Ihme on asia, josta joskus täytyy kirjoittaa. En tiedä kuuluvatko ihme ja ihmiset jotenkin yhteen, Ramoonahan tätä kysyi.
Ihme on ihme vain kunnes toisin osoitetaan! Ihkmetekoja on varsinkin roomalaiskatolisessa uskonnossa kun pyhänä pidettyjä tapahtumia kanonisoidaan.
Ihme oli myös Jeesuksen neitseellinen syntymä. Syntyi peräti kristillinen uskonto.
Otan esille tuon toisenkin mahdollisuuden. Jos tuo toinen totuus voisi olla ja paljastua olisi tilanne kauhea:
Eihän Jooseppi Kiksauttajan poika voisi olla Jeesus Kristus Vapahtajamme.
Ihme on ihme vain kunnes toisin osoitetaan! Ihkmetekoja on varsinkin roomalaiskatolisessa uskonnossa kun pyhänä pidettyjä tapahtumia kanonisoidaan.
Ihme oli myös Jeesuksen neitseellinen syntymä. Syntyi peräti kristillinen uskonto.
Otan esille tuon toisenkin mahdollisuuden. Jos tuo toinen totuus voisi olla ja paljastua olisi tilanne kauhea:
Eihän Jooseppi Kiksauttajan poika voisi olla Jeesus Kristus Vapahtajamme.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Kyllä ihmeitä on! Niin ihmeellinen on elämä,..maailma. Noihin siittämiseen liittyvistä seikoista en ole eläissäni ottanut murheita, kun se ei muuta koko tapahtumaa,-- Marian osalta.
Onhan se meille ihmisille tuo konkreettinen *tietäminen* parin tuhannen vuoden takaisista seikoista ominaista, mutta siinä yhdyn monen ajattelijan, jopa Albert Einsteinin käsitykseen Jumalasta ja uskonnosta: mystisyyteen verhoutuu asia, jota ei ihmisjärjellä voi selittää.
PS. Sanasta sanaan en sitä muista, mutta tuo jäi mieleen koska hyväksyin sen täysin.
Tarkistin ihmisen ja ihmeen toisiinsa liittymisen sanoina , toiseksi vaihtoehdoksi esitettiin sana ilma. (Kaisa Häkkisen etymologinen sanakirja).
Kansojen tarustoissa on ihmeellisiä syntytarinoita. Kalevalan mukaan maailma syntyi Ilmattaren tultua tuulen vaikutuksesta raskaaksi. Lyhentäen : "Ilman impi piti iän kaiken impeyttä, ikävystyi aikojansa, laskeusi lainehille, tuuli paksuksi panevi. Kantoi kohtua kovoa vuotta seitsemän satoa." Lopulta sotka muni immen polvelle, munat rikkoontuivat ja maailma syntyi sirpaleista vesistöineen ja mantereineen.
Kalevalan lopussa Marjatta korea kuopus piti ajan kaiken kainoutta. Paimeneen tyttö pantiin lopulta, jossa puolukka hakeutui hänen suuhunsa ja neito tuli raskaaksi. Äiti tivasi, kenen makaelema Marjatta on, ei saanut synnyttäjä saunaa, vaan metsässä yksin pojan synnytti. Pojasta tuli vanhan Väinämöisen syrjäyttäjä ja uuden ajan alkaja. Kalevalassa on näin yleismaailmallisia uskomuksia, sekä lopussa myös kristinuskon kertomus Suomen oloihin sopeutettuina. Meillähän luonnonusko eli pitkään kristinuskon rinnalla.
"tuuli paksuksi panevi". DDD
Pitääköhän alkaa lukea Kalevala kannesta kanteen.
uskontomme on niin kaunis ja tarunomainen.
Ketään ei vaadita uskomaan, ei polteta roviolla eikä ristiinnaulita.
Suomalaisten ''kaunis mieli''.
sehän on skitsofreniasta kertova elokuva, mitä tekemistä sillä on suomalaisten uskonnon kanssa , ei muinaisen eikä nykyisen.
( siis sillä elokuvalla ei mitään ), mutta 'vilpitön
mieli' sopii jotenkin siihen suomalaisten maailmankuvaan, sanotaan sitten vaikka 'puhdas mieli', se sopiikin vielä paremmin.
Suuret kertomukset, kauniit tarinat Ahdista ja Vellamosta, Tapiosta ja metsän haltijoista, niitä ukit kertoilivat tai lauloivat lapsenlapselleen puhdetöitä tehdessään, se oli puhtaampi maailma kuin noiden suurvaltaa havittelevien naapureitten.
.
Voinen kertoa että olin juuri katsomassa elokuvan Puhdistus, sanoisin ihmeeksi että virolainen kansa on siitäkin selvinnyt.
Jos meillä oli sodan aikan vaikeaa oli kyllä veljeskansamme virolaiset kuin lainsuojattomia kaikilta osin, mikäli eivät taipuneet veli-venäläisen tahtoon.
Osan jouduin katsomaan silmät kiinni ja osan kuvasta painoin kädet korville, huh!
Ihmeet eivät lopu koskaan.
Sofi Oksanen on ehkä tunnetuin kirjailija maailmassa tällä hetkellä.
On ennustettu jopa seuraavaksi suomalaiseksi Nobel-kirjalijakkin. si.
a kuulemma
Luen aika vähän kirjoja vaikka asiat kiinnostavat Sofi on ilmeinen älykkö ja erinomainen kertoja. Kerronta kulemma ylittää tavallisen lukijan ymmärtämisen tason.
Virolaisten suuri katkeruus neuvostoaikaan tekee tekstistä ja elokuvastakin yliliioitellun,
tämäkin vain olettamukseni.
Ruuneperi....aika hörhelöisen ajatuksen esität virolaisista , katkeruus-sana ei heihin oikein sovi. Et siis tunne virolaisuutta luultavasti lainkaan, sanoithan ei-lukeneesi Oksasen kirjaakaan, Viron historiaan et taida olla kovin perehtynyt myöskään.
Sinähän opetat täälläkin monia asioita, älä nyt erehdy mu-tu ajatuksiin, " kuulemma ja luultavasti. "
Kirjallisuus voi olla tunteiden pohjalta ymmärtämiseen liittyen ymmärtämätöntä....ei ymmärrä, jos totuutta ei tiedä.
Tunnen kyllä virolaisia ja olen ollut siellä vakiovierailija neuvostoaikana. Kyllä sen neuvostovihan on aina tiennyt ja jopa ylimitoitetun katkeruuden.
Vaikka kirjat ja mielipiteetovatkin varmaan hyvinkin tarkkaa historiaan pohjautuvia, ovat minusta todenäköisiä ylilyönnit.
No, meillä kun, sinulla ja minulla onkin niin erilaiset lähtökohdat näihin ajatuksiimme ja mielipiteisiimme, emme voikaan asiallisesti koskaan asioista keskustella. Toistan vaan, että katkeruus on minulle vieras asia, täyttä totuutta ei tiedä varmasti kukaan, vain sen itse kokeneet. Kirjallisuus on kirjallisuutta, elokuvat elokuvia ja itse elämä elämää.
Ei enempään pohtimiseen olekaan tarvetta, kukin kokee, miten kokee.
Sanon minäkin vain, etten ole Oksasen kirjoja lukenut enkä elokuvaa nähnyt, mikä lie syy, en tiedä.
Olen lukenut tuon kirjan , mutta elokuvaa en tahdo mennä katsomaan sen raakuuden vuoksi.
Se on jotenkin niin inhottavia, että en viitsi mieltäni saastuttaa. Muutenkin vältän sadistisia ohjelmia TV:sta. Ne saa ihon suorastaan kihelmöimään. Kai olen siinä suhteessa tullut vanhaksi. Koetan välttää kaikkea pahaa.
Pidän Hichcockin (onkohan nimi noin) ohjaamista filmeistä ja Nti Marple-tarinoista.
Sellainen jännitys riittää minulle.
Ihmeistähän tässä kai piti puhua ja onhan raamatussa muitakin ihmeitä, mm:ssa
Saaran lapsen syntymä. Tuosta Jeesuksen syntymästä tuo tuli mieleeni.
Saarankin lapsen Jumala ennusti.
Nykyäänhä noita ihmeitä yhtenään kuulee. Vasta luin lehdestä, että Australissa 70-
vuotias oli saanut lapsen. Siinä onkin lapsella mummi valmiina.
Samaa mieltä olen Atolfian kanssa, en halua pahoittaa mieltäni katselemalla raakuutta, sota on aiheena vastenmielinen ja uutisista siihen saa osallistua enemmän kuin tarpeeksi. Luin tuon kirjan, kuten yleensäkin kaikki Finlandia-voittajat. Minusta teos puhuu enemmänkin yleisesti sodan raakuutta ja siinä raaistumista vastaan kuin nimenomaan virolaisten kokemuksista. Naisten ja lasten kohtalot ovat pääosassa, heistähän yleensä on vaiettu sankaruutta tavoittelevissa sotaromaaneissa. Vanha Aliidekaan ei ole vain uhri eikä kärsimyksen jalostama, vaan on niinsanotusti antanut vahingon kiertää, ilmiantanut jopa läheisiään. Kirjassa kuvataan paljon myös naisten yhteisiä touhuja, ruuan haalimista ja säilömisiä. Tärkeintä on sanoma, että tällainen naisten alistaminen ja kansakuntien kärsimys yhä jatkuu, sodat jatkuvat.
Oma isäni ei sodasta juuri puhunut meille lapsille, hyvä niin. Talvisodan ihmeestä puhutaan, kun vastakkain oli suuri ja pieni ja niinkin hyvin selvittiin, yhdistettiin koko kansan voimat. Äiti kertoi viimeisinä vuosinaan paljon kotirintamanaisten työnteosta ja tunteista . Hän oli maatalon tytär, talonpito jäi mummon ja vaarin lisäksi talon tytöille . Koulunkäynnin jatkaminen piti unohtaa, ihailemiinsa lottiinkaan ei päässyt, kun kotona oli kädet täynnä työtä. Rakas nimikkohevonen vietiin sotaan, eikä se palannut, kuten ei yksi veljistäkään, pelko ja huoli olivat kaiken aikaa jäytämässä. Äidin kertomuksissa näkyi, että oli täytynyt jättää nuoruus kesken. Ajan tapaan sodan jälkeen korostettiin kiitollisuutta siitä, että maa oli säilyttänyt itsenäisyytensä , uuden ikäluokan synnytys kasvatus oli naisten kunniatehtävä.
Ihmeistä suurimpia on lapsen syntymä, eikä vain Saaralle , jonka hedelmällisyysiän piti olla ohi. Nainen muistaa tuskin mitään muuta niin yksityiskohtaisen tarkasti kuin ensi hetket vastasyntyneen kanssa .
Aina se pienokaisen syntymä on yhtä suuri ihme, aina laskee ne pikkiriikkiset sormet ja varpaat.
Kaikki niin pientä mutta täydellistä, ei voi olla ihmettelemättä.
Olen joskus yrittänyt lukea Raamattua, päämääränä kannesta kanteen. Pitkälle en päässyt kun jo suljin kirjan. Minulla on Luojan antama järki ja sitä käytän.
Koen Raamatun tekstin kuin satuna. Yritin googlata Raamatun iän, tuloksetta
Edellisen johdosta olen päätynyt siihen, että kaikki Raamatun teksti on jälkikirjoitusta. Kun itse tapahtumien jälkeen teksti julkaistaan, on sen oltava sama kuin on ennustettu. Saittekohan selvää?
Minä sorrun siis epäuskoon ja -toivoon. Vääriä tietoja ja uskomuksia on kirja täynnä. Silmänkääntötemput ym. ovat olleet hallinnassa kauan.
Teillä monilla on uskonto tai uskontoja. Minulla on ainoastaan Usko Luojaan, jonka armoilla elämme.
Yrittäkää ymmärtää, että Usko on yksi ainut, uskontoja mielettömömän paljon.
Ihan ei tullut selväksi tuo ajatuksesi Uuden Testamentin jälkikäteen kirjoitetuista teksteistä,-- ennustustenko mukaan vain?
Aikalaiset, ja opetuslapset elivät silloin, ja veivät evankeliumia (ilosanomaa) edelleen lähettäjänsä käskystä ympäröiviin lähimaihin.
Jo vuonna 50 jKr kirjoitti Paavali 21 kirjettä tessalonikalaisille.
Markuksen evank. kirjoitettiin vuonna 60-70 jKr.
Matteuksen ja Luukkaan vuonna 80- 90 jKr, ja viimeksi
Johannes n.v. 100 jKr, jotka kaikki ovat U.T
Itse Vanhan Testamentin ikää ei löytynyt.
Tulihan tuon uuden ajan airut maahamme, jo Kalevalan loppusivuilla.
Somasti Kalevalassa kerrottu Jeesuslapsen sanomana,
*On mua kuuset kuulemassa,
koivunoksat kertomassa*,..
Kyllähän Usko Luojaan ihmiselle riittää, jos on riittääkseen.
Nämä tiedot valaisevat koko lopun elämäni!
Usko Luojaan riittää.
Raamattu on vain ihmisten kirjoittama kirja, näitähän nyt on muitakin, Koraanit sun muut, ja niiden puolesta jotkut kiihkoavat kuin järkeä vailla.
Luoja on antanut meille järken ja tarkoittanut nimenomaan,
että sitä käytetään; suuri synti onkin jättää käyttämättä.
Epäuskonsa on tunnustanut arkkipiispakin eläkkeelle jäätyään, se onkin rehellistä, ja hän sanoi ymmärtävänsä esim. epäilyn "neitseestä syntymisen" ynnä muiden ihmeiden suhteen.
Joten epäuskosi kanssa et todellakaan ole yksin, suurin osa ihmisistä on kanssasi samaa mieltä.
Sen sijaan epätoivo on tunne, mihin ei kannata joutua.
Kaikin voimin taistelkaamme ilon ja toivon puolesta, autetaan siinä asiassa toinen toistamme täällä keskusteluissakin!
.
Miksi Sinä tex kirjoitat aina noilla tyhjilläkin riveillä.
Jaa sanomasi selkeisiin lauseisiin ja tiivistä tekstiä rivittämällä toisin, niin ei ole tarvetta kelata koko pitkää sivua lukeakseen yksi viestisi.
Vrt. laihdutuspalsta.
osa veetuilusta voisi loppua jos vaivautuisit käyttämään välimerkkejä yleensä sivuutan tekstisi mutta joskus eksyn kun luulen olevan asiaakin osaisinko minäkin tehdä vaikeasti luettavaa tekstia ja kuvitella että ihmiset jaksaisivat lukea sellaista plääplääplää katselen televisiota ja kirjootan samaan aikaan loputonta ja vaikeasti luettavaa tekstia mietin samalla kätkisinkö tähän suuria viisauksia jostain kun on ah niin mulkava yrittää kiusata ihmisia lukemaan tällaista sanavirtaa ja kuvitella keksineensä uudelleen sähkölampun tai jotain vielä viksumpaa trallallaa herkules poirottikin tulee lauantaina televisiosta ja säkin näytät hyvästä salatuissa elämissä joku menee pian naimisiin ja joku joutuu meilahden sairaalaan kotikatukin jatkuu ja ifk ja jokerit pelaa jääkiekkoa ylepuheessa kannattaa kuunnella kannattaa tosissaan ja kannattaa kirjoittaakin tänne kaikenlaista viksua ja vilmaattista
Elokuvassa löytyy niitä elementtejä joita saimme lukea sanomalehdistä, joten uskon siellä elämän olleen todella monen virolaisen osalta aivan toisten käsissä.
Eikös vasta Viron vapauttamisen jälkeen löytynytkin nk. 'metsäkansaa' jotka asuivat maahan kaivetuissa kuopissa piilossa jostain syystä.
Naisia vietiin ja heitä oli Suomessakin turha siitä on edes mainita, mutta moni ellei kaikki rikolliskoplan sieppaamana ja heitä myytiin kaduilla.
Lappia myöten oli tämä elinkeino vallannut alaa.
Itsenäistyminen oli veretön, lauluin ja pienin siirroin se tapahtui.
En tunne virolaisia mutta kuva kyllä antoi kuva ymmärtää heitä, helppoa ei ole ollut suurvallan alaisena.
Hyvät arvostelut oli elokuvasta ja roolisuorituksista, 5 tähteä on hyvän merkki
http://www.iltalehti.fi/leffat/2012090616047374_la.shtml
En sen syvällisempii nyt, mutta aattelin vaan, ettei ihmeitä ole. Ihmisen käsityskyky, asioitten hahmottamiskyky...miten sen nyt äkkiseltään sanoisi...on niin kehittymätön, että "ihmeiksi" ajattelemme tavallisuudesta poikkeavat tuntemattomat tapahtumat. Kyllä niissä jotain muuta täytyy olla takana, kaikki lähtee lopultakin itsestä, oppii kenties ymmärtämään sattuman yhteyden omaan elämäänsä kuuluvaksi, hyväksyy sen, luottaa siihen, että "ihmeitä", oikeastaan siis ei-ihmeitä voi tapahtua.
Alkukantaisetkin ihmiset varmasti ottivat ihmeet vastaan luonnollisemmin, aina kävi niinkuin on käydäkseen. Luonnonkin kiertokulku on ihmeellistä, vaikka se on ihan luonnollista. Kohta luonto käy lepäämään, linnut etsiytyvät omaan paikkaansa, muut eläimet omaansa, ne eivät ihmeitä ihmettele.
Vain ihminen ei osaa sitä tehdä, olla ihmettelemättä.
tuo aloituksessa mainittu kykös ihme ihminen on ok, vain ihminen ihmettelee.
Ihme voi afrikkalaiselle peduiinille joutua meidän lumisee4n kylmään talveen,
myös veden tule putkia myöten seinästä, marjat metsässä, ja ties mikä mikä meille on aivan normaalia.
Minä meille on ihmettä voi olla toisille jokapäiväistä.
Itämainen ruoka voimakkaasti maustettuna jota on vain syötävä vaikka silmistä vesi tippuu on ihme minulle, nälkä on ja kala on niin tulista ettei ilman vettä uskalla edes nielasta ettei lieskat nouse suusta.!!
Tilattu päivällinen Pekingin ankka Pekingissä, on sekin ensikertalaiselle huima kokemus, kaikkea on maistettava vaikka ankan varpaita, ihmeestä käy sekin vaikkapa näin jälkeen päin ajateltuna.
Onhan tuota elämää eläessä tullut vastaan jos vaikka mennyt ohikin muutamia todella ihmeitä.
Nyt kuohuu maailmalla uskontojen välisiä mielenosoituksia.
Olipa kerran Turkissa myyntikoju laittanut rantapyyhkeitä esille.
Kuvana Jeesus orjantappurakruunu päässä, ja muitakin Jeesus aiheisia kuvia, mitä'hän muslimiveli tuolloin ajatteli kristityistä?
Ihmeitä kai nuo kirjoitusvirheetkin? Toisille, minulle ei.
miehen päässä olevaan orjantappurakruunuun josta veripisarat valuvat otsalle ja poskilleen lisätään sitten vielä että s i n u n syntiesi tähden ristiinnaulittu Jeesus,
niin onhan se kyllä todella syyttävää ja syyllistävää
Ja VÄÄRIN, tarkoituksena oli asellisen hyökkäyksen ja maan valloittamisen syyllisyys siirtää uhrien harteille.
Sitä olemme jääneet tänne toistamaan kuin papukaijat.
Uskonto pitäisi puhdistaa paljon perusteellisemmin kuin 1500-luvulla elänyt Martin Luther teki !
Juuri sitä varten Luoja antoi järkeä päähämme.
---
kyllä Afrikassakin vesijohdot tunnetaan ja meidänkin ankoilla on varpaat.
Tänne pohjolaan ei Afrikasta jouduta, tänne pääsy on lottovoitto, siinä ei lumisateet paljon hetkauta.
Minun kokemani ihme oli nuorena Prouvana ,kun menin mieheni vanhempien saareen kesää viettämään .
Yht äkkiä oli näsijärveen ilmestynyt iso saari Horisonttiin
Oli tosi ihme nähdä jotain olematonta . kaikki kyllä vannoivat että kyllä se oikea saari siellä on ,mutta jostain valoilmiöstä ja veten heijastuksen ansiosta , se sielläoleva saari sai isot mittasuhteet.
Vain ihminen voi kokea ihmeitä. Eläimille ne
ovat luonnollisia asioita. Ihmeet ovat asioita,
joita emme vielä tunne.
Ei, eikä kaikki tule tuntemaankaan , jolla ei muuta ole mielessä kuin seksuaalisuus!
Mistä lie johtuukaan, on se hänen tragediansa, vaiko ainoa ilonsa?
Valtavasti ihanampi on sielun riemu, Jumalyhteydestään, siitä saatu ilo täyttää jokaisen päivän.
Ihmeitä ei ole olemassa, on vain meidän silmillemme uusia asioita joihin emme ole aiemmin tutustuneet.
Tiede ponnistelee löytääkseen uutta ja ihmeellistä, mutta ihme on, jos kaikesta uutta löytyy, eli on ihmeellistä jos kaikesta löytyy jotain uutta.
Jumalan olemassaolostakin täällä puhutaan. Kuka voi sanoa ettei Jumalaa ole, tai kuka voi varmasti sanoa hänen olevan olemassa, tai ainakin olleen, kun maailma luotiin.
Onko sillä merkitystä, jokainen uskoo siihen mikä oikealta tuntuu. Minulle Jumala on olemassa. Hän määrää minun kohtaloni, mutta itse minun on elämäni elettävä ja tehtävä kaikki valintani, ei hän niitä tee, mutta antaa minulle tietoisuuden tehdä oikeita päätöksiä. Teen vääriäkin valintoja, se kuuluu elämään, mutta ei niistä voi Jumalaa syyttää.
Meidän silmiltämme paljon on salattu. Sellaiset ihmeet, joita kannattaa ihmeiksi nimittää, ovat harvassa, eli niitä ei ole.
On vain ihmeellistä, uutta, ennenkokematonta ja yllättävää.
Yllätys olisi ellei tämä viestini saisi muutaman vastalauseen ja muutaman miinuksen, joiden käyttö täällä näkyy olevan tapa. Minulle ei niillä ole merkitystä, en etsi kruunua päähäni, enkä elä muiden antamilla plussilla.
Yllättäviä asioita ja yllätyksellisiä tapahtumia, niitä on edessä tänäänkin, mutta ihmeitä en edes odota.
Johonkin pitänee näin aamunavaukseksi ottaa kantaa, joten napakkaa ajatustenvirtaasi mietiskelin. Joissakin olen jokseenkin samaa mieltä, joissakin en....niinhän kuuluu ollakin. Tyrmätä ei voi kenenkään uskoa, maailman luomiset, Jumalan olemassaoloa, Hänen määräysvaltansa jokaisenko kohdalla kohtaloonuskolla jne.
Tuo oli hyvin ajateltu....itse minun on elämäni elettävä ja tehtävä kaikki valintani. En tiedä minäkään, mistä saa tietoisuuden tehdä oikeita päätöksiä, minusta siinä ei ole varsinaista tietoisuutta...se tulee vain tiedostomattomasti.
Onko se sitä armolahjaa, että jotkut pystyvät kehittämään itselleen tätä intuition voimaa, tätä oikeaan osumisen voimaan....kiertoteitäkin pitkin elämäntapahtumat vaikeuksineen kuuluvat juuri jokaisen omaan elämään.
Turhaa ja mahdotontakin näitä on miettiä, äärettömän omakohtaisia asioita.
Minusta mielenkiintoisia ovat täällä palstallakin rohkeastikin omia ajatuksiaan esittävät ihmiset, mutta hehän saavatkin siitä useinkin tulta ja tappuraa niskaansa....mitäs siitä. Hengen pienuuttahan nuo miinustelut osoittavat, enkä usko kenenkään "kruunua" päähänsä tavoittelevan...mitä edes merkitseekään.
Niinpä...yllättäviä asioita voi tänäänkin tapahtua....vois sanoo näin lopuksi, että Inshallah " käy kuin käy....jos Jumala suo....elämä sinua johdattaa.
Omaan itseensä on kuitenkin vain luotettava, kukas nää mun tavarani tässä pakkais, itte se on tehtävä. Viisi päivää vielä aikaa, hyvin olen organisoinut, voimieni mukaan.
Ihme on mielestäni sellainen tapahtuma joka on vastoin kaikkia luonnonlakeja. Sellaiseen en usko ennenkuin itse sen näen, olen siis skeptikko. Näin yksinkertaista se on minulle. Tällaisista "ihmeistä" kyllä kuulee tai saa lukea silloin tällöin.
Yltiöuskonnollisuudessa (omakeksimä sana) joku yrittää herättää kuollutta menee jo yli ymmärryksen ja tuntuu groteskilta.
Sairaudesta paranemista rukouksen avulla väitetään tapahtuneen. Minä suhtaudun kyllä varauksella niihin, sillä uskon että psykologisella tasolla ihmisen mieleen rukous vaikuttaa ja koska ihminen on kokonaisuus myös voinnin paranemiseen.
Koskaan en ole kuullut että syntymäsokeus olisi rukouksella parantunut, sillä se jo olisi todellinen ihme. Onhan tosin joitain tällaisia huijaustapauksia ollut, joissakin suurissa parantamistilaisuuksissa, Amerikassa tietysti ja jossain kakkois-Aasiassa.
Eihän siitä yleensä haittaakaan ole jos sairaan puolesta rukoillaan, ellei sitten tule pettymystä kun ei ihmettä tapahtunutkaan ja syy sanotaan olevan omassa heikossa uskossa.
Ihme sanaa tosin käytetään muutenkin puheessa, vaikk' ei tällaista ihmettä tarkoitetakaan. Esim. "On ihme jos tuokin ihminen luopuu tuosta tuhoavasta tavastaan". Tosin surkean alkoholistin täysi raitistuminen vaikuttaa jo jonkinlaiselta ihmeeltä, mutta minulle se ei vielä ole yliluonnollinen ihme.
Voisiko ihme olla sellainen, että tämä Euro-kriisi vielä onnelliseen suuntaan ratkeaisi. Sen jälkeen voisin alkaa jo uskoa ihmeisiin.
Ne seitsemän vuoden syklit, noissa talousasioissa. Ihme oli se, että maksoin velan vuodessa pois. Rukoukset ovat niitä henkimaaliman juttuja, että ihminen paranis niiden voimalla, Jos ihminen paranee se paranis muutenkin. Siihen uskon että ihminen voi sairastua rukoilemalla.
Olenhan nähnyt miten heikkoon kuntoon voi joutua jos jossakin kokouksissa alkaa kulkemaan ja noudattaa niiden prfetioita, kulkee käännytys matkoilla eikä hoida kaikkinaisvaltaisesti itseään, mihin kuuluu normaalit paheet ja itseruoskinnan välttäminen.