tämäkö on perhekotien tarkoitus pelata ajalla?On mennyt jo 2 ja puolivuotta mutta edistystä lapsen asioissa ei ole tapahtunut.Eikö sijoituksen tarkoitus ole nimenomaan korjata ne epäkohdat lapsen kohdalta?Näin ei ole valitettavasti tapahtunut vaan ennemminkin taantumaa.Lapsi on puolenvuoden kuluttua 13 mutta olemme huolissamme siitä että hänelle ei ole opetettu siellä esim tunteiden ja ymmärryksen käsittelyä.Hän esim suuttuu äidille puhelimessa jos ei kerkeä juttelemaan esim jos töissä kiirettä tai on autoa ajamassa ym.Eikö tälläisiä asioita pitäisi käydä läpi perhekodissa?Siellä vaan mollataan eikä opeteta kuria oikealla tavalla.Asiat siis polkevat paikallaan.
siis
16
263
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Lapsella pitäisi olla Asiakassuunnitelma tehtynä
ammattitaitoisten lastensuojeluviranomaisten toimesta.
Asiakassuunnitelma, johon on kirjattuna mm. huostaanoton/sijoitukset syyt
ja myös se, että miten näitä syitä lapsen elämästä poistetaan
ja miten niihin huostaanoton syihin esimerkiksi viranomaisten toimilla vaikutetaan.
Asiakassuunnitelmassa on myös oltava kirjattuna se,
miten ja millä tavoin nämä huostaanoton syyt todetaan lapsen elämästä poistuneen.
Asiakassuunnitelma on oltava jokaiselle lastensuojelun asiakkaana olevalla lapsella (myös avohuollon asiakkaana olevalle!)
sekä nykyään myös lastensuojelulakiin on kirjattu,
että asiakassuunnitelma on tehtävä tarvittaessa myös huostaanotetun lapsen tai nuoren vanhemmalle/vanhemmille.
http://www.sosiaaliportti.fi/fi-FI/lastensuojelunkasikirja/tyoprosessi/avohuolto/asiakassuunnitelma/
Avohuollon asiakassuunnitelma
xxxxxxxxxxxxx
http://www.sosiaaliportti.fi/fi-FI/lastensuojelunkasikirja/tyoprosessi/sijaishuolto/hoitojakasvatus/asiakassuunnitelma/
Huostaanotettua lasta koskevaan asiakassuunnitelmaan kirjataan, lastensuojelulaki 30§ (Finlex)..............
xxxxxxxxxxxxx
https://www.sosiaaliportti.fi/fi-FI/lastensuojelunkasikirja/tyovalineet/lomakkeet/asiakassuunnitelma-mallit/
http://www.sosiaaliportti.fi/fi-FI/lastensuojelunkasikirja/tyoprosessi/sijaishuolto/hoitojakasvatus/asiakassuunnitelma/
Sijaishuollon hoito- ja kasvatussuunnitelma
Asiakassuunnitelmaa suositellaan täydennettäväksi sijaishuoltopaikan työntekijöiden ja lapsen sekä hänen vanhempiensa kanssa laadittavalla hoito- ja kasvatussuunnitelmalla.
Hoito- ja kasvatussuunnitelma konkretisoi asiakassuunnitelmaan kirjatut tavoitteet arkipäivän tavoitteiksi ja kuvaa yksityiskohtaisesti sen, miten lapsen tarpeisiin vastataan.
Suunnitelmaa seurataan, päivitetään ja tarkistetaan suhteessa arjen sujumiseen sekä huoltosuunnitelmaan.
xxxxxxxxxxxxxxxxx
......suositellaan...........hmmm