Tuli käväistyä aurinkorannikolla ja kierrettyä muutama kylä ja kaupunki. Eipä se kultahammasrannikko niin onnela ollutkaan kuin lehdissä annetaan ymmärtää. Huonoa ruokaa ja joka paikassa varoiteltiin varkaista ja rikollisuudesta. Kaikki ikkunat olivat kalterein suojattuja. Sattumalta satuin näkemään yhden taskuvarkaan itse teossa. Sillä kerralla varas jäi ilma saalista. Muutaman kerran yrittivät kusettaa nyhtämällä ylimääräistä annoksista/juomista/pullista joita en ollut tilannut enkä myöskään nauttinut.
Aurinkorannikko oli kylläkin nimensä veroinen. Aurinko helotti täydeltä terältä ja ulkona oli tuskaisen kuuma. Arvelen en että ruoan huonous johtui siitä että asioimani ruokabaarit eivät valmistaneet mitään itse. Tuunasivat vain kaupan puolivalmisteita. Hintaluokkana pidin 6-12 e/ateria. Kokeilin tarjontaa laidasta laitaan. Viinit ja elintarvikkeet kaupoissa olivat reilusti suomalaisia edullisempia. Vaatekaupoissa ei ollut mitään ostettavaa kun kaikki möivät samaa kiinan rihkamaa. Peltokorte kauppasi laadukasta vaatetta Stockmannin hinnoin. Merkkituotteita en löytänyt. Mm Swiss Diamond paistinpannuja en nähnyt missään, Schollin jalkahoitotuotteita ei näkynyt ja sitä rataa.
Aurinkorannikko tuli nähdyksi
79
6857
Vastaukset
- hohhoijaa joo
"Huonoa ruokaa"
Sitten valitsit huonoja ruokapaikkoja...
"ja joka paikassa varoiteltiin varkaista ja rikollisuudesta."
Yllättäen. Turistipaikoissa kun taskuvarkaat viihtyy. Itse olen matkaillut alueella monen monta kertaa; kerran on yritetty laukku varastaa, mutta eipä onnistunut.
"Kaikki ikkunat olivat kalterein suojattuja."
Niin. Perusmeininkiä.
"Merkkituotteita en löytänyt. "
Evo.- Tiuristi
Väli Malaga-Fuengirola, missä niitä parempia ravintoloita olisi ollut kun aterian hintaluokka oli 6-12 e?
Söin mm:
- Mitätön tonnikalasalaatti (Benalmadena)
- Mauton paella (Benalmadena)
- Iljettävä lasagne (Malaga)
- Kitkerä ja karvas Tiramisu (Malaga)
- Tölkki-gazpachoa (baarissa) (Malaga, Torre)
- Mautonta kiinalaista (Malaga, El Pinillo)
- Pahaa kiinalaista (Malaga)
- Mauton perunamunakas (Malaga)
- Iljettävä kokolihapihvi (sulatettu ja huonosti paistettu) (Malaga)
Positiivisena poikkeuksena:
- Erinomainen viinietikkakastike ja rapea salaatti (El Pinillon kiinalaisessa)
- Kohtuuhyvä pihvi ja ranskalaiset (Torren keskustan telttabaari)
Mäkkärin purilaiset sentään olivat hyviä ja toki kaupoista sai hyviä aineksia ja puolivalmisteita. - don Luis
Tiuristi kirjoitti:
Väli Malaga-Fuengirola, missä niitä parempia ravintoloita olisi ollut kun aterian hintaluokka oli 6-12 e?
Söin mm:
- Mitätön tonnikalasalaatti (Benalmadena)
- Mauton paella (Benalmadena)
- Iljettävä lasagne (Malaga)
- Kitkerä ja karvas Tiramisu (Malaga)
- Tölkki-gazpachoa (baarissa) (Malaga, Torre)
- Mautonta kiinalaista (Malaga, El Pinillo)
- Pahaa kiinalaista (Malaga)
- Mauton perunamunakas (Malaga)
- Iljettävä kokolihapihvi (sulatettu ja huonosti paistettu) (Malaga)
Positiivisena poikkeuksena:
- Erinomainen viinietikkakastike ja rapea salaatti (El Pinillon kiinalaisessa)
- Kohtuuhyvä pihvi ja ranskalaiset (Torren keskustan telttabaari)
Mäkkärin purilaiset sentään olivat hyviä ja toki kaupoista sai hyviä aineksia ja puolivalmisteita.Turistille turistimössöä.Ravintolat jotka mainostavat kuvin annoksiaan ovat lähes kaikki "einestuunaajia"vältä niitä.Benalmadenassa olen saanut erittäin huvää ruokaa,mutta parin viikon lomalla parempien paikkojen selaaminen huonoista on vaikeahkoa.Voisit kokeilla rannikon pienempiä kyliä(kaupunkeja?)ja jättää väliin kaikki massaturistipaikat.Yli 70 kertaa eri puolella espanjaa(myös massaturistipaikoissa)käyneenä voin sanoa ,että kertaakaan minulta tai seurueen muilta jäseniltä ei ole varastettu mitään,ei siis suurta riskiä.Laatutuotteet maksavat Espanjassa suurinpiirtein saman kuin Suomessa.Lukuunottamatta Fuengirolan jalkakäytävillä aitoja Lacoste y.m.paitoja kauppaavat päivettyneet tehtaan edustajat,jotka vannoivat tuotteiden olevan aitoja,mutta n.10%halvempia kuin kiviseinien sisällä olevissa kaupoissa.Perinteisempiä malleja samoilla valmistajamerkeillä saa jopa, rantatuolissa maaten, ostettua 10 eurolla.
- Kek-Konen
Tiuristi kirjoitti:
Väli Malaga-Fuengirola, missä niitä parempia ravintoloita olisi ollut kun aterian hintaluokka oli 6-12 e?
Söin mm:
- Mitätön tonnikalasalaatti (Benalmadena)
- Mauton paella (Benalmadena)
- Iljettävä lasagne (Malaga)
- Kitkerä ja karvas Tiramisu (Malaga)
- Tölkki-gazpachoa (baarissa) (Malaga, Torre)
- Mautonta kiinalaista (Malaga, El Pinillo)
- Pahaa kiinalaista (Malaga)
- Mauton perunamunakas (Malaga)
- Iljettävä kokolihapihvi (sulatettu ja huonosti paistettu) (Malaga)
Positiivisena poikkeuksena:
- Erinomainen viinietikkakastike ja rapea salaatti (El Pinillon kiinalaisessa)
- Kohtuuhyvä pihvi ja ranskalaiset (Torren keskustan telttabaari)
Mäkkärin purilaiset sentään olivat hyviä ja toki kaupoista sai hyviä aineksia ja puolivalmisteita.No on kyllä osattu vetää oikein turistimättöjen värisuora. Miksi ihmeessä menet Espanjaan, jos haluat syödä pääasiassa vain kiinalaista tai italialaista?
- Ei pettynyt
Tiuristi kirjoitti:
Väli Malaga-Fuengirola, missä niitä parempia ravintoloita olisi ollut kun aterian hintaluokka oli 6-12 e?
Söin mm:
- Mitätön tonnikalasalaatti (Benalmadena)
- Mauton paella (Benalmadena)
- Iljettävä lasagne (Malaga)
- Kitkerä ja karvas Tiramisu (Malaga)
- Tölkki-gazpachoa (baarissa) (Malaga, Torre)
- Mautonta kiinalaista (Malaga, El Pinillo)
- Pahaa kiinalaista (Malaga)
- Mauton perunamunakas (Malaga)
- Iljettävä kokolihapihvi (sulatettu ja huonosti paistettu) (Malaga)
Positiivisena poikkeuksena:
- Erinomainen viinietikkakastike ja rapea salaatti (El Pinillon kiinalaisessa)
- Kohtuuhyvä pihvi ja ranskalaiset (Torren keskustan telttabaari)
Mäkkärin purilaiset sentään olivat hyviä ja toki kaupoista sai hyviä aineksia ja puolivalmisteita.Laadun ja matkan onnistumisen takaa,LIdle ja Mc käri ja omat eväät.
- epsanjaan
don Luis kirjoitti:
Turistille turistimössöä.Ravintolat jotka mainostavat kuvin annoksiaan ovat lähes kaikki "einestuunaajia"vältä niitä.Benalmadenassa olen saanut erittäin huvää ruokaa,mutta parin viikon lomalla parempien paikkojen selaaminen huonoista on vaikeahkoa.Voisit kokeilla rannikon pienempiä kyliä(kaupunkeja?)ja jättää väliin kaikki massaturistipaikat.Yli 70 kertaa eri puolella espanjaa(myös massaturistipaikoissa)käyneenä voin sanoa ,että kertaakaan minulta tai seurueen muilta jäseniltä ei ole varastettu mitään,ei siis suurta riskiä.Laatutuotteet maksavat Espanjassa suurinpiirtein saman kuin Suomessa.Lukuunottamatta Fuengirolan jalkakäytävillä aitoja Lacoste y.m.paitoja kauppaavat päivettyneet tehtaan edustajat,jotka vannoivat tuotteiden olevan aitoja,mutta n.10%halvempia kuin kiviseinien sisällä olevissa kaupoissa.Perinteisempiä malleja samoilla valmistajamerkeillä saa jopa, rantatuolissa maaten, ostettua 10 eurolla.
>> Positiivisena poikkeuksena:
> www.espanjaan.info
toimiiko kommentetit (sori) - Anonyymi
Ei pettynyt kirjoitti:
Laadun ja matkan onnistumisen takaa,LIdle ja Mc käri ja omat eväät.
Asun Aurinkorannikolla ja yleensä syön kaikenlaisissa paikoissa, mutta on kyllä melkoista paskaa se ruoka. En tilaa mistään kuvista vaan espanjankieliseltä listalta, ja mielellään en käy niin turistipaikoissa. Mutta kyllä sitä itse vaan tekee parempaa paellaa, parempaa munakasta, mercadonan mikroperunamunakas voittaa ravintolat jne. Muutamat suomalaiset ravintolat ovat hyviä ja joku kiinalainen myös ollut ok. Andalucian keittiö on kuitenkin se espanjan halveksituin ihan koko espanjassa ja syystä.
- Sunnish
Kyllä se taskuvaras/ryöstö tapahtuu täällä koto suomessakin. Mielummin liikun yöllä ulkona Costa de solin alueella, kuin Helsinkissä. On meinaan kokemusta!
- pöh
Merkkituoteita löytyy El Corte Inglesistä (Scholl ja Swiss Diamondit).
Missähän olet oikein liikkunut kun et muka löytänyt "merkkituotteita"?
Jos sinulle Mäkkärin tuotteet maistuvat, niin miksi sitten vaivauduit ravintolaan menemään ensimmäisen pettymyksen jälkeen.
Olisi kannattanut pysytellä Mäkkärin leivissä koko loma.
Sehän on tasalaatuista kuin Kotipizzan pizzat.
Lomalle mennään hakemaan elämyksiä, kaikenlaisia.
Joskus tulee pettymyksiä, mutta ne pitää ottaa myös kokemuksina siinä missä positiiviset yllätyksetkin.- Köyhä turisti
Toiset tykkää ryyppäämisestä, jotkut auringosta ja palaneesta naamasta, joku paikallisesta touhusta ja asukkaista. Sadekaan ei kaikille kauhistus.
Ajankohtakin on ratkaiseva. Jos haluan väljyyttä ja tutustua aitoon meininkiin, menen hiljaisena aikana, enkä tupattuun, taskuvarkailla kyllästettyyn paikkaan.
Maisemat kiinnostaa varmaan yhtä paljon ja kulttuuri, ehkä kasvitkin.
Joku pakenee rauhaan häiriötekijöiltä. Joku shoppailee.
Kaikille jotakin, suunnittele etukäteen, mitä tahdot. Rahastakin se kiinni.
Jos rajaton pankkitili voi muita pitää vapaasti aivan pöljinä.
Mutta köyhyys on jpa miellyttävä haaste, kunhan muistaa paikalliset juomarahat.
- =)
Kävimme puolisoni kanssa viime tammikuussa Costa Del Sol lomalla ensimmäistä kertaa. Me tykästyimme aurinkorannikon ruokiin ja maisemiin. Matkustelu renfellä oli helppoa ja jalkaisin pääsi joka paikkaan helposti. Majoitus oli viihtyisää ja rauhallista apartamentos asumista.
Yölläkin uskalsimme liikkua pitkin rannikkoa jalkaisin. Kodittomia katukuvassa näkyi ja katukauppiaita, mutta me saimme kulkea rauhassa. Se taloudellinen tilanne siellä on ihmisillä mikä on. Valitettavasti köyhiä on paljon. Mikä tietysti aiheuttaa varastelujakin. Terveellinen varovaisuus on aina jokapuolella maailmaa hyvästä.
Valtava on hinku päästä uudelleen aurinkorannikolle vielä joskus käymään, ehkä pidemmäksikin aikaa oleskelemaan. Viva el español!- Apu-kerho
Koko aurinkorannikko on tuulipukujunttien kaatopaikka!
- =)
Apu-kerho kirjoitti:
Koko aurinkorannikko on tuulipukujunttien kaatopaikka!
Voihan se olla, mutta kaikki suomalaisetkaan ei ole tuulipukukansaa. Miinuksen laittajat on kyllä juntteja.
- Asenne kohdalleen
Meillä myös positiivinen kokemus takana kesäkuun reissusta Costa del Solilta.
Ihmiset ystävällisiä. ruoka hyvää, valikoimaa löytyy runsaasti, maisemat kauniita. Kävelimme ja kiertelimme päivittäin, iltaisin ja öisin, eikä ollut taskuvarkaita, tai emme niihin ainakaan törmänneet. Neuvoksi vain, että ota rahaa mukaan vain kyseisen illan tarpeeseen, jätä kortit, passit ja muu arvotavara tallelokeroon. Ei sitten harmita, jos tulee ryöstetyksi.
Uusi reissu tulollansa, tällä kertaa Kanarialle. Iloisin mielin reissuun. Turha marmatus pois. Fantastico! - don Luis
Asenne kohdalleen kirjoitti:
Meillä myös positiivinen kokemus takana kesäkuun reissusta Costa del Solilta.
Ihmiset ystävällisiä. ruoka hyvää, valikoimaa löytyy runsaasti, maisemat kauniita. Kävelimme ja kiertelimme päivittäin, iltaisin ja öisin, eikä ollut taskuvarkaita, tai emme niihin ainakaan törmänneet. Neuvoksi vain, että ota rahaa mukaan vain kyseisen illan tarpeeseen, jätä kortit, passit ja muu arvotavara tallelokeroon. Ei sitten harmita, jos tulee ryöstetyksi.
Uusi reissu tulollansa, tällä kertaa Kanarialle. Iloisin mielin reissuun. Turha marmatus pois. Fantastico!Aurinkorannikolla on mittaa runsaasti,joten on vähän niinkuin sanoisitte,että kävin reissussa eteläsuomessa.Kertokaa rohkeasti missäpäin rantaa kävitte.
- Ivan Noble
Ai kun minä luulin että puhutaan Sunny Beach'istä, joka on Bulgariassa. Ei tuntuneet hinnat ja muu tutulta kuin se, että kunnon tavaraa ei juurikaan ole myynnissä. Sehän on sama missä vain rantaturistikohteissa Thaimaata myöten. Hyvä't on olot Bulgarian Aurinkorannikolla varsinkin syksyllä, kun vesi on lämmintä eikä ole liian kuuma. Ruoka aina hyvää ja alkoholijuomat huokeita.
- Tilausta2 on
=) kirjoitti:
Voihan se olla, mutta kaikki suomalaisetkaan ei ole tuulipukukansaa. Miinuksen laittajat on kyllä juntteja.
Maassa maan tavalla. Matkailu antaa ymmärryksen, että emme ole aivan sitä, mitä itse luulemme ja muuallakin osataan vaikka mitä.Uusia ideoita hakemaan ja tietämystä kartuttamaan. Kielitaidolle ja nuorille tärkeintä.
Vanhat eivät ole aikanaan ehtineet, nyt aika.
Menkää, nauttikaa. terveempänä takasin.
- muuhia
onha on siellä suomalaisten ravintoloita joista saa herkullista muushi ja nakkei 10-15e annos
- Pelle peloton
Tietääkseni yhdessäkään Suomi Ravintolassa ei ole tarjolla Muussia ja nakkeja? Lihapullat ja muusin saa kyllä esim. Fuengiroolassa Ravintola Uudesta reflasta ja hinta tais olla jotain 8 €
- aarne49
60-luvulta lähtien Välimeren maiden eri kohteita koluttuani olen tykästynyt Aurinkorannikkoon ja nimenomaa Fuengirolaan. Ihmiset ovat ystävällisiä ja on myös paikallista asutusta eikä vain turisteja. Liikkuminen paikasta toiseen on helppoa renfen myötä. Myös pyörätuolilla liikkujat on otettu hyvin huomioon. Torremolinos puolestaan on mäkisempää.
- --Niklas--
Terve!
Teen maisteritutkintoni lopputyötä ja arvostaisin todella jos vastaisit keskustelufoorumeita koskevaan kyselyyn. Vastaamiseen menee vain muutama minuutti ja vastanneiden kesken arvotaan 3x2 Finnkino vapaalippua.
Kiitos jo etukäteen!
Terveisin,
Niklas
http://www.webropolsurveys.com/R/4D0600E8CE6B8AC4.par - Koko aurinkorannikko
Hieman yltiöpäinen otsikko"aurinkorannikko tuli nähdyksi",vaikka näit siitä vain pienen osan ,etkä ehkä ollenkaan sitä parasta.Mene vielä kerran ,äläkä käy yhdessäkään niinstä paikoista joissa kävit nyt ja kerro kokemuksesi.Uusia paikkoja jää vielä moneen käyntiin!
- On hienoa,
että suomen kansa matkailee. Mihin seuraavaksi, jos aurinkorannikko nähty? Vai onko kaikki maailmassa jo nähty sen jälkeen?
- Tiuristi
Portugaliin vie seuraava matka. Parissa kymmenessä maassa on tullut käytyä. Miten itselläsi?
- szdfk
Tiuristi kirjoitti:
Portugaliin vie seuraava matka. Parissa kymmenessä maassa on tullut käytyä. Miten itselläsi?
Hyvä, ettet jäänyt asenteellasi pilaamaan rannikon ilmapiiriä. Tervemenoa portugaliin, tuskin sielläkään viihdyt.
- mökin mummo
Tiuristi kirjoitti:
Portugaliin vie seuraava matka. Parissa kymmenessä maassa on tullut käytyä. Miten itselläsi?
Tyttäreni on asunut 30 vuotta Fuengirolassa toimien yrittäjänä-ei ravintola alalla. Ollessamme siellä olemme usein syöneet ulkona, olemme aina saaneet menu-listan ja ruoat ovat ollet erittäin hyviä-ei mitään valmiista tehtyä massaruokaa eikä ainaista sikaa.Ihmiset ovat ystävällisiä eikä meitä ole ryöstetty, mutta emme kulje omaisuudet mukanamme eikälompakot ja käsilaukut täynnä varastettavaa. Säille emme voi mitään-meillä on ollut hyvä tuuri ja hyvät ilmat. Fuengirolan ulkopuolelle kannattaa mennä, siellä on valtavan paljon nähtävää. Tiuristin kaltaiset ihmiset kuuluvat siihen kastiin joka haluaa maksaa vähän mutta saada parasta
- Joselino
Missähän ketjun avaaja on pyörinyt ? Onpa todellinen perus turisti, joka pyörii hoteliin ympärillä viikon muovikassi kadessä ja kuvittelee nähneesä Aurinkorannikon. Olen ostanut näitä merkkituoteitasi, jotka mainitsit useasti Espanjasta ja aurinkorannikolta. Sääli ettei Tiuristi löytänyt niitä.
6-12€ maksavista menuista ei voi paljon vaatia, varsinkin jos ne syö rantakadulla tai muissa turistirysissä. Ei missään maailmassa.- petjjjssjjs
Soo soo Joselino vielä on paikkoja missä syö hyvin 12 eurolla.
- irmel
petjjjssjjs kirjoitti:
Soo soo Joselino vielä on paikkoja missä syö hyvin 12 eurolla.
Yes, olen samaa mieltä, että paikallisessa perheen pitämässä ravintolassa syö hyvin ja edullisesti päivän menun ja pitää sisällään vielä juoman ja leivän. Itse olen syönyt menun ruokalassa, jossa paikalliset duunarit käyvät aterioimassa, ja hyvää on ollut.
- hilikutin
Satunnaista aarinkoa sateen välissä, oon koennu ihan ite.
- ....
Mielenkiintoista, olet ilmeisesti saanut kierrettyä jokaisen kuvallisella tai suomenkielisellä menulla varustetun turistisyöttölän? Vinkki: ruokaturisti ei Helsingissä syö Linnanmäellä tai glutamaattikiinalaisessa. Merkkituotteita en osta etelänmaista, lukee niissä sitten mitä hyvänsä. Ikkunoissa on yleensä ylösveivattavat vahvat säleiköt, näistä kämpistä saattaa isäntäväki olla poissa koko kesän - suojaa kivasti kaikelta mahdolliselta. Taskuvarkaita nyt on kaikkialla yhtä paljon, poislukien pohjoismaat, kattavan sosiaaliturvan takia. Kannattaa siis pitäytyä Ruotsinristeilyissä. Etelässä taitaa olla aika lämmintä? Jos kaipaa sadetta, hyttysiä ja 10-18c lämpöjä, kannattaa vuokrata mökki vaikkapa Pihtiputaa-Viitasaari akselilta.
Käymme vähintään kerran vuodessa aurinkorannikolla, näillä reissuilla syöminen on yksi päätarkoituksista. Kyllä espanjalaista ruokaa saa, kunhan viitsii käydä normaaleissa ravintoloissa. - rosvoja riittää
Minusta aloittajalla on asialliset kommentit. Ei sitä juuri "Teidän oikeaa" ruokapaikkaa aina löydä ja kun on nälkä, mennään syömään mikä eteen sattuu. Tulos vaan on nyt julkistettu. Sama se on missä maassa vaan, eikä aloittaja verrannut/kehunut jotain muuta maata paratiisiksi.
Minulta on kyllä viety Barcelonan lähijunassa napillisesta reisitaskusta lompakko/rahat ihan huomaamatta. Samalla hetkellä vietiin myös kaveriltanikin.
Koitan olla jatkossa vieläkin tarkempi, vaikka yli 30 maassa on "käyty" (ei siis täysin koettu) ja matka jatkuu.
Mutta tyypit, joilla jotain erityissiteitä tms. aina puheena olevaan maahan/kohteeseen, ottavat hillittömän puolustusasenteen jos ko. paikkaa arvostellaan!?- Tiuristi
Hyvä, juuri noin ne syönnit meni kuten mainitsit. Aikansa haettiin sopivalta näyttävää baaria ja jossakin vaiheessa tuli raja vastaan sitten mentiin sinne mikä osui kohdalle. Espanjan kielen ruokasanaston oppii nopeasti kun menuja ei useinkaan saanut painettuna. Tarjoilija saattoi lähteä noutamaan ruokalistaa, mutta palasi takaisin tyhjin käsin ja luetteli ulkomuistista ruokalistan espanjaksi. Ensialkuun tunnistin tarjoilijan espanjankielisestä puheesta vain pollon ja patatakset, muutamaa päivää myöhemmin ruokavalio laajeni. Aurinkorannikon baareissa tarjoilijoiden englannin ymmärtäminen oli usein heikoissa kantimissa. Yhtäältä kieli oli vain hidaste. Loppuviikosta luin sujuvasti jo Autofacit'ia. Kuriositeettina todettakoot että apettaessa en syönyt kertaakaan baarissa, jossa ruokalistassa olisi ollut suomenkieltä.
Noin kahdessakymmenessä eri maassa on tullut käytyä ja teen vuosittain 3-4 ulkomaanmatkaa. Allekirjoittaneelle on yleensä aina kelvannut suomalaista huoltoasema-tasoa vastaavat sapuskat ja ruoka-aineiden suhteen olen kaikkiruokainen pl. kesäkeittot ja shittiosontiaiset ja muut ötökät. Halvempi tai kalliimpikin käy jos laatu ja määrä vastaavat hintaa. Aurinkorannikolla ei vastannut.
Toisaalla Espanjassa Mallorcalla hinta/laatusuhde oli erinomainen. Tuli syötyä useasti hotellin läheisessä tavernassa jossa suomitermein jättikokoinen XXL-norsunkorva porsaasta ranujen kera hintaan 5,50. Puolikas grillattu kana oli 6,50. Hintatieto kuluvan vuoden maaliskuulta. Hotellin aamiainen oli tarjonnaltaan runsaampi kuin ruotsinlaivoilla. Muutenkin sapuskat olivat ihan ok. - aurinkoranikkolta
Tiuristi kirjoitti:
Hyvä, juuri noin ne syönnit meni kuten mainitsit. Aikansa haettiin sopivalta näyttävää baaria ja jossakin vaiheessa tuli raja vastaan sitten mentiin sinne mikä osui kohdalle. Espanjan kielen ruokasanaston oppii nopeasti kun menuja ei useinkaan saanut painettuna. Tarjoilija saattoi lähteä noutamaan ruokalistaa, mutta palasi takaisin tyhjin käsin ja luetteli ulkomuistista ruokalistan espanjaksi. Ensialkuun tunnistin tarjoilijan espanjankielisestä puheesta vain pollon ja patatakset, muutamaa päivää myöhemmin ruokavalio laajeni. Aurinkorannikon baareissa tarjoilijoiden englannin ymmärtäminen oli usein heikoissa kantimissa. Yhtäältä kieli oli vain hidaste. Loppuviikosta luin sujuvasti jo Autofacit'ia. Kuriositeettina todettakoot että apettaessa en syönyt kertaakaan baarissa, jossa ruokalistassa olisi ollut suomenkieltä.
Noin kahdessakymmenessä eri maassa on tullut käytyä ja teen vuosittain 3-4 ulkomaanmatkaa. Allekirjoittaneelle on yleensä aina kelvannut suomalaista huoltoasema-tasoa vastaavat sapuskat ja ruoka-aineiden suhteen olen kaikkiruokainen pl. kesäkeittot ja shittiosontiaiset ja muut ötökät. Halvempi tai kalliimpikin käy jos laatu ja määrä vastaavat hintaa. Aurinkorannikolla ei vastannut.
Toisaalla Espanjassa Mallorcalla hinta/laatusuhde oli erinomainen. Tuli syötyä useasti hotellin läheisessä tavernassa jossa suomitermein jättikokoinen XXL-norsunkorva porsaasta ranujen kera hintaan 5,50. Puolikas grillattu kana oli 6,50. Hintatieto kuluvan vuoden maaliskuulta. Hotellin aamiainen oli tarjonnaltaan runsaampi kuin ruotsinlaivoilla. Muutenkin sapuskat olivat ihan ok.Tulin tänään Fuengirolasta. Minua alkoi ällöttää ne roskapöntöt ja niiden haju.
Myös laatoitetuilla jalkakäytävillä olevat koiranpaskat olivat ällöä, piti koko ajan katso mihin astuu, jottei osu läjään. Koiria siis oikeasti ulkoilutettiin kaduilla. Eihän se ole koiran vika vaan isännän/emännän, mihin jätös jää.
Kuuma siellä oli kuukauden aikana vain kaksi päivää satoi vettä. - don Luis
Tiuristi kirjoitti:
Hyvä, juuri noin ne syönnit meni kuten mainitsit. Aikansa haettiin sopivalta näyttävää baaria ja jossakin vaiheessa tuli raja vastaan sitten mentiin sinne mikä osui kohdalle. Espanjan kielen ruokasanaston oppii nopeasti kun menuja ei useinkaan saanut painettuna. Tarjoilija saattoi lähteä noutamaan ruokalistaa, mutta palasi takaisin tyhjin käsin ja luetteli ulkomuistista ruokalistan espanjaksi. Ensialkuun tunnistin tarjoilijan espanjankielisestä puheesta vain pollon ja patatakset, muutamaa päivää myöhemmin ruokavalio laajeni. Aurinkorannikon baareissa tarjoilijoiden englannin ymmärtäminen oli usein heikoissa kantimissa. Yhtäältä kieli oli vain hidaste. Loppuviikosta luin sujuvasti jo Autofacit'ia. Kuriositeettina todettakoot että apettaessa en syönyt kertaakaan baarissa, jossa ruokalistassa olisi ollut suomenkieltä.
Noin kahdessakymmenessä eri maassa on tullut käytyä ja teen vuosittain 3-4 ulkomaanmatkaa. Allekirjoittaneelle on yleensä aina kelvannut suomalaista huoltoasema-tasoa vastaavat sapuskat ja ruoka-aineiden suhteen olen kaikkiruokainen pl. kesäkeittot ja shittiosontiaiset ja muut ötökät. Halvempi tai kalliimpikin käy jos laatu ja määrä vastaavat hintaa. Aurinkorannikolla ei vastannut.
Toisaalla Espanjassa Mallorcalla hinta/laatusuhde oli erinomainen. Tuli syötyä useasti hotellin läheisessä tavernassa jossa suomitermein jättikokoinen XXL-norsunkorva porsaasta ranujen kera hintaan 5,50. Puolikas grillattu kana oli 6,50. Hintatieto kuluvan vuoden maaliskuulta. Hotellin aamiainen oli tarjonnaltaan runsaampi kuin ruotsinlaivoilla. Muutenkin sapuskat olivat ihan ok.Ei minua tässä mikään muu häiritse ,kuin se,että tässä saa tuomion Aurinkorannikko,jonka alueella olen paljonkin kesäisin liikuskellut. Jotkut yksittäiset paikat voisi kyllä ilmiantaa maantieteellisesti,sillä ,alkutarina"aurikorannikko tuli nähtyä"ei oikein uppoa.Sen lisäksi joku voisi vaikka luulla että kyseinen alue on vain sitä mistä tarinoit.Itselleni on myös Mallorca varsin tuttu,sekin tarjoaa kulkijalle hyvää ja vähemmän hyvää.Kaipaan siis paikkojen ja hotellien nimiä.
- irmel
aurinkoranikkolta kirjoitti:
Tulin tänään Fuengirolasta. Minua alkoi ällöttää ne roskapöntöt ja niiden haju.
Myös laatoitetuilla jalkakäytävillä olevat koiranpaskat olivat ällöä, piti koko ajan katso mihin astuu, jottei osu läjään. Koiria siis oikeasti ulkoilutettiin kaduilla. Eihän se ole koiran vika vaan isännän/emännän, mihin jätös jää.
Kuuma siellä oli kuukauden aikana vain kaksi päivää satoi vettä.Kokemukseni Fuengirolasta ovat aivan toisenlaiset koirankakan suhteen. Nykyään ihmiset korjaavat koiran jätökset pois eikä kulkukoiriakaan ole enää näkynyt kuten aikaisempina vuosina. Roskapöntötkin alkavat olla nykyään sijoitettu maan alle ja kannet päällä.
- tiedonhaluinen
Onkohan kenelläkään kokemusta talviasumisesta ja koulunkäynnistaTorreviassa? Asuntojen saanti, hintataso, koulu.
tiedätkö kumpi on parempi kuuba vai meksiko kiitos
- caribia rules
Kuubalaiset kiihkeämpiä, meksikolaiset möhömahoja.
- hehehehheee
Fiksut ja varakkaat on menny Ranskaan, köyhä rutusakki on Aurinkolammikolla keskenään tappelemassa.
Mites niin, no lue vaikka paikallisia lehtiä. Heh,hehheeeeeeeeeeeeeeeeeeee- 3+10
Just, EU:n veronkiertäjät, talousrikolliset - eipä heillä huolenhäivää!. Kelpaa kellotella Etelä Ranskan palatseissaan, kun Kreikassa, Espanjassa kurjuus senkun kasvaa työttömyyden lisääntyessä. Työt järjetelty Kiinaan globaalisuuden nimissä, duunarit pellolle, omistajat käärivät voitot ja häipyvät Välimeren paratiiseihin. Huvisatamissa lojuu osa EU;n 'kadotetuista' verovaroista. Vielä senkun huudellaan rutusakeista, tuulipukujunteista, niinkuin Euroopassa ei muita huolia olisi. Jessus sentään. Jos siirryttäisi ajattelussa eteenpäin eikä hoettaisi nuita hemmetin sanoja (rupu...tuulip...junt...) Yritetään edes olla jaottelematta porukat ja yritetään huomioida heidätkin, joilla ei mene, syystä tai toisesta, niin hyvin.
- hihhihhii
Ne on niitä Fuengirolan Rutuja ei ne mitään karavaanareita ole. siellä paskanhajussa viihtyvät talven, keväällä ajavat suorinta tietä kotiin ja kehuvat naapureille olleensa etelässä talven. Ovathan he tappelemassa keskenään. Jos ei sovi heidän ehtoihinsa ajavat porukalla pois, kuten tekivät eräälle hienolle pariskunnalle viime talvena. Näin Rutut toimivat fuengirolassa leirintäalueellä. Alueen pomo on samaa maata täysin aivoton.
- Zoomi
Miksi ihmeessä mennä Fuengirolaan kun espanijaa on muuallakin ja ei ole suomalaisia jokapuolella. Itse ole kiertänyt alueen kaukaa ja maijaillut Costa Blacalla kymmeniä vuosia eikä ole ollut puutetta hyvästä ruuasta eikä merkkituotteista. Kalterit on kyl meilläkin ikkunoissa mutta ne ei kyllä murtomiehiä pidättele. Suomen kodossa pitäisi laitaa teräslevyt ikkunoihin kun lähtee pois, viime reissun aikanakin ihana suomalainen kivitti ikkunan rikki sensijaan espanijalaiset ei ole rikkonut talomme ikkunoita .
- Lämpötila nyt 20 ast
Fuengirolassa suomalaisia kiinnostavia kohteita: http://sateri.info/Fuengirola.html
Campingistä alle tunnin kävely rantapaseota kaupunkiin, jossa pohjoismaisia liikkeitä ja kirkkoja sekä muuta seuratoimintaa. Sofia- opistossa voi suoritta yliopisto-opintikakin.
Ja ne rutut ovat monesti vanhoja karavaanareita, kolunneet vuosikymmenet Euroopan ja Arfikan nähtävyyksiä. En ihmettele, jos jossakin vaiheessa tulee mieleen ajaa suoraan lämpimääm. Campinf Fuengirola on muuten se lämpimin Camping- paikka Espanjassa.
- Syy mennä Fueng.
Tässä jollekin syy mennä Fuenfirolaan lopputalveksi: http://www.karavaanarit.fi/ajankohtaista/etuteltan-puheet/tavaratori/?E26561M=1&x26561=92305153
Tuo "kämppä" vaikuttaa todella edulliselta. - Asiasta toiseen
Olisin lähdösa heti Joulun jälkeen Malagan seuduille, joko hotellilomalle tai vuokrakämppään, mutta en nyt löydä suoria lentoja.
Eikö esimerkiksi Aurinkomatkat tee enää talviaikaan sinne matkoja, viimevuonna vielä oli äkkilähtöjä ja suoria lentoja hyvin saatavilla.
Minkä yhtiön koneella lennätte nykyään sinne, kun tuntuu, että lennoja lopetetaan tai yhtiöt menee kokursiin??- paukku681
Katso SAS sivuilta,jos haluut nopeesti. Halvalla EasyJet mutta tarvii ottaa erilliset liput ensin britanniaan ja sit malagaan.n.80 euroo sivu.Menomatkalla joutuu kyllä yöpymaan kentällä.
- Ar+Ve
Norwegianilla me lennetään, ja hyvät kyydit onkin!
- belair6
paukku681 kirjoitti:
Katso SAS sivuilta,jos haluut nopeesti. Halvalla EasyJet mutta tarvii ottaa erilliset liput ensin britanniaan ja sit malagaan.n.80 euroo sivu.Menomatkalla joutuu kyllä yöpymaan kentällä.
Mistäs siihen EasyJetin koneeseen pääsee Suomessa?
- lämläm
http://espanja.org/forum/6
Kysy tuolla. Minulla on ainuastaan postiivisia kokemuksia. Saanut paljon kulttuuria, hyvää ruokaa ja aurinkoa. Tosin veljeni asuu siellä niin emme juuri käy niissä ns. turisti paikoissa vaan siellä missä paikalliset käyvät. Erittäin hyviä Tapas-paikkoja ym. Matkailu avartaa ja myös minulla on ennakko kuvitelma paikasta. Suomi-juntti-kylä Espanjassa. Myös kiva on käydä Gibraltar on Britannian merentakainen alue. Se sijaitsee Pyreneiden niemimaan eteläosassa Espanjan rannikolla Gibraltarinsalmessa-
- marizella2
I love Turkey! menkää sinne,on siistiä ja kaunista ja vamaan lämpöistä!
Tarjoilijat ovat ystävällisiä,juttelevat,heillä on aikaa!
Kyselevät,oliko ruoka hyvää!!
Tukkiin vaan jotenkin tykästyy,se on sydämellinen maa. - ryaiskilla?
Mites Ryanair Tampereelta?
- ´Kunnonpaikka
Pitempään Aurinkorannikolla viihtyvälle tuossa kämppä.
http://www.keltainenporssi.fi/search/kulkuneuvot/matkailuvaunut/hobby-540-luxe-classic-2010/search.mec?pob_post_id=18969126&pob_action=show_post&pob_cat_id=10703&pob_browser_offset=0&pob_view_language_id=fi - NOKONA16
HEI,
MIKSI SUURIMMAT MATKATOMISTOT TEKISI MATKOJA KO.KOHTEESEEN,,KUN SIITÄ NYT VAAN EI SAA RAHAA TALVELLA..SE ON SIT KANARIAN SAARET...
ME OLEMME MENOSSA KEVÄÄLLÄ..KOSKA JUNALLA PÄÄSEE VAIKKA MALAGAAN,,SIELLÄ MM.FUDISJOUKKUE JA MUUTA ISOA HOMMAA,,ITSESTÄÄN SE ON KIINNI ,MITEN JA MISSÄ LOMANASA VIETTÄÄ..ISO SYDÄN MESSSIIN JA RAHAT PIILOON,,,MITÄ MUUTA VOI LOMALTA ODOTTAA? EIKÖ SEN PIDÄ OLLA ERILAISTA ,KUIN OLOMME KOTISUOMESSA? MIKSI LÄHTEE LOMALLE, JOS ODOTTAA SAMAA KUIN KOTIMAASSA? - tietämätön
Mie ajattelin tänne kirjottaa, ku tääl on porukkaa, jotka on todellakin tietävät Fuengirolasta..miul ois semmonen kysymys, että jos miun pittää ottaa puhelin ja lääkkeet rahaa mukaan ni minne mie ne piilotan ettei kukaan vie? Paidan alle? Ku asun täällä jylhässä korvessa suomessa ni ei oikein noit varkaita oo näkynä..enkä niit kyl haluaisikaan, ei sen puoleen.. :) Mie en koskaan joutunu varkauden kohteeksi ja ois tarkotus olla siellä Fuengirolassa elokuu ja syyskuu sekä muutama päivä lokakuusta...sit kysysin vielä et miten se sää siellä tuohon aikaan? Sateleeko paljon?
- Ihanaa jylhäkorpi
Matkalla ole tarkkana, missä pidät passin, käteisen rahan, pankkkikortin ja aina lääkkeet ja reseptit myös käsimatkatavaroihin.
Perillä ehdottomasti tallelokero, johon laitat passin, rahaa, reseptit ja pankkikortit. Lääkkeet olen pitänyt aina esim. yöpöydällä tai esim.vaatekaapissa.
Rahaa ei mielestäni kannata ottaa hirveitä summia mukaan, jokapaikassa melkein voi maksaa pankkikortilla, pidä tallelokerosssa kuitenkin koko aika tietty pohjakassa, jos pankkikortti katoaa. Poistuessa hotellista on hyvä olla vyölaukku puseron alla, johon vähän käteistä rahaa ja kännykkä tai reisitaskuhousut, jossa taskut edessä.
Opas kyllä neuvoo ongelmatilanteissa. - tietämätön
Ihanaa jylhäkorpi kirjoitti:
Matkalla ole tarkkana, missä pidät passin, käteisen rahan, pankkkikortin ja aina lääkkeet ja reseptit myös käsimatkatavaroihin.
Perillä ehdottomasti tallelokero, johon laitat passin, rahaa, reseptit ja pankkikortit. Lääkkeet olen pitänyt aina esim. yöpöydällä tai esim.vaatekaapissa.
Rahaa ei mielestäni kannata ottaa hirveitä summia mukaan, jokapaikassa melkein voi maksaa pankkikortilla, pidä tallelokerosssa kuitenkin koko aika tietty pohjakassa, jos pankkikortti katoaa. Poistuessa hotellista on hyvä olla vyölaukku puseron alla, johon vähän käteistä rahaa ja kännykkä tai reisitaskuhousut, jossa taskut edessä.
Opas kyllä neuvoo ongelmatilanteissa.Kiitos! :) Mie tässä jo kovasti matkaa oottelen ja ostin sellaisen kätevän pienen pussukan joka on vähä niinku puhelintasku et sen saa tuohon kaulalle ja paidankin alle pistettyä jos tarve tulee..näistä taskuvarkaista ku ei taida missään päästä eroon..:/
- maikkis1
Vyölaukusta sen tunnistaa. Suomalaisen turistin :D
Ei kai kukaan enää sellaista käytä?!? Niin last season ja jostain parin kymmenen vuoden takaa.- nextseason
Last season, heh heh, tyypillinen tuulipuku taas kommentoimassa.
- uudestaan
Aurinkorannikko nähty. Paljon mukavampi paikka mitä tätä lukiessani ajattelin. Hyvää ruokaa sai kaupasta edullisesti, hedelmät yms maistui hyvin. Vuokra-asuntoja oli hyvin tarjolla, auton sai edullisesti ja palvelu toimi. Suosittelen.
- kakki viedään
Paljon rosvoja liikeellä, varokaa jo lentokentällä.
Varokaa ettei teitä putsata ihan puti puhtaaksi , ammatilaisia.
Kaikki alkoholia nauttineet suomaliset käännetään - takuulla.- Stadioni
Joo, Helsinki Vantaa on vaarallinen paikka.
- ATR vaarat
Stadioni kirjoitti:
Joo, Helsinki Vantaa on vaarallinen paikka.
Koitereen rannat vieläkin vaarallisemmat, saati sitten toisinajoin Ilomantsi.
- on niin
ATR vaarat kirjoitti:
Koitereen rannat vieläkin vaarallisemmat, saati sitten toisinajoin Ilomantsi.
Se on A.K.R -vaara
- Vaara mikä vaara.
on niin kirjoitti:
Se on A.K.R -vaara
Lähetään ajamaan Ilomantista Enontietä Enoon päin ja ajetaan n. 15 km päin, tulee tienhaara oikealle. Siinä tienhaarassa on kärjellään oleva kolmio, jossa on keskellä A.K.R :n kuva ilmoittamassa "VAARASTA" välillä ko. tienhaara - Koitere.
- vilttihATTU58
Vaara mikä vaara. kirjoitti:
Lähetään ajamaan Ilomantista Enontietä Enoon päin ja ajetaan n. 15 km päin, tulee tienhaara oikealle. Siinä tienhaarassa on kärjellään oleva kolmio, jossa on keskellä A.K.R :n kuva ilmoittamassa "VAARASTA" välillä ko. tienhaara - Koitere.
Millainen kuva? Milloin otettu?
- Muu vaara
vilttihATTU58 kirjoitti:
Millainen kuva? Milloin otettu?
Onko merkissä keltaisella pohjalla iso aikuinen joka kädestä pitäen taluttaa pientä lasta, metsäänkö ?????
- audenttinen
Muu vaara kirjoitti:
Onko merkissä keltaisella pohjalla iso aikuinen joka kädestä pitäen taluttaa pientä lasta, metsäänkö ?????
kolmas rivi ja neljäs vasemmalta
https://www.google.fi/search?q=lapsia liikennemerkki&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=xYXQUYGuMtSN4gSr5ICQBA&ved=0CAcQ_AUoAQ&biw=1366&bih=651#facrc=_&imgdii=_&imgrc=M2Bn4fyoZenMwM:;-2x82YWMbgNtOM;http://www.ilpotakaloeskola.fi/uuni1.jpg;http://www.ilpotakaloeskola.fi/in4mx.htm;1280;960 - harmaakarhu0901
audenttinen kirjoitti:
kolmas rivi ja neljäs vasemmalta
https://www.google.fi/search?q=lapsia liikennemerkki&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=xYXQUYGuMtSN4gSr5ICQBA&ved=0CAcQ_AUoAQ&biw=1366&bih=651#facrc=_&imgdii=_&imgrc=M2Bn4fyoZenMwM:;-2x82YWMbgNtOM;http://www.ilpotakaloeskola.fi/uuni1.jpg;http://www.ilpotakaloeskola.fi/in4mx.htm;1280;960EI STNA miten tää liittyy ryynäseen?
- harmaakarhulle
harmaakarhu0901 kirjoitti:
EI STNA miten tää liittyy ryynäseen?
Ei mitenkään, kunhan v i t t u i l e v a t ....
- valkoinen haalari
harmaakarhulle kirjoitti:
Ei mitenkään, kunhan v i t t u i l e v a t ....
no no AR, ei saa kirota!
- jeee3eeeee
tässä kaikki...
http://www.katsomo.fi/?progId=205364- Anonyymi
Hiljaiseloa tulevat vuodet. Korona jyllää kivasti.
- Anonyymi
Hiljaista on. Vaikka on olevinaan vuoden vilkkainta aikaa ja lämmintä 30 astetta, ei missään ole ketään. Tuskin palaa ikinä ihan ennalleen.
- Anonyymi
Se siitä onnelasta.
Mummoväki pitää "pileitä" maskit pärstän peittona ja horjuvat sinne tänne muka tanssien, ukot tuijottaa tuttuun tapaansa tyhjyyteen.
Fugen Guerra-räkälä on lohtuna juopuneille vanhuksille jotka elävät ensimmäisen ja viimeisen kerran vapauden illuuusiossa kun elämä meni kotikonnuilla ohi.
Siinä sitä onnea vakka jaettavaksi. - Anonyymi
Sehän olis upee mesta ilman suomalaisia eläkeläisiä.
- Anonyymi
Hieman hymyilyttää nää "Aurinkorannikko nähty.." jutut. Hohhoijjakkaa...
- Anonyymi
Kyllä kateus on suomalaisessa kaamea voima, voittaa jopa kiimankin!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42447- 1161617
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361356Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051044- 571041
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882