Pyöreinä vuosina

Mistä kaikkialta olette saaneet virallisia onnitteluja?

Imehtelin, kun syntymäpäiviin on vielä aikaa ja postiluukku kolajaa onnittelukorttia ja lahjakorttia. Tähän asti on tullut jo pankilta (jonka asiakas en edes ole) ja ammattiliitolta.
Yhtään ei tunnu kolialta eikä tympiältä.
896
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Minä olen reippaasti laihtunut, kolhona saan enemmän ihailevasti seuraavia katseita.
Pitääkö enempää pashaa kaataa pashaan?
H.

Äänestä
  • Oletko ortodoksijuutalainen?

    Äänestä

"imehtelijä"

Enpä usko että tulen koskaan niin kaljuksi että on pakko alkaa käyttää päähinettä, saati sit mitään huntuakaan.
Partatrimmeri minulla on.
Valkoinen lakana kylläkin saattaa tulla eteeni, ihan lähiaikoinakin, mutta sitäkään en minä laita päälleni.

H.

Äänestä

En ole juhlinut vanhenemistani. Mistä pankki voi tietää jonkun yksittäisen kansalaisen syntymäaikaa?

Rekisterinpitäjillä on salassapitovelvollisuus.

Itse olisin erittäin ihmeissäni/vihoissani moisesta toivottelusta.

Äänestä
  • Eikös pankille tarvitse antaa henkilötunnus ainakin tiliä avatessa? Kyllä minulta on kysytty henkilöllisyystodistusta aina kun olen käynyt muuttamassa tiliehtoja, ja mistäs ne muuten tarkistaisivat, olenko oikea tilinomistaja, ellei heillä olisi henkilötunnusta?

    Minulle ei tullut yhtään virallista onnittelua, eikä kovin monta epävirallistakaan, kun olin ilmoittanut suvulle ja tuttaville, etten juhli.

    Äänestä

  • Kaupunkilainen kirjoitti:

    Eikös pankille tarvitse antaa henkilötunnus ainakin tiliä avatessa? Kyllä minulta on kysytty henkilöllisyystodistusta aina kun olen käynyt muuttamassa tiliehtoja, ja mistäs ne muuten tarkistaisivat, olenko oikea tilinomistaja, ellei heillä olisi henkilötunnusta?

    Minulle ei tullut yhtään virallista onnittelua, eikä kovin monta epävirallistakaan, kun olin ilmoittanut suvulle ja tuttaville, etten juhli.

    Aloittajahan sanoo, ettei ollut edes pankin asiakas.
    Eivät pankit mitään tietoja vaihdattele.

    Äänestä

  • ******* kirjoitti:

    Aloittajahan sanoo, ettei ollut edes pankin asiakas.
    Eivät pankit mitään tietoja vaihdattele.

    No sitten pankki on voinut ostaa tiedot Väestörekisterikeskukselta, sehän on luvallista ellei henkilö ole kieltänyt omien tietojensa myyntiä.

    Äänestä

Ensimmäinen tuli pankilta, toinen ammattiliitolta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


imehtelijä kirjoitti:

Mistä kaikkialta olette saaneet virallisia onnitteluja?

Imehtelin, kun syntymäpäiviin on vielä aikaa ja postiluukku kolajaa onnittelukorttia ja lahjakorttia. Tähän asti on tullut jo pankilta (jonka asiakas en edes ole) ja ammattiliitolta.
Yhtään ei tunnu kolialta eikä tympiältä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu