On ilo seksipalvella

Hukkasinko elämäni

Bussipysäkillä seisoi yksinäinen nainen. Minä kiirehdin pysäkille, jos vielä ehtisi varttia vaille kuuden bussiin. Pysäkki tuntui oudon hiljaiselta, vain yksi ihminen odotti, jokohan bussi olisi mennyt. Pysäkkikatos oli sellainen, jossa oli suuri takaseinä, erottamassa sitä taakse jäävästä pusikosta. Nain oli kuin tv-ruudun toisessa reunassa.
- Onko se tulossa vai mennyt, kysyin puuskuttaen naiselta.
- Kyllä se meni, minäkin odotan jo seuraava. En kylläkään myöhästyt edellisestä vaan rauhassa tulin kuuden bussia odottamaan, sanoi Liisa.
Nimi selvisi nimilapusta, joka hänellä oli rinnassa, nimen alla luki mainoslause: On ilo palvella! Liisa oli ehkä kolmekymppinen, vaalean siniseen farkkutakkiin ja –hameeseen pukeutunut nainen.
- Voihan pee, puhisin vähän harmistuneena naiselle.
- Se olisi sopinut minun aikatauluihini täydellisesti, olisin ehtinyt katsomaan peliä kotiin. Kiireisenä päivänä tuntuu hullulta kun aika pysähtyy vartiksi, mitään ei voi tehdä. Mitä hyödyllistä voisi tehdä viidessätoista minuutissa? Ei siinä ajassa ehdi edes iloisesti palvella, keksin vitsiksi hänen nimilapustaan.
- Voi, voi, minulta loppui vuoro kaupassa ja lähdin ihan tarkoituksella ajoissa, ettei koko ajan olisi hulinaa ympärillä. Minä halusin rauhallista hetkeä. Viisitoista rauhallista minuuttia on ainakin kaupan kassalle ruhtinaallinen hetki, siinä ajassa voi tehdä vaikka mitä, nainen jatkoi puheeseeni iloisen tuttavallisesti.
- Tietäisin kyllä mitä tässä ajassa ehtisi tehdä, mutta silloin pitäisi mennä tämän pysäkin seinän taakse, hän sanoi sulkien samalla ilkikurisesti toisen silmänsä.
Täydellisen hämmästyneenä lähdin leikkiin mukaan, uskomatta kuitenkaan mitään tapahtuvaksi.
Livahdimme pysäkin taakse, hän toiselta puolelta ja minä toiselta puolelta. Liisa laski laukkunsa maahan ja – minulta oli silmät tippua – otti hameensa alta pikkuhousut pois. Sujautti ne laukkunsa ja kädet ojossa kutsui minut luokseen. Luonto ajoikin tikanpojan heti puuhun.
Suutelimme hetkessä syntyneen intohimon vallassa, nostin hänen hamettaan liu´uttamalla käsiä reisiä pitkin ylös. Hame oli mytyssä ja minä silittelin hänen karvoitustaan. Ei siinä kuitenkaan kauan aikailtu, levittelin sormella hänen häpyhuuliaan, pehmeän ihana paikka, valmiina siihen parhaaseen hetkeen. Laskin housuni, ajattelin seinää vasten yhtyä tähän taivaasta tipahtaneeseen ihanaan naiseen.
- Odota, haluan koskea sinuun ensin, sanoi vaalean sininen yllätykseni.
Hän puristeli hetken toisella kädellä kiveksiäni ja toisella kädellä ilahtunutta penistäni.
- Kivat on, oikein kivat, tule, hän sanoi hymyillen ja ohjasi minut toista jalkaansa nostaen sisäänsä.
Seinää vasten vedin muutaman rauhallisen vedon nauttiakseni täydellisesti hänen ihanan elimensä puristuksesta ja lämmöstä. Se sama tikanpoika käski pistää vauhtia ja suorastaan rynkytin bussipysäkin tukevaa seinää vasten. Liisa-aarteeni oli täysillä mukana. Otin käsilläni kiinni hänen pakaroistaan, ne olivat kuin luotu suurille kämmenilleni. Nostin häntä ylöspäin ja vedin puoleeni. Samalla katseemme kohtasivat kolmen sentin läheisyydellä. Se intohimoinen kiihkeä katse riitti, laukesin täristen häneen, hänen silmänsä revähtivät pyöreiksi kuin auringonkukat ja hän puri hauskasti hampaitaan yhteen.
Tämä pienen kuoleman hetki päättyi nopeasti, katoksen toiselta puolelta kuului pulinaa, aikamme oli päättymässä. Ajalla ei tosin ollut enää mitään merkitystä, mutta sillä oli, että voisimme tulla huomatuksi. Vaikkakin sinä hetkenä olin valmis mihin vaan, se kiihkeä katse oli todiste, tämä jumalainen nainen on minun elämäni nainen.
Hetken kulutta olimme kuitenkin hämillämme pysäkillä toisten joukossa, vierekkäin mutta puhumatta toisillemme. Pelkäsin vääränlaista kohtaloa ja sanoin runollisesti:
- Kiitos sille kiireiselle bussille, elämä yllättää suurilla hetkillä. Tapaisimmeko myöhemmin illalla.
Bussi tuli pysäkille.
- Sinä olet söpö, ehkä hukkaan oman kauniin mahdollisuuteni mutta kuitenkin vastaan, että mieheni ei pitäisi siitä.
- Silti oli ilo palvella, hän naurahti ja hyppäsi tavoittamattomiin, toisten matkustajien keskelle.

7

15241

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Bussikuski

      Olihan sinulla hyvä ja herkkä hetki. Kuitenkin ihan omista syistä kysyisin, missä kaupassa Liisa työskentelee.

      • Hukkasinko elämäni

        En tietenkään kerro, minua harmitaa muutenkin, etten saanut suhdetta aikaan. Ei hän ole sellainen nainen vaikka yhden kerran näin oltiinkin. Se oli hetken huuma, valitettavasti.


      • opaskat
        Hukkasinko elämäni kirjoitti:

        En tietenkään kerro, minua harmitaa muutenkin, etten saanut suhdetta aikaan. Ei hän ole sellainen nainen vaikka yhden kerran näin oltiinkin. Se oli hetken huuma, valitettavasti.

        mitään saanu!


      • Hukkasinko elämäni
        opaskat kirjoitti:

        mitään saanu!

        En olisi itsekään uskonut, että minulle voi sattua tuollainen tapaus. En tiennyt, että naiset ovat oikeasti noin rohkeita. Saattoi tuntua lukijasta pornolta mutta herkka ja upea hetki se oli.


      • Poika
        Hukkasinko elämäni kirjoitti:

        En olisi itsekään uskonut, että minulle voi sattua tuollainen tapaus. En tiennyt, että naiset ovat oikeasti noin rohkeita. Saattoi tuntua lukijasta pornolta mutta herkka ja upea hetki se oli.

        Eikös tämä touhu ole hankalaa seisaaltaan? Siinähän täytyy kannatella naista.


    • Hukkasinko elämäni

      Siitä on pian pari kuukautta. Olen kulkenut edelleen bussilla kokeillen eri vuorokauden aikojakin. Liisaa ei näkynyt koskaan, olin etsinyt myös muutamasta kaupasta. Viime viikolla istuin bussissa, minulla oli kiire olympialaisia katsomaan, bussilla ei. Bussi ajoi tutulla reitillään keskustan tuntumaan, ihmisiä nousi bussista. Oven jo sulkeutuessa näin Liisan, samassa vaalean sinisessä farkkutakissa. Liisa katsoi minua suoraan silmiin, hymyili ja iski silmää. Bussi lähti, en ehtinyt Liisan perään, eikä Helsingin bussit ihan pienestä pysähdy. Mutta minä näin Liisan ja hän iski silmää, sen täytyi olla viesti. Kohtalon täytyy olla minun puolellani. Jumalainen Liisa on vielä joskus minun, jatkan etsimistä. Ehkä se bussipysäkin pikarakastelu oli jonkun mielestä seksiä mutta minulle se oli väläys onnesta, joka minua Liisan kanssa voisi odttaa. Muistelin jokaisen eleen ja katseen siitä tapaamisesta, ihanaa lämpöä ja pehmeyttä. Kaikkea en vielä edes tiedä enhän koskenut hänen rintojaankaan. Naisessa on kaunista myös hänen olkapäänsä, Liisalla on varmaan aika hennot olkapäät, haluaisin suudella hänen kaulaansa.

      • richard gere

        ei se oo vaikeeta seisaaltaan.. mä tiedän, koska harrastan seksiä joka elokuvassani seisaaltaan. elikkä poeka kato mun leffoja nii opit.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      203
      2790
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      165
      2496
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1162
    4. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      64
      951
    5. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      904
    6. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      107
      902
    7. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      879
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      307
      874
    9. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      453
      778
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      748
    Aihe