Sähköllä kulkeva, umpinaisella korilla varustettu ja moottoripyöriä turvallisempi kaksipyöräinen kulkuneuvo kuulostaa varsin houkuttelevalta. Kun ajopelistä on vielä tehty kaatumaton, kuulostaa kokonaisuus varsin epätodelliselta. Sitä se ei kuitenkaan ole.
Kalifornialaisyhtiö Lit esitteli TechCrunchin tilaisuudessa San Franciscossa maanantaina C-1:n, joka pysyy pystyssä gyroskooppijärjestelmänsä ansiosta tilanteessa kuin tilanteessa.
C-1:n ennakoidaan tulevan markkinoille vuoden 2014 aikana ja sen hinta asettunee valmistajan mukaan 24 000 dollarin eli noin 18 500 euron tienoille. Vuodessa tai kahdessa hinnan on laskettu tippuvan 16 000 dollariin eli 12 400 euroon. Lit:n tavoitteena on saada kulkineensa suurten joukkojen käyttöön, joten vuoteen 2018 hinnan kaavaillaan laskevan 12 500 dollariin (noin 9 700 euroa).
Pyörän huippunopeudeksi kerrotaan 160 kilometriä tunnissa ja se kulkee yhdellä latauksella 320 kilometriä. Ajoneuvon kiihtyvyys on nollasta sataan kilometriin reilut kuusi sekuntia.
http://www.talouselama.fi/uutiset/nyt se on keksitty moottoripyora joka ei voi kaatua/a2143465
Tässä videota:
http://litmotors.com/
Kaatumaton sähköprätkä markkinoille.
Lit
2
228
Vastaukset
- Pelle Pelokas
Omituinen video kun prototyyppiä enimmäkseen esittelivät... Mutta Pelle Pelottomia mailma tarvitsee! Kääntösäde vaikutti huomattavan laajalta.
- Skootteri on lälläri
Tuntuu turhalle, tuollahan istutaan kun autossa, ajetaan kuin autoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä431805Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1641637Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701378Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2391333Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2071238- 1281145
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3321137- 781086
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3141057Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271057