lisää.voihan se kaatua viellä 24x kuka titää.?

    Äänestä

  • PUU_JAL_KA kirjoitti:

    Oletko varma että unohtuu,muistaahan moni ihminen viellä vanhempiakin henkirikoksia.Tämä on niin raaka teko ettei se nyt ihan tosta vaan unohdu,mutta ehkä joskus? Onhan tarkki voinut ihan hyvin itse kompurida,on ollut kiire vessaan tai sitten vaan jalat meni jotenkin sotkuun,eiks ne sellitkin ole aika ahtaita jotenka niissä voi sotkeutua omiin jalkoihinsa,no oli miten oli eihän tuossa onneksi pahemmin käynnyt,ei saanut pahempia vammoja ja elossa on jotenka turha sitäkään on enää murehtia,menneen talven lumia.Haavat paranee ja mustelmat tarkiltakin ajan kanssa.Mikäli ei kompuroi lisää.voihan se kaatua viellä 24x kuka titää.?

    Myös vankiloissa pätee lain määre: raukkamainen lapseen kohdistunut murha ei vanhene koskaan.
    Jos näillä palstoilla veivataan jotakin Bodomia yms vielä niin turha luulla että yksikään vanki unohtaa tämän Erikan tapauksen, ei edes kymmenessä vuodessa.
    Tarkki on joutuva tarkkailuun ja piiloon.

    Äänestä

  • Ki-vi-ko-va kirjoitti:

    Myös vankiloissa pätee lain määre: raukkamainen lapseen kohdistunut murha ei vanhene koskaan.
    Jos näillä palstoilla veivataan jotakin Bodomia yms vielä niin turha luulla että yksikään vanki unohtaa tämän Erikan tapauksen, ei edes kymmenessä vuodessa.
    Tarkki on joutuva tarkkailuun ja piiloon.

    Ei unohda ei eerikan tapausta,meinasin vaan sitä että kun keskustelu palstoilla kirjoitellaan että tämä tapaus unohtuisi ihan tosta vaan.Siksi mainitsin nuo vanhemmakin henkirikokset,mutta tämä on niin julma ja raaka ettei voi unohtua ihan heti,eikä muutamassa vuodessa.

    Äänestä

No eipä tämä loistava pedofiili isä paljon miettinyt tota asiaa oman tyttärensä kohdalla!!

Sääli vaan etteivät saaneet moista rotiskoa hengiltä!
Jos itse tietäisin kyseiset kolkkaajat, voisin ihan omatoimisesti pistää siitä rahapalkkion jokaiselle.

Siis en todellakaan ymmärrä miksi ihmeessä sä oikein itket tollasen pedon takia??? Tappaa tollaset pitäs oikein hitaasti kiduttamalla!

Äänestä
  • Joulu lähestyy. Mielelläni minäkin lähettäisin "joulurahaa" muutamalle vangille, sanotaan muutaman kympin per nokka. Niin ja yllätys yllätys aivan rehellistä työssä ansaittua rahaa. Kun vaan tietäisi kohdentaa ne oikeille vangeille? Ehkäpä vinkkejä tulee joskus?

    Äänestä

Samoin minäkin voin muutaman kypän lähettää,mutta en kolkkaus lahjoiksi,vaan että pitävät huolen ettei T ja L :lle tapahdu mitään vakavaa,vaan että pysyvät hengissä,hyvin pitkään ja kauan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oikeusvaltioko kirjoitti:

8-vuotiaan tytön murhasta epäillyn isän runsaan viikon takainen pahoinpitely on jäämässä pimeäksi. Iltalehden mukaan välikohtauksesta ei ole jäänyt minkäänlaista kameratallennetta, joka voisi johtaa tekijöiden jäljille.

Neljä vankia ryntäsi isän selliin reilu viikko sitten. Yksi miehistä pahoinpiteli murhasta epäillyn. Iltalehden mukaan poliisille kerrottiin viikonloppuna tapahtuneesta pahoinpitelystä vasta tiistaina iltapäivällä faksilla. Siinä kerrottiin harhaanjohtavasti miehen loukanneen itsensä jonkun töytäistyä häntä.

Mies itse ei ole suostunut osoittamaan tekijöitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu