Olin 19 vuotias sinkku ja tein opiskellessani kesäduunia isossa matkailukeskuksessa kesäisin siivoojana.
Siellä oli isoja mökkejä joissa pidettin jos jonkinlaista seminaaria isoilla porukoilla, työhöni kuului myöskin olla jonkinlaisena emäntänä tapahtumissa ja hoidella ruokapuolta.
En muista mikä oli seminaarin aihe silläkertaa, mutta kaikki olivat noin nelikymppisiä miehiä ja niille piti iltapalaa laittaa.
Illalla ne olivat jo käyneet kerran saunassa ja pyyhkeet vain päällä miten kullakin kun pikkusen kaasussaskin jo olivat.
Kiusoitelivat että tules sä ja likka saunaan, no kun olin saanut pöydän katettua päähäni iski ajatus että menen kiusallakin.
Siellä niitä oli mulkut paljaana lauteilla ainakin 5, pikkusen alkoi nolostuttaa, mutta tarjottu viskikin meni jo päähän.
Kun oli saunottu, alkoivat jutut mennä alapään jutuiksi, yksi pani käteni pyyheliinansa sisään ja tunsin ison mulkun kädessäni.
En ollut sanut kahteen viikkoon ja alkoi pikkuhousuni kastumaan jo ajatuksestakin että saisin tuon kohta sisääni.
Erkanimme vaivihkaa salaa huoneesta ja mies alkoi heti tositoimiin.
Yhdellä survaisulla meni sisääni ja voi sitä onnea kun sain vapisevan orkun melkein ensityönnöillä ja tulihan se mieskin painaen paksun mulkkunsa nykien pohjaan asti.
Plops vain kuului kun limainen kalu irtosi tiukasta vaostani, terska kiiltävän sinisenä ja sperman ryöpsähtäessä samassa lakanalle valtoimenaan vaostani.
Vasta nyt tajusin että muut olivat seisseet oviaukossa kalut pystyssä meidän naidessa.
Kuin yhteisestä sopimuksesta tuli toinen mies ja työnsi kalunsa märkään ja spermaiseen vakooni, ensin vähän vastustelin, mutta ajattelin ettei tälläistä saa kokea toiste.
Tällä oli ohkainen mutta tosi pitkä kalu, tunsin oikein kun se osui herkkuni pohjaan joka tuntui tosi hyvältä kun kuuma spermaruisku valeli pilluni pohjaa.
Sain toisen orkun samantien ja koitin pidätellä huutoani silmät kiinni ja kun ne aukaisin näin vain edessäni ison punaisen terskan josta tippui kiimaista nestettä.
Puoliväkisin mies työnsi sitä suuhuni ja juuri ja juuri sain sen mahtumaan suuhuni, herranen aika mikä kalu ajattelin - toi ei kyllä mahdu tiukkaan pimppiini.
No sinne olikin jo työntymässä neljäs kalu, eikä se jätkä lupaa kysynyt, en vastustellut lainkaan - kauheaa ajattelin, mitä olen oikeastaan tekemässä.
Suussani oleva paksu kalu jatkoi liikettään ja samalla tunsin kuinka kuuma sperma alkoi voimalla tunkea suuhuni, saakohan tuota nielasta ajattelin, maistui tosi oudolle kun en ollut ennen maistanut spermaa.
Jalkojeni välissäkin alkoi kova loppuveto, aivan kun äidin vanha Singer ompelukone olisi tikannut, niin nopeeta olivat työnnöt.
Karjaisten kuin eläin mies päästi jo kolmannet satsit vakooni, oli mullakin kolmas orkku lähellä, nolona katselin kuinka taas valui kauhea mälli jo turvonneista pillunhuulieni välistä lakanalle.....jatkuu....
Kesällä 2007 kesädunissa sattui....
11
7664
Vastaukset
- Unikuvia
Ja sitten sinä heräsit ja laskit kissan pihalle.
- Sinne!
Jep. Hyväksytään kirjoitettavaksi foorumille Seksinovellit.
- siivoojalikka...
Siinä sitten rentona maatessani tuli yksi mies paksu auton hinausköysi kädessään ja alkoi sitoa käsiäni, vastustelin ensin mutta olin niin kiimoissani että katsotaan...
Se sitoi kädet sängynpäätyyn ja jalat niin että olin kontallani peppu pystyssä, kiihotuin lisää ja aattelin mitähän nyt tapahtuu.
"Nyt jätkät tehdään näin että jokainen saa työntää kaksikymmentä kertaa takaapäin ja jolta laukee, se panaan pelistä pois - voittaja saa korillisen viskiä".
"Ei, ei,ei peppuun, huusin".
Kauheaa mihin olen joutunut ja samalla jo tunsin kuinka se paksukullinen alkoi hivuttamaan kaluaan sisääni, tunsin kuinka se sentti sentiltä meni syvemmälle ja syvemmälle, onneksi oli vanhat spermat vielä sisälläni ja se auttoi voiteluun,,,alkoi hiljainen edestakainen liike - tunsin kuinka pillunhuuleni pingottuivat kalun ympärille ja pikkusen sattuikin, mutta mies jatkoi työntelyään...
Olin ja laskenut....19...kun mies vetäisi ison terskan ulos kuului kauhee imuääni kun pilluni supistui normaaliin kokoonsa.
Seuraavalta tuli melkein heti ja se suljettiin kilpailusta, siinä sitten peppu pystyssä valui spermaa vaostani reittäpitkin ja varmaankin oli kiihoittava miesten sitä katsella.
Näin seinän peilistä kuinka turvonneet ja punaiset olivat pilluni huulet, lisää, lisää ja tulihan sitä - kuudennen kierroksen jälkeen oli jäljellä enää yksi, se paksukaluinen.
Nyt se tiesi jo voittaneensa ja käänsi mut selälleen sitoen jalkani edelleen tiukasti levälleen, näin kuinka se turpea kalu taas työntyi hiljaa sisääni, voi kuinka teki hyvää,,,edelleen, nyt toteutui nuoruuden haaveeni kun sidottuna sain ties monennen orkun.
Tää on pikkusen erilaista kun nuorten poikien hätäiset panot auton takapenkillä, ajattelin siinä alistettuna ja sidottuna.
Vanhoista kotimaisissa elokuvissa näin joskus kun vanha höyryveturi lähtee asemalta ja rasvainen iso mäntä menee sylinteriin kuman höyryn tirskuessa.
Nyt tuli se mieleeni kun mies jatkoi jyystämistään, nostin päätäni että näkisin kuinka se käsivarren paksuinen liukas kalu jatkoi työskentelyään, olin onnesta sekaisin.
Nyt tullaan varmaan asemalle kun mäntä alkaa hidastumaan ja kuumaa spermaa ties monennenko kerran sisääni ruiskuittaa.
Plops, maiskutti taas pimperoni kun se veti hitaasti punaisen vielä sykkivän kalun sisältäni, ruiskuttaen viimeiset spermaruiskeet avoimeksi jääneeseen pilluuni kuin kaivoon.
Aamulla jouduin itse siivoamaan huoneet ja vaihtamaan lakanat - kehtaisiko tuota edes viedä pesuun ja patjanki jouduin kääntämään, oli menny lakanan läpi mehut.
Kaksi päivää meni että pilluni "normalisoitui".
Löysin muuten siivotessani kirjeen jossa oli 800e ja lappu jossa luki "seuraava seminaari pidetään syyskuussa samalla porukalla ja tossa sulle opiskelurahaa talveksi, keräsimme kolehdin".
Arvaatkaa odotinko syyskuuta, odotin ja unelmoin pillu märkänä iltaisin sitä ennen. - mk
siivoojalikka... kirjoitti:

Arvaatkaa odotinko syyskuuta, odotin ja unelmoin pillu märkänä iltaisin sitä ennen.Aijai ihanaa oli...pillusi suorastaan huusi kyrpää.En kyllä muistakkaa olisinko kosk noin tiukkaa ja spermasta vittua nainut.
- Allways Horny

Arvaatkaa odotinko syyskuuta, odotin ja unelmoin pillu märkänä iltaisin sitä ennen.Ihan tässä tekee mieli lähteä pitämään yhden hengen seminaaria. Kerro, mistä sut tavoittaa.
- Buahahahhaa
Jaa 19-vuotias siivoojalikka ajattelee "nyt toteutui nuoruuden haaveeni kun sidottuna sain ties monennen orkun." :DD Onpas se 19wee jo vanha kun sillon vasta nuoruuden haave toteutuu :D
Selkeä mies kirjoittajana, joka haaveilee olevansa alistettava nuori likka. - siivoojalikka
No tunnustettakoon nyt että fantasiaa tää kaikki vaan oli. Nainen kylläkin olen, ikää tosin jo 4. Siis 4*tuo 19. Mut haave tuo on mulla ollut aina...
- aivan takuulla
Kirjoittaja on siis nainen 76 v.
Just joo...
- ääliöt
hittooko te arvostelette.. foorumi on novelleille!
- cockhero38
Sen verran lennokas ja värikäs tarina, että ei voi muuta ku arvostaa. Kiva kun löytyy luovuutta. Erityispisteet tuosta panokisailusta. Jos parannettavaa pitää sanoa niin tarinan alku voisi olla luontevampi.
- kamu1
Mahtava!
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 973533
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k232872Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1122431- 431875
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2421623Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt411555- 321547
- 281350
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201316- 951191