Hämmentynyt

Sain vinkin tuolta lesbot-palstalta siirtää keskusteluni tänne, joten tässä samainen tarina myös tänne:

Naiset on alkaneet herättämään tunteita. Mistä sen voi tietää varmaksi, että on tai ei ole lesbo? Elän miehen kanssa avioliitossa ja lapsiakin on. Kerroin miehelleni tunteistani ja pieni kriisihän siitä tuli. Päätettiin kuitenkin jatkaa yhdessä pitkien keskustelujen jälkeen, se tuntui tosi hyvältä ja siltä että mun tunteet oli vain ohimeneviä tuntemuksia.

Nyt taas tunteet oikeastaan erästä naista kohtaan on roihahtaneet. En edes tiedä onko hän lesbo, mutta jotain siinä tuntuu?

Mistä ihmeestä voi tietää onko niin että olen oikeasti lesbo vai onko tämä vain jotain kyllästymistä perinteiseen elämään, ja haluan kokeilla uutta. Miehet ei herätä mitään seksuaalisia tunteita, naiset kylläkin. Ajattelen jo arkea tämän ihastukseni kohteen kanssa ja tuntuu jotenkin ihanalta ja oikealta. Tää tunne on nyt tosi voimakas, mutta elämäntilanteen muuttaminen pelottaa. Toisaalta näiden tunteiden salassapito syö voimia myös. Elämä ei kyllä helpolla päästä. Ei ole ketään kelle puhua, joten pakko kirjoittaa tänne. Sanokaa siis mitä sanottavaa teillä on, toivon asiallisia kommentteja.
4360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minun mielestäni on hyvä, että puhuit asiasta miehesi kanssa. Mitään hätiköityä ei tietenkään kannata tehdä, sillä joistakin asioista voi helposti tulla ikäviä ja peruuttamattomia virheitä, joita sitten vain jäkeen päin kirotaan.

Kauanko tuota on kestänyt? Murrosiässähän noita tuommoisia tulee, yleensä ohimenevinä. En ole kuullut, että vanhemmilla olisi tullut, mutta enpä ole kuullut että ei olisi tullut. Kun itse aloin ymmärtää olevani bi, en puhunut aluksi asiasta kellekään, vaan "nautin" ihastumisen tunteesta kuvitelmien avulla ja vietin paljon aikaa ihastuksieni kanssa.
Näin aluksi miettisin sellaista, että ihan vain kaverimielessä viettäisit laatuaikaa kyseisen naisen kanssa, ja katsoisit vähän ajan kuluttua ovatko tunteet muuttuneet suuntaan tai toiseen.
Itselläni tunteeni vain kasvoivat tätä tyttöä kohtaan, ja "todellinen luontoni" alkoi valjeta minulle, mutta voihan tunne myös hiipua.

En ehkä ole paras apu tähän; yläasteikäinen tyttö joka kamppailee vielä omankin seksuaalisuutensa hyväksymisen kanssa, mutta ehkä noista vastauksista jotakin saa irti ;)

Äänestä
  • Kunnioittaen, nimimerkin 'ehkä apu' on aivan turhan vaatimaton. Aikuisiässä tuollaisen briljantin vastauksen ymmärtäminen saati antaminen vaatii aivojumppaa. Jos olet oikeasti yläasteikäinen niin älä vaan koskaan kasva aikuiseksi.

    Mielikuvituksen käyttäminen positiivisesti hyväksi on aliarvostettu voimavara. Se voi mennä överiksi ja kääntyä itseään vastaan mutta kun sen tiedostaa niin sujuu paljon paremmin. Varsinkin jos on pakit varmasti tiedossa voi hienosti nauttia päiväunista. Stalkkaus ja salamustis yms on överiksi menon tunnusmerkkejä. Mustasukkaisuutta pitää varoa yli kaiken.

    Onkohan ketjun alullepanija saanut mitään irti aiheesta?

    Äänestä

Asiallinen kommentti: Ajatus siitä tuntuu kyllä vieraalta. Älä ole huolissasi kuinka asiat kertomasi jälkeen menevät, ne menvät omalla painollaan. Aika kauan meni ennen kuin lukemani siirtyi tajuntaani, vaikka kyllin älykkäänä olenkin itseäni pitänyt. Itseasiassa olen niin tietoinen älykkyydestäni ja sosiaalisista taidoistani, että pystyn sanomaan mitä vain ja milloin vain välittämättä pätkääkään siitä, mitä itseasiassa sanon. Muille annetaan lusikalla, minä onnekas sain ämpärikaupalla... Itseasiassa sain jättikokoisilla saaveilla! Olen vain tunteideni vietävissä, eikä minua tavallisesti kiinnosta, mitä ympärilläni tapahtuu, jollei se herätä minussa jotakin intohimiin tms. rinnastettavaa.

Tule ja kokeile, miltä nainen tuntuu, vaikka se minulle vieras ajatus onkin.Saat tehdä mitä ikinä haluat, jos vain uskallat. Haastan sinut peliin, jossa voittaja saa jotakin ennenkokematonta.Jos et uskalla, saat tuta karvaan kalkin ja minä siirryn muille apajille, eihän kaikki sanele minulle sääntöjä.

Äänestä

Joku tuosa jo rinnastikin tunteesi murkkuikäsen ailahteluihin ym ym... Voi jospa hän olisikin "hän" joka siellä kirjottelee niin voi jumankekka että on ollu karkkikaupassa valikoimaa :) Ja mieliuivitusella vientiä. Ja itsellä häpyä ja elämänkokemusta, että pystyy kirjoittamaan tälläistä.


Ehkä sun kannattaa nyt vaan pysyä liitossasi ja unohtaa tunteesi. Aidon tunteen tietää vain tutustumalla samanhenkisiin ihmisiin ja tutustumalla heidän elämäntapaansa ja arkeen.

Olen saman tehnyt, ja todellakin voin sanoa että ei rakkaus etsimällä synny...Miksi suotta asettaisi itsensä tilaan, jossa hyppää helposta elämästä samaan suohon ja lisäksi tulee näkyvä erilaisuus ja vielä voimakkaammat ennakkoluulot?

Muka rakkautta...Samat pankkilainat, samat tunteiden kuolemiset ja arjen haasteet. Ja nehän vasta haastetta itsessään herättävätkin...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


leppäkerttunen kirjoitti:

Sain vinkin tuolta lesbot-palstalta siirtää keskusteluni tänne, joten tässä samainen tarina myös tänne:

Naiset on alkaneet herättämään tunteita. Mistä sen voi tietää varmaksi, että on tai ei ole lesbo? Elän miehen kanssa avioliitossa ja lapsiakin on. Kerroin miehelleni tunteistani ja pieni kriisihän siitä tuli. Päätettiin kuitenkin jatkaa yhdessä pitkien keskustelujen jälkeen, se tuntui tosi hyvältä ja siltä että mun tunteet oli vain ohimeneviä tuntemuksia.

Nyt taas tunteet oikeastaan erästä naista kohtaan on roihahtaneet. En edes tiedä onko hän lesbo, mutta jotain siinä tuntuu?

Mistä ihmeestä voi tietää onko niin että olen oikeasti lesbo vai onko tämä vain jotain kyllästymistä perinteiseen elämään, ja haluan kokeilla uutta. Miehet ei herätä mitään seksuaalisia tunteita, naiset kylläkin. Ajattelen jo arkea tämän ihastukseni kohteen kanssa ja tuntuu jotenkin ihanalta ja oikealta. Tää tunne on nyt tosi voimakas, mutta elämäntilanteen muuttaminen pelottaa. Toisaalta näiden tunteiden salassapito syö voimia myös. Elämä ei kyllä helpolla päästä. Ei ole ketään kelle puhua, joten pakko kirjoittaa tänne. Sanokaa siis mitä sanottavaa teillä on, toivon asiallisia kommentteja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu