Missä on maatalousyrittäjien itsekunnioitus?

Kuinka varakkaat suurmaanomisajat ilkeävät vaatia vastikkeettomia tukiaisia oikeaa työtä tekeviltä veronmaksajilta ja vapaassa kilpailussa toimivilta yrityksiltä? Maanomistajat tituleeraavat itseään "yrittäjiksi" vaikka poliittisessa tukaiskuplassa köllöttelyyn ei sisälly minkäänlaista riskiä.

Ovatko suurmaanomistajat menettäneet itsekunnioituksensa niin täysin, etteivät osaa lopettaa oikeaa työtä tekevien kuppausta.

Kuinka voi olla mahdollista että "yrittäjä" ilkeää vaatia valtiolta itselleen ilmaista muiden tuottamaa rahaa korotta ja vailla takaisinmaksun velvollisuutta loputtomasti?
9144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

http://www.mmm.fi/fi/index/etusivu/maatalous/maatalouspolitiikka/beslutsfattande_inom_EU_jordbrukspolitiken.html
"Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 43 artiklan mukaan neuvosto päättää komission ehdotuksesta yhteisen maatalouspolitiikan säännöistä yhteispäätösmenettelyssä Euroopan parlamentin kanssa. Kuitenkin hinnoista, tuista, maksuista, määrällisistä rajoituksista ja kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta päättää vain neuvosto komission esityksen perusteella, eikä näissä asioissa tarvita Euroopan parlamentin lausuntoa.

Tarkka rajanveto Euroopan parlamentin ja neuvoston toimivaltuuksien välillä uudessa järjestelmässä on hieman epäselvä ja selvinnee vasta käytännön lainsäädäntötyön kautta.

Maatalous- ja kalastusneuvostossa jäsenvaltioita edustavat maatalousministerit."

Äänestä
  • Ökyisännät pakenevat EU:n selän taakse. Turha yritys, suurin osa poliittisista, vastikkeettomista tukiaisista pakkoluovutetaan Suomen valtion kassasta. MTK_kepu vaatii järjettömät kansalliset tukiaiset pienempien eu-tukiaisten lisäksi. Toisaalta "yrittäjän" kannalta on vielä nolompaa että vastikkeettomia veronmaksajien kustantamia tukiaisia kuittaillaan useammasta julkisesta lähteestä.

    Äänestä

"Kuinka paljon yhteinen maatalouspolitiikka maksaa veronmaksajille?
Yhteinen maatalouspolitiikka maksaa jokaiselle Euroopan unionin kansalaiselle noin 30 senttiä päivässä. Euroopan unionille aiheutuvien kokonaiskustannusten määrä on noin 53 miljardia euroa vuodessa. Tämä on noin 40 prosenttia koko EU:n talousarviosta. Yhteisen maatalouspolitiikan osuus talousarviosta pienenee jatkuvasti: vuonna 1984 sen osuus oli 71 prosenttia, ja vuonna 2013 sen osuuden odotetaan olevan 39 prosenttia."

Äänestä

  • Kansalliset tuet per asukas

    Me ollaan maailmanmestaruus tasolla tässäkin lajissa ja nykyisin suhde on meille vieläkin huonompi:

    Saksa € 62,40 per asukas

    Ranska € 50,00 per asukas

    Suomi € 400,00 per asukas

    Äänestä

  • Kovvoo mennoo kirjoitti:

    Kansalliset tuet per asukas

    Me ollaan maailmanmestaruus tasolla tässäkin lajissa ja nykyisin suhde on meille vieläkin huonompi:

    Saksa € 62,40 per asukas

    Ranska € 50,00 per asukas

    Suomi € 400,00 per asukas

    mitäs menitte äänestämään SUOMEN EU;hun liitymisen puolesta 1995.jussit vastusti.Pakko leikkasitte tuotteiden hintoja 50 prossalla ja pakotitte tuottajat ottamaan tuet tai lopettamaan. NYT2012 ESIM MAIDONTUKI ENÄÄ 30PROSSAA ALKUPERAISESTÄ ETELÄ SUOMESSA ELI KOLME SENTTIÄ PER LITRA.TUOTTAJAN SAAMA HINTA MEIJERISTÄ 40SENTTIÄ PLUS TUKI ON 43. hinta on suurin piirtein sama kuin 1980LUVULLA. kustannukset nousseet( helsingin yliopisyon tutkimus 2000-2010 kannattavuus investoinnin näkökulmasta) 40prosenttia .kuvittete tilanne jossa muut kansalaiset päättävät leIkata sinun palkkaasi ensin leikataan 50% ja joudut hakemaan loput 50% jostain tukena.Sitten haku osaa leikataan vuosittain niin että 16v jälkeen on jäljellä enää 30% alkuperäisestä kun taas kaikilla muilla aloilla palkka on noussut.ole hyvå etsi tilinauhasi vuodelta 1988 muuta se euroiksi vähennä 50%(kustannusnousu ja pakkoleikkaus) ja yritä pärjätä .ON suuri Ihme että Suomessa on maataloutta jäljellä Ilmoita mitä sait tulokseksi jamiten kävi esim kauppa reisulla. vai teitkö niinkuin jyvis ELI HAKI LISÄÄVELKAA TAI LOPETTI JA LÄHTI MUIHIN TÖIHIN. MAATALOUDEN SORTO LOPETETAVA JA SAMAT KOROTUKSET ANNETTAVA KUIN MUILLEKKIN TASA-ARVO JA OIKEUDEN MUKAISUUS KUTEN SDP ASIAN ILMAISEE. ON TOTEUTETTAVA SUOMESSA

    Äänestä

Kun vielä kohdistetaann tuo Suomen
megalomaaninen, yli 2.100 milj.€
maataloustuki pelkästään veronmaksajien
rasitteeksi, huomaammekin, että summa
onkin yli 800 € per veronmaksaja.

Kun 2.100 M€ summaan lisätään viljelijäin
lomarahat 214 M€ ja viljelijäeläkeläisille
maksettavat korvaukse yli 650 M€ vuodessa,
huomaamme, että kullekin veronmaksajalle
aiheutuu n. 1.150 euron rasite vuodessa.

Se on väärin. Siitä on tasa-arvo kaukana.

Äänestä
  • Kukahan mahtaa nuo megalomaaniset tuet sitten liivehinsä piilottaa kun maataloustulo on pienentynyt kuin se kuuluisa pyy. Vuonna 2000 se oli 1289 miljoonaa euroa ja vuonna 2011 oli kutistunut 655 miljoonaan euroon.

    Niille jotka eivät tiedä mitä tuo maataloustulo tarkoittaa niin se on maatalouden myyntitulot maataloustuet - maatalouden kustannukset.

    Äänestä

Kaupunkilaiset nämä tukiaiset päättää enemmistönsä turvin.
Maanviljelijöitä on alle 3%

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Itsetunto kadonnut?? kirjoitti:

Kuinka varakkaat suurmaanomisajat ilkeävät vaatia vastikkeettomia tukiaisia oikeaa työtä tekeviltä veronmaksajilta ja vapaassa kilpailussa toimivilta yrityksiltä? Maanomistajat tituleeraavat itseään "yrittäjiksi" vaikka poliittisessa tukaiskuplassa köllöttelyyn ei sisälly minkäänlaista riskiä.

Ovatko suurmaanomistajat menettäneet itsekunnioituksensa niin täysin, etteivät osaa lopettaa oikeaa työtä tekevien kuppausta.

Kuinka voi olla mahdollista että "yrittäjä" ilkeää vaatia valtiolta itselleen ilmaista muiden tuottamaa rahaa korotta ja vailla takaisinmaksun velvollisuutta loputtomasti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu