Parran poistosta

Minne kannattaa mennä Helsingissä laseroimaan parta karvat pois? Ajattelin varailla aikaa, mutten osaa valita minne kannattaisi mennä. Suosituksia? Ja niin, jos hinnankin saisi tietää niin kiva.

kiitos.
8267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Epilaser (Lääkärikeskus Aava) tai Laser Tilkka. Kumpikin käyttää alexandriitti- tai diodilaseria jolla tulee tulosta.

Epilaserilla on hinnasto netissä. Laser Tilkan nettisivulla on hyvät ohjeet ja selvitykset hoidoista.

Äänestä

Itse olen käynyt Epilaserin hoidoissa Aavassa. Suosittelen. Ensin minulla käytettiin alexsandriittilaseria, mutta sitten vaihdettiin toiseen... en muista sen toisen laserin nimeä. Toista laitetta käytettiin koska minulla on hyvin tumma iho.

En ole käynyt laserhoidossa muualla, mutta siskoni kävi jossain kosmetologilla laserhoidossa tai joissakin valohoidossa, eikä ollut tyytyväinen. Hänkin on varannut nyt ajan Epilaseriin.

Äänestä

Ja kannattaa myös miettiä sitä parranpoistoa jos sukupuolenkorjaukseen ei ole menossa, koska epiloinninkaan jälkeen ei varmastikkaan ihan siloista poskea saa ja sellaista kitukasvuista sänkeä on myös vaikeampaa leikata ja saada siloisaksi kun että ajaa kunnon koneella ihan oikean sängen pois. Toisaalta jos kokee olevansa jonkinasteinen transihminen, niin sitä voi tiedustella vaikka sieltä transtutkimuksista, että minkälainen hoito sinulle olisi soveliainta, ei aina leikkauspöydälle asti tarvitse mennä. Kannattaa sitten ottaa huomioon myös ihan arkisessakin elämässä, että kuiva iho on hieman hankala jopa parranajossa. Voi valita vaikka saippuaksi jokin sebamedin taikka ns. öljyisen suihkusaippuan jos ei joka päivä halua rasvata kasvoja.

Äänestä
  • Tottakai iho on epiloinnin jälkeen siloisempi. Kultakin hoitokerralta jäljelle jäänyt sänki ei ole mitenkään kitukasvuista, sitä on vaan vähemmän.

    Tutkimustiimi ei osaa sanoa mikä epilointi sopii parhaiten kellekin, sen katsoo ihotautilääkäri tai yksityisellä mahdollisesti hoitaja.

    Äänestä

  • Mitä qmmaa kirjoitti:

    Tottakai iho on epiloinnin jälkeen siloisempi. Kultakin hoitokerralta jäljelle jäänyt sänki ei ole mitenkään kitukasvuista, sitä on vaan vähemmän.

    Tutkimustiimi ei osaa sanoa mikä epilointi sopii parhaiten kellekin, sen katsoo ihotautilääkäri tai yksityisellä mahdollisesti hoitaja.

    Niin mutta jos kokee olevansa joknasteinen transihminen, niin yhteiskunta saattaa rahoittaa ko. toimenpiteitä.

    Äänestä

  • Iho on todella erilainen laserin jälkeen kun sitä vertaa vain sängen höyläykseen. Sitäpaitsi se sänki näkyy, vaikka kuinka höyläisit ja iho kärsii jatkuvasta karvojen naamasta raapimisesta.

    Hinnat per kerta laserissa pyörii parinsadan ja kolmensadan välillä.

    Riippuu vähän omasta naamasta montako kertaa vaaditaan.

    Äänestä

  • KArvelo kirjoitti:

    Niin mutta jos kokee olevansa joknasteinen transihminen, niin yhteiskunta saattaa rahoittaa ko. toimenpiteitä.

    Jos on rahaa, niin miksi odottaa, että hidas yhteyskunta päättää oletko sinä jotain vai etkö sinä ole.

    Äänestä

Minä taas voin kertoa että olen tyytyväinen Tilkkaan. Kävin toisaalla diodilaserissa joka ei tuntunut minulle kovin tehokkaalta verrattuna Töölön aleksandriittiin, ja Tilkassa katsoivatkin että aleksandriitti olisi ainakin tässä tapauksessa parempi. Mukava palvelu kaikin puolin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


parta pois kirjoitti:

Minne kannattaa mennä Helsingissä laseroimaan parta karvat pois? Ajattelin varailla aikaa, mutten osaa valita minne kannattaisi mennä. Suosituksia? Ja niin, jos hinnankin saisi tietää niin kiva.

kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu