Kyl mie kauhiast ihmettelen :) kuulinko

väärin kulttuuriministerin puheita radio suomesta : että meinaa säästää Jääkiekko junioreilta jos kuulin niin. Etäää mitäää. Vuosikausia asuntovelaliset joilla on asuntolainat, autolainat jne..Maksavat kaikesta lastensa harrastamisesta kalleimman mukaan jopa niin että kun junnut ovat pärjänneet niin heille kuuluva vaikka ilmaiset ykstyistunnit valmentajilta ovat joissakin seuroissa käyttäneet Lain mukaan täysi.ikäisten ilmaisiin sitä ja tätä.... jne

Rajat ovat tullet vastaan monille vanhemille koska yksinkertaisesti sanottuna heillä ei ole mahdolisuutta kustantaa kahden /kolmen lapsensa harrastuksia vaikka kuinka haluisivat ja mitä tulee suomen menestykseen maailmalla tai lasten harrastamisesta yleensä siitä kyllä kiljuat :) ja ovat kyllä ottamassa kunniaa itselleen kun junnut pärjäävät vaikka eivät ole mitenkään koskaa milloinkaan olleet tukemassa yhtään mitenkään mutta kyllä silloin kun junnut pärjäävät on se kuhina kauhiaa :)

p.s yhdellä suolasilkalla sitä pääse kyllä pitkälle....
158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Niinkin pitkälle kun luin erään kunnan urheiluseurasta sekä heidän ns. idologiasta että lapsia /junnuja ei juurikaan tuettu rahalisesti koska ehtoina oli että kun jotain 16vuotiaana voittavat suomen mestaruuden saavat 1000 euroa ja sitten sitä tukea ja bonsoreiden toivottavaa osalistumista jne.

Niiiin mutta ebnnen tuota 16v on lapset harrastaneet junnuikään ja junnioreina muutaman vuoden sitä on perheet olleet mukana viikosta kuukausesta vuodesta toiseen siinä ei ole ollut ajankäytön ongelmia eikä vaikeutta mihin rahojaan sijoittaa tuhannet vanhemmat ovat samalla tehneet vapaaehtoistyötä urheiluseuroissa ja kannustahan se lapsia /junioreitakin kun näkevät kuinka vanhemman mukana olo ei vanhemmalle ole rasittavaa ja väkinäistä tyyliin...kun ei jaksa, viitsi jne...


Kun nuo vuodet vanhemmat, mummit, ukit jne..ovat maksaneet kaiken keillä on viellä elossa ja ketä yleensä haluaa tukea lapsien harrastusia koska lukematon määrä on vanhempia jotka ovat tehneet kahta ja kolmea työtä että pystyvät kustantamaan harrastukset jne...Siinä on lasten /junioreiden vanheat työlistäneet monia valmentaji, siinä on bensaa, ruokaa, vaatetta, välineitä kaikkea kulunut jne...

Niin mistä sitä taas säästävät kun lasten /junioreiden vanhemmat ovat tehneet kaikkensa jopa ylittäneet sen mitä :) tavalisilta odotetaan joille kaksi vapaa päivää viikossa ja pitkään nukkuminen on ehdottoman tärkeää eikä missän nimessä he rasita itseään ylimääräisellä työllä kun ovat niin tavalisia :) Että kehtasivatkin taas minulta kopsata tuon tavallisuuden Tässä pitää alkaa nyt luomaan uutta itseäni kuvaavaa vaikka huippu tavallinen :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


:) kirjoitti:

väärin kulttuuriministerin puheita radio suomesta : että meinaa säästää Jääkiekko junioreilta jos kuulin niin. Etäää mitäää. Vuosikausia asuntovelaliset joilla on asuntolainat, autolainat jne..Maksavat kaikesta lastensa harrastamisesta kalleimman mukaan jopa niin että kun junnut ovat pärjänneet niin heille kuuluva vaikka ilmaiset ykstyistunnit valmentajilta ovat joissakin seuroissa käyttäneet Lain mukaan täysi.ikäisten ilmaisiin sitä ja tätä.... jne

Rajat ovat tullet vastaan monille vanhemille koska yksinkertaisesti sanottuna heillä ei ole mahdolisuutta kustantaa kahden /kolmen lapsensa harrastuksia vaikka kuinka haluisivat ja mitä tulee suomen menestykseen maailmalla tai lasten harrastamisesta yleensä siitä kyllä kiljuat :) ja ovat kyllä ottamassa kunniaa itselleen kun junnut pärjäävät vaikka eivät ole mitenkään koskaa milloinkaan olleet tukemassa yhtään mitenkään mutta kyllä silloin kun junnut pärjäävät on se kuhina kauhiaa :)

p.s yhdellä suolasilkalla sitä pääse kyllä pitkälle....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu