Viisas hellyys

"Hyväkuntoiselle 60 vanhukselle olisi hyvä terottaa päähän, että mitä enemmän vajavaisia on, sitä nopeammin on heistä päästävä eroon.
Muuten eivät lapsiemme rahat riitä, näköjään eivät riitä hoitajatkaan, kuten uutisissa kertoivat.
Inhimillisin tapa hoitaa ongelmaa on kävellä näkemättömin silmin ohitse, ja antaa ongelman olla.
Yletön lämpö ja hellyys oli ymmärrettävää vielä silloin kun olimme nuoria, nyt se on enää tyhmyyttä.
Maailman kannaltakin on, meitä on jo 8 Miljardia sukan, jääkaapin, auton, telkkarin ja tietokoneen kuluttajaa, ja siihen hivelykoneet päälle, älykännyineen.
Parasta on vaan muistella nuoruusaikojen hellyyksiä, siinäkin tapauksessa että lojuva juoppo on entinen heila.
Omatuntokin on yksi niistä asioista joita ei voi viedä mukanaan hautaan, paitsi uskovaisilla."


Haluaisin että tähän vastaisivat vain tunteettomat roistot.
Loogisesti ajattelevat kylmän kalseat.
Villit, jotka raatelevin kynsin, nokin ja torahampain, pitävät maailman puhtaana,
hautaavat syömällä pois tauteja levittävät raadot.
Inhottavimmat Raatokärpäsen toukat.

Aiheen aloitukseeni antoi "mökin mummo", aloituksellaan "Omatunto?"
Toivon että hän ei provonsa kopioinnista pahastu.
Minä en työelämästäni kuitenkaan paljastele.

Mutta kuten hän, niin minäkin:
Sentissä on Miljoonan loppu.

H.

12

115

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tänään en jaksa


      Tänään en jaksa, on päivä jolloin pienikin on liikaa,
      väärä sana masentaa, turhauttaa, väsyttää.
      Tänään en ota vastaan viestejä objektiivisesti
      sorrun jankuttamaan enkä anna periksi
      etsin viat muista itse olen oikeassa.

      Tänään en jaksa olla samaa mieltä kanssasi
      en jaksa ymmärtää sinua.
      Tänään yritän ymmärtää vain itseäni,
      yritän olla armollinen itselleni,
      yritän antaa anteeksi itsekkyyteni ja omahyväisyyteni.

      On hyväksyttävä, että on pieni ja haavoittuva.
      On hyväksyttävä oma jääräpäisyys.

      Huomenna on uusi päivä jolloin vapaudun turhuuden taakasta,
      hengitän vapaasti, ilman painolastia hartioillani
      Huomenna nostan selkääni inhimillisyyden repun,
      joka on pakattu täyteen lähimmäisen rakkautta ja ymmärtämystä.
      Tänään minun on nöyrryttävä ja hyväksyttävä puutteet voimavaroissani,
      mutta huomenna olen taas vahva.

      Mandi

      • "Crobain of Morthond"

        Henkilöön kohdistuva rakkaus on aina hyvästä, mutta ei runomuodossa.
        Aiheeseen liittyvä runo on niin kusta.
        H.


      • sexterapeutti
        hunksz kirjoitti:

        "Crobain of Morthond"

        Henkilöön kohdistuva rakkaus on aina hyvästä, mutta ei runomuodossa.
        Aiheeseen liittyvä runo on niin kusta.
        H.

        Persoonallisuutta läheltä liippaa frigiditetti, kylmyys, tunteettomuus joka selvittää sen pohjautuvan henkisiin jopa hengellisiin syihin. Syyt saattavat olla torjutuksi tuleminen, pelittämisen vähäisyyden johtaminen jatkuvaan puutteessa olemiseen, piinaaviin muistoihin.

        Vanhempi-lapsi suhteen päättyminen murrosikä vaiheessa. Sitä kuvaa samaistuminen hippi-maailmaan, etsiminen omaa indetiteettiä joka näyttää jatkuvan loputtomiin. Halu latistaa älykkäämpien mielipiteet - kuten vastaat aloituksessa korpikirjailijalle, jonka tietoa ja taitoa sinun on vaikea ylittää. Tämä voi jälleen aiheuttaa lisää tarumatisointia varsinkin älykkäitä kirjoittajia kohtaan.

        Pelko fysiologisilla ja fyysisillä alueilla olevien toimintojen vähenemisestä osoittaa pientä pelkoa vanhenemisesta. Vanheneminen on kuitenkin väjäämätöntä jokaisen elollisen olennon kohdalla, sitä ei voi väistää. On tultava vihdoin sinuiksi oman itsensä kanssa, myönnettävä omat puutteellisuudet ja opittava elämään niiden kanssa. Frigiditeetti on kiusallinen kaveri, kovat ovat halut rakastaa mutta piinaavat muistot voivat olla esteenä varsinkin miehillä.


      • sexterapeutti kirjoitti:

        Persoonallisuutta läheltä liippaa frigiditetti, kylmyys, tunteettomuus joka selvittää sen pohjautuvan henkisiin jopa hengellisiin syihin. Syyt saattavat olla torjutuksi tuleminen, pelittämisen vähäisyyden johtaminen jatkuvaan puutteessa olemiseen, piinaaviin muistoihin.

        Vanhempi-lapsi suhteen päättyminen murrosikä vaiheessa. Sitä kuvaa samaistuminen hippi-maailmaan, etsiminen omaa indetiteettiä joka näyttää jatkuvan loputtomiin. Halu latistaa älykkäämpien mielipiteet - kuten vastaat aloituksessa korpikirjailijalle, jonka tietoa ja taitoa sinun on vaikea ylittää. Tämä voi jälleen aiheuttaa lisää tarumatisointia varsinkin älykkäitä kirjoittajia kohtaan.

        Pelko fysiologisilla ja fyysisillä alueilla olevien toimintojen vähenemisestä osoittaa pientä pelkoa vanhenemisesta. Vanheneminen on kuitenkin väjäämätöntä jokaisen elollisen olennon kohdalla, sitä ei voi väistää. On tultava vihdoin sinuiksi oman itsensä kanssa, myönnettävä omat puutteellisuudet ja opittava elämään niiden kanssa. Frigiditeetti on kiusallinen kaveri, kovat ovat halut rakastaa mutta piinaavat muistot voivat olla esteenä varsinkin miehillä.

        "sexterapeutti"

        Seurataanpa katseella.
        Voi hyvinkin olla että on laajempikatseisiakin, jotka eivät kiinnity vain minuun.
        Vaan ohittavat kylmästi.
        Uskoisin myös, että ihmisistä eivät kaikki välitä, välittävät vain elämästä.
        Mutta, mutta.. pahaa pelkään, vanhukset tuntuvat olevan kiinnittyneet vain itseensä.
        Jopa joihinkin toisiin.
        Minä odotan aloitukseeni viisaita vanhuksia.

        H.


      • sexterapeutti26
        hunksz kirjoitti:

        "sexterapeutti"

        Seurataanpa katseella.
        Voi hyvinkin olla että on laajempikatseisiakin, jotka eivät kiinnity vain minuun.
        Vaan ohittavat kylmästi.
        Uskoisin myös, että ihmisistä eivät kaikki välitä, välittävät vain elämästä.
        Mutta, mutta.. pahaa pelkään, vanhukset tuntuvat olevan kiinnittyneet vain itseensä.
        Jopa joihinkin toisiin.
        Minä odotan aloitukseeni viisaita vanhuksia.

        H.

        Yleisellä tasolla kirjoitin tunteettomuuteen johtavista tekijöistä. Torjutuksi tuleminen, jota yleensä pidetään vähäpätöisenä on kuitenkin varsin merkittävä, huomioonotettava tekjä ihmissuhteissa niin myös rakkaudessa.
        Hellyyden ehdoilla on hyvä viisasta vanhuutta.


    • Olen jo kertaalleen vastannut sinulle saman tekstin sisältäneeseen viestiisi. Et silloin osannut muuta kuin lässyttää joutavia.
      Mikä tekee sinusta paremman ja tarpeellisemman elämään tässä maailmassa, kuin ns. vajavaisen? Omat kuvitelmasi siitä kuinka tärkeä olet?

      Joko olet keksinyt konstin jolla nämä vajavaiset saadaan siististi ja hygieenisesti poistettua?
      Ilman että häkki heilahtaa.
      Aika ikävää mikäli heitä lojuu tien varsilla suurempia määriä, joudutaanko ihan väistelemään ohi kulkiessamme.
      Entä nämä kotioloissa asustelevat, heitetäänkö heidät samaan kasaan? Suunnattomasti kuluttavat yhteisiä verovaroja ja oikeastaan niinhän minäkin teen, kun nostan sitä keliakia-avustusta.
      Taisi tulla lähtö minullekin.

      Vastasin vaikka en ole tunteeton roisto, nuo sun mielipiteesi pakottavat siihen joskus.

    • "Anceli"

      "Haluaisin että tähän vastaisivat vain tunteettomat roistot"

      H.

      • Saahan sitä haluta ja minä saan vastata, vaikka en tunteeton roisto olekaan.


    • kawe

      Aloitus on, kuten sexterapeutti mainitsee, pelon motivaatiolla kyllästetty ja kyynisyyden vaippaan kääritty.

      Tämä aihe, noin käsiteltynä on nietcheläinen tapa muokata pikkuhikljaa yleistä mielipidettä. Kohta meitä vanhuksia kohdellaan kuin joitakin hihamerkittyjä kansanosia lähihistoriassa, tuhomielisesti. Niin se kävi nopsasti silloinkin asennemuutos, ehkä on jo liian myöhäistä torjua, jestas sentään.
      Toisaalta on totta, että rapistuminen turhauttaa ja motivaatio moneenkin juttuun katoaa, ihan selviytymissyistä - kun ei niin ei - ähellystä vaan..
      Minä kyllä hellittelisin vieraisille tulevaa kissaa vaikka - silakoita kollille perkaisin ja kehräämään saisin. olisihan sekin jotain ja molempien etu kuitenkin.

      • "kawe"

        Aloituksen tekijänä haluaisin huomauttaa, että kommenttini on käänteinen MM:n omatunto-juttuun.
        Kuten annoin itseni ilmaistakin, ettei tulisi turhaan kopiointisyytettä.
        Halusin tehdä aloituksen heillekin, jotka ovat elämää ajattelevia, mutta realistejä.
        Muistutan myöskin että hihamerkkiä ei tarvitse ommella, riittää että kävelee ohitse välinpitämättömänä.
        Jos jollakin on rahaa ylettömästi, niin saa sen rahan laittaa mihin haluaa, kunhan se raha on iki-omaa.
        Yhteisten rahojen jakeleminen maailman tuuliin on vastuutonta, vaikka olisikin kuinka moraalista.
        Minusta ei tarvitse oppia ottaa, mutta en pane pahakseni jos saan jokusen ajattelemaan järkevästikin. Eläimetkään eivät rääkkää tarkoituksemattomasti.
        Ne vain vaistoavat milloin milläkin on aika mennä.
        Jokaiselle antavat ne myöskin mahdollisuuden yrittää ja epäonnistua.
        Harvoin ne hyväkuntoista vanhaakaan saalistavat.
        Minustakin alkaa tulla potentiaalinen ruoan-antaja, maan matosille ainakin, yhdelle elämän rakentajalle.

        H.


    • Toukasta toukkaan

      Vanhusten itsemurhathan ovat kasvussa, kuka sen mitenkin tekee. Mitä siis päivittelet? Koko ajan osa vanhuksista säästää jälkipolvilta rahaa vieläpä vapaaehtoisesti. Jopa niin,että yritystoimintakin siitä nettoaa, kuten myös kunnalliset palvelut. Kun kerran tähän vastanneet ovat tunteettomia roistoja, niin varmaan olet sitä itsekin aiheen aloittajana. Eihän näin sydämetöntä aihetta Suomessa, tässä lähimmäisten rakkaassa valtiossa, kukaan muu voi tehdä kuin täysin tunteeton roisto.

      Raatokärpästä pitää kunnioittaa, sillä se on hyötyhyönteinen. Hajuhaitat olisivat paljon valtaisammat, elleivät nuo pikku hyönteiset tekisi tehtäviään. Hellyyden voi siis aiheesta suunnata vaikka raatokärpäsille tai niiden toukille. Emot poikineen siinä työssään vain hääräävät...

    • VAMMAISrasismi

      ja myös ikä-rasismi ovat RASISMIA mutta pikku Hitlerit eivät sitä huomaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      364
      8213
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      159
      2572
    3. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      75
      921
    4. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      60
      853
    5. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      823
    6. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      25
      816
    7. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      64
      812
    8. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      12
      800
    9. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      46
      786
    10. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      68
      713
    Aihe