Täysin puhumaton 2v7kk poika!

Pojalla ei ole käytössä yhtään sanaa, ei edes itse keksittyjä. Toistelee muutamia tavuja, mutta kovin yksipuolista ääntely on. Yritetty saada poikaa matkimaan eläinten ääniä ja yrittämään sanoa sanoja perässä, mutta tähän ei ole poika osoittanut kiinnostusta. Ainoa mitä matkii on auton pärinä :) Kaikkilelut ja vempaimet joista vaan löytyy renkaat, ovat hänen lemppareitaan.

Osoittelemalla ja erilaisilla ääntelyillä hän koittaa saada itseään ilmaistua. Kommunikaatioon ja itsensä ilmaisuun pitäisi tässä lähiaikoina saada apua. Kerran on käyty puheterapeutilla ja siellä päätettiin, että aletaan opettaa pojalle tukiviittomia. Lisäksi käydään katkaisemassa kireä kielijänne.

Poika on kovin touhukas ja usein käy kaikkia perheen jäseniä halimassa ja pusuttelemassa. Ymmärtää puhetta mielestäni hyvin, joten sen puoleen en ole kovin huolestunut. Se kyllä mietityttää, että mikä mahtaa olla puheen viivästymisen takana, kun hän ei edes yritä sanoa mitään sanoa. Ei edes niin, että yrittäisi sanoa sanan ensimmäistä tavua...

Jos löytyy muita joiden lapset olleet vielä täysin puhumattomia melkein kolme vuotiaina, olisi kiva kuulla muiden kokemuksia, koska on lähtenyt puhetta tulemaan ja miten on esim. koulunkäynti sujunut. Jos löytyy samassa tilanteessa olevia, voisi olla kiva vaikka myös sähköpostilla kirjoitella tai vaikka tavata joskus jos lähialueella satutaan asumaan :)

25

2290

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 16+12

      Meillä poika oli lähes puhumaton 2,5 vuotiaana (ei yhtään oikeaa sanaa, mutta jotain äänteitä kyllä).

      Muutama kuukausi myöhemmin puhui jo ikätasoisesti.

    • äiskä myös

      Meidän nuorin poika osasi joitakin sanoja 4,5 vuotiaana,mutta...En halua säikytellä vaan kertoa totuuden.Lastensuojelu otti asian puheeksi ja kerroin varanneeni ajan puheterapeutille ja hommanneeni tarhapaikan valmiiksi,jossa myös oli lapsia jotka eivät puhuneet mitään.Heille siellä opetettiin tukiviittomilla ja kuvien avulla puhumaan,saamaan aikaan sanoja.Mutta meille kävi niin että ls päätti ottaa lapset huostaan ja yksi syy oli tämä.Muut olivat lasten mummon tekemiä sairaita ilmoituksia milloin mistäkin.Kateellinen kun oli mummo,kun en kertonut hänelle uutta osoitettani,ettei hän olisi ollut jatkuvasti häiriköimässä elämäämme kuten edellisessä osoitteessa.Kyllä sinun lapsesi oppii puhumaan,hän varmasti ottaa kiinni muut ennen koulun alkua.Poikamme puhuu jo ihan hyvin,täytti kesällä 6v.Koulun alkua on siirretty vuodella ettei tule kiusatuksi.Kielijänne oli pojalla myös kireä syntymästä asti ja sitä sairaalassa miettivätkin että katkaistaanko se vai ei.Voimia ja hyvää syksyä.

    • viitottua puhetta

      Eikö puheterapeutilla käynneille ole jatkoa? Meidän poika ei puhunut 2,5v iässä. Veimme puheterapeutille ja säännöllinen puheterapia käynnistettiin ennen kolmen vuoden ikää. Puheen kuntouttaminen vei todella aikaa. Ymmärtämisessä ei ollut koskaan vikaa, välillä ymmärsi liiankin hyvin. :)

      Ihanahan se olisi lukea tarinoita kuinka lapsi ikään kuin herää puhumaan yhtäkkiä ja kohta puhuukin jo ikätasoisesti ja sitten uskoa, että näin käy omankin lapsen kohdalla. Aina ei kuitenkaan käy näin. Sitä varten on ammatti-ihmiset. He arvioivat ja antavat tukea. Noudata heiltä saatuja ohjeita. Mukavahan se on vaihtaa ajatuksia myös samassa tilanteessa olleiden vanhempien kanssa.

      • Nyt ollaan jonossa kielijänteen katkaisuun. Seuraavaksi mennään puheterapeutille, kunhan saadaan sinne vammaispalvelun tulkki mukaan opettamaan tukiviittomia. Tulkille kuulemma jonoa noin 1kk.

        Kyllähän sitä itekkin vielä tossa keväällä ajatteli kokoajan, että kyllä se poika kohta alkaa puhumaan. Mutta nyt alkaa pikku hiljaa kyllä epäilyttämään, koska kuukaudet vaan kuluu, eikä mitään edistystä tapahdu.

        Täytyy toivoa, että noista tukiviittomista olisi apua ja kielijänteen katkaisusta.


    • Tiksu

      Gwinevere, missä päin asutte? Meillä poika 2v10kk ja kesällä vasta alkoi tulla sanoja, lauseita ei vieläkään. Minäkin kaipailen vertaistukea... Myös sähköpostia voin mielelläni vaihtaa.

      • Satakunnassa asutaan. Saikos täällä laitettua jotain yksityisviestejä? Jos sitä kautta vaihtais s-posti osotteita.


      • Tiksu
        Gwinevere kirjoitti:

        Satakunnassa asutaan. Saikos täällä laitettua jotain yksityisviestejä? Jos sitä kautta vaihtais s-posti osotteita.

        Heippa! En päässyt sinulle päin laittamaan viestiä, tuli ilmoitus että profiilisi on poistettu?


      • Tiksu kirjoitti:

        Heippa! En päässyt sinulle päin laittamaan viestiä, tuli ilmoitus että profiilisi on poistettu?

        Näköjään olen joskus aikaa sitten profiilini ottanut pois käytöstä. Laita vaikka viestiä [email protected]. Annan sitä kautta sitten paremmin käytössä olevan s-posti osoitteeni :)


    • salama-70

      Tyttäremme ei puhunut vieläkun ikää oli 2v8kk ja silloin pyysin lähetteen keskus sairaalaan. Sen jälkeen tehtiin kaikki mahdolliset testit ja kokeet ja mitään ns. vikaa ei löytynyt.Nyt tyttö on koulussa 2 luokalla ,ikää on kohta 10v. Vieläkään hän ei puhu ,hänellä on käytössä tukiviittomat ,kommunikaatiokansio, vähän kuvia käytössä. Meiltä vanhemmilta asia on vaatinut todella paljon aktiivisuutta että tyttö on saanut kaiken mahdollisen tuen ja kannustuksen jotta pystyisi tulevaisuudessa itsenäiseen elämään puhuu sitten tai ei. Mutta toivoa emme silti vielä ole menettäneet etteikö hän vielä puhuisi joskus.;)

    • uusäiti

      Viivästyminen voi olla hyvälaatuistakin. Mieheni poika (olemme siis uusioperhe) puhui liki kolmivuotiaana vain pari sanaa: auto, koija (koira).

      Olin ihmeissäni, koska omat lapseni siinä vaiheessä jo kertoivat pikku tarinoita, osasivat loruja ulkoa, käyttää käsitteitä ylhäällä, alhaalla, sivulla jne.

      Joka tapauksessa puhe lähtikin yhtäkkiä kehittymään vauhdilla,.... luin ja juttelin paljon enemmän kuin oma äitinsä, kun lapsi oli meillä. Hän on nyt käynyt peruskoulun kohtalaisella menestyksellä. Lukioon ei päässyt, mutta on ammattikoulussa.

      Ehkä yleensä puheen viivästyminen viittaa, että mitään neroa ei ole tulossa, mutta ihan tavallinen poika voi vielä sukeutua. Älä vielä hermostu!

      • MörriVihaisena

        "Ehkä yleensä puheen viivästyminen viittaa, että mitään neroa ei ole tulossa, mutta ihan tavallinen poika voi vielä sukeutua. Älä vielä hermostu!"

        Tuota, tuota...
        Tätä ei allekirjoiteta!

        Muuan muuassa sellaiset nerot kuten; Kalle Päätalo ja Albert Einstein eivät puhuneet pikkulapsina, vaan vasta 3-5 vuotiaina.
        Heillä taisi älykkyysosamäärä olla siinä 135 ellei enemmänkin..että silleen. Lueppas sellaisesta asiasta kuin
        "The einstein syndrome"


    • äispäriini

      No ei se puheen viivästyminen kyllä tarkota sitä että ei ole neroa tulossa. Tähän ehkä jo kliseeksi muodostuneena esimerkkinä voisin mainita Albert Einsteinin, joka oppi puhumaan kolmevuotiaana. Ja vaikkei mitään aivan Einsteinin kaltaista neroa omasta lapsesta sukeutuisikaan, niin ihan yhtä älykäs kuin ikätoverinsa. Puheen kehityksessä lapset ovat vain todella yksilöllisiä, kuten kaikessa muussakin kehityksessä. Älkää siis tarkkailko liikaa taulukkoja, jotka kertovat mitä lapsen kuuluisi kulloinkin osata tai oppia. Ne stressaavat vain vanhempia eivätkä voi toimia kunnollisena ohjenuorana kuin osalle lapsista. Kunhan puhutte ja luette lapselle paljon, kannustatte kun lapsi pyrkii luomaan kontaktia tai kommunikoimaan, oli se sitten käsillä osoittamalla tms. ja kaikin keinoin pyritte ymmärtämään lastanne. Asenne: "En ymmärrä, koitas nyt vaan sanoa äidille mitä haluat." ei kanna pitkälle eikä johda hyviin tuloksiin.

      Tämän kaiken varmaan jo tiedättekin, mutta tuskimpa kirjoitukseni ainakaan ketään haittaa. Ja pointtini oli, että älykkyydestä puheen hitaampi kehitys ei kerro mitään.

      • uusäiti

        Sanoinkin, että YLEENSÄ puheen viivästyminen viittaa siihen, ettei kovin lahjakkaasta lapsesta ole kyse. Samaten kuin myöhään kävelemään oppiminen ei anna kovin hyvää ennustetta kansainvälisestä yleisurheilu-urasta.

        Tästä on kyllä tutkimusta ja usein oppimisvaikeuksien taustalla on puheen vaikeuksia alkutaipaleella. Einsteinin puheen kehityksestä liikkuu tosiaan tämä myytti, mutta olen siitäkin lukenut, että se on täyttä legendaa. Einstein oli vähäpuheinen lapsi, muttei suinkaan puhumaton, mikä on aivan eri asia.


    • Koko tien kulkenut

      Lapseni alkoi puhua 4-vuotiaana tiiviin kuntoutuksen myötä. Tukiviittomat, kuvat, puheterapia ja puhehäiriöisille räätälöity nk intergroitu ryhmä. Kotona paljon huomiota vuorovaikutukseen ja liikunnallinen aktivointi. Osana ongelmaa dyspraksia. Hyvällä kuntoutuksella ja meidän vanhempien suurella panoksella lapsen jatko on ollut hyvä -kiitos varhaisen kuntoutuksen.
      Ei ole syytä jäädä odottelemaan. Kysyisin,onko lapsella muita erityispiirteitä. Eikö tilanne ahdista häntä, miten motoriikka toimii ja onko hänellä päivähoidossa tukitoimia. Haluaako lapsi kuunnella lukemista, miten hän keskittyy asioihin.
      Täysi ääntelemättömyys kiinnitti heti puheterapeutin huomion ja lapsi pääsi nopeutetusti tutkimuksiin lastenneurologille. Puheenkehityksen nk herkkyyskautta on ikäkausi 3-5-vuoteen, jolloin saadaan paljon aikaan lapsen kehityksessä.
      Hae neuvoja ammattilaisilta, liity paikalliseen dysfasiayhdistykseen saadaksesi vertaistukea.
      Kuntoutusta ei saa vaatimatta, eikä tule hyväksyä viivyttelyä.

      • Tänään tuli puhuttua viimeksi puheterapeutin kanssa ja ensi kuun aikana varmaan päästään aloittamaan tukiviitomien opetus. Kyllähän poika välillä kovasti tuskastuu, kun ei saa itseään ilmaistua.

        Motoriikka on ihan normaali. Välillä hermostuu kovasti jos ei saa leluilla tehtyä jotain mitä haluaisi, esim. laitettua jotain ukkelia auton sisään tai liitettyä kahta autoa vetokoukusta yhteen, tällöin tulee kova poru. En tiedä onko tässä mitään erityistä vai onko ihan normaalia hermostumista :) Jonkun verran jaksaa nuunnella lukemista. Keskittyminen riippuu kovasti mitä on tekemässä. Välillä ei keskity lainkaan ja välillä taas on niin keskittynyt ettei mitään kuule.

        Päivähoidossa ei vielä ole, vaan mamma hoitaa kotona poikaa ja pikku siskoa. Ensi vuoden elokuussa ovat menossa päivähoitoon.

        Missä iässä teillä puheterapia aloitettiin?


      • Mies_38V_L_
        Gwinevere kirjoitti:

        Tänään tuli puhuttua viimeksi puheterapeutin kanssa ja ensi kuun aikana varmaan päästään aloittamaan tukiviitomien opetus. Kyllähän poika välillä kovasti tuskastuu, kun ei saa itseään ilmaistua.

        Motoriikka on ihan normaali. Välillä hermostuu kovasti jos ei saa leluilla tehtyä jotain mitä haluaisi, esim. laitettua jotain ukkelia auton sisään tai liitettyä kahta autoa vetokoukusta yhteen, tällöin tulee kova poru. En tiedä onko tässä mitään erityistä vai onko ihan normaalia hermostumista :) Jonkun verran jaksaa nuunnella lukemista. Keskittyminen riippuu kovasti mitä on tekemässä. Välillä ei keskity lainkaan ja välillä taas on niin keskittynyt ettei mitään kuule.

        Päivähoidossa ei vielä ole, vaan mamma hoitaa kotona poikaa ja pikku siskoa. Ensi vuoden elokuussa ovat menossa päivähoitoon.

        Missä iässä teillä puheterapia aloitettiin?

        meiläkään poika ei puhu mitään pärisee vai se syntynyt maalikuussa 2010 eikä 2012


    • Mies_38V_L_

      meiläkään poika ei puhu mitään pärisee vai se syntynyt maalikuussa 2012

    • ..............

      Sukulaispoikamme ei vielä 2-vuotiaana puhunut ja tuolloin paljastui, että hän oli autistinen. Hän "pärisi" myös, mutta oli 1-vuotiaasta eteenpäin kasvoiltaan täysin ilmeetön. Siihen asti hän oli ollut ihan tavallisen oloinen ja nauravakin vauva.

      Koska lapsesi on selkeästi sosiaalinen ja pusuttelee ja halailee, ei ainakaan niin vaikeasta neurologisesta sairaudesta, kuin autismista voi olla viitteitä.

    • Epafras

      Meidän perheessä esikoinen on jo 4v 4kk - eikä puhu. Hän käyttää kyllä vokaaliääntelyä, josta tuttu ihminen voi tunnistaa joitakin sanoja. Mutta oikeiden, yksiselitteisten sanojen tuottamista olemme saaneet odotella. Parin kuukauden kuluttua olemme menossa lastenneurologin suosituksesta sairaalaan kahden viikon hoitojaksolle, josko siitä olisi apua...

      Tukiviittomista on ollut puhetta sekä puheterapeutilla että lastenneurologilla. Meidän mielestämme ne kuitenkin tuntuvat turhilta, koska lapsemme aivan selvästi ymmärtää niin paljon meidän puhettamme. Viittomiin tukeutuminen tuntuu meistä pakittamiselta.

      Toinen lapsemme, 3v 3kk on kutakuinkin samassa tilassa. Tunnistettavia sanoja kuitenkaan ei ole senkään vertaa kuin esikoisella.

      Kolmas lapsemme, 1v 7kk tuo pirteän poikkeuksen sarjaan. Hänellä jo jokeltelu oli paljon isompia sisaruksiaan aktiivisempaa. Hänkään ei kuitenkaan vielä puhu.

      Odottelemme suurella jännityksellä, kuka näistä kolmesta alkaa puhua kunnolla ensimmäisenä.

      • Yks mamma

        Tukiviittomat auttavat lasta sekä puheen ymmärtämisen että myös puheen tuoton vaikeuksissa. Jo 3-vuotias lapsi on turhautunut, jos perheessä ei ymmärretä hänen puhettaan vaivatta. Uskon, että kiukuttelukohtaukset ovat normaalia arkea. Jo hyvinkin pieni lapsi arkailee sosiaalisia kontakteja myös aikuisten kanssa, jos perheen ulkopuolinen aikuinen ei ymmärrä häntä. Itsetunto kohoaa huimasti, kun viittomataidot kehittyvät ja lapsi voi kertoa asioita viittomilla. Ja ihme vain, niin myös selkeitä sanoja alkaa tulla viittomien myötä. Lapsen puheen tuoton vaikeutta voi verrata siihen, että olette maassa, jonka kieltä ette kykene puhumaan. Kyllähän tilanteessa toivoisitte, että olisi jokin kommunikointikeino olemassa.


      • Urputtaja ????

        Noh.. nuorimmalla on toivoa puhua ihan normaalisti, ehkä vielä tällä kolmivuotiaalla, joskaan en usko. Nelivuotiaanne on varmasti jotenkin kehitysvammainen, todennäköisesti kakkonenkin.

        Kannattaako suoltaa lapsia lisää, kun näkee, ettei hyvää tule. Teillä on jokin epäedudllinen geeniyhdistelmä miehenne kanssa.


    • ***

      Viittomien idea on se, että niistä tulee lapselle keino ilmaista itseään ennenkuin sanat tulevat. Vanhemmat opettelevat viittomat ensin ja käyttävät niitä, lapsi oppii mallista. Sanat tulevat kyllä sitten kun on niiden aika ja viittomat jäävät luonnostaan pois. Ottakaa vaan viittomat käyttöön vaikka epäilyttääkin. Niistä on oikeasti apua.

    • Kovasti olemme odotelleet tukiviittoma opetukseen pääsyä, mutta kauan tuntuu kestävän. Kyllä helpottaisi arkea kun poika pystyisi paremmin kommunikoimaan, ei tulis niin paljoo itkupotkuraivareita :) Nyt on onneksi alkanut osoittaa mielenkiintoa puhumista kohtaan ja ääntely on selvästi monipuolistunut. Huomenna on kielijänteen katkaisu edessä. Saas nähdä onko sillä vaikutusta puheen kehitykseen.

      • Yks mamma

        Gwinevere, sinulla kannattaa mennä Papunet.net sivustolle ja sieltä etsiä kuvatyökalu. Löydät paljon viittomia arkeen. Kirjoita haluamasi sana kenttään. Aloittakaa ensin, vaikka väreistä, tavallisimmista ruoista ja eläimistä. Myöhemmin sitten verbit. Samalta sivustolta voit tulostaa kuvia, joita kannattaa käyttää kuvaamaan päivän tapahtumia lapselle. Esim. Aamupesu/-pisu-aamupala-päiväkoti-kotiin-välipala-leikki-ruokailu-iltajutut-iltapala-nukkumaan. Lapsen elämä helpottuu huomattavasti, kun hän tietää, mitä tapahtuu ja itkupotkuraivarit vähenee ja loppuu aikanaan. Kun käytte esim.kirjastossa, niin lisäät aamulla kirjaston kuvan ja viikonloppuna otat päiväkotikuvan pois jne. Toivottavasti ei ollut liian sekavasti kerrottu.


    • jepaje1

      Minun poika iski jo 2v ensimmäisen naisen :D noei vitsi vitsi. Ei oo lapsia. Itekkin olin nuorena huono puhuja ja sössöttäjä. Muistuu vieläkin mieleen kun moni huomautti siitä. Ei se loppuun kivalle tunnu.. Katsokee vaikka jotain meneviä musiikki videoita jos se poikas oppii siitä puhumaan.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      44
      5239
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      24
      3440
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      299
      2830
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      56
      2643
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      170
      2312
    6. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      24
      2119
    7. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      1881
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      366
      1845
    9. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1761
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      16
      1391
    Aihe