rotuehdotuksia

Koirarotu haussa uusi sellainen jota ehkä en ole huomannut. Ja ehdotuksia otetaan vastaan.

Kriteerit olisi
On opetettavissa vapaana oloon hyvin.
Koko noin 7-12kg
puolipitkä karva ei lyhyt eikä pitkä.
leikkisä terhakka rotu
tokoilua harrastemielessä ei kilpailu välttämättä.
energiataso kohtuullinen osaa rauhoittuakin

Olosuhteet
oktalo tarha mutta sisäkoira
pariskunta ei lapsia
koiria aina ollut joiden kanssa vaellettu etc.
14182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Mudi (narttu sopivan kokoinen).

Äänestä

Vaatiiko mudi kauheasti liikuntaa vai osaako myös rauhoittua? Naapurissa oli melkoisen vilkas..:)

Onko kova paimentamaan..

Äänestä
  • Paimenkoirana mudi on edelleen suosittu. Osaa kuulemma ottaa rennostikin, kunhan saa tarpeeksi usein sopivan määrän liikuntaa ja aktivointia. Yksilöasia suuresti myös, kuten kaikilla roduilla. Nauttii metsäretkistä ja ylipäätäänkin luonnosta. Omistajat kertoivat minulle näin koiranäyttelyssä ja kirjasin ylös kaikki heidän juttunsa rodusta. Kun olet rotupäätöksen tehnyt, kannattaa vielä käydä jututtamassa sen oikeaa omistajaa jossain. Esim. Facebookin rotuaiheisissa ryhmissä on koolla paljon tiettyjen rotujen omistajia. Sitten koiranäyttelyissä on hyvin koiransa kouluttaneita ihmisiä. Täällä monet "esittävät" monien rotujen omistajia.

    Äänestä

  • edellinnnen kirjoitti:

    Paimenkoirana mudi on edelleen suosittu. Osaa kuulemma ottaa rennostikin, kunhan saa tarpeeksi usein sopivan määrän liikuntaa ja aktivointia. Yksilöasia suuresti myös, kuten kaikilla roduilla. Nauttii metsäretkistä ja ylipäätäänkin luonnosta. Omistajat kertoivat minulle näin koiranäyttelyssä ja kirjasin ylös kaikki heidän juttunsa rodusta. Kun olet rotupäätöksen tehnyt, kannattaa vielä käydä jututtamassa sen oikeaa omistajaa jossain. Esim. Facebookin rotuaiheisissa ryhmissä on koolla paljon tiettyjen rotujen omistajia. Sitten koiranäyttelyissä on hyvin koiransa kouluttaneita ihmisiä. Täällä monet "esittävät" monien rotujen omistajia.

    Kiitos vastauksestasi. Minua on kiinnostanut myös pyreneittenpaimenkoira lyhytkarvainen onko sinulla siitä mitään näkemystä? Schapendoes olisi minun mielestä mukavan luonteinen mutta se turkki ihan mahdoton..olen jo miettinyt että jos sen pitäisi lyhyenä kun rotu muuten on sopiva suht rauhallinen avoimempi luonne ..sitä ei kyllä hyvällä silmällä katsottaisi. :)

    Tuleeko kenellekään muita suht helposti vapaana pysyviä mieluummin kuitenkin suht rauhallisia harrastekoiria..aina kun aika ei riitä kaikkeen ja haluaa koiralle parhaat olosuhteet taata.

    Äänestä

  • ggggggggggggggggghut kirjoitti:

    Pyreneittenpaimenkoirasta en tiedä, sillä sen omistajia en ole vakavasti haastatellut. Siskoni kaverilla on schapendoesuros, jonka olen pari kertaa tavannut. Vallan ihanan oloinen koiruus

    Äänestä

Tuohon kriteerin tuskin kovin montaa rotua löytyy; siihen sopisi ehkä parhaiten joku seurakoira ja niitähän on iäkkäillä ihmisillä pilven pimein.
Mutta onko niistä sitten sun kanssa agilityyn, tokoiluun tai muuhun vastaavaan energiaa tarvitsevaan leikkiin, tuskin, ja onko niillä edes sitä sun vaatimaasi energiatasoa, ei välttämmättä. mutta niin kuin aina, kukaan ei tiedä koirista mitään sua itseesi paremmin.

Äänestä
  • Eivätkös kaiken rotuiset koirat ole seurakoiria? Kaikki tarvitsevat seuraa. Ja samalla kaikki ovat työ- tai harrastuskoiria, kun jokainen rotu tarvitsee myös paljon liikuntaa, vaikkakin kaiken rotuisten koirien joukosta löytyy poikkeuksellisen laiskojakin yksilöitä, jotka tykkäävät kiertää päivässä pari kertaa talon ympäri ja muun ajan nukkua ja syödä.

    Äänestä

  • fdfeeff kirjoitti:

    Eivätkös kaiken rotuiset koirat ole seurakoiria? Kaikki tarvitsevat seuraa. Ja samalla kaikki ovat työ- tai harrastuskoiria, kun jokainen rotu tarvitsee myös paljon liikuntaa, vaikkakin kaiken rotuisten koirien joukosta löytyy poikkeuksellisen laiskojakin yksilöitä, jotka tykkäävät kiertää päivässä pari kertaa talon ympäri ja muun ajan nukkua ja syödä.

    Kun puhutaan seurakoirasta, tavataan tarkoittaa seurallista koiraa, joka tyytyy vähään niin liikunnassa kuin aktivoinnissakin ja jonka käyttötarkoitus on pääsääntöisesti olla vain seurana :) Jos sanot hankkivasi bordercollien seurakoiraksi, niin kasvattajilta menee niskakarvat pystyyn ja pentu jää sinne.

    Äänestä

  • Piski ja omistaja kirjoitti:

    Tarkoitatko seurakoirina esimerkiksi vähään liikuntaan tyytyviä ja seurallisia mastiffeja ja bordeauxindoggeja?

    Äänestä

Kromfohrländer tulee noista heti mieleen. Tutustu itse, ehkä sopii juuri sinulle :)

Äänestä

Borderterrieri on mainio kotikoira, mutta myös loistava harrastekoira. Helppo turkki, josta ei lähde karvaa, mutta vaatii trimmausta muutaman kerran vuodessa. Tutustu ihmeessä rotuun. :)

Äänestä

Labradorinnoutaja,kultainennoutaja,leonberginkoira,maremmano-abruzzese,
saluki,collie.

Äänestä
  • Kiitos vastauksistanne..kromförländer on kieltämättä mielenkiintoinen vaihtoehto ja borderterrieri myös..kromförländer pysynee paremmin myös vapaana..mutta miten helpolla borderterrierin saa opetettua vapaanaoloon onko riistavietti kohtuullinen? Miten usein noita trimmataan vai trimmataanko paljoakaan?

    Kieltämättä schapendoesin turkki kauhistuttaa kun kuljen paljon metsissä ja en haluaisi että tuo roskia ja kuraa turkissaan ihan niin paljon ja olisi niin työläs siistinä pidettävä..mutta tosiaan en ole vielä sulkenut sitäkään pois..Vastaani on tullut todella mukavia schappeja.. :)
    Harmittaa kun turkki on kasvanut alkuperäisestä rotumääritelmästä.

    Kiitos myös leonbergvastaaja..:) Hauskoja ja niin soveltuvia vaihtoehtoja ;) Joskus saatan ottaa etäisemmän ja riistaviettisen salukin who knows vaikka nöffistäkin tykkään jota et kyllä maininnut. ja bouvierkin ja spinone kiinnostaa mutta pienempää nyt haen ja vapaanaoloon opettaminen on tärkeää eli ei saa olla liian riistaviettinen. Ja harrastuksena tulee tokoilukin.

    Äänestä

  • ggggggggggggggggghut kirjoitti:

    Kiitos vastauksistanne..kromförländer on kieltämättä mielenkiintoinen vaihtoehto ja borderterrieri myös..kromförländer pysynee paremmin myös vapaana..mutta miten helpolla borderterrierin saa opetettua vapaanaoloon onko riistavietti kohtuullinen? Miten usein noita trimmataan vai trimmataanko paljoakaan?

    Kieltämättä schapendoesin turkki kauhistuttaa kun kuljen paljon metsissä ja en haluaisi että tuo roskia ja kuraa turkissaan ihan niin paljon ja olisi niin työläs siistinä pidettävä..mutta tosiaan en ole vielä sulkenut sitäkään pois..Vastaani on tullut todella mukavia schappeja.. :)
    Harmittaa kun turkki on kasvanut alkuperäisestä rotumääritelmästä.

    Kiitos myös leonbergvastaaja..:) Hauskoja ja niin soveltuvia vaihtoehtoja ;) Joskus saatan ottaa etäisemmän ja riistaviettisen salukin who knows vaikka nöffistäkin tykkään jota et kyllä maininnut. ja bouvierkin ja spinone kiinnostaa mutta pienempää nyt haen ja vapaanaoloon opettaminen on tärkeää eli ei saa olla liian riistaviettinen. Ja harrastuksena tulee tokoilukin.

    Borderterrierissä riistavietti on mielestäni kohtuullinen ja kromfohrländerissä riistavietti on aika olematon yleensä. Tämäkin seikka on toki yksilöllistä ja paljon geeneistä kiinni. Riistavietin taso on usein periytyvää. Borderin turkki on nypittävä, on aika työläs homma mutta senkin voi teetättää trimmaajalla tai joskus kasvattaja tekeetarpeen tullen pientä korvausta vastaan. Joskut ajavat borderinsa jos eivät meinaa näyttelyyn mennä mutta omasta mielestäni muuttaa karvan laatua ja lisää karvantuppotulehdusten riskiä.
    Länderin turkkia ei tarvitse trimmata, kevyt kampaaminen ja harjaus riittää pitämään turkin siistinä.
    Täältä ladattavassa esitteessä oli todella hyvin infoa länderstä, latauslinkki oikeanpuoleisen kuvan alla
    http://www.kromfohrlander.fi/landeri.php

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ggggggggggggggggghut kirjoitti:

Koirarotu haussa uusi sellainen jota ehkä en ole huomannut. Ja ehdotuksia otetaan vastaan.

Kriteerit olisi
On opetettavissa vapaana oloon hyvin.
Koko noin 7-12kg
puolipitkä karva ei lyhyt eikä pitkä.
leikkisä terhakka rotu
tokoilua harrastemielessä ei kilpailu välttämättä.
energiataso kohtuullinen osaa rauhoittuakin

Olosuhteet
oktalo tarha mutta sisäkoira
pariskunta ei lapsia
koiria aina ollut joiden kanssa vaellettu etc.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu