Hei,
Havaihduin tässä siihen, miten vuodet ovat kuljettaneet vanhat ystävät eri puolille Suomea. Nyt olisi siis aika hankkia näitä uusia ystäviä, joiden kanssa viettää vapaa-aikaa ja elää tätä nuoruutta, mitä vielä hetki on jäljellä.
Olen 26-vuotias turkulaisnainen. Puhelias ja avoin. Erityisesti kaipailen seuraa yöelämään, matkusteluun, harrastuksiin ja muuhun vapaa-ajan viettoon.
Laittakaapa viestiä tänne mikäli samankaltaisia Turusta tai lähiympäristöstä löytyy.
Uusia ystäviä Turusta
14
754
Vastaukset
- carpe diem
Itse olen 37-vuotias nainen ja myös ystäviä vailla. Olen aluksi vähän ujo, olen viime vuosina masennuksen yms takia jämähtänyt aika lailla neljän seinän sisälle. Yöelämässä en juuri viihdy, mutta satunnaisesti voni päiväsaikaan piipahtaa vaikkapa siiderillä jossain. Myös kahvitteluun, leffaan, teatteriin, shoppailemaan, kirpputorille, lenkille, marja-/sienimetsään yms olisi kaveri kiva. Käyn silloin tällöin uimassa ja olen miettinyt jotain kansalaisopiston kursseja (tänä vuonna tosin jo myöhäistä), kuten joogaa tai tanssia.
En ole työelämässä ja liikun pyörällä tai bussilla.
Myönteisyys, suvaitsevaisuus ja jonkinlainen henkisyys ovat minulle läheisiä arvoja.- -ann-
Hei carpe diem! Täällä vähän samanhenkinen 31-v. nainen. Laitapa viestiä osoitteeseen [email protected], jos luet tämän ystävyys kiinnostaisi.
- -daria86-
Moikka
Täällä olisi yksi 26-v nainen jolla on aivan sama tilanne...kerran sitä vaan havahtui siihen että kaverit on perustaneet jo perheet ja porukka hajaantunut kukin minnekin. Ja itse kun vielä haluaisin elää täysillä tän jäljellä olevan nuoruuden ja olla kokoajan menossa niin sitä menoseuraa ei vaan nykyisin millään tahdo saada.
Mutta jos tahdot tutustua niin mulle voi kirjoitella [email protected] - pikkumyy*89
Moi
On 23 vuotias nainen ja asun myös Turussa. Ystäviä ei ole mitenkään liikaa ja osa asuu myös toiseella paikkakunnalla.
Seuraa kaipaisin myös yöelämään, matkusteluun ja ihan vapaa ajan hengailuun.
viestiä voi laittaa [email protected] - mauku123
mihin osoitteeseen sulle vois kirjotella?:)
- mauku123
siis -joh?
- linnee123
Hei täällä myös yksi turkulainen. Ikää on 22 vuotta. Uusia kavereita olisin vailla. Iällä tai millään muullakaan ei niin väliä. Saa laittaa viestiä niin tutustutaan paremmin:)
[email protected] - uusturkulainen1
Moikka. Olen 20 nuori nainen, kohta vuoden Turussa asustanut korkeakouluopiskelija. Uudet tuttavuudet täältäpäin, mielellään naispuoliset, olisivat enemmän kuin tervetulleita. Luonteeltani olen rauhallinen, hieman oman tien kulkija enkä oikein viihdy isoissa porukoissa, joten kavereita ei ole vielä liiemmin löytynyt. Näin kesän tullen seuraa olisi mukava saada vaikka kahville, leffaan tai terassille =)
- Mirja
Laittakaa vapaaehtoiset viestiä jos uusia kavereita/ystäviä ei ole vielä ilmaantunut tai yrittäneiden kanssa kemiat pelanneet. Itse olen 26-vuotias Turkulainen, alunperin Lahdesta vuonna 2006 muuttanut. Nainen, vaateartesaani-opiskelija, puhelias, ei-ujo, shoppailu, muoti, leffat, kahvittelu, ompelu, uskokin, kissat, musiikki, tarjoilija, ranskaa opiskeleva; siinä minua kuvaavia juttuja.
[email protected]
FB: Mirja Laitinen - true bb
Asun Turun lähellä. Ois mukava tutustua uusiin ihmisiin. En ole alkup. Varsinais-suomesta kotoisin vaan Itäsuomesta. 28v naimaton mies olen ja en tällä hetkellä töissä, mutta kovasti töitä etsin Turusta. Samankaltaisia ajatuksia ollu kuten viestissäsi kuvailit. mun osote on: [email protected]
- Kyynel
Täälä On Sulle Tummanruskeet Nappi Silmät Ja ruskeet hiukset omaava 37vuotias Kohtelias,Komea,Mukava,tunteellinen,hellyydenkipee,suudelmienkipee Ja Hyväkroppainen luotettava Todella Yksinäinen Mies SUOMEN Turusta Joka Etsii Sinua Nainen kuka haluut olla se maailman onnellisin nainen ja kaipaat hellyyttá,suudelmia ym kuten erotiikkaa eli Seksiá niin ota yhteyttá ja otetaan yhdessá selváá mitá Rakkaus todella on. Niin pidán sua kainalossani kun kaipaat lámpóá annan suudelmia,hellyyttá,Rakkautta ym ja vien sinut taivaisiin kun haluut seká kuivaan kyyneleesi kun itket mutta ota yhteyttá ja teen susta sen maailman onnellisemman naisen [email protected]
- Minä vain
Minäkin haluaisin tutustua uusiin ihmisiin Turussa. Olen kohta 32 täyttävä naisihminen.
Seuraa haluaisin esim elokuviin, teatteriin, kaikenlaisiin pieniin tapahtumiin, grillailemaan, biljardin peluuseen ja miksei nyt yöelämäänkin mutta mikään bilehile en ole.
Saat olla kumpaa sukupuolta vaan & mielellään 25 vuodesta ylöspäin
kirjoittele [email protected] - ------------
Moikka,
Täällä olis yks turkulainen nainen myös, jolla samanlaiset intressit. Laitahan viestiä [email protected] - mandiina82
moikka kaikille!
täällä kans just täyttänyt 32 vuotias,avioliitossa oleva nainen ja kaipailisi ystäviä kahvitteluun,yöelämään ja kaikkeen muuhunkin yhdessä tekemiseen..
olen iloinen,avoin,huumorintajuinen
tykkään kuunnella rokkia mutta kaikki muutkin menee
olisi kiva saada uusia kavereita kun kaikki jotenkin vaan hävinneet ajan myötä jonnekkin..mulle saa kirjoitella [email protected]
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin
Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni831489Kadun transhoitoja - Suomalainen dokkari kertoo yhden ihmisen tarinan: "Miks oon ikinä..."
Mielenkiintoinen dokkari tv:ssä. Sametti poistatti rintansa, kohtunsa ja munasarjansa ja eli vuosia miehenä. Pitkään pä671275Vähemmän metsien hakkuita, enemmän sähköautoja
Siinä ilmastopaneelin neuvot tiivistettynä kuinka Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa. https://yle.fi/a/74-20155596 "S2281246Asunnottomuus lisääntyy
Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ihmisoikeusjärjestö Amnestyn syynissä. Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Jopa työ2041246Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua
Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais121070Sulle on tullut
Viesti mesessä, tietääkseni. Olis ihan kiva saada vastauskin sulta, kaunis nainen😊 Mieheltä1041019Olen rakastunut sinuun mies edelleen
Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍134953Minä pyydän,
jos yhtään minua haluat, näytä se jotenkin. Kosketa tai sano jotain joka rikkoo rajoja. Ota vaikka olematon roska hiuksi65933- 85863
Ihmeelliseltä pikkunaiselta....
Jatkakaa vaikka tässä jos on jotain mitä joku haluaa että mä näen... En jaksa, eikä mua kiinnosta sitä jätti ketjua t123818