Myin koneen ja ostaja vaatii hyvitystä.

Okei, minulla on ongelma, enkä tiedä, miten se tulisi ratkaista.

Myin huuto.netissä uuden kannettavan tietokoneeni (sitä oli käytetty hyvin vähän) puolet halvemmalla hinnalla, mitä kaupasta saisi. Kone siis toimii kuin uusi, ei ole kolhuja, eikä naarmuja. Minulla on kuvia tästä koneesta. Kirjoitin ylös tarkasti, millainen tietokone on siis myynnissä.

Tämän viikon tiistaina tapasin ostajan kasvotusten, hän vilkaisi konetta (ei laittanut päälle) ja suostui kauppoihin. Hän maksoi käteisellä.

Tänään, noin puoli tuntia sitten hän laittoi minulle tekstiviestin, jossa sanoo, että koneen näytön yläkulmassa on vikaa ja hän vaatii joko rahat takaisin tai hyvityksen (100 euroa). "Ei halua sanoa enempää," hän kirjoitti. Hän kirjoitti tulemansa itse hoitamaan asian, jos en suostu hänen käytäntöihinsä. En tiedä, mitä hän tällä tarkoittaa.

Hän on Suomessa asuva ulkomaalainen mies, puhuu kohtuuhyvin suomea. Jos siis tällä on mitään merkitystä.

Laitoin viestiä takaisin, että millaisesta viasta on oikein kyse ja voisiko kertoa siitä tarkemmin. Että ovatko ottaneet yhteyttä HP:n asiakastukeen, koska takuu on koneella voimassa ja että en ole enää vastuussa itseaiheutetuista vioista.

Olen helvetin peloissani. En tiedä, mitä tehdä. Olen 21-vuotias nainen ja opiskelija.
13731
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ostaja ei ole tarkastanut tuotetta silloin kun siihen on ollut mahdollisuus eikä pysty osoittamaan vian olleen koneessa sinun sitä myydessä - vika jää ostajan tappioksi.
Yksityisten välisessä kaupassa ei ole vastaavaa kuluttajasuojaa kuin kaupasta ostettaessa. Riita-asioissa voi yrittää hakea korvausta oikeusteitse, mutta se on harvoin kannattavaa.
Mikäli ostaja käyttää suorempia uhkauksia, käy näyttämässä niitä poliisille.

Äänestä

Tavaran on vastattava niitä tietoja mitä myyjä on antanut, lisäksi tulee erikseen sovitut ehdot, jos niitä on tehty. Kauppalaki on ensisijainen oikeuslähde. Tuohon tavarantarkistuksen paikkaan en ota kantaa, mutta kuitenkin myyjän täytyy antaa siihen mahdollisuus, joten ei voi vaatia tekemään kadulla tai vastaavasssa paikassa jos ei ole nimenomaisesti siten sovittu, kun on sentään tietokoneesta kyse.

Äänestä
  • Ostaja voi yksinkertaisesti olla ostamatta, jos myyjä ei suostu tavarantarkastukseen. Se ei ole myyjän vika, jos ostaja ei halua laittaa konetta päälle ja tarkasta sitä. Toki myyjä ei saa antaa harhaanjohtavaa tietoa koneesta.

    Äänestä

  • Juuperi kirjoitti:

    Ostaja voi yksinkertaisesti olla ostamatta, jos myyjä ei suostu tavarantarkastukseen. Se ei ole myyjän vika, jos ostaja ei halua laittaa konetta päälle ja tarkasta sitä. Toki myyjä ei saa antaa harhaanjohtavaa tietoa koneesta.

    Näin se on, mutta jos myyjä edellyttää jotain tiettyä järjestelyä tavarantarkistukselta, niin siitä pitää erikseen sopia, muussa tapauksessa jää ostajan valittavaksi missä suorittaa tarkistuksen, kunhan ei viivyttele sen kanssa. Pelkästään kerrotun perusteella ei voida sanoa, että ostaja olisi menetellyt väärin tavarantarkistuksen suhteen.

    Kauppalaki

    4 LUKU Tavaran ominaisuudet
    Tavaran tarkastus ennen kauppaa
    20 §

    Ostaja ei saa virheenä vedota seikkaan, josta hänen täytyy olettaa tienneen kauppaa tehtäessä.

    Jos ostaja on ennen kaupantekoa tarkastanut tavaran tai ilman hyväksyttävää syytä laiminlyönyt noudattaa myyjän kehotusta tarkastaa se, hän ei saa virheenä vedota seikkaan, joka hänen olisi pitänyt tarkastuksessa havaita, ellei myyjä ole menetellyt kunnianvastaisesti ja arvottomasti.

    Mitä 2 momentissa säädetään, sovelletaan myös, kun ostajalla on ennen kaupantekoa ollut tilaisuus tarkastaa tavaraa koskeva näyte ja virhe koskee ominaisuutta, joka olisi ilmennyt näytteestä.

    6 LUKU Tavaran virheen seuraamukset
    31 §
    Kun tavara on luovutettu, ostajan on tarkastettava se hyvän tavan mukaisesti niin pian kuin olosuhteet sen sallivat.

    Äänestä

  • ... .. kirjoitti:

    Lue aloitus. Ostajalla oli mahdollisuus tarkastaa ostohetkellä mutta ei edes laittanut konetta päälle. Ostaja siis jätti käyttämättä tarkastusmahdollisuuden ja menetti samalla oikeuden vedota mahdolliseen vikaan.
    Lisäksi, koska aloittaja ei ole ammattimainen myyjä on kauppalakia turha tavata. Sitä kun ei yksityisten välisissä kaupoissa noudateta vaan käytössä on ns perävalotakuu.

    Jos ostaja ei lopeta häiriköintiä kannattaa aloittajan tehdä poliisille ilmoitus jossa epäilee tarkoituksena olleen alunperinkin iltalypsää rahoja takaisin. Useimmiten näistä veijareista löytyy samanlaisia tapauksia aiemminkin ja mitä useampi moiset huijarit ilmoittaa sen parempi

    Äänestä

Vieläkään ei kuluttajansuojalaki päde yksityisiin kauppoihin. Noi rättipäät on just tommosia nuorten naisten hyväksi käyttäjiä. Älä maksa mitään ja rikosilmoitus heti kun on pienikin uhkaus kyseessä.

Äänestä
  • Meniköhän numeronikin ajatukset nyt poskelleen?

    Jos kuluttajansuojalakia olisi sovellettu aloittajan kauppaan, se "rättipää" -ostaja olisi paremmassa asemassa kuin nyt sovellettavan kauppalain mukaan. Kuluttajansuojalaissa ostajalle ei esim. ole asetettu velvollisuutta tarkastaa tavara ennen kaupantekoa, toisin kuin kauppalaissa. Ja muutenkin ostajaa on siinä laissa suojattu vahvemmin kuin myyjää. Vai olisiko niin ajatus ollut niin päin, että yksityishenkilöiden kaupassa myyjällä pitää olla parempi turva kuin ostajalla, paitsi tietysti silloin kun myyjänä on "rättipää"?

    Äänestä

  • menikö vikaan? kirjoitti:

    Meniköhän numeronikin ajatukset nyt poskelleen?

    Jos kuluttajansuojalakia olisi sovellettu aloittajan kauppaan, se "rättipää" -ostaja olisi paremmassa asemassa kuin nyt sovellettavan kauppalain mukaan. Kuluttajansuojalaissa ostajalle ei esim. ole asetettu velvollisuutta tarkastaa tavara ennen kaupantekoa, toisin kuin kauppalaissa. Ja muutenkin ostajaa on siinä laissa suojattu vahvemmin kuin myyjää. Vai olisiko niin ajatus ollut niin päin, että yksityishenkilöiden kaupassa myyjällä pitää olla parempi turva kuin ostajalla, paitsi tietysti silloin kun myyjänä on "rättipää"?

    "Kuluttajansuojalaissa ostajalle ei esim. ole asetettu velvollisuutta tarkastaa tavara ennen kaupantekoa, toisin kuin kauppalaissa."

    Kauppalaki ei velvoita ostajaa tavaran tarkastamiseen, ellei myyjä ole siihen erikseen kehoittanut. Niinhän se on suoraan laissa sanottu "Jos ostaja on ennen kaupantekoa tarkastanut tavaran tai ilman hyväksyttävää syytä laiminlyönyt noudattaa myyjän kehotusta tarkastaa se ...". Ja jos myyjä on kehottanut tarkastamaan, niin puutteen tulee olla havaittavissa siinä, jotta ostaja menettäisi oikeutensa vedota virheeseen, paitsi silloin kun myyjä on menetellyt kunnianvastaisesti tai arvottomasti. Tämä kauppalain säännös eroaa kansainvälisen kauppalain vastaavasta.

    Äänestä

Ostaja hyväksyi tuotteen toimituksen yhteydessä, joten vastuu siirtyi hänelle kauppojen päätyttyä.
Kaikki ostot ovat lopullisia, kuten sanotaan. Koneessa pitäisi vielä olla takuuta jäljellä, joten ostajan kannattaa ottaa yhteyttä laitevalmistajaan ja saada takuukorjaukset tuotteelle.

Kun tavara ja raha vaihtaa käsiä, on osto lopullinen, mahdolliset takuu asiat siirtyy ostajalle. Sinulla on oikeus vaatia korjausarvio ennen kuin sinun tulee maksaa mitään korvaussummia. Jos kone käynnistyi ja toimi ok, on se kuljetuksesta johtuva vika. Tähän ei myyjällä ole vastuuta enää.

Tarjoa ostajalle seuraavaa: Tarvitset vikaselvityksen ja huolto-arvion, jos tehdas kieltäytyy takuukorjauksista. Yleensä tehdas takuu on pidempi, kuin myyntitakuu.
Jos koneessa oikeasti on todistettavaa vikaa, voit päättää miten jatketaan, mutta periaatteessa sinulla ei enää ole vastuuta asiasta.

Äänestä
  • "Kaikki ostot ovat lopullisia, kuten sanotaan" Täh?
    "Ostaja hyväksyi tuotteen toimituksen yhteydessä" Täh?
    "Kun tavara ja raha vaihtaa käsiä, on osto lopullinen, mahdolliset takuu asiat siirtyy ostajalle" Täh?
    "Sinulla on oikeus vaatia korjausarvio ennen kuin sinun tulee maksaa mitään korvaussummia. Jos kone käynnistyi ja toimi ok, on se kuljetuksesta johtuva vika. Tähän ei myyjällä ole vastuuta enää." Täh?

    Nimimerkki jhawx saa ilmaista mielipiteitään ihan vapaasti, mutta että joku viitsii suoltaa lakipalstalle tämmöistä täyttä pöperrystä ja kun tällä alueella on ihan riittävästi virheellisiä käsityksiä muutenkin.

    Äänestä

  • näin törkeää harvemm kirjoitti:

    "Kaikki ostot ovat lopullisia, kuten sanotaan" Täh?
    "Ostaja hyväksyi tuotteen toimituksen yhteydessä" Täh?
    "Kun tavara ja raha vaihtaa käsiä, on osto lopullinen, mahdolliset takuu asiat siirtyy ostajalle" Täh?
    "Sinulla on oikeus vaatia korjausarvio ennen kuin sinun tulee maksaa mitään korvaussummia. Jos kone käynnistyi ja toimi ok, on se kuljetuksesta johtuva vika. Tähän ei myyjällä ole vastuuta enää." Täh?

    Nimimerkki jhawx saa ilmaista mielipiteitään ihan vapaasti, mutta että joku viitsii suoltaa lakipalstalle tämmöistä täyttä pöperrystä ja kun tällä alueella on ihan riittävästi virheellisiä käsityksiä muutenkin.

    Ei taida sullakaan olla kaikki muumit penaalissa. Tuut tänne väittään toisten kirjoituksia pöpertelyks, etkä kuitenkaan kerro mitään faktaa, ainoastaan ymmärtämättömyyttäsi kuvaavaa: Täh?. Jos et tiedä yksityisten välisistä kaupoista mitään, niin ole sitten kommentoimatta. Jos yksityishenkilöiden välisessä kaupassa on takuu, niin uskon aloittajan peruvan kaupan kuittia vastaan.

    Äänestä

  • 20+16 kirjoitti:

    Kaikki luetellut ehdot näyttäisivät olevan erikseen sovittuja, ja kirjoittaja arvatenkin repäissyt ne jostakin omasta kauppasopimuksestaan ja sitten olettaa sen olevan yleispätevää.

    Äänestä

Tarkoituksena on todennäköisesti pelottelu. Mikäli ostaja ottaa yhteyttä, pyydä häntä tekemään rikosilmoitus petoksesta, mikäli hän kokee näin.

Ota todistaja mukaan, jos ja kun ostaja haluaa keskustella kaupanpurkamisesta kanssasi.

Kerro ostajalle, että hän syyttää sinua petoksesta ja perättömän syytöksen esittäminen on Suomessa rikos. Joko ostaja peruu vaateensa, tai tekee yhteistyötä viranomaisten kanssa ts. petosilmoituksen.

Mikäli uhkailut jatkuvat, myös Sinulla on oikeus tehdä ilmoitus perättömästä lausumasta, uhkailusta tms... Luultavasti häirintä loppuu nopeasti, kun teet ylläolevat vaihtoehdot selviksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

AhdistunutjaPeloissa kirjoitti:

Okei, minulla on ongelma, enkä tiedä, miten se tulisi ratkaista.

Myin huuto.netissä uuden kannettavan tietokoneeni (sitä oli käytetty hyvin vähän) puolet halvemmalla hinnalla, mitä kaupasta saisi. Kone siis toimii kuin uusi, ei ole kolhuja, eikä naarmuja. Minulla on kuvia tästä koneesta. Kirjoitin ylös tarkasti, millainen tietokone on siis myynnissä.

Tämän viikon tiistaina tapasin ostajan kasvotusten, hän vilkaisi konetta (ei laittanut päälle) ja suostui kauppoihin. Hän maksoi käteisellä.

Tänään, noin puoli tuntia sitten hän laittoi minulle tekstiviestin, jossa sanoo, että koneen näytön yläkulmassa on vikaa ja hän vaatii joko rahat takaisin tai hyvityksen (100 euroa). "Ei halua sanoa enempää," hän kirjoitti. Hän kirjoitti tulemansa itse hoitamaan asian, jos en suostu hänen käytäntöihinsä. En tiedä, mitä hän tällä tarkoittaa.

Hän on Suomessa asuva ulkomaalainen mies, puhuu kohtuuhyvin suomea. Jos siis tällä on mitään merkitystä.

Laitoin viestiä takaisin, että millaisesta viasta on oikein kyse ja voisiko kertoa siitä tarkemmin. Että ovatko ottaneet yhteyttä HP:n asiakastukeen, koska takuu on koneella voimassa ja että en ole enää vastuussa itseaiheutetuista vioista.

Olen helvetin peloissani. En tiedä, mitä tehdä. Olen 21-vuotias nainen ja opiskelija.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu