Eläkkeelle lähemmäs Suomea?

Lähemmäs Suomea!

Olen jo eläkkeellä ja asun Suomesta katsoen hyvin kaukana, ei-EU maasssa. Täällä saan asumisperusteista eläkettä, eli se lakkaa, jos muutan pois maasta. Suomesta saan pinetä työeläkettä

Olen miettinyt, että haluaisin muuttaa lähemmäs Suomea maahan, jossa olisi vähän lämpimämpi, mutta josta olisi helppo käydä Suomessa tervehtimässä sinne asettuneita aikisia lapsiani ja muita sukulaisia.

Jos muuttaisin Suomeen, saisin varmaankin Kelan eläkkeen pienen työeläkkeeni lisäksi. Mutta jos muutan toiseen EU-maahan, esim. Espanjaan, Saksaan tai Ranskaan, en ymmärtääkseni saisi Kelan eläkettä? Mutta voisinko EU-kansalaisena saada jostakin EU-maasta sikäläistä asumisperustaista eläkettä vaikka en ole ko. maassa aiemmin asunut? Työeläkkeeni on niin pieni, etten pelkästään sillä eläisi Euroopan maissa. Toinen vaihtoehto olisi yrittää uudelleen töihin noissa maissa, mutta se voisi olla aika hankalaa, koska olen iäkäs eikä koulutukseni ole kovinkaan kaksinen eikä ammattitaidollani ole suurta kysyntää enää.

Mitähän muita vaihtoehtoja minulla voisi olla?

1

202

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • saattaisiollakin

      Minulla saattaisi olla 1 paikka tiedossa joka voisi olla myynnissäkin, on oma kalastus sekä ravustusoikeus, kaunis järvi, sekä minun itse suunnittelemani golf-harjoituskenttä. Sellainen paikka missä ei todellakaan saa ravustella ilman maanomistusta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      450
      1975
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      153
      1280
    3. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      94
      1183
    4. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      71
      1163
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      114
      1147
    6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      180
      1048
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      100
      783
    8. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      54
      729
    9. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      711
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      674
    Aihe