Kävelyä

ihan tavallista rauhallista sunnuntai kävelyä. Pariskuntia ja yksittäisiä ihmisiä tiellä, jota kaduksi kutsutaan tässä kaupundin osassa. Voi olla että ihmiset tuntevatkin toisiaan jopa tervehtien vastaantulevaa.

Tulipa mieleeni Groatialainn pikkukaupunki jossa näin poliisin kohtaavan erään perheen ja miten poliisi tervehti nämä ihmiset kätellen, lapsetkin kaikki erikseen. Tapaushan viehätti meikää sangen suuresti istuessani katselemassa kadunvarsi kahvilassa ihmisiä.

Suomalainen poliisihan menettää virkatehtävässä ollessaan uskottavuutensa tyystin sellaisen tuttavallisuuden johdosta. Nekin kortteilpoliisit ovat poistuneet varmaan kokonaan. Kuka siinä jaksaa tyhjänpanttina käveleskellä.
Ihan tosissaan ei kannata tätäkään juttua lukea olemattomasta kävelykulttuurista Suomessa.
969
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Otit tarpeellisen asian käsittelyyn.
Olen tässä istuskellut ja lukenut joitain ketjuja ja huonolla menestyksellä. kun nousin tästä, niin selkä ja jalat olivat niin kankeat ettei liikkumaan tahtonut päästä,
joten kun tämän kirjoitan niin lähden liikkumaan kävellen. ylös, ulos ja lenkille

Äänestä

Milloinkahan alettiin puhua lenkillä käymisestä, lenkkarit ja lenkkivaatteet yllä, kunnon kohotus mielessä, kenties sauvoilla viuhtoen, on askel- ja sykemittaria. Minun vanhempani eivät koskaan lenkkeilleet, vaan kävivät sunnuntai-iltapäivisin kävelyllä kahdestaan käsikynkkää,oli tavalliset takit ja kävelykengät , pysähtyivät hetkeksi juttelemaan vastaantulevien tuttujen kanssa. Näyteikkunoiden katselu kuuluu kävelykulttuuriin, mutta minne aistikkaasti somistetut näyteikkunatkin ovat kadonneet, ennen niitä oli kirkonkylissäkin.

Käymmekö juurikaan enää vain kävelyllä kotikulmien kaduilla ja teillä ? Aina on asiaa kauppaan tai koira kirittää hihnassa, pelkkä hidas jaloittelu saattaa antaa tehottoman tyhjänpantin vaikutelman meistä. Onko käsikädessä kulkeminen enää nuorten rakastavaisten asia. Lomilla kaukana kotoa käsikkäin kävely on vanhemmallekin parille sallittu, iltakävelylle rantabulevardille saa jopa pukeutua huolella , tarkastella muita ihmisiä , pysähdellä jotain juomaan tai jäätelöä nuolemaan.

Tänään oli hieno kävelyilma, reippaan aamulenkin teimme koiran kanssa metsässä, mutta iltapäivällä käyskelimme hiljakseen hautausmaalla katsellen vanhoja puita ja hautakiviä.

Äänestä

Nimenomaan...kävelyä. En oo koskaan vielä tähän ikään mennessä käynyt "lenkillä." Lapsesta, nuoruudesta lähtien olen siis kävellyt, no oikeestaan pyöräillyt kuitenkin vielä enemmän. Kävelyn tarkoituksesta jossain lenkki-mielessä olenkin näin ollen huono puhumaan.
Liikunnan tarve tuli tyydytetyksi lapsesta saakka kasvimailla ahertaessa, metsät tulivat tutuiksi joka paikkakunnalla, missä asuttiin, marjassa ja sienestämässä tai muuten vaan pällistelemällä. Itä-Suomen erämaametsät erityisesti, koska siellä päin olenkin eniten asunut lapsena, nuorena, aikuisena.

Asvalttiin ei jalkani ole oikein koskaan sopeutunut, siksiköhän alkoivat jalkani ilmoitella väsymisvaivoistaan, kun pyöräily ja metsässäkulkemiset loppuivat vähän kerrassaan. Kumma kyllä ei ole kuitenkaan mitään kaihoja marja- ja sienimetsiin, kun se tarve tuli elämässä kunnolla täytetyksi. Oppihan ihminen sopeutumaan erilaisiin elämäntilanteisiin.
Jos minulla vielä auto olisi, ajelisin tietysti vielä "oikeisiin" metsiin, haistelemaan metsien tuoksuja. Halailemaan puitakin ja juttelemaan metsän kanssa.

Äänestä

Pyöräilin puistokadun reunaa tänään nauttien auringon ja puitten varjon vaihtelusta silmissäni, kun kadun toiselta puolelta kuului nimeni huudettavan. Jarruttelin ja pysähdyin, sitten sain tutun silmiini ja hän sanoi tulevansa käymään kohta meillä.
Pian kotiuduttuani soikin ovipuhelin ja uudet uutiset sain kuulla, juttelua ja naurua riitti. Tarjoiluna valkeata kuulasta ja mehua.
Etelä maiden kulttuuriin näytti kuuluvan ainakin ennen vanhaan kävely pääkadulla lapset mukana parhaissa vaatteissaan, tuttujen tapaaminen ja jutustelu heidän kanssaan.
Samanlaisena en sitä Suomessa ole kokenut ainakaan Turussa tai Helsingissä.

Äänestä

Vuosien aikana olen oppinut tuntemaan näitä seutulaisia. Maahan muuttaneet perheet saattavat lähteä kävelemään ja viihtymään ulos kiireettömästi. Suomalaiset kävelevät määrätietoisen näköisesti ja vauhdikkaasti. Ehkä kadulla viihtyminen ei ole viisaan kirjoissa olevan kannalta edullista.

Kahviloita ei ole ainoatakaan tämänkään kadun varressa, ne ovat tuon kauppakeskuksen liepeillä ja ne on ravintoloita melkein kaikki. Ilmastolliset syyt nenhänne ovat vaikuttaneet. ei ulkona voi istua kuin lyhyen aikaa ja kun ei ole turisteja. Ilmastonmuutos se ehkä sulattaa jäätyneen kansan, on ainoa toivo.

Äänestä

Olihan herttainen toivomus ilmastomuutoksen sulattavan kiireisen kansamme rennompaan suuntaan :)
Myönnettävä on, että kaipaan joskus näyteikkunoiden katselemista ja valaistusta kävellessäni. On kuin tuo kasvuympäristö kaupungissa olis vielä veressä.
Syksyn pimenevät illat ei oikein houkuta iltakävelylle autoteiden varrelle.

Järven sivua mukaileva tie, onkin metsälenkin ohella mieluisin reitti kuljeskella ja katsella. Tuo sana *lenkki* tuo minulle mieleen vain kierroksen, josta palaan lähtökohtaan.

Urheiluvaatteita en edes omista, tuulen pitävää puolitakkia lukuunottamatta, sauvakävelykään ei sovi minulle, kokeillut olen kylläkin, mutta eihän niitäkään pakko ole käyttää.

Tänään onkin ollut mitä loistavin syyspäivä, kuljeskella omaan tahtiinsa katsellen alkavaa ruskaa ja kauniita omakotipihoja jutella tutun nähdessään muutaman säätä ihailevan kommentin. Hymy näkyi monenkin lenkkeiljän kasvoilla.

Syysleimujen aika alkaa olla ohi, vielä ei kuitenkaan ole puut pudottaneet lehtiään vaan vihreä ja vehmas on vielä luonto!

Äänestä

Tee kävellessäsi 'lantiokoe'. Sopivassa paikassa, kotona tai pihamaalla kävellessäsi vie kätesi lannnerangan seutuville. Totea, miten kävely liikuttaa koko lantiota.
Hämmästysin kävelyn 'hierovasta' vaikutuksesta niin keskeisellä kehon alueella kuin mitä lantionseutu on. Sama kai se on pyörräillessäkin.
Kun jalat tuppaavat meneen 'hapoille' voi tehdä fillarilla ylämäki-harjoitusta, pistää jalkalihakset ja tukikudokset koville.

Äänestä
  • Askeleen tulee lähteäkin lantiosta, joku hiukan liioitellen neuvoi, että olkapäästä, vastakkaisesta...
    Kaupungilla niin ei ehkä kuitenkaan kävellä, mutta metsätiellä sen sijaan voi harjoitella sitä, että viimeiseksi askelesta näkyy jalkapohja.
    Oikea ryhti tietenkin ja hyvät, miellyttävät kengät.

    Totta puhut, cc, että kävely on kokonaisvaltaisen hyvää liikuntaa ja varmaan tehokkaampaa kuin pyöräily. Pyöräillessähän vain istutaan kyydissä, paitsi tietenkin ylämäessä.

    Äänestä

Minulle kävely on elinehto ja kun ottaa sauvat mukaan niin ryhtikin paranee.
Tänään oli tv:ssä haastattelu vanhusten kuntoutuksesta siinä 90 :kin kuntoutuu, kun vaan harjoitetaan.
Huolestuttavaa miten nopeaa kunto rapistuu vuodepotilaalla

Äänestä

Kommentoi aloitusta


joutavoinen kirjoitti:

ihan tavallista rauhallista sunnuntai kävelyä. Pariskuntia ja yksittäisiä ihmisiä tiellä, jota kaduksi kutsutaan tässä kaupundin osassa. Voi olla että ihmiset tuntevatkin toisiaan jopa tervehtien vastaantulevaa.

Tulipa mieleeni Groatialainn pikkukaupunki jossa näin poliisin kohtaavan erään perheen ja miten poliisi tervehti nämä ihmiset kätellen, lapsetkin kaikki erikseen. Tapaushan viehätti meikää sangen suuresti istuessani katselemassa kadunvarsi kahvilassa ihmisiä.

Suomalainen poliisihan menettää virkatehtävässä ollessaan uskottavuutensa tyystin sellaisen tuttavallisuuden johdosta. Nekin kortteilpoliisit ovat poistuneet varmaan kokonaan. Kuka siinä jaksaa tyhjänpanttina käveleskellä.
Ihan tosissaan ei kannata tätäkään juttua lukea olemattomasta kävelykulttuurista Suomessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu