Moni on varmaan kiinnittänut huomiota ajoradan sivuttaiskallistukseen. Ohjeiden mukaa ajokaistan sivuttaiskallistus pitää olla 5% eli metrin matkalla 5cm. Tien kuivaussyistä. Vertailun vuoksi salaojaputki 0,5-1%,Ränn i2%,Piha 2 %, ja PASKAVIEMÄRI 1%!!!
Tieprofiili
Liian suuret kalli..
181558
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Mahtaisiko tuohon tienkallistuskulman suuruuteen vaikuttaa se että se tie pitää saada kaatosateellakin mahdollisimman nopeasti vedettömäksi toisin kuin jollain paskaputkella jossa sillä paskalla on aikaa valua eteenpäin lähes rajattomasti????!!
Suomessa ei ole vielä kaatosateita nähtykään, Aasian maissa vettä olen nähnyt tulevan ihan eri malliin kuin täällä. Teiden kaltevuuksia en ole siellä mittaillut, mutta yleensä molemmat vastakkaisiin suuntiin menevät ajokaistat mutkissa ovat samaan suuntaan kaltevia, Suomessahan saattaa ulkokurvi olla väärään suuntaan kallellaan.
Kyllä Suomessakin pahimmillaan sataa ihan niinkin kovin että kaatosateeksi sitä voidaan kutsua. Kun ukkoskuuro osuu päälle ka alkaa vettä satamaan kunnolla niin vettä on tiellä noin paljon että raskaskalustokin joutuu hiljentämään ajovauhtinsa lähes kävelyvauhtiin. Henkilöautot pysähtyvät jo aikaisemmin. Näiden maamme olosuhteisiin nähden kaatosateeksi luokiteltavien äärimmäisten kovien sadekuurojen takia ne tien kaadot pitää suunnitella ja niiden autojen joiden renkaat ovat sadekeleille liian kuluneet. Huonompien ajo-olosuhteiden ja heikkokuntoisimpien autojen/renkaiden näkökulmasta pitää tietkin suunnitella. Itse en kyllä ole koskaan kolmenkymmenen ajovuoden aikana huomannut että tiet liian kaltevia olisi lissään ollut. Koskaan en ole tieltä sen kaltevuuden takia ojaan suistunut enkä vesiliirtoonkaan joutunut. En siis näe mitään syytä miksi tiet suoremmassa pitäisi olla.
Hahhah, jos Suomessa sataa 20 mm/vrk, niin sitä pidetään jo kaatosateena, tai Kuopion ukkoskuurojen vuoksi 31.7.1994 vuorokautinen sademäärä 94 mm oli muka jotain sadetta. Aasiassa saattaa vettä tulla päiväkausia 70 cm/vrk, sellaisia sateita ei ole Suomessa nähty, eikä nähdä.
En näe mitään syytä, miksi Suomessa tien ulkokurvi pitäisi olla kallistettu väärään suuntaan. Siis jos mutka on vasempaan, vaikka suurellakin säteellä, niin miksi ihmeessä tien ulkokurvin puoleisen kaistan kaltevuus on myös oikealle kalteva?
Sinä siis haluat että kaatosade määritellään SINUN MÄÄRÄMÄLLÄSI TAVALLA??! Lisäksi sinua vituttaa se että jossain perähikiällä tai jossain häviävän pienen ja täysin marginaalisen määrän omaavissa mutkissa kallistus on väärään suuntaan? Se on selvä sitten että jos jossain on tien kallistus väärin SINUN mielestäsi niin sehän on sitten niin että koko maassakin kallistukset on perseestä!!? Ja koska sinun mielestäsi maassamme ei voi sataa kaatamalla niin silloin ei vesiliirtoakaan voi esiintyä ja siksi kallistuksia tulisi pienentää tai peräti poistaa kokonaan?! Olet ilmeisesti suuri mestari ja osaaja mitä tulee liikenteen ja ajamisen ymmärtämiseen! Ja luonnonilmiöidenkin määrittely onnistuu sinulta. Siinäkin olet varmasti muita parempi ja viisaampi!
Minkäs minä sille voin, että minulla on tietoa, taitoa ja kokemusta enemmän kuin sinulla.
Niitä vääriä kaltevuuksia on Suomessa jopa uusimmilla moottoriteilläkin, siitä vaan ajamaan ja havaitsemaan.
>> Minkäs minä sille voin, että minulla on tietoa, taitoa ja kokemusta enemmän kuin sinulla. > Niitä vääriä kaltevuuksia on Suomessa jopa uusimmilla moottoriteilläkin, siitä vaan ajamaan ja havaitsemaan.
Esim vt-2 . Kävin mittaamassa. Keskiviivalta reunaviivaan kaista noin 3m ja kallistusta oli 14cm ja kyseessä suora tie! Lumikin valuu pois! Jos kolmikaistainen tie tehtäisiin samalla kallistuksella reuna olisi 42cm alempana!
Ottakaa litran juomapullo ja laittakaa se vaakatasoon ja piirtäkää siihen oletettu keskiviiva ja sitten ottakaa leikkiauto ja koittakaa miten pysyy kaistalla! Leikkimielinen testi mutta karkeasti todenmukainen!
"Pojupoju", minä ajan n. 10 000 km/kk ja joskus olen ajanut jopa 15 000 km/kk ja useita vuosia, takana jo miljoonia kilometrejä.
Eihän tuosta tarvi mennä kuin rajan yli Ruotsin puolelle, niin voi nähdä miten tiestö on siellä paremmassa kunnossa kuin Suomessa.Tiet linjattu paremmin ja mäetkin loivia.
Konginkankaan onnettomuuden uhreja ja läheisiä luulis varmaan vituttavan tien silloinen kunto. Olen nähnyt just siinä paikassa miten tien kaltevuuden muutos yhdessä tuulenpuuskaan saa rekan perävaunun luisuun liukkaalla kelillä, ajoin sen rekan takana. Onnettomuuden jälkeen sitä tieosuutta yritettiin korjata, mutta ei siitäkään tullut muuta kuin "sutta".
Eräs tiehallinnon heppuli Suomessa antoi aikoinaan julkisuuteen lausunnon, että yhtään väärin päin kaltevaa mutkaa ei tule olemaan, eikä 2 cm syviä uria. Mitään korjauksia ei ole tapahtunut vieläkään ja tuosta on jo vuosikymmenet aikaa, liekö heppukin jo kirkkomaalla.
Jos runsaiden sateiden maissa vesi ehtii virrata molemmilta kaistoilta mutkissa samaan suuntaan ja tieltä pois, niin miksi ihmeessä sen veden pitää Suomessa virrata teiden mutkissa oikealle ja vasemmalle?
Suomessa ei kaarteessa koskaan ole tien puolikkaat eri suuntiin kallellaan.
Oletko ihan varma, että nimimerkki jolle vastasit lukee tätä keskusteluketjua vielä 7 vuotta myöhemmin???
Kyllä on, tai ainakin oli. Kun menin v. 1965 TVH: lle mittahommiin eräälle Etelä-Savon kantatielle (tehtiin uutta kantatietä), niin kaarresäteen ollessa tarpeeksi suuri; muistaakseni yli 600m, ei tehty kaarrekallistusta, eli paalutettiin kaksipuoleinen kallistus.
Miten paljon sitä vettä saa "pinottua" tasaiselle pinnalle jos ei ole reunoja? 5% kallistukset on joku Suomalainen keksintö jota ei muualla käytetä.
RENGASLIIKKEET TYKKÄÄ! MEIDÄN yhdistelmässä aina "kantit" pois ojanpuolen renkaista ja ojaan puoltaa näinollen aina ! t:hartiakipuinen.
Aloitin+mittaustyöt+TVH.lla+jo+v.1965+ja+jatkoin+mittahommia+v:een+2010+asti+eri+työantajien+palveluksessa+ja+aina+käytettiin+sivukaltevuutta+2,5%;+ei+5%:a,+paitsi+oikein+pienisäteisissä+kaarteissa.
Ps.+Huvittuneena+olen+seurannut+median+mussuttamista+Olympiastadionin+juoksuradan+"profiilin"+epäkelpoisuutta;+eipät+reppanat+tiedä+mikä+on+profiili+tai+kartta.+Jokaisen+urheilukentän+rataprofiili+on+vaakasuora+viiva.+Suorien+pituuskaltevuus+saa+heittää+korkeintaan<0,1%+eli+alle+1cm:n.
Ite+oon+höylällä+vetäny+aina+3,0+%+kallistukset.+Kakspuolisia+kallistuksiakin+on+tullut+nähtyä+kurveissa,+yhdessä+syynä+oli+ainakin++kiire+kun+sementtistabilointi+kohteessa+ei+ulkokurviin+vaan+ollut+löytynyt+tarpeeksi+tavaraa+äkkiä,+kun+asfalttilevitin+oli+tullut++heti+perässä.+Tässä+kohdassa+ajoi+ainakin+yks+moottoripyörä+melko+pitkälle+lepikkoon.
Ennen+oli+kolmekkin+höylää+levittäjän+edessä+höyläämässä,+niin+kallistuksetkin+ja+tasaisuus+oli+eri+luokkaa+kuin+nykyään+kun+koitetaan+yhdellä+höylällä+pärjätä.
Huono+siinä+on+enää+korjailla+kun+on+asfaltti+päällä.
Ok+.+Mikä+ettei+3,0%:kin.+Mitä+minä+paalutin+tiekorkoja+yli40v,+en+muista+käyttäneeni+kuin+2,5%:n+poikkikallistusta,+siis+päällystettävälle+tielle.