Uo:n lisäkulut

Jos jätän käräjillä tuomitun vahingonkorvauksen 200 euroa maksamatta ja odotan, että asianomistaja panee sen ulosottoon.
- mitä kuluja joutuu ASIANOMISTAJA (=velkoja) maksamaan laittaessaan korvauksen ulosoton perittäväksi?
- mitä kuluja minulle (=velalliselle) tulee jos maksan korvauksen vasta ulosotolta tulleen kehotuksen jälkeen? Vai onko summa ekalla maksukehotuksella vain tuo 200 euroa.
- Entä ajan vaikutus, jos ulosottoon pano ja maksukehotus tulee esim puolen vuoden päästä

Ideana on säästyä koko korvauksen maksamiselta, ellei siis velkoja asiaa ulosottoon laita. Oikeuden tuomitsemia korvauksia ei kai voi laittaa perintätoimiston perittäviksi??
9294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Mullakaan ei ole tullut mitään lappuja vaikka korvaus summa on yli 25 000€, niin mietin vanheneeko toi milloin jos tää henkilö ei laita sitä ulosottoon?

Äänestä

Tuohan on niin pieni summa, että turha tuosta on 5 vuotta korkoja kasvatella.
Mitä siinä tuomilauselmassa on muuten korkojen kohdalta mainittu. Onko tuo korko määrätty esimerkiksi määrätty maksettavan korkojen kera vanhingonteon tapahtumasta asti.
Vai vain tuo 200 euroa?
Onko vahinko ollut sellainen, että sen on korvannut vakuutusyhtiö. Silloin vakuutusyhtiö laittaa sinulle ensin normaalilaskun. Jonka jälkeen asia menee voudille.

Asianomistaja ei montaa lanttia joudu tuosta maksamaan. Sekin raha palautuu takaisin, jos vaikka hän laittaa tuon voudille vasta 3 vuoden päästä. Ja summa on kasvanut korkoa. Mutta hox! mitä tuomiolauselma on maininnut korosta, se vaikuttaa asiaan.

Äänestä
  • Tuon sivuston mukaan velkoja joutuu siis maksamaan useampia ulosottomaksuja kuin velallinen. Tilitysmaksu, mahdollinen käsittelymaksu jne.

    Velalliselle tulisi siis vain lisänä ulosoton taulukkomaksu.
    Lisäksi lukee,että rangaistuksen ulosotossa ei peritä ulosottomaksuja.
    Luetaanko siis tuomittu vahingonkorvaus kuuluvaksi rangaistuksen piiriin?

    Jossakin tämän alueen ketjuista mainitaan tuo korkoasia eli jos tuomitaan maksettavaksi korkoineen, vuosikorko oli 8 prosenttia ja lasketaan siis vuodelle eikä kuukaudelle Eli 200 euroon tulisi 5 vuoden korolla 80 euroa lisää.

    Itse en jaksa uskoa että tuo korkoasia olisi noin alhainen. Vai periikö uo jotain omaa korkoa lisäksi?

    Äänestä

Oikeudenkäyntikulujen korko alkaa juoksemaan kuukauden kuluttua tuomion antopäivästä. Tällä hetkellä korko on 8% (viitekorko lisättynä 7 prosenttiyksiköllä, tämä siis EKP:n määräämä).

Velan vieminen ulosottoon aiheuttaa velkojalle pieniä kuluja, mutta ne vähennetään velalliseselta saadusta rahasta. Toisin sanoen velkoja ei joudu niitä itse maksamaan, vaan saa hivenen vähemmän rahaa. Kustannukset eivät tosiaan ole kovinkaan suuria: uo:n käsittelymaksu 7,40e ja mahdollinen passiivirekisteröinti saman verran.

Velalle lisätään ulosotossa ulosottomaksu, joka riippuu velan saldosta. Tässä tapauksessa ulosottomaksu on 27e. Toisin sanoen velkasi ulosotossa olisi 227e + korko.

Äänestä
  • Näin, mutta tietääkö kukaan satavarmasti, että tuo 8 pros korko on VUOSIkorko eli lasketaan vuosittain. Eli 200 euron vuosikorko on 8 pros siis 16 euroa?

    Ite luulen että korko lasketaan kuukausittain eli joka ikinen maksamaton kuukausi aiheuttaa 16 euron lisän summaan.

    Äänestä

  • Kavala Kikka kirjoitti:

    Näin, mutta tietääkö kukaan satavarmasti, että tuo 8 pros korko on VUOSIkorko eli lasketaan vuosittain. Eli 200 euron vuosikorko on 8 pros siis 16 euroa?

    Ite luulen että korko lasketaan kuukausittain eli joka ikinen maksamaton kuukausi aiheuttaa 16 euron lisän summaan.

    Kyllä se on satavarmasti vuosikorko. Näin korkolain mukaan:

    "4 § (6.11.2009/846)

    Viivästyskoron määrä

    Velan maksun viivästyessä velallisen on maksettava viivästyneelle määrälle vuotuista viivästyskorkoa, joka on seitsemän prosenttiyksikköä korkeampi kuin kulloinkin voimassa oleva 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko."

    Äänestä

Myös päätöksellisiä saatavia peritään perintätoimistojen kautta, itseasiassa hyvin useinkin. Perintätoimistoille tulee perintään paljon ns. regressisaatavia eli juuri näitä vahingonkorvaus- / oikeudenkäyntikulusaatavia, johin on jo haettu oikeuden päätös. Perintäprosessi etenee ihan samalla tavalla kuin aina päätöksen jälkeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ketku-kalevi kirjoitti:

Jos jätän käräjillä tuomitun vahingonkorvauksen 200 euroa maksamatta ja odotan, että asianomistaja panee sen ulosottoon.
- mitä kuluja joutuu ASIANOMISTAJA (=velkoja) maksamaan laittaessaan korvauksen ulosoton perittäväksi?
- mitä kuluja minulle (=velalliselle) tulee jos maksan korvauksen vasta ulosotolta tulleen kehotuksen jälkeen? Vai onko summa ekalla maksukehotuksella vain tuo 200 euroa.
- Entä ajan vaikutus, jos ulosottoon pano ja maksukehotus tulee esim puolen vuoden päästä

Ideana on säästyä koko korvauksen maksamiselta, ellei siis velkoja asiaa ulosottoon laita. Oikeuden tuomitsemia korvauksia ei kai voi laittaa perintätoimiston perittäviksi??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu