Hurjaan väittelyyn sohasen siis minäkin. ( hih.. ) Ja kerronpas samalla omia valinta perusteita. Etsin muutaman kk ajan sopivaa pentua, varteenotettavia ehdokkaita kertyi kaiketi kymmenkunta. Tietenkin selvitin myös maantieteellisen sijainnin, en siksi, että se olisi pääkriteeri päätökselle, vaan siksi, että mitä lähempänä sopiva pentu on, sitä parempi. Ihan aidosti olen sitä mieltä. Ja tunnustan; pentuni tulee lähimmästä ja samalla meille sopivasta pentueesta/kasvattajalta. Näin Meillä.
valinta perusteita
Muumi-Mamma
5419
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
oli yksi kriteeri että kasvattaja on 100 km säteellä.Täytyy kyllä myötää että hakeminen oli tosi työlästä,on joka lähtöön koiria ja hinta haitari 500 -1000 eur.Ja kalliiden meriitit ei edes olleet mitkään ihmeelliset.
Sain erittäin hyvä luonteisen ja hyvä luustoisen pennun, en vaan sillon tiennyt miten parjattu ja vihattu sininen pentu on.
Tämänhetkisen koiramme valintaan vaikutti suuresti treenikavereiden koirat ja treenikavereiden kertomat. Samoin koiran vanhemmat.
Haimme käyttölinjaista, tervettä, vietikästä koiraa. saimme mitä halusimme, koira on nyt 3 vuotias ja schH2 on alla tällä hetkellä, luusto terve ja pää kunnossa.
Kasvattajan asuinpaikkakunta ei vaikuttanut asiaan, haimme pennun 400 km päästä.
Aika pitkälti on ennenkin tullut katseltua treeneissä muiden koiria "sillä silmällä" ja jos on vaikuttanut hyvältä niin on kysytty mistä koira on.
meillä siis etusijalla käyttöominaisuudet ja terveys, ulkonäkö on sivuseikka.
tähdentää tällä aiheella sitä että kyllä lähempääkin pentu löytyy, kun jaksaa odotella ja etsiä. Ja kaiken a o :han on, että pentu on perheeseen "sopiva" elikä taustalla haluttuja ominaisuuksia, hyvä yhdistelmä ym.. mikä on tulevalle omistajalle tärkeää, eikö vain?
Itseäni hämästyttää suunnattomasti, että kritisoidaan sitä, jos ihminen ei halua hankkia pentua toiselta puolelta Suomea. Minä valitsen aina pennun sellaiselta kasvattajalta, joka on kiinnostunut koirasta myös jatkossa. Jos kasvattaja asuu satojen kilometrien päässä, yhteistyö hänen kanssaan on aivan liian hankalaa. Siksi odotan pentua vaikka kauemminkin, että saan sen parin sadan kilometrin säteellä asuvalta kasvattajalta. Tietenkään matka ei ole ainoa kriteeri, mutta tärkeä sekin.
Totta asiasi.
Mutta mulla tilanne oli se että narttu, jonka pennun halusin, asui 600 km päässä. Sieltä pennun haimme ja kasvattajaa tapaamme näyttelyissä ja kokeissa ja laitamme sähköpostilla kuulumisia. 5 vuoden ajan on yhteys pelannut kasvattajaan.
Niin, minulla valintaperuste oli koirani emä. Olisin halunnut kyseisestä nartusta pennun vaikka se olisi asunut naapurissa. tosin, ehkäpä toisella ihmisellä kyseinen narttu ei olisi saanut niin vakuuttavia tuloksia aikaiseksi ja en olisi ollenkaan kiinnostunut kyseisestä koirasta.
eli valintaperuste menee siinä järjestyksessä että koiran emä, sitten isä, kasvattaja ja viimeiseksi asuinpaikka.