Mitä voi tehdä

Oikeudessa tuli maksettavaksi reilun sadan tonnin korvaukset. Ei vakityössä joten maksamisen alottaminen ei onnistu eikä edes kannata eli ulosottoon menee ja asunto menee ekaksi muttei se kata kuin puolet velasta jos sitäkään. Vuokralle pääsy ei onnistune luottotietojen menetyksen takia ja kertaheitolla oikeus teki yhden uuden yhteiskunnan syöttilään. Viime kädessä jos ei asuntoa saa eikä halua mennä sukulaisten rienaksi joutuu tekemään sellaisen rikoksen josta pääsee vankilaan. Tämä toki viimeinen keino.

En tarkoita etteikö rikoksesta (vaikkei tahallisesta vaan tuottamuksellisesta eikä edes henkeen eikä terveyteen kohdistuvasta) saa tuomita mutta jotakin tolkkua noihin korvaussummiin olisi kyllä saatava.
7200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Eikö asiaa voida mitenkään sovitella? Jos ketjun aloittajalle käy niin huonosti, että asunto menee ja velkaa jää, niin rikos ei ole ainoa keino selviytyä. Kunnan sosiaalitoimen velvollisuus on auttaa tällaistakin hädänalaista.
Mielestäni yhteiskunnan pitäisi voida jotenkin puuttua siihen, ettei ainakaan omatta syyttään ylivelkaantuneita rankoin perintätoimin ajeta yhteiskunnan eläteiksi.

Tuomitut korvaussummat näyttävät joskus suurilta ja niin ne ovatkin maksukyvyttömän tuomitun kannalta. Ilmeisesti Suomessa vahingonkorvaukset kuitenkin ovat nimenomaan korvausta vahingoista eli mitään ylimääräistä esimerkiksi oikeusprossin aiheuttamista henkisistä kärsimyksistä ei uhri saa. Yhdysvalloissahan kuulemma tuomitaan joskus aivan järjettömiä vahingonkorvauksia!

Äänestä

"...kertaheitolla oikeus teki yhden uuden yhteiskunnan syöttilään."

Ei, kyllä sinä ihan itse olet mokannut jos oikeus sinut on korvausvastuuseen määrännyt.

Äänestä

Unohda typerät ajatukset rikoksista. Valita nopeasti hoviin. Saat ilmaisen lakimiehen kunnalta. Jos valituksen määräaika on messa umpeen, kirjoita valitus jonkin viisaamman kaverin kanssa iltatyönä. Saat vaatimattomallakin valituskirjelmällä peliaikaa muutamasta kuukaudesta vuoteen. Valitusjan aikana voit myydä asunnon ja muun omaisuuden.

Äänestä
  • Ei ei ei. Korvaukset on maksettava vaikka valittaisi hoviin. Jos et ala maksaa, ulosotto alkaa kuitenkin periä summaa kuukauden mentyä.
    Jos hovioikeus aikanaan tuomitsee korvaukset aiheettomiksi (syyte hylätään/ei tuomita rikoksesta) syytetty voi periä maksettuja korvauksia takaisin. Siinä sitten työmaata riittääkin.

    Äänestä

  • Näinön kirjoitti:

    Ei ei ei. Korvaukset on maksettava vaikka valittaisi hoviin. Jos et ala maksaa, ulosotto alkaa kuitenkin periä summaa kuukauden mentyä.
    Jos hovioikeus aikanaan tuomitsee korvaukset aiheettomiksi (syyte hylätään/ei tuomita rikoksesta) syytetty voi periä maksettuja korvauksia takaisin. Siinä sitten työmaata riittääkin.

    Tarkkaan ottaeen menee ulosottokaaren 2 luvun mukaan näin:

    5 §

    Käräjäoikeuden maksutuomio

    Lainvoimaa vailla oleva käräjäoikeuden tuomio, jossa on asetettu maksuvelvoite, saadaan panna täytäntöön, jollei velallinen aseta vakuutta hakijan saatavasta, ulosottomaksusta ja mahdollisista täytäntöönpanokuluista. Vakuus voidaan asettaa myös osaksi siten, että se yhdessä ulosmitatun omaisuuden kanssa kattaa edellä mainitun määrän.

    Ulosmitattu omaisuus saadaan myydä ilman velallisen suostumusta vain, jos omaisuuden arvo alentuu nopeasti tai omaisuuden hoitokulut ovat korkeat ja hakija asettaa vakuuden myynnin mahdollisesti aiheuttamasta vahingosta ja täytäntöönpanokuluista. Jollei hakija aseta vakuutta, ulosmittaus voidaan peruuttaa.

    Kertyneet varat saadaan tilittää vakuutta vastaan.

    Äänestä

Hakijan asettama vakuus on erittäin harvinainen, joten käytännössä voit myydä asuntosi pois huoletta. (älä kerro muille)

Äänestä
  • Tuohan on ihan puuta heinää! Asunnon saa ilman muitta mutkia ulosmitata. Vain sen ulosmitatun kämpän myynnille on vakuusvaatimuksia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


helou kela ja sossu kirjoitti:

Oikeudessa tuli maksettavaksi reilun sadan tonnin korvaukset. Ei vakityössä joten maksamisen alottaminen ei onnistu eikä edes kannata eli ulosottoon menee ja asunto menee ekaksi muttei se kata kuin puolet velasta jos sitäkään. Vuokralle pääsy ei onnistune luottotietojen menetyksen takia ja kertaheitolla oikeus teki yhden uuden yhteiskunnan syöttilään. Viime kädessä jos ei asuntoa saa eikä halua mennä sukulaisten rienaksi joutuu tekemään sellaisen rikoksen josta pääsee vankilaan. Tämä toki viimeinen keino.

En tarkoita etteikö rikoksesta (vaikkei tahallisesta vaan tuottamuksellisesta eikä edes henkeen eikä terveyteen kohdistuvasta) saa tuomita mutta jotakin tolkkua noihin korvaussummiin olisi kyllä saatava.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu